[ takaisin arkistoon]
MUUTOKSIA MERIVOIMISSAKIN
Merivoimissa lakkautetaan 40 tehtävää ja kohdennetaan puolustusvoimiin 75 tehtävää. Lisäksi merivoimissa siirretään noin 160 työtehtävää ja henkilöä.
Puolustusvoimat on käynnistänyt lähivuosien rakennemuutoksen yksityiskohtaisen suunnittelun. Merivoimissa muutos merkitsee Kotkan Rannikkoalueen toiminnan lakkauttamista itsenäisenä joukko-osastona ja jäljelle jäävän osan siirtämistä Suomenlahden Meripuolustusalueen alaisuuteen sekä Turun Rannikkopatteriston lakkauttamista 1.1.2007 mennessä. Varusmieskoulutus lakkaa Utön, Örön, Russarön, Mäkiluodon ja Gyltön linnakkeilla ja ne muutetaan vartiolinnakkeiksi vuoden 2005 aikana. Rankin linnakkeella toiminta lakkaa vuoden 2006 aikana ja linnake muutetaan vartiolinnakkeeksi. Merivoimien Esikunta siirtyy Helsingistä Turkuun vuoden 2007 aikana.
Puolustusvoimiin perustetaan 16 maakuntatoimistoa. Maakuntatoimistot palvelevat asevelvollisuusasioissa, tukevat vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta, valmistelevat sodan ajan järjestelyjä sekä pitävät yhteyttä alueen reserviläisiin. Maakuntatoimistoissa työskentelee kymmenisen henkeä alueesta ja tehtävistä riippuen. Maakuntatoimistojen sijoituspaikoista päättää puolustusministeriö. Pääesikunnan tekemien alustavien suunnitelmien mukaan Etelä-Suomen Sotilasläänin organisaatioon kuuluva Uudenmaan Maakuntatoimisto toimisi Uudenmaan Prikaatin yhteydessä Tammisaaressa ja Länsi-Suomen sotilasläänin organisaatioon kuuluva Varsinais-Suomen Maakuntatoimisto Merivoimien Esikunnassa Turussa.
Henkilöstömääriä koskevat muutokset
Jotta selonteossa asetetut säästötavoitteet toteutuvat, merivoimissa lakkautetaan 40 tehtävää ja kohdennetaan puolustusvoimiin 75 tehtävää. Lisäksi merivoimissa siirretään noin 160 työtehtävää. Kotkan Rannikkoalueelle jää palkattua henkilöstöä 90, lakkautettavia tehtäviä on 10 ja kohdennettavia tehtäviä puolustusvoimien kehittämishankkeisiin 15.Valtioneuvoston selontekoon (VNS 04) liittyen Turun Rannikkopatteriston ja linnakkeiden toiminnan lakkauttamisesta johtuen 30 tehtävää lakkautetaan ja 60 tehtävää kohdennetaan ensisijaisesti merivoimien kehittämishankkeisiin.
Muihin merivoimien joukkoihin kohdistuvat henkilöstömäärien muutokset määritellään huhtikuun aikana joukko-osastoille annettavassa merivoimien toimeenpanokäskyssä.











