Belfast – sodan ja rauhan kulissit

Ei ole aina helppoa muistaa, että Pohjois-Irlannissa valitsi käytännössä sotatila 1960-luvun lopulta 1990-luvun lopulle. Vierailin helmikuussa Dublinissa tilaisuudessa, jossa Iso-Britannian entinen pääministeri John Major puhui Pohjois-Irlannin tilanteesta ja Brexitin vaikutuksista. Maaliskuun alussa vierailin Belfastissa ja oli mahdollisuus tutustua tarkemmin alueen nykyiseen tilanteeseen. Rauha on edelleen ohuella pohjalla ja tilanne kriittisempi kuin kertaakaan sitten rauhansopimuksen.

Pääkuva: korkeat muurit ja verkkoaidat estävät kivien ja polttopullojen heittämisen naapurialueelle

Belfast näyttää varsin vauraalta brittiläiseltä kaupungilta. Se on selvästi siistimmän ja varakkaamman näköinen kuin suuri osa Dublinia. Majoituimme Hotel Europassa, joka on maailman pommitetuin hotelli. Sitä vastaan on tehty yhteensä 36 pommi-iskua. Olimme itse asiassa samassa 10. kerroksessa, jossa presidentti Bill Clinton majoittui vuonna 1995. Siellä on edelleen hänen mukaansa nimetty sviitti. Hotellin kerrottiin olleen helppo kohde militanteille ryhmille. Siellä asui usein toimittajia ja ulkomaisia vieraita, joten pommi-iskujen näkyvyys oli taattu.

Hotelli Europa Belfastin keskustassa on eniten pommi-iskuja kokenut hotelli maailmassa

Pohjois-Irlannin tilanteen juuret menevät pitkälle historiaan ja Irlannin itsenäisyystaisteluun. Sata vuotta sitten Irlannissa vallitsi vapaussota, joka lopulta johti aselepoon ja Irlannin julistamiseen vapaavaltioksi, vaikka vasta 1930-luvulla Britannia antoi mahdollisuuden Irlannin todelliselle itsenäistymiselle. Toisen maailmansodan jälkeen, 1940-luvun lopussa Irlanti julistautui lopulta täysin itsenäiseksi tasavallaksi. Irlannin tasavaltalaisarmeija (Irish Republican Army, IRA) oli olemassa jo vapaussodan aikana, joten irlantilaisille IRA merkitsee paljon enemmän kuin muualla maailmassa uutisten perusteella tunnettuna terroristijärjestönä Pohjois-Irlannissa.

Irlannin tasavaltalaisarmeijan kaatuneiden muistomerkki

Pohjois-Irlanti jäi osaksi Yhdistynyttä kuningaskuntaa, koska siellä on merkittävä protestanttinen väestö. Alue on kuitenkin ollut koko ajan jyrkästi jakautunut protestantteihin ja katolisiin. Todellisuudessa kyseessä ei oikeastaan ole suoranainen uskontojen vastakkainasettelu. Kyse on politiikasta. On niitä, jotka haluavat alueen olevan osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja niitä, joiden mielestä sen pitäisi olla osa Irlannin tasavaltaa.

The Troubles – vaikeudet alkoivat 60-luvun lopulla

IRA:n taistelijoita ylistävä seinämaalaus.

Tapasin belfastilaisen tuttavani. Olemme tehneet vuosia yhteistyötä erilaisissa rahoitusprojekteissa. Hän kertoi kouluajasta 1970- ja 80-luvuilla. Yleinen käsitys oli, että pommi-iskuja tapahtui erityisesti perjantaisin. Hän kertoi, miten tämä lähensi heitä protestanttisen koulun oppilaita läheisen katolisen koulun oppilaisiin, ja miten he usein etenkin perjantaina kulkivat yhdessä isompana ryhmänä kotiin saadakseen turvallisuuden tunnetta.

Tilanne alueella alkoi kriisiytyä vakavasti erityisesti vuonna 1968. Silloin katoliset alkoivat kokea, ettei heitä kohdeltua tasa-arvoisesti protestanttien kanssa. Tilanne kärjistyi erityisesti kaupunkien vuokra-asuntojen osalta. Tästä sai alkunsa kierre, joka johti kummankin puolen jatkuvasti voimakkaampiin reaktioihin. Samalla kummankin puolen militantit ryhmät alkoivat aktivoitua.

Brittiarmeijan joukkoja lähetettiin valvomaan tilannetta, mutta ne joutuivat nopeasti taisteluihin. Erityisesti tunnettu tapahtuma on verinen sunnuntai 1972, jolloin brittiarmeijan sotilaat ampuivat 26 aseistamatonta siviiliä, joista 14 kuoli. Päivän tapahtumista kiistellään edelleen ja myös siitä, pitäisikö ampujia syyttää. Toiminnan puolustajien mielestä kyse oli vain sotilaista, jotka täyttivät tehtäväänsä, mutta vastustajien mukaan sotilaat toimivat laittomasti siviilejä vastaan ja ryhtyivät ampumaan ilman virallista käskyä.

