[ takaisin artikkeleihin ]
GEORGIA JA ETELÄ-OSSETIA
Georgia itsenäistyi 1991 ja sen hallitus julisti georgian (kartulin) kielen ainoaksi hallintokieleksi koko maassa. Etelä-Ossetiassa tätä ei hyväksytty ja alueen johtajat vaativat osseetin kielelle virallista asemaa Etelä-Ossetiassa sekä lisää autonomiaa alueelle. Neuvostoliiton KGB tuki Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa "inter-liikkeitä" Georgian itsenäistymistä vastaan - Etelä-Ossetiassa tällaisen liikkeen nimi oli Ademon Nykhas, "Kansan alttari", ja sitä johti Alan Tshotshijev. Tshotshijev ja Etelä-Ossetian neuvostojohtaja Torez Kolumbegov julistivat maakunnan itsenäiseksi 28. marraskuuta 1991, mutta mikään maa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä ja eroa Georgiasta.
Tilanne muuttui väkivaltaiseksi konfliktiksi vuoden 1991 lopulla, kun Etelä-Ossetian georgialaisväestö (n. kolmannes) järjesti vastamielenosoituksia Georgian yhtenäisyyden ja itsenäisyyden puolesta, jotka kukistettiin voimatoimin. Georgia vastasi lähettämällä joukkoja Etelä-Ossetiaan. Moniin Etelä-Ossetian kyliin hyökättiin ja ne poltettiin. Konflikti johti huomattavaan pakolaisvirtaan: yli 100 000 ihmistä pakeni pääasiassa rajan yli Pohjois-Ossetiaan ja jonkin verran myös Georgiaan. Jouduttuaan itse sisällissotaan sekä kahden rintaman sotaan venäläisjoukkoja vastaan (Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa), Georgiassa vallan kaapannut uusi hallitus solmi tulitaukosopimuksen Etelä-Ossetian separatistien kanssa vuonna 1992 ja lupasi olla määräämättä pakotteita Etelä-Ossetiaa vastaan. Alueelle luotiin rauhanturvajoukot, jotka muodollisesti koostuivat osseeteista, georgialaisista ja venäläisistä, mutta käytännössä Etelä-Ossetia siirtyi venäläisjoukkojen valvontaan.
Etelä-Ossetiasta muodostui Neuvostoliiton ulkoilmamuseo: pääkaupungin Tskhinvalin pääkatu nimettiin taas Stalininkaduksi ja lainsäädäntö pohjasi ympäriltä kadonneeseen Neuvostoliittoon. Uuden johtajan Ludvig Tshibirovin aikana tapahtui jonkin verran liennytystä Georgian hallituksen kanssa ja salakuljetus kukoisti, mutta hänen seuraajansa Eduard Kokoity palautti taas autoritääriset otteet. Georgian ruusuvallankumouksen jälkeen hän on Venäjän tukemana eskaloinut konfliktia useaan otteeseen. Georgian uusi hallinto taas on ottanut tavoitteekseen palauttaa maan alueellinen suvereniteetti. Se aloitti palauttamalla Turkin rajalla sijaitsevan Adzharian verettömästi takaisin Georgian yhteyteen, mutta Etelä-Ossetian ja Abhasian kohdalla sama ei ole toistaiseksi onnistunut.
