[ takaisin arkistoon ]
NOPEAN VALMIUDEN JOUKOT
EU on sotilaallinen kääpiö vaikka se on taloudellinen jättiläinen. Siksi EU:ssa linjattiin jo vuonna 1999, että tavoitteena on muodostaa sotilaallisesti omavarainen joukkokokonaisuus kriisinhallintaan tai toimintaan osana yhteisoperaatiota. Pauli Järvenpää kertoi aiheesta kiltalaisille turvallisuuspoliittisessa seminaarissa Santahaminassa helmikuussa.
Petersbergin tehtävissä määritellään nopean valmiuden joukoille tiukka tavoite. EU:n tulisi pystyä lähettämään 10 vuorokaudessa poliittisesta päätöksestä joukkojaan tarvittaessa mihin vain 6000 kilometrin säteellä Brysselistä. Järvenpää muistutti, että tavoite on kova, varsinkin kun EU:n ilmakuljetukset ovat vielä pitkään Ukrainasta vuokrattavien Antonovien tai amerikkalaisten koneiden varassa. Eurooppalaisia Airbus-kuljetuskoneita alkaa rullata ulos tuotantolinjalta suunnitelmien mukaan vasta vuonna 2012.
EU-maiden puolustusministerit lupautuivat kokouksessaan 22.11.2004 muodostamaan yhdessä kaikkiaan 13 taisteluosastoa. Alustava valmius on periaatteessa olemassa kuluvan vuoden alusta ja täysi valmius vuoden 2007 alusta, josta alkaen kaksi taisteluosastoa olisi vuorollaan valmiudessa ja kolmas reservissä puoli vuotta kerrallaan. Rauhanturvalakia on muutettava hyvissä ajoin ennen sitä, koska nykyinen laki ei mahdollista täysipainoista osallistumista rauhan palauttamiseen.
Haluttu
- Kaikki EU:n suuret maat Italiaa lukuun ottamatta ovat kysyneet meitä mukaan omaan taistelujoukkoonsa. Näistä kahdelle olemme vastanneet myönteisesti, Järvenpää kehui. Suomi on näillä näkymin ensimmäisen kerran valmiudessa osana saksalais-alankomaalaista joukkoa vuoden 2007 alusta alkaen ja seuraavaksi osana norjalais-ruotsalaista joukkoa vuoden 2008 alusta. Myös virolaiset saattavat osallistua jälkimmäiseen.
Ylijohtaja Pauli Järvenpään aiheena oli "Uskottavan kansallisen puolustuksen kansainvälinen ulottuvuus".
Suomen osuutta näissä joukoissa ei ole vielä lyöty lukkoon. Lopulliset kokoonpanot päätettäneen maaliskuussa 2005. Kumpaankin joukkoon osallistuisi hieman erilainen joukkokokoonpano Suomesta. Suomalaisia olisi ensimmäisessä osastossa nykysuunnitelmien mukaan noin 120-160 henkeä ja jälkimmäisessä pohjoismaisessa kokoonpanossa 180-220. Valmiushenkilöstöön kuuluisi ehkä noin 350-400 sopimussotilasta.
Uskottava?
Järvenpää alleviivasi, että Suomen on oltava uskottava tässä asiassa. Hän totesi myös monien yksityiskohtien olevan yhä kesken. Kai Ahotuvan kysymykseen tullaanko ammattisotilailta jatkossa velvoittamaan osallistumista kansainvälisten tehtävien hoitoon, Järvenpää suhtautui epäillen ja sai tukea salin eturivin kenraalien nyökyttelystä. Pääesikunnan ja puolustusministeriön suunnalta annetaankin ymmärtää, ettei tällaiseen ole edes tarvetta, koska vapaaehtoispohjalta saadaan riittävästi kyllin hyvää väkeä kansainvälisiin tehtäviin.
Suomen Sotilaan kysymykseen "parantaako se uskottavuuttamme, jos Suomi asettaa varaumia joukon käyttöön ilman YK:n mandaattia", Järvenpää ei suoraan vastannut. Sen sijaan hän selitteli, että nyt on keskustelu käytävä, jotta uskottavuus olisi kunnossa kun toiminnan aika tulee. Lisäksi todettiin, että YK-mandaatti on ensisijainen ja se on huomioitava tulevaisuudessa omassa lainsäädännössämme.
Jos Suomen uskottavuutta syö sähläily YK-mandaattiasian kanssa, niin ainoaksi kyseenalaiseksi lohduksi jäänee se, että Ruotsilla on edessä vielä suuremmat uskottavuusongelmat. Ruotsilla on nyt pula henkilöstöstä. Ruotsin siirryttyä entistä valikoivampaan asevelvollisuuteen on länsinaapurissamme havaittu nyt, ettei ainesta riitäkään rekrytointipohjaksi kansainvälisiin tehtäviin, jotka on kuningaskunnassa määritelty asevoimien päätehtäväksi. Meillä Suomessa on päätehtävänä - päinvastoin kuin Ruotsissa - kansallinen puolustus. Yleinen asevelvollisuutemme pystyykin tuottamaan kovatasoista väkeä myös kansainvälisiin tehtäviin, Järvenpää ja Volanen jaksoivat muistutella.
Teksti: JAAKKO PUUPERÄ
