Ei mitään uutta… eli pintatilannekuva PUOLUSTUSSELONTEOSTA

Kuudestoista helmikuuta 2017 valtioneuvoston eduskunnalle antama puolustusselonteko arvioi Suomen toimintaympäristöä ottaen huomioon siinä tapahtuneet muutokset ja esittää Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteet ja tavoitteet yli istuvan hallituksen toimikauden aina 2020-luvun puoliväliin.

Selonteon tavoitteiden toimeenpanolla halutaan turvata Suomen puolustuskyky muuttuvassa turvallisuusympäristössä ja ”luodaan edellytykset uskottavan ja koko maan kattavan puolustusjärjestelmän ylläpitämiselle”, selonteossa todetaan.

Suomen Sotilas kampasi selonteon läpi. Alkuperäisen selontekotekstin löydät osoitteesta http://www.defmin.fi/files/3683/J05_2017_VN_puolustusselonteko_Su_PLM.pdf

Esitämme seuraavassa lehtemme pinta-analyysin selonteosta ja siitä vastaako selonteko sen tavoitteen asetantaan ja ovatko tavoitteet ja esitetyt keinot realistisia.

Perinteinen rakenne rajoittaa uudistamista

Puolustusselonteko laadittiin nyt ensimmäistä kertaa erillisenä selontekona. Se on jatkumoa parlamentaarisen selvitysryhmän raportille (Eduskunnan kanslian julkaisu 3/2014) sekä valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittiselle selonteolle (VNK julkaisusarja 7/2016). Puolustusselontekoa on valmisteltu laajasti poikkihallinnollisessa yhteistyössä ja sen laatimisessa on kuultu myös parlamentaarista seurantaryhmää.

Tätä voidaan pitää aikaisempaa parempana lähtökohtana selonteon laadinnalle. Jäsentelyltään selonteko näyttää olevan kuitenkin hyvin konservatiivinen. Asioita tarkastellaan puolustushaaroittain ja toimialoittain sen sijaan, että yleisenä logiikkana olisi kokonaisuuden saavuttama suorituskyky fyysisiin lavetteihin ja niiden hallinnolliseen sijaintiin katsomatta.

Ajattelutapa on hyvin vanhanaikainen jos kohta yleinen kaikissa maailman asevoimissa.. Se pohjautuu perinteiseen puolustushaarakohtaiseen ja aselajeittaiseen byrokraattiseen malliin, joka ei vastaa enää nykyajan verkottuvan ja yhteistoimintaa sekä yhteiskäytettäviä jaettavia resursseja painottavan hybridisen sodan kuvaa. Puolustuskykyä ja sen kehittämistähän voitaisiin tarkastella myös jäsentämällä käsittely vaikutuksen mukaan, esimerkiksi johtamiseen ja yhteyksiin sekä tiedonkeruuseen ja jakamiseen, vaikuttamiseen (tulenkäyttö, elektroniset keinot, informaatiosota, kybersota jne) sekä ylläpitoon ja huoltoon, ilman, että toiminteita jaetaan ”omistajan” tai lavetin elementin (maa, meri, ilma) mukaan.

Ajattelutavan muutos olisi oikeasti merkittävä asia. Puhuttu siitä on jo Suomessakin ainakin kaksi vuosikymmentä. Tekoja on ollut kovin vähän. Kiintoisaa on se, että selonteon terminologialaatikossa eri puolustuselementit (maa, meri ja ilma) ymmärretään toki kaikkia puolustushaaroja koskettavina aiheina, mutta silti asiat halutaan yhä organisoida jäykästi ”aseteitse”. Toki yhteisiäkin resursseja on entistä enemmän, mutta matka siilottomaan suoritekeskeiseen organisointiin on vielä pitkä. Sen läpikäynnille olisi kiire, koska vain uudella ajattelutavalla voidaan saavuttaa entistä enemmän tehoa suhteessa panostukseen ja päästä eroon puolustushaarojen välisestä resurssikilvasta, joka vain heikentää maan puolustuskykyä.