Etelä-Ossetian tapaan myös Abhasia julistautui itsenäiseksi, hieman myöhemmin 23. heinäkuuta vuonna 1992. Abhasiassa oli Neuvostoliiton hajotessa georgialainen enemmistö, joka kannatti Georgian itsenäisyyttä, kun taas etniset venäläiset ja venäläismieliset abhaasiseparatistit kannattivat Neuvostoliittoa. Molemminpuoliset provokaatiot toistivat Etelä-Ossetian tapahtumien kaavaa. Georgian hallitus lähetti alueelle 3000 sotilasta palauttamaan järjestystä ja taisteluita puhkesi pääkaupungin Suhumin ympäristössä. Satoja vapaaehtoisia pohjoiskaukasialaisia militantteja, mukaan lukien silloin vähän tunnettu Shamil Basajev, liittyi abhasialaisiin separatisteihin Venäjän sotilastiedustelun koordinoimina. Abhaasit ja venäläiset vapaaehtoisjoukot ryhtyivät suureen hyökkäykseen, jossa georgialaiset joukot ajettiin suurimmasta osasta maata. Venäjän ilmavoimat osallistuivat georgialaisten pommittamiseen ja pakolaisia kuljettaneita matkustajakoneita ammuttiin alas Venäjän laivaston aluksilta. Satoja, ja joidenkin lähteiden mukaan tuhansia ihmisiä, kuoli ja useat sadat tuhannet ihmiset (enemmistö Abhasian asukkaista) joutuivat pakolaisiksi Georgiaan. Shevardnadzen hallitus syytti Venäjää salaisen sotilasavun antamisesta. Suuria etnisiä puhdistuksia tapahtui Abhasiassa, ja noin 3000 ihmisen arvellaan kuolleen sodan tässä vaiheessa. Abhasian parlamentti on 2000-luvulla useaan otteeseen vedonnut Venäjään Abhasian tunnustamiseksi ja liittämiseksi Venäjän rahajärjestelmään ja tarvittavan puolustusavun antamiseksi.
YK:lla on ollut vaatimaton tarkkailuoperaatio UNOMIG alueella vuodesta 1994 lähtien, lähinnä vain poliittisena läsnäolijana, venäläisten "rauhanturvaajien" ohella. Käytännössä Abhasia on ollut Venäjän joukkojen hallussa ja useaan otteeseen Venäjän tukemat abhaasijoukot ovat "siirtäneet rajaa" valtaamalla georgialaisten hallinnassa olleita raja-alueita ja karkottaen niiden asukkaat Svanetian ja Megrelian puolelle. Venäjä ei ole kuitenkaan virallisesti tunnustanut Abhasian itsenäisyyttä eikä liittänyt sitä muodollisesti itseensä. Abhasian rajaseudulla on toiminut myös Georgian puolella Abhasian vapautukseen pyrkiviä sissiliikkeitä, kuten Metsäveljet ja Valkoinen legioona, jotka koostuvat pääosin Abhasian pakolaisista.
Ukraina
Kreml laittoi vuoden vaihteessa Ukrainan tiukoille vaatiessaan siltä maakaasun hinnan korotusta viisinkertaiseksi kertaheitolla. Vaihtoehtoina oli maksaa, ottaa lainaa Venäjältä ja maksaa tai Venäjä laittaisi kaasuhanat kiinni. Venäjän presidentti Vladimir Putin antoi uhkavaatimuksen Ukrainalle juuri sen parlamenttivaalikampanjoinnin ensipäivinä joulukuun alussa 2005. Ukraina väläytti ennen joulua mahdollisuutta nostaa puolestaan Sevastopolin tukikohdan vuokraa, ellei kaasujätti Gazprom anna periksi.
Gazprom katkaisi kuitenkin Ukrainalta kaiken kaasun uuden vuoden aattona, lähettäen vain sen kaasun, joka Ukrainan piti kuljettaa Eurooppaan. Moskovassa ei ole erityisemmin pidetty Ukrainan länsimyönteisestä kehityksestä sitten loppuvuoden 2004 oranssivallankumouksen. Ukrainan ja Georgian vallankumoukset institutionalisoitiin 2. joulukuuta 2005 perustamalla Demokraattisen valinnan yhteisö. Yhteisön tarkoituksena on edistää rauhanomaista demokratisoitumista Ukrainan ja Georgian kokemuksen perusteella myös muissa neuvostotasavalloissa. Tämä on kuin suolaa Venäjän haavoille verettömien vallankumouksien jälkeen, jotka tarkoittivat sille pahaa arvovaltatappiota.
