Antautuminen ei ollut vaihtoehto

Pääaseman murtumiseen Lähteen lohkolla liittyy kaksikin ikävää tapahtumaa, joissa yhteistä on se, että antautuminen Puna-armeijalle ei ollut vaihtoehto. Toinen tapaus on tunnetumpi ja tapahtumapaikkana oli ns. Miljoonakorsu eli Lähteen lohkon läntisin betonibunkkeri lähellä Summajärveä. Kun lohkoa puolustavasta pataljoonasta suurin osa oli jo irtautunut tukilinjan suuntaan, tämä jo pahasti vaurioitunut pienoislinnake piti vielä pintansa. Hiukan vaihtelevissa muistiin merkityistä kertomuksissa yhteistä on se, että vänrikki Harry Skade jäi miehineen linnakkeeseen, jonka venäläiset räjäyttivät 12. helmikuuta 1940. Eräissä kertomuksissa esiintyy venäläisten antautumiskehotuksia, mutta ainakaan niitä ei toteltu lopputuloksesta päätellen. Miehet olivat Pohjanmaan ruotsikielisiä eli ehkä on ollut kielivaikeuksiakin.

Jutun pääkuva: Kotimatka alkaa. SA-Kuva.

Huomattavasti tuntemattomampi on Lähteen tien varrella tukilinja takana tapahtunut episodi Raskas Patteristo 2:n tuliasemissa. Patteristo oli lohkoa puolustavan pataljoonan tapaan ruotsikielinen kuten kaikki talvisodan raskaat patteristot. Kolmipatterinen joukko oli tuliasemissa kovin lähellä etulinjaa koska sen japanilaista alkuperää olevien jo ennen ensimmäistä maailmansotaa valmistettujen vanhentuneiden haupitsien 150 H 14 J maksimikantama oli kovin lyhyt, vain 7,2 km. Tuliasemat olivat Lähteen tieltä itään menevän pienemmän hiekkatien varressa sen molemmin puolin.

Kun venäläiset panssarit pääsivät tukilinja panssarikaivannon yli 13.2. puolilta päivin ne jatkoivat tietä pitkin pohjoiseen ja viisi niistä ajoi patteriston tuliasemiin klo 15 yllättäen suomalaiset täysin. Venäläisen panssarikomppanian päällikön julkaistun muistelman mukaan he olivat jo ajaneet Lähteen tietä jonkin matkaa suomalaisen tukilinja takana kun oikealta takaa kuului tykistön lähtölaukauksia. Vaunut kääntyivät ja yllättivät tuliasemat takaa. Patteristo ei saanut varoitusta sen paremmin jalkaväeltä kuin omilta tulenjohtajiltaan, joista ainakin kaksi oli irtautunut etulinjasta jo 12.2. toiminnan tultua mahdottomaksi. Puhelinlinjat olivat todennäköisesti poikki ja jalkaväkikin siirtynyt tukilinjalle.

Lopputulos oli kuitenkin se, että patteriston kalusto tykkeineen jäi tuliasemiin, mutta henkilöstö näyttää pääosin pelastuneen. Haupitseja asemiin jäi useimpien lähteiden mukaan 10, joissakin mainitaan luku 11. Myös muu kalusto jäi asemiin, ehkä miehet jotakin saivat kantoonsa. Patteriston sotapäiväkirjaa ei tämän jutun kirjoittaja ole Kansallisarkistosta löytänyt eli ehkä sekin jäi jälkeen.

Aivan ilman vastarintayrityksiä patteri ei ehkä luopunut, vaan on kertomus yrityksestä suunnata tykki panssareita vastaan ja toinen kertomus että kaksi olisi tuhottukin. Kirjoittaja on näiden kertomusten osalta hieman skeptinen, sillä jos panssarit todella tulivat takaa niin kaksi tonnia painavan ja aika pitkän kannuksen omaavan tykin kääntäminen nykyisellään aika ahtaan oloisessa kuopassa 180 astetta ei tunnu mahdolliselta.

Kaluston lisäksi myös merkittävä osa patteriston henkilöstöstä jäi asemiin. Tarina Lisa-korsusta on ikävä, mutta ilmeisesti myös tämän jutun otsikon mukainen, antautuminen ei ollut vaihtoehto. Toisen patterin toisen jaoksen eli ainakin kahden tykin miehistö ja muuta patterin väkeä jäi suojaan korsuunsa, joka oli nimetty Lisaksi. Korsussa oli 32 suomalaista panssarin ajaessa sen katolle. Vaunun tarkoitus oli ehkä romahduttaa katto, mutta se kesti. Miksi miehet jäivät korsuun ei ole tiedossa, mahdollista on, että kranaatteja ei enää ollut ja korsussa oltiin suojassa pakkaselta tulitauon aikana kun panssarit yllättivät. Mahdollista on myös että panssarien ajaessa tuliasemaa mentiin niiltä suojaan ja myöhemmin odoteltiin parempaa tilaisuutta lähteä, ehkä pimeän tuloakin.

