Asevoimien uudelleenjärjestely talvisodan jälkeen

Talvisodan sotatoimien päättyminen 13.3.1940 ja kenttäarmeijan vetäytyminen uuden rajan taakse ei tarkoittanut sitä, että sotatila sen osalta olisi loppunut ja kaikki lähteneet kotiin. Asevoimat jäivät valmiuteen ja vain koulutuskeskuksissa olevaa nostoväkeä kotiutettiin. Sotatilaa ei lakkautettu ja sotamarsalkka Mannerheim jäi edelleen ylipäälliköksi eikä tehtävää luovutettu takaisin presidentille.

Euroopan yleistilanne oli edelleen uhkaava eikä armeijan demobilisoimiselle nähty mahdollisuuksia vaan armeija päätettiin pitää koossa.

Jutun pääkuva: Talvisodan tappiot olivat raskaat, kaatuneina tai surmansa saaneena menetettiin noin 26.000 upseeria, aliupseeria, miestä tai siviiliä. Kuvassa sankarivainajien muistoksi järjestetty yhteistilaisuus Joensuussa 19. toukokuuta 1940. Päivästä tuli Kaatuneitten muistopäivä, jota vietetään edelleen toukokuun kolmantena sunnuntaina. SA-Kuva.

Kenttäarmeija ryhmittyi uuden rajan taakse Päämajan 16. maaliskuuta antaman käskyn mukaisesti edelleen valmiina torjumaan Puna-armeijaa, Neuvostoliittoon ja sen tavoitteisiin suhtauduttiin tietysti suurella epäluulolla. Käskyssä Kannaksen Armeijan esikunnasta muodostettiin uusi Maavoimien esikunta, jonka sijaintipaikaksi tuli Mikkeli. Maavoimien esikunnan alaisuuteen tuli viisi armeijakuntaa ja näihin 14 jalkaväkidivisioonaa. Armeijakuntiin kuulumattomia joukkoja oli mm. yksi jalkaväkidivisioona , Ratsuväkiprikaati, Polkupyöräprikaati, Jääkäriprikaati ja kolme sissipataljoonaa. Maavoimien komentajaksi tuli Kannaksen armeijan komentaja, kenraaliluutnantti Erik Heinrichs ja hänen esikuntapäällikökseen eversti Kustaa Tapola.

Nämä viisi armeijakuntaa sijoittuivat joukkoineen itärajalle, niiden esikunnat muodostettiin talvisodan aikaisista armeijakuntien esikunnista. Päämaja määritteli maavoimien tehtävän ja summittaisen pääpuolustuslinjan, joka selviää oheisesta kartasta. Ryhmityksen painopiste oli tietysti etelässä, josta edelleen suurimman uhan katsottiin kohdistuvan maahan. Pääpuolustuslinjan edessä oli sulutettava ja taisteltava sitkeästi. Linja oli sijoitettu tietysti parhaalla mahdollisella tavalla, jotta se tukeutuisi mahdollisuuksien mukaan maastoon, mm. suuriin järviin jne., mutta talvisodan asemia huomattavasti pidempänä ja puolustajalle epäedullisemmassa maastossa sijaitsevana tilanne oli tietysti heikentynyt olennaisesti. Puolustukselle edullisia kapeikkoja ei ollut ja tieverkko oli nyt tiheämpi mikä hyödytti mahdollista hyökkääjää.

Uusi pääpuolustuslinja oli suurimmaksi osaksi varustamaton eli vain “viiva kartalla”, linnoituslaitteita oli vain aivan etelässä. Joukot sijoitettiin monessa tapauksessa neitseelliseen maastoon, jossa ei ollut sen paremmin majoitustiloja kuin taisteluasemiakaan, vaan molempia oli ryhdyttävän joukkojen itsensä toimesta tekemään heti. Merkittävä osa itäisen Suomen kasarmeista oli jäänyt Moskovan rauhan rajan taakse ja vain muutamat säästyneistä olivat riittävän lähellä uutta itärajaan ollakseen hyödyllisiä uudessa tilanteessa. Monet parakkikylät lähtivät nousemaan, reserviläisille, varusmiehille ja kantahenkilökunnalle saatiin tätä kautta vähitellen siedettävämmät majoitusolot.

Oman ongelmansa muodosti Hangon vuokra-alue, jonka rajan puolustamiseksi ryhmitettiin aluksi erillisiä pataljoonia, joukot annettiin Merivoimien esikunnan alaisuuteen.