Venäjän oli monien arvioiden mukaan tarkoitus aiheuttaa Ukrainassa sisäpoliittinen kiista, "noottikriisi", siitä, kellä on parhaat suhteet Venäjään ja kuka voi neuvotella ja taata kaasutoimitukset parhaiten. Lisäksi tavoitteena oli arvioiden mukaan saada Ukraina näyttämään pahalta lännen silmissä, kun se pakotetaan "varastamaan" lännen kaasua, joka sen pitäisi kuljettaa länteen. Ukrainan kautta menee noin 80 prosenttia Venäjän EU-maihin toimittamasta kaasusta. Venäjän lisäksi vain Italia tuomitsi Ukrainan "varkauden", kun maa otti käyttöönsä läntiselle Euroopalle tarkoitettua kaasua. Pääministeri Juri Jehanurov sanoi 15 prosentin kaasusta kuuluvan Ukrainalle siirtomaksuina. Läntinen media tuomitsi Venäjän puolestaan "gangsterismista", "mafioinnista", "kiristyksestä" jne, kun EU maat kuten Saksa, Itävalta, Italia, Unkari, Puola ja Slovakia raportoivat 1. ja 2. päivä tammikuuta vajauksista Ukrainan kautta tulevissa kaasutoimituksissa.
Saksa aikoo ohittaa venäläisen kaasun kauttakulkumaat - Ukrainan, Puolan ja Baltian maat - valtavalla suoraan Venäjältä Itämeren alitse kulkevalla kaasuputkella. Baltian maat ja Puola ovat valitelleet hankkeen jättävän heidät Moskovan armoille, jos Kreml haluaa esimerkiksi katkaista heiltä kaasun vahingoittamatta Saksaa. Kriitikot Baltiassa ja Puolassa ovat puhuneet jopa "uudesta Molotov-Ribbentrop-sopimuksesta", Venäjän ja Saksan etupiiripolitiikan paluusta keskiseen Eurooppaan. Kotimaassakin herätti arvostelua se, että hanketta edistänyt liittokansleri Gerhard Schröder siirtyi vaalit hävittyään Gazpromin palvelukseen - Putinin alaiseksi. Suomessa puolestaan huolta ovat herättäneet putken arvaamattomat ympäristövaikutukset, suuronnettomuuden vaara ja Karjalan Kannaksen strategisen merkityksen voimistuminen Venäjän geopolitiikassa. Putkihanke valmistunee vuonna 2010.
Ukrainassa sisäpoliittinen tilanne todella järkkyi kaasukatkoksen johdosta, sillä sopimus, joka johti tilanteen ratkaisuun ja kaasun uudelleen toimittamiseen 4. päivänä tammikuuta, tehtiin salassa Venäjän kanssa ja ehdoista ei saatu virallista tietoa. Neuvottelutulokset kuitenkin vuodettiin ja kävi ilmi, että jatkossa Ukraina maksaa kaasusta 230 dollaria tuhannelta kuutiolta. Kun kuitenkin sovittiin, että sitä sekoitetaan Keski-Aasiasta tuotavaan kaasuun, saatiin hinta laskettua 95 dollariin. Parlamentti oli tyytymätön sopimusmenettelyyn ja hajotti Jehanurovin hallituksen. Hullunkurista on, että parlamentti ehditään äänestää uudelleen ennen kuin hallitus vaihtuu.
Presidentti Viktor Jushtshenkon vallankumouksen jälkeinen hittilevy "Bandits to Prison!" alkaa olla kuunneltu. Presidentin kannatus on ollut laskussa, kun yhtään vallankumouksessa huudettua korkean tason "roistoa" ei ole saatu häkkiin. Sen sijaan useampi "korkean tason roistoista" kuoli epäselvissä olosuhteissa - ja epäiltiin, että edellisen presidentin Leonid Kutshman liittolaiset vaiensivat siten joukon avaintodistajia.
