2/2020: Ukrainan sota jatkuu – rauhanhieronnasta huolimatta

Huolimatta Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskin sekä eräiden läntisten valtionpäämiesten – erityisesti Ranskan presidentti Emmanuel Macronin – yrityksistä lopettaa Donbassin sota, ei rauhan asia ole juurikaan edistynyt. Viime kädessä pattitilanteen taustalla on se tosiseikka, että ukrainalaisten pyrkimykset oman maansa uudistamiseen, itsenäisyytensä säilyttämiseen ja länsi-integraation mahdollisuuksien lisäämiseen ovat sovittamattomassa ristiriidassa Venäjän hyväksymien ehtojen kanssa.

Kehitystä kannattaa silti seurata, sillä jonain päivänä tilanne voi muuttua nopeastikin. Artikkelisarjamme toisessa osassa käydään läpi viimeisen vuoden aikana tapahtuneita käänteitä.

 

Ukraina puristaa monien kengässä

Kun iranilaiset ampuivat – väitetysti vahingossa – ukrainalaisen UIA -yhtiön lentokoneen alas Teheranissa vain päivää myöhemmin kun Iranin presidentti Hassan Rouhani oli kehottanut muistamaan luvun 290, epäilykset kostosta heräsivät heti. Rouhanin lausunto viittasi iranilaiskoneeseen, jonka yhdysvaltalaiset ampuivat vahingossa alas vuonna 1988 aiheuttaen 290 matkustajan kuoleman. Iranilaisten puolestaan laajasti epäillään olleen mukana Lockerbien pommi-iskussa saman vuoden joulukuussa. Oikeudellisesti pääsyylliseksi on kylläkin todettu Libya, joka 2000-luvun alussa otti vastuun tapahtumasta ja tiettävästi maksoi myös korvauksia menehtyneiden omaisille.

On spekuloitu, kulkiko koneessa esimerkiksi amerikkalaisia tiedusteluhenkilöitä tai jotain muuta sensitiivistä. Julkisuuteen vuodettujen nauhojen perusteella Teheranin lennonjohto tiesi ohjusiskusta ainakin jotain jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Iranilaisten suurta määrää on pidetty vasta-argumenttina ampumisen tahallisuudelle. Toisaalta voi kysyä, kuinka paljon islamistihallinto kansalaisistaan – vieläpä sellaisista, jotka ovat päätyneet ulkomaille opiskelemaan – välittää. Yksin amerikkalaisten surmaaman Quds-joukkojen komentaja Qasem Suleimanin suremisrituaaleissa tallautui kuoliaaksi ainakin viitisenkymmentä ihmistä. Näihinkään tilaisuuksiin tuskin kaikki ovat saapuneet puhtaan vapaaehtoisesti.

On tiedossa, että samanaikaisesti kun Vladimir Putin vieraili Syyriassa ja tilanne eskaloitui, hänen ukrainalainen kollegansa teki mystisen, ilmeisesti alkujaan salaiseksi tarkoitetun vierailun Omaniin. Tämä Saudi-Arabian itäpuolella sijaitseva sulttaanikunta on tunnettu puolueettomuuspyrkimyksistään ja halustaan tarjota diplomaattisia, ns. hyviä palveluita konfliktien osapuolille. Maan hallitsija, sulttaani Qabus ibn Said al Said kuoli pitkällisen sairauden uuvuttamana 10.1.2020.

Zelenski saapui maahan käytettävissä olevien tietojen mukaan tammikuun alkupäivien aikana. Presidentinkanslian sijaan hänen vierailunsa toi esille Venäjään kytkeytynyt Strana. 7.1. Omaniin saapui yllättäen myös ukrainalaisoligarkki Viktor Medvetshukin lentokone Moskovasta – epäselvää on, keitä sen kyydissä matkusti. Oppositiopoliitikkonakin toimivaa Medvetushukia on pidetty keskeisenä Ukrainan ja Kremlin välisten kontaktien fasilitoijana ja välittäjänä – onhan Putin jopa hänen tyttärensä kummisetä. Nyttemmin tiedetään Medvetshukin omistavan yhdessä Ihor Kolomoiskin kanssa bulvaanien kautta myös merkittävän osan mediayhtiötä, jonka esittämä TV-sarja Kansan palvelija mahdollisti Zelenskin nousun presidentiksi.

Putinin läheisenä avustajana toimineen Vladislav Surkovin nimi on nostettu esiin spekulaatioissa koneen matkustajista. Varmaa näyttöä tästä ei kuitenkaan ole. Tällä hetkellä Surkovin todellinen rooli Venäjän hallinnossa on epäselvä. Eksentristä teatteriohjaajaa, sotilastiedustelu G(R)U:n agentiksi usein tituleerattua puolitshetsheeniä on pidetty paitsi Itä-Ukrainan “kansantasavaltojen” ja Kiovan itsenäisyydenaukion vuoden 2014 verilöylyn arkkitehtina, myös koko Venäjän nykyisen pseudodemokratian ja turvallisuuspalveluiden hallitsemiin Potjomkinin kulisseihin perustuvan järjestelmän pääarkkitehtina. Ei ihme, että hän on saanut lempinimen “Putinin Rasputin”. Kaikesta huolimatta on selvää, että miehen rooli Ukrainan asemaa koskevissa neuvotteluissa on ollut keskeinen.