Aivan kuten yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuuden tulee olla kokonaisetua palvelevaa ja raja-aidatonta, tulisi sotilaallisen puolustuskyvyn ylläpidossakin luopua perinteisistä byrokraattisista rajoista ja samalla laskea raja-aitaa sotilaallisen ja muun turvallisuuden välillä. Se että puolustusselonteko laadittiin nyt erillisenä paperina on sinänsä myönteinen ja asian jäsentelyä helpottava ratkaisu, eikä sinällään ole mitenkään ristiriidassa kokonaisturvallisuuden tavoitteen asetannan kanssa, mutta käytännön toiminteissa tulisi pyrkiä yhä tiiviimpään viranomaisten keskiseen yhteistyöhön ilman hallinnonalojen tai vaikkapa puolustushaarojen välisiä aitoja.

Muuttuva ympäristö

Selonteko toteaa, että ”sotilaalliset jännitteet Itämeren alueella ovat lisääntyneet. Sotilaallisten kriisien ennakkovaroitusaika on lyhentynyt ja kynnys voimankäyttöön on alentunut.”

Havainnot ovat oikeita ja ne on argumentoitu selkeästi.

Selonteko jatkaa, että ”Sodan kuvan monipuolistuttua Suomeen kriisiaikana kohdistuva keinovalikoima olisi laaja. Puolustukselle asetetut vaatimukset ovat kasvaneet. Sotilaalliseen voimankäyttöön Suomea vastaan tai sillä uhkaamiseen on varauduttava.”

Lausuma saattaa kuulostaa itsestään selviöltä, mutta sen argumentoinnilla ja manifestoinnilla tällä tasolla on suuri merkitys. Käytännössä lausuma tarkoittaa sitä, tai ainakin se tulisi ymmärtää niin, että Suomen on varauduttava yhä monimuotoisempiin ja yllättävämpiin sotilaallisiin uhkiin, joita nykyään kutsutaan usein hybridiuhkiksi, käytännössä siis kaikkea alkaen ”pienistä vihreistä tunnuksettomista miehistä, verkkohyökkäyksiin ja terrori-iskuihin ja laajamittaiseen sotilasvoiman käyttöön asti, myös näitä yhdistellen tai siten että eri välineet seuraavat toisiaan. Osa keinoista olisi sotilaallisia osa ei.

Tavaraa vai toimintaa?

Selonteko toteaa myös, että ”Puolustusmateriaalihankkeita on supistettu ja myöhennetty puolustusvoimiin kohdistettujen määrärahaleikkausten takia. Puolustusmateriaalihankinnoista on jouduttu siirtämään resursseja puolustusvoimien toimintaan.”

Väite on varmasti paikkansa pitävä ja tärkeä. On tunnustettava, että maanpuolustusta on laiminlyöty, mutta puolustushallintomme perinteistä kovin materiaalipainotteista ajattelutapaa kuvastaa hyvin toteama, että puolustusmateriaalihankinnoista on jouduttu siirtämään resursseja puolustusvoimien toimintaan. Olisi kuitenkin varmasti aiheen myös tarkastella sitä, ovatko toimintamenot riittävällä tasolla. Pelkkä kalusto ilman osaamista ei ole koskaan järkevä investointi ja osaamista ei voi syntyä ilman toimintamenoja.

Itse asiassa koko jaottelu on keinotekoinen ja haitallinen eikä se ole sitä paitsi edes täysin yksiselitteinen varsinkaan nykymaailmassa, jossa ostetaan elinkaaripalveluita ja tehdään immateriaalisia hankintoja. Jaottelusta toiminta-, hankinta- ja henkilöstökuluihin tulisi luopua, koska sen varjolla voidaan tehdä virkamiestasolla päätöksiä, joita poliittinen johto ei pysty läpinäkyvästi seuraamaan. Olisi myös aiheen ymmärtää, että vaikkapa hävittäjähankinta on paljon muuta kuin lentokoneiden ostamista, se on valtava järjestelmähanke. Josta ei saada mitään tehoa irti, jos siihen ei liity riittävää ”toiminta- ja henkilöstöresurssia”. Tavaran ja toiminnan vastakkain asettelusta tulisi luopua myös niin selonteoissa kuin käytännössä.

Ei mikään muuttua saa

Seloteko jatkaa: ”Suomi vahvistaa kansallista puolustuskykyä ja tiivistää kansainvälistä puolustusyhteistyötä. Maa-, meri- ja ilmapuolustusta sekä puolustusvoimien yhteisiä suorituskykyjä kehitetään toimintaympäristön vaatimusten mukaisesti. Kybertoimintaympäristöön rakennetaan uusia kykyjä. Puolustusvoimien strategiset suorituskykyhankkeet toteutetaan Suomen puolustuskyvyn turvaamiseksi pitkällä aikavälillä. Puolustusjärjestelmää kehitetään siten, että mahdolliselle sotilaalliselle liittoutumiselle ei muodostu käytännön esteitä.”