Belfastilainen tuttuni itse ei koe varsinaisesti kuuluvansa kummallekaan puolelle, vaan kaupungin bisnesyhteisöön, joka haluaa vastakkainasettelun loppuvan, ja alueen kykenevän tekemään vapaasti bisnestä niin Britanniaan kuin Irlantiin. Hänen on vaikea ymmärtää kummankaan osapuolen voimakkaita poliittisia näkemyksiä. Erityisesti bisnesyhteisössä toivotaan, että Pohjois-Irlanti voisi olla eräänlainen vapaakauppa-alue EU:n ja Britannian välissä. Tuttavani toiveissa alueesta voisi tulla Atlantin Singapore, mutta pelkona on, että poliitikot tekevät siitä Atlantin Balkanin.

Margaret Thatcherin tullessa pääministeriksi vastakkainasettelu jatkui voimakkaana. IRA yritti tappaa Thatcherin Brightonissa 1984 Konservatiivien puoluekokousta edeltävänä yönä konferenssihotelliin asetetulla pommilla. Thatcher koki attentaattiyrityksen jälkeen, että Pohjois-Irlannissa toimii vain terroristeja ja heidän kanssa ei neuvotella.

John Major aloitti dialogin

Protestanttien sankaria muisteleva seinämaalaus

Kun John Major tuli valtaan, hän kertoi yllättyneensä, ettei Britannian ja Irlannin pääministerien välillä ollut edes säännöllistä yhteydenpitoa. Hän päätti muuttaa tilanteen, ja oli yhteydessä silloiseen Irlannin pääministeriin. He aloittivat säännölliset kokoukset ja samalla totesivat, että Pohjois-Irlannin tilanne on kestämätön ja että sille tulee löytää ratkaisu. Ratkaisu puolestaan vaatii sitä, että kumpikin osapuoli on valmis tunnustamaan todellisuuden. Siihen tilanteeseen ei päästä vain pitämällä kiinni omista periaatteista.

Tästä sai alkunsa rauhanprosessi, joka kesti lähes koko 1990-luvun. John Major ei rauhansopimusta koskaan päässyt allekirjoittamaan, osittain siksi, että hänen piti tukeutua brittiparlamentissa kovan linjan pohjoisirlantilaisten unionistien tukeen ja osittain siksi, että menetti valtansa seuraavissa vaaleissa 1996. Rauhanneuvottelut kuitenkin alkoivat hänen aikanaan, ja erityisen tärkeää oli saada myös USA:n tuki prosessille, sillä IRA sai merkittävää rahoitusta USA:n irlantilaisilta. Bill Clinton vieraili 1995 Pohjois-Irlannissa ja tapasi kummankin puolen edustajia. Tällä oli merkittävä symbolinen merkitys rauhanprosessille.

Belfastin taksikuskit tarjoavat kiertoajeluita Belfastin poliittiseen historiaan. Kuskeja on kummaltakin puolelta ja vasta kiertoajelun lopussa he kertovat, kummalta puolelta he itse tulevat. Kuskimme nouti meidät hotellilta sunnuntaiaamuna ja aloitimme kierroksen protestanttien alueelta, jossa talojen seinämaalauksissa esitettiin epäselvissä olosuhteissa kuollutta protestanttisen militanttiryhmän taistelijaa. Hänestä oli tullut protestanttien symboli ja sankari taistelussa. Militanttiryhmillä on ollut tapana tulla tekemään omia maalauksia taloihin. Jos et pidä taloosi tulleesta maalauksesta, järkevä vaihtoehto on muuttaa muualle.

Rauhansopimus saavutettiin pitkänä perjantaina 1998. Rauhanneuvotteluissa oli merkittävä rooli myös Suomen entisellä pääministerillä Harri Holkerilla. Belfastissa asuva tuttavani kertoi edelleen muistavansa Holkerin ja miten hän vaikutti merkittävästi oikeusperiaatteiden perustan luomisessa alueelle. Sen jälkeen Pohjois-Irlanti rauhoittui vähitellen, vaikka kummankin puolen militantit ryhmät tekivät joitakin iskuja.

Protestanttien alueelta taksimatkamme jatkui asuinalueita jakavalle muurille. Muurit on ollut tarkoitus purkaa rauhansopimuksen jälkeen, mutta se ei ole ollut mahdollista. Itse asiassa niiden päälle on rakennettu korotettuja osia, jotta kivien ja polttopullojen heittäminen olisi vaikeampaa. Tällaisia muureja on Pohjois-Irlannissa edelleen kymmeniä. Protestanttien ja katolisten alueiden välisillä kaduilla on muurien jatkona portteja, jotka edelleen suljetaan yöksi. Alueiden välissä on myös vanha sokeritehdas, joihin ennen rauhaa katoliset ja protestantit tulivat ja poistuivat töistä eri puolilta, vaikka päivät tekivät yhdessä töitä.

