[ takaisin artikkeleihin ]
Intin ympäristöohjelma 2002-2006
PUOLUSTUSVOIMAT VALVEUTUNUT YMPÄRISTÖNSUOJELIJA
Puolustusvoimia ja sen tehtäviä ajateltaessa ympäristösuojelu ei ensimmäisenä tule mieleen, mutta nykyaika ja sen vaatimukset toiminnan oikeasta sopeuttamisesta meitä kaikkia ympäröivään luontoon asettavat omat vaatimuksensa myös asevoimille. Paljon on puhuttua ampumaratojen lyijystä, tankkauspaikkojen öljyistä, liuotinaineitten aiheuttamasta saasteesta tai Kymijoen räjähteistä. Ne ovat kuitenkin yksittäisiä tapauksia paljon laajemmasta kokonaisuudesta, joka kattaa puolustusvoimien toiminnan kokonaisuudessaan.
Ympäristöjohtaminen kuuluu nykyisin osaksi toimintastrategiaa. Tänään käytävä ympäristökeskustelu on osa kestävän kehityksen toimintasuunnitelmaa, jossa on kolme pilaria: taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen. Puolustusvoimatkaan eivät ole voinut jäädä tämän keskustelun ulkopuolella. Asian tärkeys on puolustusvoimissa mielletty jo 1990-alussa. Konkreettisena osoituksena on 1995 ilmestynyt, Pääesikunnan Terveydenhuolto-osasto julkaisema Sotilaan ympäristöopas. Kirjanen sisältää lähes kaikki ympäristökysymyksiin sisältyvät hakusanat, jotka muodostavat hyvän lähtökohdan ympäristötiedon hahmottamiselle.
Ympäristöongelmien aiheuttaja voi olla järjestelmä sellaisenaan tai sotilas yksilönä. Aiheuttajasta riippuen ratkaisujen luonne vaihtelee, mutta molemmilla tasoilla niihin on paneuduttava vakavasti. Tärkeimmältä näyttäisi yksilötason tietoisuuden luominen, mikä alkaa jo kotona ja koulussa. Ympäristökysymysten hyvä hoitaminen on puolustusvoimille myös erinomaista suhdetoimintaa. Hyvä esimerkki siitä ovat mm. RUK:n oppilaitten metsämarssit, joilla on korjailtu sotaharjoitusten luonnolle aiheuttamia vahinkoja ja luonnon muuta kulumista.
Opettajille omat ohjeensa
Ympäristönsuojelu ja kenttähygienia on nimeltään 1999 Koulutuksen kehittämiskeskuksen julkaisema opettajan vihko. Se antaa kouluttajalle valmiuksia välittää oikeaa ympäristötietoa eteenpäin. Ensimmäisen sivun sisältö on "asenne - tieto - taito", millä käyttäjä johdatellaan tavanomaisten aiheitten pariin. Tekstissä käsitellään pääasiassa maatossa liikkumisen liittyviä asioita ja lähestymistapa on leppoisa, kaikkea tiukkapipoisuutta välttelevä. Viimeisen sivun otsikko on Johtajan vastuu. Mielestäni se summaa hyvin annetut ohjeet ja vihjeet.
Pääesikunnan terveydenhuolto-osaston ohjeet Ympäristönsuojelu puolustusvoimissa julkaistiin helmikuussa 2001. Sen 17 kohtaa antavat kattavat ohjeet ympäristönsuojelusta ja ja sen päämääristä sekä periaatteista. Siinä käsitellään mm. yhteistoimintaa puolustushallinnon sisällä, pääesikunnan tehtäviä ja vastuuta, eri aselajien tehtäviä, lupa- ja ilmoitusmenettelyä, sotaharjoitusten ympäristösuojelua, ympäristökoulutusta ja toimenpiteitä ympäristövahingon sattuessa. Hallinnollisena ohjeena se antaa toiminnalle selvän suunnan.
Puolustusvoimien ympäristöohjelma 2002-2006 puolestaan painottaa selvilläolovelvollisuutta lainsäädännöstä, määräyksistä ja toimintojen ympäristövaikutuksista. Merkittävinä näkökohtina on syytä kiinnittää huomiota meluun, pilaantuneisiin maa-aineksiin, vaarallisiin ja haitallisiin aineisiin, jätehuoltoon, sotaharjoitusten ympäristövaikutuksiin, energian ja veden kulutukseen sekä kuljetuksiin. Tavoitteena on ristiriitatilanteitten ja ympäristöhaittojen ennaltaehkäisy. Huomiota kiinnitetään myös toiminnan sisäiseen ja ulkoiseen seurantaan.
Ympäristönsuojelua korostetaan
Puolustusvoimien toiminta 2002-kirjasessa ympäristökysymyksiä käsitellään otsikolla Tukitulos 8. Luku käsittelee ympäristön- ja luonnonsuojeluun liittyvää ohjausta, toimenpiteitä ja valvontaa organisaatiotasolla, kun pyritään tarkoituksenmukaiseen toimintaympäristöön. Räjähteistä todettiin mm., että räjähteitten varastoinnista valmistui niitten elinkaaren turvallisuutta käsitellyt työryhmän raportti, jonka esitykset oli tarkoitus toteuttaa 2003. Tämä on hyvä esimerkki elinkaariajattelun liittämisestä ympäristökysymyksiin ja sitä ilmeisesti aiotaan soveltaa kaikkeen materiaaliin.
Toimintakertomus mainitsee myös Kymijoen räjähteet ja niitten raivaamisen, joka alkoi 2003 ja kestää ainakin 2005 asti. Kertomus toteaa myös, että ympäristöalan valvontaan ei kaikilta osin ole osattu varautua. Niin ikään ympäristövahingot, pilaantuneen maaperän ja pohjaveden vaurioitten selvittäminen ja puhdistaminen ovat kalliita, eikä resurssitarpeitten ennakolta arvioiminen ole helppoa. Polttoaineen jakelupaikkojen kunnostaminen vaatikin lisäresursseja lähes kaikilta tuloyksiköiltä. 2002 aikana tehtiin lyijyselvitys Keuruun pioneerivarikon ampumaradalla, Säkylässä tutkittiin liuotinaineitten pilaamaa maaperää, Niinisalossa bensiinin lisäaineen aiheuttamaa pohjaveden saastumaa ja Vekarajärvellä arvioitiin kaatopaikan riskejä.
Puolustusvoimat on organisaationa hyvin selvillä toiminnan aiheuttamista ympäristöriskeistä ja niitten ennakolta ehkäisemisestä. Monessa yhteydessä on kuitenkin ongelmana tarvittavat varat. Yksilötasolla, niin vakinaisen henkilökunnan kuin varusmiestenkin osalta, on tietoisuuden levittämisessä varmasti ongelmia, sillä tärkeintähän sotilaallisen tiedon ja taidon opettaminen. Nykyaikaiseen yhteiskuntaan kuuluu kuitenkin myös valveutuneisuus ympäristökysymyksistä. Sen ujuttamisessa sotilaallisen ajatteluun on varmasti tehtävää, mutta puolustusvoimamme ovat mieltäneet hankkeen tärkeyden. Olisi mielenkiintoista nähdä jokin tutkimus siitä, miten hyvin ympäristöopit ovat jääneet asevelvollisten mieleen viimeksi kuluneen kymmenvuotiskauden aikana.
Teksti: JAAKKO BERGQVIST
