EU kääntää katseensa ulospäin

Tämä syksy saattaa muuttaa Euroopan Unionia paljon enemmän kuin on osattu odottaa.

Brexit todennäköisesti ratkeaa suuntaan tai toiseen ja samalla EU:n johto vaihtuu. Näyttää siltä, että EU:sta tulee myös enemmän ranskalainen ja vähemmän saksalainen näiden muutosten seurauksena. Se voi muuttaa myös EU:n kansainvälistä asemaa ja suhtautumista puolustuspolitiikkaan.

Brexitin osalta Britannian pääministerin Boris Johnsonin toiminta todennäköisesti ajaa prosessin jonkinlaisen päätökseen. Edelleen on vaikea sanoa, mikä se on. Vaihtoehtoja on ainakin kolme:

1. Brexit tapahtuu lokakuun lopussa ja sitä ennen saavutetaan jonkinlainen sopimus EU:n kanssa. Tämä voisi olla hieman muokattu sopimus edellisen pääministerin Mayn neuvottelutuloksesta, esimerkiksi niin, että Pohjois-Irlanti saa erikoisaseman, kunnes kysymys Irlannin rajasta on ratkaistu.

2. Britannian hallitus kaatuu ennen eroa ja eroa siirretään. Tällöin on mahdollista, ettei eroa tule koskaan tai ainakin ero tulee olemaan esimerkiksi lähempänä Norjan mallia kuin sopimuksetonta vaihtoehtoa.

3. Hallitus kaatuu, ja tämä johtaa uuteen kansanäänestykseen, johon halutaan vaihtoehdoiksi konkreettinen erosopimus tai EU:ssa pysyminen.

Tilanne on kuitenkin niin auki, että lopputulos voi olla myös näiden yhdistelmä tai kokonaan jotain muuta.

Selvää on oikeastaan vain se, että Britannia on jo nyt yhdessä parlamentarisminsa historian suurimmista kriiseistä, jossa tulee myös esiin se, ettei maalla ole perustuslakia ja se, että erilaiset tulkinnat toimintatavoista voivat johtaa hyvin erilaisiin lopputuloksiin.

Samaan aikaan Britannia on pyrkinyt jo korostamaan rooliaan globaalina toimijana. Tästä voi pitää esimerkkinä kuninkaallisen laivaston sota-alusten aktiivisuutta Etelä-Kiinan merellä ja kahnauksia iranilaisten alusten kanssa. Tapaukset myös osoittavat, miten heikko toimija Britannia on kuitenkin yksinään ja esimerkiksi uhoaminen Kiinalle voi olla kauppapolitiikassa kallista. Yhdysvalloilla kun on kokonaan toiset resurssit olla omapäinen.

Riippumatta Brexitin lopputuloksesta EU on selvästi myös ottamassa uutta suuntaa. Uutta komissiota ja muita nimityksiä EU:ssa voi pitää Ranskan ja etenkin Emmanuel Macronin voittona. Samaan aikaan  Saksan liittokanslerin Angela Merkelin lähtölaskenta on alkanut, ja sille on jopa määräaika tiedossa. Tämä todennäköisesti johtaa ranskalaisempaan Euroopan Unioniin. Paradoksaalista kyllä, sitä tulee johtamaan saksalainen Ursula von der Leyen.

Suomi on monesti halunnut toimia nimenomaan Saksan ja sen lähipiirin kanssa EU:ssa. Joskus tämä on voinut olla jopa naiivia siinä mielessä, että Ranska ja Välimeren maat ovat kuitenkin merkittäviä vaikuttajia Unionin sisällä. Oman vaikutusvallan kannalta kannattaa yleensä aina osata ja kyetä toimimaan eri tahojen kanssa. Saksalla on myös omista historiallisista syistä ollut hyvinkin voimakkaita linjauksia, kuten budjettikurin vaatiminen ja haluttomuus puolustuksen investointeihin. Ne ovat luoneet sisäisiä ongelmia Unionissa.

