[ takaisin arkistoon ]
RAHAA ON
Kun tarkastelee kokonaisuudessaan joulukuun viimeisinä päivinä paketoituja hankintapäätöksiä, ei voi muuta kuin todeta, että puolustusmäärärahat näyttävät riittävän. Loppuvuodestahan rahaa tietysti on aina enemmän kuin alkuvuodesta. Se tuntuu olevan kaiken budjettiperusteisen toiminnan piirre. Kustannukset hankintapäätöksistä jakautuvat tietysti useammalle vuodelle. Mutta hinnalla ei tunnu olevan määrärahapulasta kärsivissä puolustushallinnossa mitään väliä - kunhan hankinta on kotimainen ja työllistävä. Kotimaista kokoonpanoa ja järjestelmäintegraatiota perustellaankin yleensä muilla kuin sotilaallisilla tai taloudellisilla argumenteilla. Näyttää siltä, että lopputulos saa olla vaikka huonompaa kunhan se on kotimaassa kasattua.
Poliittisilla päättäjillä, jotka myös valvovat osittain valtio-omisteisen Patrian toimintaa, on tarve hankkia puolustusmateriaalihankinnoilla poliittisia irtopisteitä. Nykyisen hallituskoalition aikana erityisen houkuttelevia hankkeita ovat sellaiset, joissa voidaan luoda uusia työpaikkoja periferiaan, oli se sitten valtion talouden tai maanpuolustuksen kannalta järkevää eli ei.
Työllistäminen taloudellisesti epärationaalisin perustein vääristää kilpailua. Sosialismin jälkeisessä maailmassa Suomenkin olisi viimein ymmärrettävä, että tukiaispolitiikan vuodet ovat takana. Jos hanketta ei voi perustella valtion turvallisuutta tai taloutta edistävänä, ei sitä tulisi tekohengittää ja perustella näennäistyöllistävyydellä. Jos työllistämistyön tuotos on huonompi ja/tai kalliimpi kuin mitä olisi saatu esimerkiksi ostamalla suoraan ulkomailta, ei työllistävyys voi olla globaalissa markkinataloudessa mikään peruste ratkaisulle. Jos työllistävyys sen sijaan perustuu kannattavaan ja järkevään toimintaan, on se tietysti hieno lisäetu.
Havainnekuva uudesta siltapanssarivaunusta. Leguanin valmistama siltakalusto sijoitetaan Leopard-alustalle.
Toisaalta on muistettava, että ei politiikan ja poliittisten perusteluiden käyttö kotiinpäin vetämisessä ole vierasta muuallakaan Euroopassa ja sen ulkopuolella. Esimerkiksi ranskalaisten nurkkapatriotismin tai amerikkalaisen protektionismin ja näihin liittyvän suoranaisen korruption sekä huimien vastakauppasopimusten rinnalla suomalainen "patriatismi" on sentään kirkasotsaista ja pientä. Toisaalta harvoin muistetaan kysyä, kuinka paljon esimerkiksi ulkomaisen tai ylikansallisen asetoimittajan Suomeen pystyttämä kokoonpanolinja voisi tuoda maahamme työpaikkoja ja oheistuottoja? Loputon kotiinpäin vetäminen käy nimittäin puolustusmateriaaliteollisuuden nykytilassa ennemmin kuin huomataankaan omaan nilkkaan. Ainakin se käy suomalaisen veronmaksajan kukkarolle.
Työllistävyyden rinnalla toinen pyhä mantra on ollut kotimainen huoltovarmuus strategisissa tuotteissa. Nykyaikaisen sodankäynnin vaatimukset kuitenkin tekevät tämän näkökulman täysin aikansa eläneeksi. Suomi ei yksinkertaisesti enää tulisi kriisissä toimeen ilman ulkoista apua. Erityisesti tämä koskee johtamis- ja tiedustelukykyä ja erityisesti tärkeää tilannetietoutta. Meidän ei ole taloudellisesti järkevää - eikä edes mahdollista - ylläpitää huoltovarmuutta strategisilla aloilla nykymäärärahoilla, eikä huomattavasti suuremmillakaan. Tätä tulisi pohtia vakavasti myös keskusteltaessa maamme sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja yleisistä puolustuspoliittisista ratkaisuista.
Teksti: JAAKKO PUUPERÄ