Isossa kuvassa, yllämainittu tarkoittaa siis sitä, että mikään ei muutu perustavanlaatuisesti aikaisemmasta. Suomi yrittää yhä ylläpitää uskottavaa itsenäistä puolustuskykyä ja investoi avun teknisen, käytännöllisen ja juridisen vastaanottokyvyn parantamiseen kuitenkaan hankkimatta turvatakuita eli liittoutumatta. Siihen selonteossa ei vastata, kuinka tämä on mahdollista edes nyt esitettävillä, lopun perin absoluuttisesti ja lähtötason huomioiden varsin vaatimattomilla lisätyillä puolustusmenoilla yksin, ilman liittolaisia ja vielä muuttamatta ja kehittämättä puolustusjärjestelmän perusrakenteita?

Itsenäinen, ei uskottava

Selonteko jatkaa: ”Puolustusyhteistyö on tärkeää Suomen puolustuskyvyn ja uhkien ennaltaehkäisyn kannalta. Kahdenvälinen puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on erityisasemassa ja Yhdysvallat on Suomelle tärkeä kumppani. Suomi edistää määrätietoisesti Euroopan unionin puolustusyhteistyön ja puolustuspolitiikan kehittämistä. Tämä vahvistaa eurooppalaisen puolustuskyvyn perustaa ja unionia turvallisuusyhteisönä sekä globaalina toimijana. ”

Suomen Sotilaassa nähdään, että näillä lausunnoilla poliittinen paperi lakaisee maton alle taas kerran sen isoimman kysymyksen, eli kysymyksen liittoutumisesta. Mielestämme kun tähän kysymykseen jätetään vastaamatta, luodaan tilanne, jossa asevoimien järkevä pitkäjänteinen ja tehokas kehittäminen optimaalisesti on mahdotonta. Suomen resurssit eivät riitä itsenäiseen uskottavaan maanpuolustukseen nykyuhkakuvaympäristössä tämän päivän sodankuva ja uhkakuvat huomioiden. Emme voi vastata niihin yksin tai ainakaan maastamme ei löydy riittävää poliittista tahtoa uhrata turvallisuuteen sellaisia resursseja, mitä uskottava itsenäinen puolustus edellyttäisi. Suomen puolustuskykyyn uskotaan vain Suomessa. Objektiivisesti ja ulkomaisten tarkkailijoiden silmin se voi olla jompaa kumpaa, itsenäinen tai uskottava, mutta ei kumpaakin. Tämä tosiasia tulisi tunnustaa. Muutoin kaikki selonteot ovat tyhjän päällä. Kuten tämäkin.

Selonteossa pyritään korostamaan Suomen yhteistyötä Ruotsin kanssa, pohjoismaista yhteistyötä ja EU:n roolia turvallisuuden takaajana, ikään luoden harhaista kuvaa siitä, että nämä olisivat vaihtoehtoja Natolle, jota ne eivät ole. Muutoin luvun kaksi ”Sotilaallisen toimintaympäristön kuvaus” on kohtuullisen asiantuntevaa, mutta poliittiset tarpeet esittää asioita tarkoitushakuisessa valossa heikentävät toimintaympäristökuvauksen luotettavuutta ja arvoa.

Kaikki hyvin maalla…

Puolustuksen nykytilan kuvailussa selonteko paljastaa varsin hyvin sen tosiasian, että asevoimat on ajettu rahoituskriisiin. Nykymenoilla ei kyetä riittävään toimintana ja hankintoihin sekä ylläpitoon ja kehittämiseen. Valmius on uhattuna ja varautumiskyky pitkäkestoisempaan kriisiin on rajoittunut.

Selonteko paloittelee puolustuskyvyn puolustushaaroittain, joka hämärtää kokonaiskuvaa. Maavoimien kyvyn täyttää tehtävänsä selonteko esittää kovin optimistisesti tyydyttäväksi. Liekö tavoitteet laskettu sitten niin alas? Erikoista on edelleen se, että huoli tuntuu olevan vain maavoimien kalustosta, ei osaamisesta eli toiminnasta ja henkilöstöstä.

Selonteon mukaan kriisin alkuvaiheessa korostuu palkatun henkilöstön ja varusmiesten käyttö.