Macronin, uuden komission ja Euroopan Neuvoston linjan onkin monella taholla arveltu jatkossa korostavan enemmän EU:n globaalia roolia ja sitä kuinka EU hakee omaa positiota kansainvälisen politiikan toimijana.

Samaan aikaan EU voisi sisäisesti olla joustavampi eri maiden kanssa, on kyseessä sitten jäsenmaiden budjettikuri tai jotkut muut niiden sisäiset toimintatavat. Jäykkälavettisuus ja kirkasotsainen, idealistinen periaatteellisuus kun voivat kääntyä helposti itseään vastaan.

Kansainvälisen talouden odotettava suhdannekäänne voi myös pakottaa koko Unionin ja sen yksittäiset jäsenmaat muuttamaan talouspolitiikkaansa ja etsimään aktiivisesti keinoja kasvuun, eikä jämähtää saksalaiseen melkoisen mielukuvituksettomaan säästölinjaan. Brexit ja sisäiset kahnaukset ovat nimittäin vieneet liikaa aikaa viime vuosina, vaikka Unionin tulisi nimenomaan keskittyä tuloksen tekoon globaalisti.

Uuden globaalin roolin hakemiseen on myös EU:n ulkopuolisia syitä. Etenkin USA ja Kiina ovat entistä omapäisempi toimijoita kansainvälisesti vaikkapa kauppapolitiikassa. EU:n olisikin suorastaan pakko ajaa entistä selkeämmin jäsenmaidensa ja Unionin etuja maailmassa. Suurten pelissä pienten asema tulee tukalaksi. EU on itse asiassa viime aikoina onnistunut tekemään matalalla profiililla paljon kauppapolitiikassa niin Japanin kuin laajemminkin Aasian suunnalla unohtamatta onnistumisia Etelä-Amerikassa. Kauppasotariskien ja talouskäänteen edessä tämä tulee entistä keskeisemmäksi.

Myös puolustus- ja sotilaspolitiikan osalta on nähtävissä muutoksia. Ranska on perinteisesti ollut aktiivinen sotilaallinen toimija, kun taas Saksalle se on ollut hankalaa, suurelta osin historiallisista syistä.

Saksan suhde Yhdysvaltoihin ja Euroopan köhivän talousveturin tilanne on joka tapauksessa jo muuttunut, ja eurooppalaisten valtioiden tulee ottaa tämä huomioon. Tämä tulee todennäköisesti tarkoittamaan lisää eurooppalaisia puolustushankkeita, mutta myös enemmän investointeja puolustukseen monessa maassa, myös Saksassa.

Tämä syksy voi kaikkien näiden muutosten yhteisvaikutuksesta muuttaa enemmän – ja ikäänkuin huomaamattomasti – EU:n suuntaa kuin olemme osanneet odottaa. Siinä muutoksen vetäjänä ei ole Suomi ja sen puheenjohtajakausi, vaan valtasuhteiden ja henkilöiden muutos Unionissa.

Tapahtuu Brexitin osalta mitä tahansa, Britanniasta on tulossa vähemmän merkittävä valtio niin Euroopassa kuin globaalisti. Samalla Saksassa ja sen sisä- ja ulkopolitiikassa tulee myös todennäköisesti tapahtumaan muutoksia Merkelin vallan siirtyessä seuraajille.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on lähitulevaisuudessa entistä suurempi vaikuttaja EU:ssa ja hän hakee todennäköisesti myös enemmän yhteistyötä Välimeren maista. Jos Suomi haluaa tässä tilanteessa olla mukana vaikuttamassa, kannattaa suhtautua avoimin mielin myös muihin jäsenvaltioihin ja hakea aktiivista roolia, eikä jäädä sumppuun Saksan vetämän ryhmän sisään.

Avainsanat: , , , , ,

Share This