BREXIT on turvallisuuskysymys!

jouko_ahvenainenIso-Britannia äänestää EU-jäsenyydestä – “BREXIT:stä”, kuten erohanketta kutsutaan – kesäkuun lopussa. Kampanjat eivät vielä ole lähteneet täydellä teholla käyntiin, mutta keskustelu kuumenee koko ajan. Erityisesti tilanne konservatiivipuolueen sisällä kärjistyy nopeasti, äänestyksen päärintamalinja kun kulkee melkeinpä puolueen sisällä. Turvallisuuspolitiikka on myös noussut välittömästi keskusteluun niin Naton, USA:n roolin, Venäjän kuin terrorismin osalta. Sitä käytetään perusteena kummallakin puolella.

Tällä hetkellä tilanne on mielipidemittausten mukaan hyvin tasainen. Vedonlyöntitoimistojen kertoimet sen sijaan ennustavat, että maa pysyisi EU:ssa (voit tarkistaa viimeisimmät kertoimet esimerkiksi täällä http://www.oddschecker.com/politics/british-politics/eu-referendum/referendum-on-eu-membership-result). Missään tapauksessa äänestyksen tulos ei ole mitenkään selvä, ja kumpikin osapuoli käyttää kaikkia mahdollisia argumentteja oman kantansa tueksi.

Taloudella on aina turvallisuusaspekti ja EU on muutakin kuin talousunioni. Se on myös poliittinen yhteenliittymä ja turvallisuusyhteisö, jos kohta aseeton ilman Natoa, johon kuuluu valtaosa unionin jäsenmaista, tietysti myös Yhdistynyt kuningaskunta.

Äänestyksen turvallisuuspoliittinen keskustelu voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen:

1) länsiliittouman yhtenäisyys,

2) terrorismi, ja

3) maan oman turvallisuuspolitiikan tulevaisuus.

Hieman yllättäen pääministeri Cameron avasi EU-myönteisen kampanjansa juuri turvallisuuspoliittisilla perusteilla, ei esimerkiksi taloudellisilla. Hän keskittyi näissä avauspuheenvuoroissaan helmikuun lopussa tietojenvaihdon- ja viranomaisyhteistyön merkitykseen kansallisessa turvallisuudessa. Toisaalta taas eroa ajava leiri käytti Brysselin pommi-iskuja perusteena eron puolesta, koska silloin voidaan kontrolloida omia rajoja. Kumpaakin näistä perusteluista voi varmasti hieman kyseenalaistaa, kun tietojen vaihto ei ole toiminut kovin hyvin ja toisaalta Britannia ei ole Schengen-alueessa, joten EU-jäsenyys ei juurikaan muuta sen rajavalvontaa.

Naton amerikkalainen kenraali Ben Hodges totesi muutama viikko sitten, että Britannian erolla olisi negatiivinen vaikutus sen NATO-liittolaisiin, juuri nyt kun Venäjän toiminnan ja Syyrian tilanteen takia länsiliittouman tulisi olla erityisen yhteistyökykyinen. Hän korosti, että Venäjä käyttää nyt osittain itse aiheuttamaansa pakolaistilannetta hyväkseen epäsovun kylvämisessä Euroopassa. Hän muistutti, että kyseessä on brittien oma päätös, mutta hän näkee Britannian roolin länsiliittoumassa merkittävänä ja se on historiallisesti ollut USA:n vahvin liittolainen Euroopassa. Riippumattomien sotilasasiantuntijalähteiden mukaan Britannia alkaa olla Ranskan ohella myös Naton EU-jäsenmaista ainoa, jolla on kykyä tukea liittokuntaa sotatilanteessa. Muut alkavat olla lähinnä avun tarpeessa, Saksa mukaan luettuna.