Suomen Sotilas kysyy miksi ei reserviläisten? Miksi ei esimerkiksi kodinturvajoukkoja tai Sveitsin mallia osalle joukoista? Miksi se toimii kaikkialla muualla mutta ei Suomessa? Nykyinen kahden saapumiserän järjestelmä ei sitä paitsi edes takaa jatkuvaa valmiutta. Isku on helppo ajoittaa hetkeen jolloin koulutettujen varusmiesten vahvuus on pienimmillään.

On hienoa että jalkaväkimiinojen hävittämisen myötä menetettyä suorituskykyä edes yritetään korvata, mutta se on aikamoista näpertelyä kun ottaa huomioon minkälaisia puutteita maavoimien tai maapuolustuksen joukoissa on sekä osaamisessa että varustamisessa. Syvä vaikutuskyky puuttuu yhä käytännössä lähes kokonaan. Joukkojen ilmasuoja on heikentynyt. Joukkojen osaaminen ei ole riittävää liian vähäisen harjoittelun vuoksi. Erityisesti tämä koskee sijoiteun reservin pääosaa. Neljän päivän harjoituksella joka kolmas vuosi ei ylläpidetä eikä luoda taistelukykyistä reserviä. Ei edes vaikka olisi viisi päivää joka toinen vuosi. Mallia voisi ottaa Sveitsistä. Ja kyllä se maksaa, mutta jos haluaa siis yrittää yksin liittoutumattomana niin se on erittäin kallista.

Selonteko sivuuttaa kokonaan maavoimien suuret haasteet ja ei suostu pohtimaan uusia tai ylipäänsä aikaisemmasta poikkeavia tapoja ratkaista asioita.

…merellä ja

Meri- ja ilmapuolustusta selonteko käsittelee laajemmin kuin maapuolustusta, niin kuin selonteko sotilaallisen puolustuksen jakaa… Merivoimille maalaillaan tehtäviä, joihin meillä käytössä olevilla resursseilla ei nykyisessä uhkakuvaympäristössä yksin kyetä. Liittoutumassahan Suomi ei ole. Lääkkeeksi puutteisiin tarjoillaan uusia korvetteja, joille tarjoillaan tehtäviä, joihin ne eivät kykene kaluston vähyyden ja pienten resurssien vuoksi. Korvettihanke tulee ylittämään siihen määritellyn lisärahoituksen eikä kaluston elinkaarikuluun, henkilöstöön ja käyttöön olevia varoja ole riittävästi. Tämä tulee heikentämään entisestään merivoimien maakomponenttia. Tuleva korvettikalusto tulee olemaan vastustajalle helppo ensi-iskun kohde. Alusten toiminta joko estetään tai ne tuhotaan. Näin niihin käytetty resurssi valuu hukkaan tai pikemminkin painu pohjaan. On hölynpölyä väittää muun muassa, että neljällä korvetilla parannetaan Suomen ilmatilannekuvaa. Kyllä varmasti, mutta millä hinnalla. Hanketta voi tässäkin mielessä verrata panssarilaivoihimme, jotka olivat täysi virhe ja joita käytettiin sitten muun muassa maailman kalleimpina ilmatorjuntapattereina.

Selonteko lupaa rahaa myös merivoimien maakomponenttiin. Riittääkö sitä on toinen kysymys. Nyt näyttäisi että selonteko perustuu meripuolustuksen osalta toiveajatteluun eikä tosiasioihin.

Merivoimien kyky täyttää tehtävänsä on selonteon mukaan tällä hetkellä hyvä. Selonteon tekijöillä on ollut siis ainakin positiivien henki. Tappiomielialasta ei voi syyttää. Mutta ovatko esitetyt väitteet totta ja perustuvatko ne mihin? Se jää kovin epäselväksi tästä paperista. On myös jännittävää, että merivoimien kohdalla puhutaan pääasiassa aluskalustoista, vaikka Suomen käytettävissä olevilla resursseilla ja Itämeren meri- ja ilmasodankäynnilliset sekä tiedusteluolosuhteet huomioiden, ei ole mitään järkeä yrittää hoitaa niitä merellisiä tehtäviä, joita itsenäisesti puolustuksensa järjestävä pikkuvaltio voi teknisesti järjestää, aluslaveteilla vaan ne tulisi hoitaa pääasiassa maalta ja mahdollisesti myös ilmasta vaikuttamalla. Rannikkopuolustus on Suomessa ajettu kovin alas ja nyt selontekokin mainostaa, että ”Poistuvien alusluokkien suorituskyky korvataan 2020-luvulla alueellisen koskemattomuuden valvonta- ja turvaamiskyvyn, meriliikenteen suojaamiskyvyn ja merellisten hyökkäysten torjuntakyvyn ylläpitämiseksi.”