Ukrainan taannoiset parlamenttivaalit ja uuden perustuslain parlamentille suoma oikeus erottaa hallitus ja presidentin valtaoikeuksien samanaikainen kaventuminen, tuskin edistävät nopeaa vakautumista.
Valko-Venäjä
Venäjä ei nostanut Valko-Venäjän hintoja "markkinahinnoittelun" mukaisesti, kuten se teki valtaosaan muita entisiä neuvostomaita, vaan jatkaa kaasutoimituksia Valko-Venäjälle puoli-ilmaiseksi. Gazpromin perusteluina olivat, että koska yhtiö omistaa myös koko jakeluverkon Valko-Venäjällä, tarvetta hinnan nostamiseen ei ole. Todellinen syy löytynee maan läheisestä suhteesta Venäjään ja maan 19. maaliskuuta pidetyistä presidentinvaaleista.
Presidentti Aleksander Lukashenkallakaan ei aina ole ollut täysin harmonisia suhteita Putiniin. Tämä tuli ilmi muun muassa vuonna 2004, jolloin Gazprom laittoi Valko-Venäjän kuriin muutaman päivän kaasukatkoksilla, kun Lukashenkan hallitus niskoitteli Moskovalle. Kreml halusi kuitenkin varmistaa jo muutenkin varman Lukashenkan autoritäärisen ja omavaltaisen aseman Valko-Venäjällä. Maiden tammikuinen sopimus takaa Valko-Venäjälle kaasua 46 dollarin tuhannen kuution hintaan.
Moldova
Gazprom sulki myös Moldovan kaasuhanat tammikuun ensimmäisenä päivänä ja sopimukseen uusista hinnoista päästiin vasta tammikuun 16. päivä, jolloin hinnaksi muodostui 120 dollaria, kun viime vuonna hinta oli 80 dollaria tuhannelta kuutiolta.
Moldova on varsin pieni markkina-alue Gazpromille ja äkillisessä hinnannostossa ja kaasun katkaisemisessa oli Moldovankin kohdalla varmasti kyse muustakin kuin taloussuhteista, minkä Gazprom sinnikkäästi kaikissa keskusteluissa kaasukatkoista kieltää. Moldovan presidentti Vladimir Voronin ilmoitti Venäjän kiristävän sitä taloudellisesti, tavoitteena horjuttaa maan taloutta ja epävakauttaa maan sisäpoliittista tilannetta. Hän lisäksi esitti näkemyksensä Venäjän taipumuksee89n yrittää painostaa sitä luopumaan maan "eurooppalaisesta valinnasta" ja Transnistrian konfliktin selvittelystä.
Transnistria
Transnistrian tarina on jokseenkin sama kuin Abhasialla ja Etelä-Ossetialla. Tunnustamaton valtio on ollut tosiasiallisesti itsenäinen Moldovasta itsenäisyysjulistuksestaan 2. päivä syyskuussa vuonna 1990 alkaen. Neuvostoliitto perusti separatistisen inter-liikkeen Transnistrian alueen venäläisistä ja Venäjältä saapuneista vapaaehtoisista sekä lähetti 14.armeijakunnan kukistamaan Moldovan itsenäistymispyrkimyksiä. Syttyi sisällissota, joka kesti vuoteen 1992 asti, jonka jälkeen solmittu tulitauko on pitänyt, mutta Euroopan neuvosto on määritellyt Transnistrian "jäätyneeksi konfliktiksi". Alue on erittäin kiistanalainen. Transnistria vaatii edelleen itsenäisyyttä ja säilyttää suvereeniuden alueellaan venäläisten joukkojen avulla. Alue elää lähinnä maataloudesta, raskaasta teollisuudesta, asekaupasta ja salakuljetuksesta.
Teksti: MIKAELI LANGINVAINIO
[ takaisin artikkeleihin ]
