Hornetille seuraaja

Hornetille seuraaja

Ilmavoimat on nopeutensa johdosta puolustuksemme keihäänkärki. Se on parhaillaan saavuttamassa historiansa parhaan iskukyvyn, mutta vanhentuvat aikanaan hyvin ilmapuolustustamme palvelleet Hornetitkin. Siksi olen valtuuttanut puolustusvoimat käynnistämään hankkeen...

Puolustuksen lisärahat saavat kannatusta

Yli puolet suomalaisista haluaa korottaa puolustusmäärärahoja, selviää Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS:n) itsenäisyyspäivän alla julkaisemasta tutkimuksesta. Tavallisesti muutokset tämän vuosittain tehtävän kyselyn tuloksissa ovat melko pieniä. Nyt...

Miksi Nato-selvitys?

Tilanne Ukrainassa on antanut vauhtia Suomen puolustusratkaisun ympärillä pyörivälle keskustelulle. Esitin heinä-elokuun vaihteessa Aamulehden haastattelussa, että Suomen pitäisi tehdä ilman kiihkoilua ajanmukainen selvitys, jossa tuodaan esille Naton plussat ja...

Suomi ja Afganistanin tukeminen

Afganistanissa käynnissä oleva Nato-johtoinen ISAF-kriisinhallintaoperaatio on päättymässä kuluvan vuoden lopulla. Suomi muiden mukana on vähitellen lopettelemassa urakkaansa, jos kohta uudenlainen operaatio on käynnistymässä. Sen tarkoituksena on opastaa Afganistanin...

Nato ja Suomi

Pohjois-Atlantin liiton eli Naton kova ydin on artiklassa 5, jossa velvoitetaan jäsenvaltioita puolustamaan toisiaan. Aikanaan asia ymmärrettiin niin, että jos Neuvostoliitto hyökkää jotain Yhdysvaltain eurooppalaista liittolaista vastaan, tulkitaan se myös...