Todellisuudessa hankittaviksi suunnitelluilla neljällä korvettiluokan aluksella ei pystytä hoitamana näistä tehtävistä yhtäkään. Sen sijaan siinä määrin kuin niitä yleensä Suomen keinoin voidaan yksin hoitaa, ne olisivat kaikki hoidettavissa maalta huomattavasti halvemmalla. (Lue lisää aiheesta Suomen Sotilaan tuoreimmasta numerosta 1/2017)

…ilmassa

Selonteko jatkaa kovin kritiikittömällä linjallaan ilmavoimista:

”Ilmavoimien kyky täyttää tehtävänsä on tällä hetkellä hyvä. Hornet-monitoimihävittäjien suorituskykyä on ylläpidetty kalustopäivityksin. Maa- ja merivoimien taistelua tukevaa ilmasta maahan -kykyä on rakennettu suunnitelmien mukaisesti. Yhteiskunnan elintärkeiden kohteiden ja maavoimien joukkojen ilmatorjuntasuojaa on kehitetty hankkimalla ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä. Ilmatorjuntakalustoa poistuu merkittävästi käytöstä 2020-luvun puolivälissä. Hornet-kaluston elinjakso päättyy samaan aikaan. Kaluston korvaamisella on ratkaiseva vaikutus alueellisen koskemattomuuden valvonta- ja torjuntakykyyn, hävittäjätorjuntakykyyn sekä ilmasta maahan -vaikuttamiskykyyn.”

Lauseke on epätosi.

Ilmavoimien kyky täyttää tehtävänsä ei ole tällä hetkellä hyvä. Lentävällä komponentilla on käytössään varsin vähän ohjusaseistusta ja liittoutumattomana Suomella saattaisi mennä kohtuuttoman kauan saada tukea edes materiaalin ja varaosien muodossa riittävän pian. Suurempi ongelma on kuitenkin se, että Suomelta puuttuu kokonaan ballististen ohjusten torjuntakyky. Maantietukikohdat ja varsinkin yhteiskunnan elintärkeät kohteet ovat suojaamatta. Onkin outoa, että selonteko tarjoilee vanhaan tyylin lentokoneiden tilalle lentokoneita ja laivojen tilalle laivoja. Ratsuväen tilalle olisi varmaan tarjottu ratsuväkeä?

Monitoimihävittäjät eivät ole kynnysasejärjestelmä. Meillä koneita on vähän ja nykyilmasodassa voidaan kysyä mitä niillä olisi tarkoitus tehdä. Ohjustorjuntaan ne eivät sovellu ja niiden maantietukikohdat sekä johtamisjärjestelmän kiinteä elementti vähintään vaurioituisi niin pahoin vailla korkeailmatorjuntaa, että vähistä koneista vain murto-osa voisi toimia hyvin rajoitetusti rajoitetuilla alueilla. On myös täysin kestämätöntä suunnitella kuudellekymmenelle koneelle yhtä aikaa laajoja hävittäjätorjunta ja ilmasta maahan -tehtäviä. Siinä haukataan enemmän kuin pystytään. Selonteossa todetaan ”yhteiskunnan elintärkeiden kohteiden ja maavoimien joukkojen ilmatorjuntasuojaa on kehitetty hankkimalla ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä”. Tässä kuitenkin jätetään toteamatta se tosiasia, että korkeatorjuntakyvystä luovuttiin kun Suomi luopui Buk-kalustosta, eikä Nasamsin uusiminen sitä tuo. Toisin sanoen ilmapuolustuksessamme on letaali aukko, jolle ei olla tekemässä mitään. Sen sijaan ollaan investoimassa miljardeja monitoimihävittäjiin, joilla on yhä vähemmän tehtäviä ja jotka todennäköisesti ilmatorjunnan puutteiden vuoksi eivät pystyisi käyttämään suorituskykyjään edes ilmasta maahan. Suomen tapauksessa koko ilmasta maahan kyky olisi hoidettavissa kustannustehokkaammin maasta maahan järjestelmillä kuten tykistöohjuksilla. Koko meneillään oleva HX-hanke on pahasti jalat ilmassa niin kauan kuin Suomi ei ole hankkinut korkeatorjuntakykyä. Kysymys kuuluukin onko Suomella mitenkään varaa molempiin ja kumpi on tärkämpi? Hävittäjillä kun ei voi tehdä ilmatorjuntaohjusten letaaleimpia ja yhteiskunnan toiminnan suojaamisen kannalta tärkeimpiä töitä. Jos molempiin ei ole varaa, voidaan myös kysyä onko Suomella varaa pysyä liittoutumattomana? Onko se lopulta vain kallista itsepetosta?

