Amerikkalaiset tulevat, amerikkalaiset tulevat!

Suomalaisten NATO-vastustajien piirissä on elänyt pitkään väite – joillekin heistä se on saattanut olla jopa harras toive – ettei NATO:lla ole voimaa eikä halua puolustaa Baltiaa. Jos näin kerran on, niin mitä me Suomessa silloin liittoutuman jäsenyydellä tekisimme? Artikla 5:n turvatakuut kun ovat vain paperia, eikä kukaan NATO:ssa ole valmis ”kuolemaan Narvan takia”.

Juhannuksen alusviikolla Varsovassa pidetty NATO:n huippukokous antoi tähän kysymykseen alustavan vastauksensa, joka sitten vielä täsmentyi äskettäin Brysselissä järjestetyssä liittoutuman puolustusministerikokouksessa.

Puolustusliitton vastaus on, että Baltian maiden ja Puolan omaa kansallista puolustusta on vahvennettava. Se on liittoutuman käytäntöjen mukaan näiden maiden omissa käsissä. Sen lisäksi muiden jäsenmaiden sovittiin osallistuvan Baltian ja Puolan kansallisen puolustuksen tukemiseen konkreettisin tavoin. Vain näin uskotaan kyettävän luomaan uskottava pidäke, joka saa mahdollisen hyökkääjä (lue: Venäjän) luopumaan mahdollisista sotilaallisista hyökkäysaikeistaan.

Niinpä kuhunkin kolmeen Baltian maahan ja Puolaan tullaan ensi vuoden alkupuoliskon mittaan sijoittamaan eri kansallisuuksista koostuva pataljoonan suuruinen taisteluosasto. Kehysvaltiona tälle pataljoonalle tulee Virossa olemaan Iso-Britannia, ja muut pataljoonassa toimivat maat ovat Ranska ja Tanska. Latviassa joukkoa tulee johtamaan Kanada, ja muut osallistuvat jäsenmaat ovat Albania, Italia, Puola ja Slovenia. Liettuan joukko ryhmittyy Saksan pataljoonarungon ympärille, ja siihen joukkoon osallistuvat maat ovat Belgia, Hollanti, Kroatia, Luxemburg, Norja ja Ranska. Puolassa johtovastuun ottaa Yhdysvallat, jonka tuottamassa pataljoonassa mukana ovat myös Iso-Britannia ja Romania.

Mutta ei tässä vielä aivan kaikki. Yhdysvallat on heti alkuvuodesta 2017 ryhmittämässä panssariprikaatin suuruisen joukon ainakin aluksi Saksaan, myöhemmin ehkä Puolaan. Tämä prikaati tulee täydentämään Euroopassa jo olevaa kahta amerikkalaista prikaatia, joista toinen on ilmakuljetteinen prikaati Italiassa ja toinen kevyehkö niin sanottu Stryker –prikaati (pyöräalustaisin Stryker-rynnäkköpanssarein mekanisoitu yhtymä) Saksassa.

Näiden maavoimien prikaatien lisäksi Eurooppaan, todennäköisesti Saksaan tai mahdollisesti Puolaan, tullaan ennakkovarastoimaan prikaatin suuruisen joukon tarvitsema raskas materiaali sekä divisioonatason tukijoukkojen taistelumateriaali. Tätä ennakkovarastoitua materiaalia tullaan käyttämään koulutus- ja harjoitustoimintaan.

Kaikkeen tähän toimintaan  on Yhdysvaltain Eurooppaan sijoitetuille maavoimien joukoille vuodelle 2017 korvamerkitty 3,4 miljardia dollaria niin sanottua European Reassurance Initiative (ERI) -rahaa, josta myös kustannetaan näiden joukkojen vaatimaa koulutusta ja sotaharjoituksia sekä useita erillisiä NATO-joukkojen harjoituksia.

Mistään kovin suurista panostuksista ei kolmeen Baltian maahan ja Puolaan sijoitettujen NATO-joukkojen kohdalla siis ole kyse. Niiden yhteisvahvuus tullee olemaan vain noin 4 000-5 000 sotilasta. Amerikkalaisia maavoimien sotilaita oli kylmän sodan vuosina Euroopassa noin 350 000, nyt Puolaan sijoitettavat joukot mukaan lukien heitä tulee olemaan noin 16 000.  Tiettyä ironiaa on siinä, että juuri kun Yhdysvaltain maavoimien joukot Euroopassa on saatu vähennettyä minimiinsä, joudutaan niitä kansainvälisen tilanteen jännitteiden takia tuomaan takaisin.

NATO:n vahvennukset Baltiaan ja Puolaan ovat siis kokonaisuudessaan perin vaatimattomia. Tärkeätä on ymmärtää, ettei niiden tarkoituksenakaan ole käydä sotaa, vaan muodostaa yhtäältä puolustusliiton solidaarinen tuenilmaisu näille maille ja toisaalta nostaa pääasiassa kansallisin voimin rakennettavaa hyökkäyskynnystä. Jos ne saavat mahdollisen hyökkääjän toteamaan, ettei kannata ”kuolla Narvan takia”, ovat nämä panostukset täyttäneet tehtävänsä.

 

Avainsanat: , , , , , ,

Share This