Asekätkentä pelasti Suomen

Suojeluskunnat lakkautettiin Suomessa välirauhansopimuksen mukaisesti syksyllä 1944. Tasavallan presidentti vahvisti lain 3.11.1944, ja puolustusministeriö teki päätöksen marraskuun 6. päivänä, että suojeluskunnat on lakkautettava seuraavana päivänä. Piiritasolla suojeluskuntien tehtävät siirtyivät sotilaspiireille. Mutta entiset suojeluskuntalaiset tekivät vielä isänmaalleen palveluksen. Asekätkentä ei olisi ilman suojeluskuntalaisia onnistunut. Suojeluskuntalaiset asekätkijät pelastivat Suomen.

Loppukesällä 1944, kun sota oli vielä käynnissä, ideoivat Päämajan everstiluutnantti Usko Haahti sekä majurit Reino Lukkari ja Reino Arimo suunnitelman pahimman vaihtoehdon varalle. Jos Neuvostoliitto pyrkisi Suomen miehittämiseen, maan puolustusta varten hajavarastoitaisiin sotavarustusta 35 000 miehelle ja kuhunkin suojeluskuntapiiriin organisoitaisiin pataljoonan suuruinen taisteluosasto. Hajavarastointisuunnitelma sai eversti Valo Nihtilän ja päämajoitusmestari, kenraaliluutnantti Aksel Airon hyväksynnän. Airo informoi asiasta myös Suomen marsalkkaa, joka oli elokuussa aloittanut tehtävänsä tasavallan presidenttinä.

Everstiluutnantti Usko Haahden suunnitelman mukaan maan 34 suojeluskuntapiiriin määrättiin hajavarastointia johtamaan 2. yleisesikuntaupseeri. Nämä huolellisesti valitut upseerit saivat Mikkelissä tehtävämääräyksensä syys-lokakuun vaihteessa. Päämajassa asioita hoidettiin salaisesti, ja sama periaate toteutettiin piiritasolla ja myös kunnissa kenttätasolla. Tehtävät olivat salaisia, mutta ne kuuluivat normaaliin maanpuolustustyöhön. Isänmaata valmistauduttiin puolustamaan pahimmassakin tilanteessa.

Hajavarastointisuunnitelma-nimi ei asioita tutkivalle kommunistisille Valpolle ja sisäasiainministeriön tutkintaelimelle sopinut. Niinpä alettiinkin puhua salaisesta ja laittomasta asekätkennästä. Toiminnassa mukana olevia miehiä alettiin nimittää asemiehiksi.

Sotavarustus onnistuttiin hajavarastoimaan syksyn 1944 ja talven 1945 aikana. Koko Suomea valmistauduttiin puolustamaan. Oli tehty tarvittavat valmistelut, aseita ja varustusta käyttäisivät tarvittaessa suojeluskuntapiirien, ja niiden tultua lakkautetuiksi, sotilaspiirien iskupataljoonat.

Liittoutuneiden valvontakomissio huomasi pian, että hajavarastointisuunnitelma oli normaaliin maanpuolustusvalmisteluihin kuuluvaa suunnittelua ja valmistelua. Komissio ei pidempään enää tukenut vasemmiston väitteitä laittomasta asekätkennästä. Kun Stalin lähetti Zdanovin Suomeen, oli ohjeena ollut, että Zdanov hoitaisi Suomessa asiat samalla tavalla kuin ne oli tehty Virossa vuonna 1940. Miehitysvalmisteluja tehtiin jossakin. Sen tiesi Zdanovkin.

Suomalaisten arkistolähteiden mukaan Arvo Poika Tuominen tapasi myöhemmin 1950-luvulla Pariisissa Valo Nihtilän ja kertoi everstille, että asekätkentä oli pelastanut Suomen. Tuominen perusteli väitettään sillä, että Valvontakomission johtaja Andrei Zdanov oli raportoinut Moskovassa Stalinille Suomessa valmistellusta operaatiosta. Stalinin päätös oli tämän jälkeen ollut se, että Suomen vuoro tulee myöhemmin. On muistettava, että sota ei todellakaan ollut vielä syksyllä 1944 ohi. Neuvostoliitto keskittyikin Suomen sijaan omien operaatioidensa loppuunsaattamiseen Puolassa, Unkarissa ja Tšekkoslovakiassa. Näitä operaatioita ei saisi vaarantaa hukkaamalla niukkoja resursseja Suomen suunnalle. Arvo Poika Tuomisen todistuksen valossa näyttäisi siis siltä, että Suomi pelastui asekätkennän ansiosta. Vasta sen jälkeen, kun Moskovan arkistot avautuvat, saadaan tietää tämän asian venäläinen todellisuus.

Lue koko artikkeli Suomen Sotilas -lehden numerosta 6/2014. Saatavana hyvinvarustetuista lehtipisteistä tai tilaamalla.

Teksti: Lauri Väättänen

Avainsanat: , ,

Share This