Aiemmin myös Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi haluavansa nähdä Britannian osana EU:ta, jonka maista pääosa on myös Naton jäseniä. Myös presidentti Obaman odotetaan osoittavan tukensa Britannian EU-jäsenyyden puolesta, mahdollisesti tulevalla vierailullaan Britanniassa. Samalla muiden valtioiden edustajat pyrkivät olemaan myös varovaisia kannanotoissaan, ettei se luo vaikutelmaa siitä, että ulkomailta kerrottaisiin, miten brittien tulisi äänestää. Pääministeri Cameron on kuitenkin muistuttanut, ettei tiedä yhtäkään ystävällismielisen maan johtajaa, joka tukisi Britannian eroa EU:sta. Sen sijaan Moskovassa eroa pidettäisiin varmasti hyvänä uutisena.

Terrorismi, viranomaisten tietojen vaihto ja ISIS:in vastainen taistelu ovat äänestyskeskustellussa paljon mielipiteitä jakava aihealue. Kaikilta osin se ei ole toiminut hyvin EU:n sisällä. Samalla voi todeta, että sen toimivuutta tulisi parantaa. Ja terrori-iskut ovat jo nostaneet keskustelua EU:n roolista turvallisuuspolitiikasta, kun Ranska vetosi turvallisuuspolitiikkaa käsitteleviin artikloihin pyytäessään apua Pariisin iskujen jälkeen, ja nyt Brysselin iskujen jälkeen esimerkiksi Italian pääministeri puhui tarpeesta yhteiseen turvallisuuspolitiikkaan.

Britannian on todettu olevan varsin tehokas sisäisessä turvallisuudessa, mikä ainakin osittain pohjautuu vuosikymmenien kokemukseen esimerkiksi taistelussa IRA:ta ja jalkapallohuliganismia (joka siis oli laajamittaista täysin järjestäytynyttä toimintaa) vastaan, ja osittain myös läheisempään tietojen vaihtoon USA:n kanssa. Erityisesti Britannian vahvuus on ollut sen taidossa soluttautua terrorijärjestöihin ja kartoittaa potentiaalisia tekijöitä. Briteillä on ollut myös muuta EU:ta suurimittaisempi signaalitiedustelu. Samaan aikaan kannattaa kuitenkin muistaa, että myös Britanniassa oli heinäkuussa 2005 yli 50 kuolonuhria vaatineet iskut Lontoon joukkoliikenteessä. Ja maassa on radikalisoituneita alueita, esimerkiksi Birminghamissa, Lutonissa ja tietyissä osissa Lontoota. Ja muutama vuosi sitten radikalisoitunut henkilö tappoi Lontoossa veitsellä Britannian armeijan sotilaan. Britit ovat kuitenkin yleensä menestyneet terrorismin torjunnassa mannermaata paremmin koska he ovat viime vuosina pyrkineet panostamaan enemmän ennalta ehkäisevään työhön kuin näyttäviin poliisioperaatioihin. Mutta kuten MI6:n johtaja aikoinaan 9/11 jälkeen totesi, maailmassa on vain yksi agentti, joka onnistuu aina, ja hän on… tietysti James Bond.

Britanniassa on käynnissä myös merkittävä sisäinen turvallisuuspoliittinen keskustelu, joka osittain liittyy ja ei liity EU-jäsenyyteen. Yksi sen näkyvimpiä osia on keskustelu Britannian ydinaseen ja ydinaseita kantavien sukellusveneiden tulevaisuudessa. Työväenpuolueen johtajan Jeremy Corbyn tausta on 1970-radikalismismissa ja rauhanliikkeessä. Hän on ilmoittanut, ettei olisi pääministerinä valmis käyttämään ydinasetta ja samalla myös kyseenalaistanut koko ydinaseen järkevyyden ja ydinasesukellusveneiden tulevaisuuden. Näihin kannanottoihin edes suuri osa työväenpuolueen kansanedustajista ei halua yhtyä. Keskustelu liittyy myös siihen, mikä on Britannian turvallisuuspoliittinen asema tulevaisuudessa. Keskittyykö se vain itsensä suoraan puolustamiseen, vai haluaako se olla edelleen jonkinasteinen suurvalta. Ja jos se ei ole suurvalta, ketkä Euroopassa ottavat sotilaallisen suurvallan roolin. Amerikkalaisten halu vastata kiittämättömien liittolaistensa puolustuksesta saattaa olla heikkenemässä ja se heikkenee varmasti jos sen viimeinenkin luotettava liittolainen lyö hanskat naulaan.