Ilmavoimille väläytellään jopa ilmasta merimaaleihin kykyä. Toki se olisi kovin tehokasta ja voidaankin kysyä mitä korveteilla sitten enää tehdään. Mutta laskekaapa millä lentosuoritteilla tehdään noin kuudellakymmenellä koneella ja pienellä lentäjämäärällä tämä kaikki vaikkapa edes viikon ajan. Ja mitä sitten jos tulee se toinenkin viikko…

Niin laivue 2020 kuin HX-hankkeissa kuin monissa pienemmissäkin selonteon esittelemissä hankinnoissa näkyy kovin epäinnovatiivinen ja konservatiivinen henki. Mikään ei ole ainakaan muuttunut puolustushallinnossa nykyhallituksen aikana. Vanhoja suorituskykyjä korvataan kritiikittömästi hankkimalla uusia versioita vanhoista ratkaisuista. Se ei ole menestyksen tie.

Ei vastauksia

Selonteko toteaa, että ”Puolustusvoimien tehtävien toteuttaminen edellyttää nykyistä korkeampaa toimintavalmiutta maa-, meri- ilma- ja kybertoimintaympäristöissä sekä parempaa kaukovaikuttamiskykyä. Tiedustelujärjestelmän, johtamisjärjestelmän ja logistiikkajärjestelmän suorituskyvyn alueellisessa kattavuudessa ja taistelunkestävyydessä on puutteita. Muuttunut turvallisuusympäristö ja mm. teknologian kehittyminen ovat tuoneet esiin lainsäädännön kehittämistarpeita viranomaisten tehtävien toteuttamiseksi.”

Jostain syistä ratkaisupaketissa ei kuitenkaan ole mitään uutta tai muutosta entiseen, mikä vastaisi näihin tarpeisiin. Päinvastoin henkenä tuntuu olevan, että kaikki tehdään niin kuin ennenkin mutta laitetaan vain lisää rahaa koneeseen. Kyllä näinkin saadaan lisätehoja mutta ei kustannustehokkaasti.

Eikä muutoksia

Selonteko jatkaa:

”Puolustusjärjestelmän ylläpidon ja kehittämisen painopisteet selontekokaudella ovat:

  • Kaikkien puolustushaarojen valmius
  • Käytöstä poistuvien suorituskykyjen korvaaminen
  • Tiedustelu, kyberpuolustus ja kaukovaikuttaminen

Sodan ajan joukkojen täysimääräinen käyttöön saaminen edellyttää täydentäviä materiaalihankintoja ja yhteiskunnasta otettavia resursseja. Suomi parantaa koko maan puolustuskykyä tehostamalla nykyiseen 230 000 sotilaan vahvuuteen kuulumattomien joukkojen käyttöä. Sodan ajan perustamisorganisaatio liitetään osaksi paikallisjoukkoja ja riittävän koulutustason saavuttaneita varusmiehiä käytetään valmiuden kohottamisen ja kriisiajan tehtäviin. Vahvuuteen sisällytetään myös kriisitilanteessa tarvittaessa puolustusvoimiin liitettävät rajajoukot. Näin ollen sodan ajan joukkojen määrä on noin 280 000 sotilasta.”

Käytännössä mikään ei siis muutu. 50 000 pois sijoituksesta siirrettyä reserviläistä siirretään takaisin sodan ajan joukkoihin. Jostain syystä huoli on kokoajan kalustosta eikä siitä mikä on sodan ajan joukkojen valmius ja osaaminen. Varusmiehistä raavitaan kasaan valmiusjoukkoja vaikka kaikissa naapurimaissamme näihin tehtäviin käytetään erityisvalmiudessa olevia reserviläisiä. Virossa ja Ruotsissa sekä Norjassa kodinturvajoukkoja, joilla on erittäin korkea valmius ja hyvä osaaminen. Mitään tällaista ei Suomeen ole tulossa. Mikään ei siis ainakaan nyt esille lausutun valossa tunnu muuttuvan. Joukkoja lisätään paperilla ja rahaa annetaan lisää kalustohankintoihin. Miten tämä parantaa valmiutta?