Tarinan mukaan venäläiset kehottivat antautumaan, mutta tätä ei tehty vaan kummastakin päästä yhteyshautaan avoimen korsun pääovelle kasattiin ylimääräistä tavaraa suojaksi. Tämä ei riittänyt kun venäläiset räjäyttivät ensin korsun läntisen oven ja sitten itäisen. Kaikki korsussa olleet suomalaiset kuolivat. Kerrotun mukaan yksi mies olisi pelastunut korsusta lähtemällä ajoissa taakse, mutta haavoittui matkalla.

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän vaan jatkui syyskuussa 1941 kun suomalaiset olivat vallanneet Kannaksen takaisin. Raskas Patteristo 2:n talvisodan aikainen komentaja everstiluutnantti Georg Lucander oli nyt 18. Divisioonan kenttätykistörykmentin komentaja ja divisioonan tykistökomentaja. Ilmeisesti hänen aloitteestaan tai ainakin junailemanaan paikka tiedusteltiin 14.9.1941 ja korsu kaivettiin auki 26.9.1941. Miehet löydettiin, he olivat lumipuvuissa, kypärät päässä ja täysissä varusteissa eli ilmeisesti todellakin odottamassa otollista tilaisuutta murtautua ulos.

Korsuun jääneet 32 sankarivainajaa tunnistettiin, siirrettiin arkkuihin ja toimitettiin kotiseudulle. Merkittävä osa kaatuneista eli 13 oli Larsmosta, jossa järjestettiin yhteishautajaiset 19.10.1941.

Antautuminen ei siis ollut näille miehille vaihtoehto vaan taistelua olii tarkoitus jatkaa.

Lähteen lohko kartalla, Raskas Patteristo 2:n kolme patterin asemat merkitty värillisillä palloilla, nyt erityisesti esillä oleva patteri on punainen. Suluissa patterien henkilöstön kotikunnat. Lähteen tie tulee pohjoisesta Kämärältä (Gavrilovosta). Kartta Luodossa/Larsmossa 10.2.2020 järjestetyn seminaarin aineistosta.

Patterin asemat satelliittikuvassa, hyvin erottuvat vielä 80 vuoden jälkeenkin. Vasemmalla Lähteen tie pohjoiseen Kämärälle. Grafiikka Jokke Vierimaa.

 

 Korsukuoppa auki kaivettuna 26. syyskuuta 1941. Kaivajat lienevät 18. Divisioonan tykistön miehiä, divisioonan tykistökomentaja evl Lucander on äärimmäisenä oikealla. Mukana on erään tiedon mukaan ollut myös talvisodan Raskas Patteristo 2:n miehiä. SA-Kuva.

Korsun kuoppa ja kaivajat taustalla. SA-Kuva.

Everstiluutnantti Lucander talvisodan komentokorsunsa katolla 26.9.1941. Valitettavasti sen paikka ei ole selvillä, jonkinlainen kuoppa varmaan on jäljellä hiekkamaassa. SA-Kuva.

Vuonna 1993 korsukuopan läheisyyteen pystytettiin graniittinen muistomerkki Larsmon/Luodon kunnan toimesta. Paikalla on myös venäjänkielinen kyltti, jossa lyhyesti kerrotaan tapahtumat. Paikka on sangen helppo löytää ajamalla Lähteen tietä Kämärältä (Gavrilovo) etelään, tämän jutun 30-luvun karttakin toimii edelleen. Kivessä on 26 miehen nimet sekä maininta 6 muusta ilman nimeä eli ilmeisesti tunnistaminen ei 1941 kaikkien osalta kuitenkaan onnistunut. Korsun kuoppa näkyy kiven takana ja tykkien asemat ovat kuvaajan selän takana, kivi “katsoo” etelään. Kuva tammikuulta 2020.

Jaoksen vasemman tykin paikka tammikuussa 2020.

Puna-armeija keräsi Summan suunnan sotasaalista Perkjärven ampumaleirin alueelle, jossa nämä tykit on heidän toimestaan kuvattu. Rivi alkaa kahdella 37 mm K 36 -panssarintorjuntatykillä ja venäläisellä 45 mm tykillä, lopussa on viitisen kappaletta Raskas Patteristo 2:n 150 H 14 J-haupitsia. Kuva  KK arkisto 

Japanilaishaupitsi puna-armeijalaisten mielenkiinnon kohteena. Noin kaksi tonnia painavan haupitsin kranaatti painoi 43 kg ja oli aseen iästä huolimatta tietysti tappava siinä kuin nuorempienkin tykkien. Kerrotaan kahden tykin löytynee vielä 1941 Perkjärven alueelta ja että toinen niistä olisi ollut Äänislinnassa suomalaismiehityksen aikana Leninin patsaan sijaisena korkean kivijalustan päällä. Tämän mallin tykki siellä oli mutta oliko se Perkjärveltä takaisin saatu vai asemissa olleiden tykkien menetyksen aikana korjattavana ollut on tämän kirjoittajalle epäselvää. Kuva KK arkisto.

 

 

Avainsanat: ,

Share This