Kaikkiaan koko EU-äänestys tuntuu välillä liittyvän enemmän Britannian pohdintaan omasta roolista ja tulevaisuudesta kuin käytännöllisiin EU-asioihin. Moni muistaa edelleen ajat, jolloin Britannia oli puolta maailmaa hallitseva suurvalta, ja nyt heidän pitäisi olla tasavertainen liittolainen Euroopassa. Ja osaa vaivaa edelleen saksalaisten kasvava rooli Euroopassa. Tämän näkee konkreettisesti esimerkiksi nettikeskusteluissa, joissa hyvin äkkiä alkaa EU:n yhteydessä nousta kommentteja natseista. Moni EU-asioita seurannut myös näkee, että Britannia olisi voinut saavuttaa enemmän EU:n sisällä yhteistyöhaluisemmalla asenteella ja liittoutumalla enemmän esimerkiksi Pohjoismaiden kanssa. Mutta yhteistyöhaluisuus ja oma sisäpolitiikka on hyvin vaikeaa yhdistää brittipoliitikoille. Suurelle osalle muuta Eurooppaa EU on ollut poliittinen hanke, on sitten kyse Saksan ja Ranskan yhteiselosta tai Itä-Euroopan maiden liittoutumisesta länteen. Britanniassa tällaista poliittista taustaa ei kuitenkaan ole.

EU-vastaisuus maassa on suurinta nimenomaan Englannissa, kun puolestaan Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa selkeästi enemmistö tukee jäsenyyttä ja myös Walesissa tukijoita on enemmän. Jäsenyyden vastustajissa on yhtä lailla pienituloisia kansallismielisiä kuin ”linnanherroja”. Osalle suuri kysymys on EU:n sisältä tulevat siirtolaiset, jotka ovat esimerkiksi puolalaisia ja romanialaisia, ja jotka ovat tulleet maahan töihin, ainakin osa. Oleellista on huomata, että keskustelussa ei ole pääosassa EU:n ulkopuolelta tulevat siirtolaiset kuten monessa muussa EU-maassa, vaan nimenomaan muiden EU-kansalaisten maahanmuutto. Keskustelussa on useamman kerran mainittu esimerkiksi, että jos EU-kansalaisten muuttoa voisi rajoittaa, voisi esimerkiksi intialaisia ottaa maahan enemmän. Niin moni Britanniassa näkee arjessaan sen tosiasian, että koko maa toimii ulkomaalaisten osaajien varassa, olivatpa he sitten puolalaisia putkimiehiä tai saksalaisia ja ranskalaisia paremman matematiikan koulutuksen saaneita pankkiireja.

Tulemme näkemään värikkään kampanjan loppuhuipennuksen touko-kesäkuussa. Siinä turvallisuuspolitiikka tulee varmasti olemaan esillä. Ja olisi naiivia uskoa, että EU-jäsenyys ja EU:n tulevaisuus ei liity oleellisesti myös turvallisuuspolitiikkaan. EU on keskeinen osa Länsi-Euroopan poliittista- ja turvallisuusjärjestelyä yhä tänään yli 70 vuotta toisen maailmansodan jälkeen. Britannian äänestyksen tulos vaikuttaa siihen, miltä tämä järjestely näyttää tulevaisuudesta, mikä on Britannian kansainvälinen rooli ja toisaalta ketkä ottavan johtavan roolin Euroopan turvallisuudesta tulevaisuudessa.

Jouko Ahvenainen, Lontoo

Kirjoittaja on Suomen Sotilaan vakituinen blogisti ja isänmaallinen maailmankansalainen, muutamankin yliopistotutkinnon suorittanut talouden ja politiikan tuntija, jonka tämän hetkinen asuinpaikka on Britanniassa, silloin kun ei ole matkalla milloin missäkin päin maailmaa…

 

Avainsanat: , , , ,

Share This