Aamu Heinjoentiellä 26.6.1944

Kuvalähde wikipedia.

Kauko Tuomala Kuvalähde wikipedia.

26. päivänä kesäkuuta vietetään taas yhden suomalaisen sankaritarinan vuosipäivää, kun alikersantti Kauko Tuomala ansaitsi Mannerheim-ristinsä vuonna 1944 tuhoamalla viholliselta kahdeksan panssarivaunua, kaksi rynnäkkötykkiä ja neljä vetotraktoria yhden aamupäivän aikana, kaatuen lopulta itsekin tykkinsä saaneen täysosuman seurauksena.

Tuomala sai Mannerheim-ristinsä heti seuraavana päivänä, sillä teosta ja kaatumisesta kuultuaan kenraalimajuri Aaro Pajari otti välittömästi puhelun päämajaan ja kertomansa mukaan vaati Tuomalalle Mannerheim-ristiä. Suomessa ei ole perinteisesti myönnetty kunniamerkkejä postuumisti (eli saajan kuoleman jälkeen), mutta nyt tehtiin poikkeus kun tieto kunniamerkistä ja saajan kaatumisesta järjestettiin ajallisesti yhtäaikaiseksi.

Suomalaisilla oli käytössä saksalaisia 75 mm PAK 40 panssarintorjuntatykkejä, jollaista Tuomalakin käytti (ks jutun pääkuva). Varsinaiseen tykkijoukkueeseen kuului 12 miestä, jotka ohjesäännön mukaan olisi pitänyt sijoittaa tykin välittömään läheisyyteen. Kokemus oli kuitenkin opettanut suomalaisia kovalla kädellä ja välttääkseen koko joukkueen tuhon, tykkejä käytti vain kaksi miestä kerrallaan, lataaja ja ampuja. Se, miten miesten valinnat tapahtuivat ei ole selvillä, mutta sotapäiväkirjojen mukaan tykille käskettiin miehet aina nimeltä. Niinpä Tuomalakin oli käskettynä tykille yhdessä lataajansa kanssa ja he olivat päättäneet pitää asemansa. Toisaalta kaksi miestä ei pysty 1500kg tykkiä maastossa paljoa liikkuttelemaankaan.

Kuvassa on Kari Kuuselan arkistoista löytämä 75mm panssarintorjuntatykki, joka on vaurioitunut juuri samalla tavalla kuin se tykki, jolla Tuomala kaatui. Se, onko kyseessä sama tykki on epävarmaa ja voi olla ettei vahvistusta koskaan saadakaan.

Kari Kuuselan arkistoista löytämä kuva vaurioituneesta 75mm panssarintorjuntatykistä. Tykki on vaurioitunut juuri samalla tavalla kuin se jolla Tuomala kaatui. Onko kyseessä sama tykki on täysin epävarmaa ja voi olla ettei vahvistusta asialle koskaan saadakaan.

Liikkumattoman tykkiaseman ongelmana on se, että ennemmin tai myöhemmin vihollinen saa selville tykin sijainnin ja pyrkii sen sitten tuhoamaan. Tuomalan tilanteessa vihollinen tuli selvästi yllätetyksi, ainakin alussa. Usein venäläiset käyttivät kuitenkin taktisia tiedustelujoukkoja, joiden tehtävänä oli saavuttaa sellainen tulikosketus, missä suomalaiset ampuivat raskaammilla aseillaan, paljastaen näin niiden sijainnin. Kun sijainti sitten oli selvillä, oli puolustajan tuhoamiselle paremmat edellytykset. Niinpä myös Tuomalan tykin kohtalo oli melkeinpä selvillä siinä vaiheessa, kun viholliselta tuli lisää vaunuja mukaan taisteluun. Tuomalan tykki sai lopulta täysosuman ampujan puoleiseen suojakilpeen, sillä seurauksella, että Tuomalasta ei löytynyt sen jälkeen enää kuin irronnet kädet ja alaruumis. Suomalaisen sankarin taistelu oli päättynyt.

 

Parhaimman kuvauksen tapahtumista voi lukea Kansa Taisteli –lehdestä 3/1957.
Liitteenä myös Kari Kuuselan arkistoista löytämät otteet Tuomala sotapäiväkirjassa
Suomen Sotilas on kirjoittanut aiheesta aiemmin lehdessä 3/2003 (Lataa pdf-tiedosto tästä: Aamu-Heinjoen-tielllä). Lisäksi tästä sankarillisesta aamupäivästä on Mauri Sariola kirjoittanut kirjan ”Aamu Heinjoen tiellä”, joka on luonnollisesti tarinaltaan väritetty ja sotilaiden nimet on vaihdettu.

Sijainti kartalla (Google maps).

 

Share This