Käytännössä Surkovin korvaajana pidetään entistä varapääministeri Dmitri Kozakia, joka nimitettiin presidentinhallinnon kolmanneksi varapäälliköksi häntä varten luotuun tehtävään. Parhaiten Kozak tunnetaan 1990-luvulla luonnostellusta Transnistrian asemaa koskevasta suunnitelmasta, josta on kerrottu tarkemmin tässä Suomen Sotilaan verkkolehdessä julkaistussa artikkelissa.

Tienviittaan on kirjoitettu “Kunnia Ukrainalle!”, joka oli yksi Kiovan mielenosoitusten ja myöhemmän taisteluhengen keskeisimmistä iskulauseista.

Oligarkki-intressejä ja rauhanhierontaa

Keväällä 2019 Ukrainan presidentiksi valittu Zelenski on pyrkinyt profiloitumaan rauhantekijänä sekä kotimaisiin ongelmiin keskittyvänä, maanläheisenä johtajana. Hänet valtaan nostanut, 1+1 -kanavalla esitetty sarja Kansan palvelija ei erityisemmin käsitellyt Venäjän hyökkäyssotaa vaan ennen muuta kotimaista korruptiota ja siihen liittyvää kaksinaismoralismia. Vaikka Vladimir Putinista jokunen halventava vitsi heitetäänkin, enemmän keskitytään esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa käytävien neuvottelujen kuvaamiseen. Niissä lainoittajan edustaja on korruptoitunut, Ukrainalle kestämättömiä ehtoja asettava konna. Oligarkkijärjestelmän Zelenskin esittämä presidentti Vasili Holoborodko tuhoaa liittoutumalla yhden, keskeisen vallanpitäjän kanssa saatuaan tästä ensin otteen.

Kypoksen, Israelin ja Ukrainan kolmoiskansalaisuuden omaava Kolomoiski, jonka aiempiin omistuksiin lukeutuu muun muassa Petro Poroshenkon presidenttikaudella kansallistettu PrivatBank on ollut Ukrainan sodassa keskeinen hahmo. Vuonna 2014 hänen toimiessaan Dnipropetrovskin (nykyisen Dnipron) alueen kuvernöörinä Kolomoiski otti käyttöön palkkiojärjestelmän Venäjän tukemien sotilaiden vangitsemiseksi ja ilmeisesti myös osallistui useiden vapaaehtoisjoukkojen, kuten Aidarin ja Asovan pataljoonien rahoituksiin merkittävästi. Pitkälti hänen ansiostaan maa epävakaus ja aseellinen taistelu eivät Ukrainassa levinneet Donbassin aluetta laajemmalle. PrivatBankin bisnekset eivät kuitenkaan kestäneet päivänvaloa. Pian Kolomoiskin ja Poroshenkon välit katkesivat ja ensiksi mainittu vetäytyi asumaan ulkomaille palaten Ukrainaan vasta Zelenskin valtakaudesta nauttimaan. Nyttemmin edellistä presidenttiä kohtaan on aloitettu rikostutkintoja, joita niin Ukrainassa kuin lännessä pidetään laajalti poliittisina.

Kolomoiskin vaikutusvallasta nykyiseen presidentinhallintoon on oltu huolissaan ja tuskin aiheetta. Hänen entinen asianajajansa Andriy Bohdan toimi hallinnon päällikkönä, mikä on Ukrainan lainkin näkökulmasta kyseenalainen järjestely tämän oltua mukana korkeissa asemissa Viktor Janukovitshin hallinnossa. Toisaalta yksittäisten henkilövalintojen merkitystä ei pidä myöskään liioitella: korruptiosta huolimatta Ukrainassakin on institutionaalisia ja kansalaistoimintaan liittyviä pidäkkeitä. Syksyllä 2019 järjestetyt, Ukrainan kannalta liian epäedullisten neuvottelutulosten hyväksymistä vastustaneet mielenosoitukset keräsivät Kiovan kaduille enemmän ihmisiä kuin mikään sitten vuoden 2014 tapahtumien. On povattu Ukrainan mahdollista suomettumista, mutta maan johdon liikkumatila on tällaisenkin linjavalinnan suhteen rajoitettu.

Oligarkki-intressit ovat kuitenkin läsnä miltei kaikessa. Kolomoiski lienee ollut tässä mielessä vuoden seuratuin henkilö. Vladimir Putinin lisäksi hän on aiemmin ollut myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin henkilökohtainen nemesis, joskin syksyllä 2019 hän alkoi lähentyä presidenttiä osallistuen muun muassa demokraattipolitiikko Joe Bideniin kohdistuneeseen arvosteluun.