On hyvä että sodan ajan vahvuutta nostetaan ja on hyvä että varusmiehiä voidaan käyttää jos tilanne sitä vaatii. On erittäin hyvä jos puolustusvoimat saa lisää resursseja. Mutta raha valuu hukkaan jos sitä ei organisoida nykyistä paremmin.

On selonteossa toki pieniä uudistuksia ja kuten mainittu, lisäraha ja suuremmat sodan ajan joukot ovat oikeita linjauksia.

Eritäin tärkeä ja hyvä linjaus on selonteon teksti jossa todetaan, että

”Kenttähuoltoa kehitetään valmiusvaatimusten mukaisesti ja ylläpitämään joukkojen tuki pitkittyvässä kriisissä. Avun vastaanottokyky otetaan huomioon logistiikkajärjestelmää kehitettäessä.

Puolustusvoimat tukeutuu tietoliikenteessään turvallisuusviranomaisten verkkoon sekä jatkaa tietoliikenneverkkojensa yhdistämistä ja yksinkertaistamista. Teknistä rakennetta kehitetään vastaamaan puolustusvoimien valmiudellisia tarpeita, harjoitus- toimintaa sekä aluevalvontaa ja muuta operointia. Kaupalliseen teknologiaan perustuvien välineiden käyttöä johtamisen tukena lisätään. Puolustusvoimien omilla tietoteknisillä järjestelmillä tuetaan ensisijaisesti taistelujen johtamista.

Monikansallisessa yhteistyössä kehitetään teknisiä ja toiminnallisia ratkaisuja, jotka tarvittaessa mahdollistavat eri maiden johtamisjärjestelmien osien yhteen liittämisen.”

Toivottavasti näin myös käy.

Toiminta ja tekijät

Henkilöstö on juhlapuheissa se tärkein tekijä ja niin se on oikeastikin, mutta siltä se ei näytä selonteonkaan valossa. Henkilöstöjärjestelmän, koulutuksen ja toiminnan suhteen selonteko ei tarjoa mitään uutta.

Taas kerran lupaillaan että varusmiesten erityisosaamiset huomioidaan entistä paremmin kutsunnoissa ja palveluksessa. Toivottavasti niin myös tapahtuu. Kysymys kuuluu kuitenkin kuinka se tehdään nykyhenkilöstömäärällä varsinkin kun henkilöstön yläpää kasvaa ja alapää kutistuu. Aliupseereita ja nuoria upseereita on liian vähän ja everstiluutnantteja ja siitä ylöspäin liikaa.

Myös reservin tehokkaamman hyödyntämisen suhteen lausutaan löyhiä lupauksia, mitään uutta konkreettista selonteko ei tarjoa. Jäävätkö puheet taas vain puheiksi. Ainakaan lisärahoitusta ei ole tulossa vapaaehtoispuolelle tai yleensä reserviläisten osaamisen parantamiseen.

Selonteon mukaan, ”Toimintaympäristön muutos korostaa yhteiskunnan kriisinsietokykyä, jossa maanpuolustustahdolla on keskeinen merkitys. Maanpuolustus on koko kansan asia, ja suomalaisten korkea maanpuolustustahto on puolustuskyvyn perusta. Sen ylläpidosta vastaavat osaltaan vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekevät järjestöt.

Maanpuolustustahtoa ylläpidetään asevelvollisten laadukkaalla koulutuksella ja tukemalla vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Maanpuolustuskoulutusyhdistystä kehitetään puolustusvoimien strategisena kumppanina pohjoismaisten toimintaperiaatteiden mukaisesti. Tavoitteena on vahvistaa vapaaehtoisen maanpuolustuksen asemaa paikallispuolustuksessa sekä virka-aputehtävissä. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintaedellytykset varmistetaan.”

Kuulostaa oikein hyvältä, mutta missä ovat resurssit ja uudistukset. Jäämme odottamaan innolla. Taas.