Uusiin asemiin ryhmittymisen rinnalla alkoivat kotiuttamiset, ensimmäiset nostomiehet lähetettiin kotialueelle jo muutamia päiviä rauhanteon jälkeen. Reserviläisiä ei kotiutettu vaan lomautettiin, millä pyrittiin helpottamaan heidän kutsumistaan uudelleen palvelukseen. Huhtikuun puolessavälissä Päämaja käski lomauttaa 10 % vahvuudesta ja tässä joukossa tuli olla 4/5 maa- ja metsätaloudessa työskenteleviä ja loput 1/5 teollisuudessa toimivia. Maatalouden kevättyöt ja sitä kautta elintarvikehuolto olivat tietysti valtiojohdon erityishuolena, työvoimaa oli irrotettava asevoimista. Lomautuksia jatkettiin pitkin kevättä ja toukokuun alkuun mennessä oli lomautettuja jo 46 % joukkojen sodan ajan vahvuuksista. Talvisodan lopun asevoimien 346.500 miehen vahvuudesta pudottiin kesäkuun lopun 109.000 miehen vahvuuteen.

Joukkojen vahvuuden supistuminen johti siihen, että divisioonaorganisaatiosta siirryttiin prikaatiorganisaatioon. Jalkaväkiprikaatissa oli kaksi jalkaväkipataljoonaa, kevyt kenttätykistöpatteristo, panssarintorjuntakomppania ja viestikomppania eli sen taisteluvoima oli aivan olennaisesti pienempi kuin jalkaväkidivisioonan.

Rinnan uuteen asemaan ryhmittymisen, majoitusolojen ja taisteluasemien rakentamisen kanssa joukkojen piti myös kouluttaa ja ottaa tässä toiminnassa juuri päättyneen sodan kokemukset huomioon. Kouluttajista oli suuri pula, koska moninkertaiseksi kasvaneet asevoimat tarvitsivat tietysti vastaavan määrän kouluttajia. Sodassa oli menetetty kouluttajakaaderia ja moni oli edennyt urallaan. Vaje täytettiin palkkaamalla niin reserviupseereita kuin -aliupseereitakin, mutta heidän kouluttajataitonsa eivät tietenkään olleet samat kuin sotaa edeltäneen ajan kantahenkilökunnalla vaikka sotakokemusta olikin.

Suomen asevoimat joutuivat täyttämään keväällä ja kesällä 1940 uusia, tavattoman vaativia ja osin ristiriitaisiakin tehtäviä. Näin jälkikäteen paperille pistettynä vaikeuksista ei saa täyttä kuvaa.

Maavoimat ryhmitettiin talvisodan jälkeen itärajalle oheisen kartan mukaiseen ryhmitykseen. Sinisellä katkoviivalla on merkitty käsketty pääpuolustuslinja. Kartta kirjasta Talvisodan historia, osa 4, Sotahistorian toimisto 1979.Talvisodan motit jättivät suomalaisten käsiin merkittävän sotasaaliin, josta välirauhan aikana saatiin kunnostettua merkittävä osa omaan käyttöön. Panssarijoukot moninkertaistuivat sotasaaliin johdosta, kuvassa kunnostamista odottavaa Puna-armeijan kalustoa Varkaudessa. Edessä BA-20 -panssariautoja ja takana T-26 -panssari, tyyppi josta tuli Suomen pääkalustoa jatkosodan alussa. SA-Kuva.Heti tuoreeltaan Helsingin Messuhallissa järjestettiin sotasaalisnäyttely, josta tämä kuva on 1. huhtikuulta 1940. Suomen tykistö sai hyvän lisän talvisodasta, kuvassa on kevyemmän pään kalustoon kuulunut 76 RK/26 eli Rykmentinkanuuna etuvaunuineen. SA-Kuva.Jotakin humaaniakin talvisodan jälkiselvittely sisälsi. Sotavangit vaihdettiin sangen pian aselepoon pääsemisen jälkeen, kuvassa autetaan jalkansa menettänyttä asetoveria Suomen puolelle Vainikkalassa 20. huhtikuuta 1940. Samassa paikassa myös puna-armeijalaiset pääsivät palaamaan kotimaahansa. SA-Kuva.

 

Avainsanat: , ,

Share This