Marraskuussa 2019 Kolomoiski antoi haastattelun New York Timesille. Poikkeuksellisessa avautumisessaan hän toteaa suoraan Ukrainan strategisen aseman tärkeyden myös Naton itärajan puolustukselle, ilmaisee turhautumisensa amerikkalaisten heikoista panostuksista sotaponnistuksiin ja toteaa vihollisuuksien kyllä lievenevän, jos Venäjä – IMF:n sijaan – alkaa rahoittaa Ukrainaa. “Jos he ryhtyvät pelleilemään, jatkamme Venäjän kanssa — Venäjän panssarivaunut sijoitetaan Krakovan ja Varsovan lähelle — Teidän Natonne kakkii housuihinsa ja ostaa Pampers-vaippoja”, hän esittää vähemmän peitellyn uhkauksensa.

Sattumalta juuri IMF:n lainapakettien ehdot ovat menneet kovasti ristiin oligarkin toiveiden kanssa. Viimeisin takaisku Kolomosikin liiketoimintaintresseille syntyi Iranin ammuttua alas kahdella Tor -ilmatorjuntaohjuksella hänen omistamansa Ukrainian International Airlines -yhtiön Boeing 737-8KV -koneen Teheranin yllä Suleimanin salamurhan jälkimainingeissa.

Samanaikaisesti Ukrainan aseman kehitykseen ovat vaikuttaneet Euroopan unionin suurten jäsenmaiden strategiset arviot. Ranskan presidentti Emmanuel Macron kutsui Zelenskin vierailulle Pariisiin pian virkaanastujaisten jälkeen kesäkuussa 2019. Ranskalaisten markkinoima – ei toki ehdoitta tapahtuva – mutta kuitenkin EU:n itärajalla huolestuneisuutta herättänyt Venäjä-suhteiden lämmittely perustuu pitkälti Kiinan uhan patoamiseen. Ukrainan sota on hankkeen tiellä ja siksi Zelenskin hiljaiselle ja liennyttäväksi koetulle politiikalle löytyy tukea – tai ehkä tämä politiikka on alkujaankin ennemmin ulkoisiin tekijöihin vastaamista. Saksalla taas on omat historialliset ja energiariippuvuuteen liittyvät syynsä olla haastamatta Venäjää ainakaan yksin, eikä siltä sotilaallista apua voisi liiemmin saada edes teoriassa.

Myöskään Mustanmeren etelärannalla sijaitsevaa Naton murheenkryyni Turkkia ei kannata kokonaan sivuuttaa: Libyassa ja Syyriassa kasvaviin ristiriitoihin Venäjän kanssa ajautunut presidentti Recep Tayiip Erdoğan vieraili Kiovassa 3.2.2020, jolloin maat sopivat 36 miljoonan dollarin sotilasavusta Ukrainalle. Turkinsukuisten krimintataarien heikentynyt asema surettaa monia heimoveljiäkin. Presidentti vakuuttikin jälleen, ettei Ankarasta ole odotettavissa Krimin anneksion tunnustamista ja tervehti ukrainalaissotilaita tunnetulla “Slava Ukraini” (kunnia Ukrainalle) -huudolla, joka tuli tunnetuksi etenkin vuoden 2013-14 mielenosoitusten aikana ja niiden jälkeen.

 

Yllätyksiä ja uhkauksia

Vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalin tuloksesta ja sen jälkeisestä kehityksestä on jopa sanottu oligarkkien voittaneen Washingtonissa sen minkä he Ukrainassa hävisivät paria vuotta aiemmin Euromaidaniksi tai Arvokkuuden vallankumoukseksi kutsutun tapahtumaketjun myötä. Lopulta Venäjän hyökkäys Krimille ja Itä-Ukrainan tilanteen destabilisointi pyrkii vähintään yhtä paljon oligarkkivallan säilyttämiseen ja yhteiskunnan pitämiseen heikkona kuin varsinaisiin imperialistisiin tavoitteisiin. Rikollisuuden ja epämääräisen liiketoiminnan roolista Venäjän epävakautustoiminnan osana on kerrottu tarkemmin esimerkiksi tässä artikkelissa.

Presidentti Donald Trumpin lähipiiriin lukeutuu useampia entisen Neuvostoliiton alueen oligarkkeihin ja rikollisuuteen kytkeytyneitä liikemiehiä ja muita toimijoita, tunnetuimpina Paul Manafort ja Michael Cohen. Cohenin tuomion aikoihin Asovanmerellä tapahtunutta eskalaatiota käsitteli myös Suomen Sotilaan verkkolehti. Ukraina oli niin ikään presidentti Trumpia koskeneen virkarikostutkinnan keskiössä.

Liikahduksia maassa saattaakin olla odotettavissa viimeistään Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen – etenkin siinä tapauksessa, jos istuva presidentti vaihtuu ja Venäjä pyrkii saamaan mahdollisimman hyvät neuvotteluasemat jo Barack Obaman presidenttikaudella esimiestään tiukempaa suhtautumista Moskovaan vaatineen Joe Bidenin valtaannousua edeltävinä viikkoina.

Seuraava artikkeli >>

Share This