Brexit vaarantaa rauhanprosessin

Korkeat muurit jakavat edelleen kaupunkia katolisten ja protestanttien alueisiin

Brexit muuttaa alueen tilannetta. Pelkona on erityisesti ollut Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan välisen rajan sulkeminen, jos siitä tulee EU:n ulkoraja. Sen on uskottu johtavan väistämättä konflikteihin alueella ja myös merkittäviin talousvaikutuksiin. Raja myös rikkoisi vuoden 1998 rauhansopimuksen periaatteita. Tämän takia Brexit-sopimuksessa sovittiin, että Pohjois-Irlanti jää osaksi EU:n tulliunionia. Käytännössä tämä tulee tarkoittamaan jonkinlaista rajaa Britannian ja Pohjois-Irlannin välille.

Seuraavaksi taksimatka jatkui katoliselle alueelle, jossa aluksi tutustuimme muurin vieressä olevaan ”sankarivainajien” muistomerkkiin, johon oli listattu ja kuvattu taistelussa kuolleita katolisia. Alueella aivan muurin tuntumassa olevat talot oli suojattu erityisillä metalliverkoilla, etteivät esimerkiksi muurin yli tulevat polttopullot aiheuttaisi vahinkoa. Kävimme myös alueella olevassa kirkossa ja luostarissa, jossa oli myös aloitettu 1990-luvulla ensimmäisiä osapuolten välisiä neuvotteluita.

Sinn Feinin toimisto on katolisella alueella. Se on IRA:ta lähellä oleva poliittinen puolue, joka on viime aikoina voittanut vaaleissa niin Pohjois-Irlannissa kuin Irlannin tasavallassa. Sinn Feinin talo on suojattu pommin kestävillä ikkunasuojilla ja valvontakameroilla. Vastaavasti kaupungin poliisiasemat näyttävät enemmän sotilastukikohdilta kuin poliisiasemilta.

Sinn Fein -puolueen toimisto Belfastin katolisella alueella

Brexit päivänä 31.1. löydettiin Pohjois-Irlannista Skotlantiin matkalla olleesta kuorma-autosta pommi. Pohjois-Irlannin poliisi uskoo pommin asettajaksi Continuity IRA (CIRA) ryhmittymää. Viime vuoden huhtikuussa toimittaja tuli ammutuksia mellakoissa Derryn (tai kuten brittimieliset kutsuvat Londonderryn) kaupungissa. Kyseessä oli todennäköisesti harhalaukaus, mutta kertoo tilanteen kärjistymisestä. Yksittäisiä pommeja löytyy alueelta säännöllisesti.

Brexit on herättänyt etenkin irlantilaismielisissä halun liittyä Irlannin tasavaltaan. Myös bisnesyhteisöissä on nousevaa kannatusta tälle mallille. Brittimielisissä unionisteissa Brexit-sopimus on herättänyt huolta, kun alue käytännössä osittain erotettiin muusta Britanniasta. Toisaalta osa pelkää, että Boris Johnson ei välttämättä noudata Brexit-sopimusta eikä edes 1998 rauhansopimusta, vaan haluaa vain turvata britti-imperiumin jäänteitä. Tällaisella toiminnalla voisi olla todella tuhoisat seuraukset Pohjois-Irlannissa. John Major aloitti puheensa Dublinissa toteamalla, että Brexit on typerin poliittinen päätös hänen elinaikanaan ja typerin päätös, mitä hänen maansa on ikinä tehnyt. Lisäksi se on myös riski Pohjois-Irlannin rauhalle.

Brexitin tuomat muutokset haastavat rauhan voimakkaammin kuin mikään 20 vuoteen. Taksikuskit järjestävät kiertueita Belfastissa, jotta ihmiset paremmin muistaisivat historian ja ymmärtäisivät todellisuuden alueella. Kierrokset eivät ole heille vain bisnestä, vaan tapa jakaa tasapuolisesti tietoa kummankin osapuolen näkökulmasta ja saada ymmärtämään, ettei asioissa ole vain yhtä totuutta. Protestanttinen kuskimme valotti hyvin kummankin osapuolen näkemyksiä, mutta muistutti samalla, etteivät osapuolet ja ihmiset kykene vieläkään luottamaan toisiinsa. Tällaisten haavojen paikkaaminen vie ainakin sukupolvia. Siihen saakka rauha pitää taata päivittäisillä teoilla.

Vuosikymmeniä kestänyt konflikti ei näy Belfastin vauraammilla asuinalueilla

Pohjois-Irlannin alueparlamentti Stormont on ollut toimeton vuodesta 2017 poliittisten erimielisyyksien takia. Tammikuussa 2020 Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin tasavallan hallitukset sopivat toiminnan jatkamisesta.

Avainsanat: , , , ,

Share This