Pikkujuttuja

Myös varuskuntaverkosta puhutaan kauniita. Totuus on kovin toisenlainen. Olisi kiva kuulla joskus esimerkiksi jonkin entisen varuskunnan ampumaradan tai taisteluharjoitusalueen jäävän edelleen reserviläisten ja puolustusvoimien harjoitusjoukkojen tai vaikkapa valmiuden kohottamisen käyttöön. Eli konkreettisia myönteisiä muutoksia odottaessa…

Olisiko aiheen miettiä koko valtion kiinteistöomaisuuden hoitoa. Senaattikiinteistöt kun on ollut puolustusvoimille aikamoinen rahareikä ja toimintatehon syöjä. Mutta muutoksia ei ole näkyvissä.

Tutkimusta ja kehitystyötä käsitellään muutaman rivin verran. No eipä niihin sotaväessä paljoa rahaa käytetäkään, että mitäpä tuollaisia tulevaisuuden rakennuspalikoita turhaan liikaa pohtia. Nehän ovat niin kovin immateriaalisia ja abstrakteja asioita. Niiden pohdiskelu olisi kuitenkin usein tärkeämpää puolustuksen kehittämisessä kuin lentokoneiden ostaminen hangaariin. Myös sotilaallinen huoltovarmuus on nopeasti käsitelty. Sikäli tietysti hyvä että selonteko pysyy napakkana kolmenkymmenen sivun pakettina, mutta mieleen tulee kyllä sekin, että juuri tuossa huoltovarmuudessa taitaa piillä puolustuksemme kenties valmiuden jälkeen suurin kipupiste. Liittoutumattoman pikkuarmeijan huoltovarmuuden ylläpito tulee nimittäin kalliimmaksi kuin Suomessa myönnetään ääneen. Siksi sitä ei kannatakaan puhua koska se ei ole ainakaan parantunut sen jälkeen kun maavoimat teki Millogin kanssa kumppanuussopimuksen.

Mitä neuvoksi

Selonteko toteaa:

”Turvallisuusympäristön muutoksen edellyttämät vuotuiset lisäresurssit valmiuden parantamiseksi arvioidaan 55 miljoonaksi euroksi vuodesta 2018 alkaen.

Puolustusvoimien materiaali-investointitason säilyttämisen edellyttämä vuotuinen lisäresurssitarve arvioidaan parlamentaarisen selvitysryhmän suositusten mukaisesti olevan 150 miljoonaa euroa indeksikorotusten lisäksi vuodesta 2021 alkaen.

Merivoimien sekä ilmavoimien strategisten suorituskykyhankkeiden (Laivue 2020 ja HX) valmistelua jatketaan ja poistuvat suorituskyvyt korvataan. Hankkeet toteutetaan budjettirahoituksella vuosina 2019–2031. Strategiset suorituskykyhankkeet valmistellaan siten, että ylläpito- ja käyttökustannukset kyetään kattamaan puolustusbudjetista ilman erillisrahoitusta.

Yksityiskohtaiset rahoituspäätökset tehdään osana julkisen talouden suunnitelmien sekä talousarvioesitysten laatimista.

Säilyttämällä parlamentaarisen selvitysryhmän suositusten perusteella kasvatettu uudismateriaali-investointitaso vuodesta 2021 alkaen pääosa joukoista kyetään varustamaan ja kouluttamaan tehtäviinsä nähden tyydyttävälle tasolle. Lisäksi valmiuden parantaminen edellyttää lisäresursseja vuodesta 2018 alkaen. Suomen uskottava puolustus perustuu tässä selonteossa esitettyihin linjauksiin ja resursseihin.”

Aika näyttää mikä ylläesitetystä jää puheeksi. Puhe kun on poliitikon teko. Selvää on se, että strategisten suorituskykyhankkeiden (Laivue 2020 ja HX) budjetit tulevat ylittymään, jonka jälkeen ylijäävää rahaa revitään puolustusbudjeteista, joissa sitä ei ole riittävästi jatkossakaan, tai sitten hankkeista jätetään osia toteuttamatta ja saadaan suorituskykyjä, jotka eivät ole todellisia; ”ostetaan panssarivaunu ilman tykkitornia”. Joka tapauksessa strategiset suorituskykyhankkeet, joiden nimikin on harhaanjohtava, tulevat vaatimaan enemmän elinkaari- ja ylläpitokuluja kuin nyt on esitetty ja se on kaikki pois puolustusbudjeteista. Vaihtoehtona on sitten se, että laivat seisovat satamissa ja koneet hangaareissa. Ja se on pahinta rahan tuhlausta.

 

Avainsanat: , , ,

Share This