Ukraina illalla 1.4.

ArtikkelitTilaajille
Pekka Toveri

Tässä katsauksessa esitettävät tiedot perustuvat julkisiin lähteisiin, joiden paikkansapitävyyttä pyritään tarkistamaan käyttämällä useita eri lähteitä. Kyse on kuitenkin arvioista ja virheitä voi löytyä. Taistelutilanteen eläessä myös karttakuva on vain suuntaa-antava. Paikannimissä käytetään jatkossa tässä kartassa esitettyjä suomenkielisiä nimiä.



Yleistilanne


Ukrainalaiset ovat ottaneet aloitteen haltuunsa Kiovan ja Harkovan suunnissa. Venäläiset ovat vetäneet joukkojaan Kiovan lähistöltä ja Koillis-Ukrainasta pyrkien ilmeisesti siirtämään ne lähemmäs Venäjän ja Valko-Venäjän rajoja helpommin puolustettaville alueille. Ukrainalaiset ovat aktiivisesti ahdistelleet vetäytyviä joukkoja.


Krimin pohjoispuolella ukrainalaiset työntävät Dnieprin pohjoispuolelle tunkeutuneita venäläisiä joukkoja etelään venäläisten samalla valmistellessa puolustusasemia Dnieprin suuntaan.


Ainoat alueet, joilla venäläiset ovat aktiivisempia ovat Donbassin ja Mariupolin suunnat. Pohjoisessa, Donbassissa venäläiset yrittävät edelleen päästä Iziumin suunnassa murtoon samalla kun Mariupolia vallataan kortteli kerrallaan.


Venäläiset pyrkivät huoltamaan joukkojaan samalla kun ainakin osa Pohjois-Ukrainassa ja Harkovan suunnassa olleista joukoista on lähtenyt siirtymään ilmeisesti Donbassin suuntaan. Joukkoja on myös vedetty Valko-Venäjälle ja Venäjälle, ilmeisesti koska edellytykset huoltaa ja täydentää joukkoja taistelukyisiksi Ukrainassa ovat heikot.


Venäjän erikoisjoukot ovat jatkaneet operaatioitaan ukrainalaisten syvyydessä saamatta kuitenkaan suurempaa menestystä aikaiseksi. Ukrainan ilmoituksen mukaan kolmesataaviisikymmentä Venäjän erikoisjoukkojen sotilasta on tapettu tai vangittu hyökkäyksen alkamisen jälkeen.


Samaan aikaan venäläiset ovat jatkaneet ukrainalaisten siviilikohteiden terroripommituksia ja puolustajien kuluttamista epäsuoralla tulella. Kohteena ovat olleet myös ruokavarastot. Venäläiset ovat käyttäneet läntisten arvioiden mukaan jo yli 1400 pitkän kantaman ohjusta.


Venäjän maavoimien menetettyä operointikykyään venäläiset ovat käyttäneet ilmavoimiaan aktiivisemmin ukrainalaisia kuluttaakseen. Länsimaisten arvioiden mukaan Venäjän ilmavoimat tekivät eilen jopa kolmesataa lentosuoritusta, mikä oli monta kertaa enemmän kuin kuluvan viikon aikana on tehty päivittäin. Venäläisten joukkojen tekemien sotarikosten määrä kasvaa kiihtyvään tahtiin.


Ensimmäiset kaksisataa Syyriasta rekrytoitua palkkasotilasta saapui alueelle maaliskuun lopussa. Nämä käytettäneen ennemmin tappioita kärsineiden venäläisten joukkojen välittömään täydentämiseen kuin suurempien syyrialaisten joukko-osastojen muodostamiseen.

Taistelut pääsuunnissa


Kiovan luoteispuolella venäläiset ovat vetäneet joukkojaan pohjoisemmaksi ukrainalaisten pyrkiessä aktiivisesti sekä katkaisemaan venäläisten vetäytymisreittejä että iskemään vetäytyviä venäläisiä vastaan aktiivisilla hyökkäyksillä. Eräiden lähteiden mukaan venäläiset on jo työnnetty Kiovasta länteen menevän valtatie E40:n pohjoispuolelle, mutta tätä tietoa ei ole vielä vahvistettu.


Kiovan koillispuolella venäläiset ovat joutuneet vetäytymään Kiovan lähistöltä itään. Saarretun Tshernihivin koillispuolella venäläiset ovat räjäyttäneet useita siltoja luodakseen edellytyksiä puolustukselle lähempänä Venäjän rajaa. Ukrainalaiset ajavat takaa vetäytyviä venäläisiä ja pyrkivät avaamaan yhteyden Tshernihiviin.


Ukrainan koillisosissa ukrainalaiset ovat päässeet Sumyn kaupunkiin sekä edenneet Sumyn itäpuolella jo Venäjän rajalle. 1. Kaartin Panssariarmeijan ja 20. Armeijan joukkoja on ilmeisesti vedetty Venäjän puolelle huoltoon. Piiritetyt Koillis-Ukrainan asutuskeskukset on jätetty rauhaan, koska venäläisillä ei ole joukkoja niiden valtaamiseen. Ukrainalaiset ovat puolestaan jatkaneet iskuja venäläisten huoltoyhteyksiä vastaan.


Harkovassa venäläiset ovat olleet passiivisia ja osa alueella joukoista on ilmeisesti siirretty Donbassin suuntaan. Ukrainalaiset ovat jatkaneet pienimuotoisia vastahyökkäyksiä kaupungin lähistöllä. Venäläiset ovat jatkaneet Harkovan tulittamista tykistöllä ja ilmapommituksilla. Ukrainalaiset tekivät puolestaan helikopterirynnäkön rajan toisella puolella olevaan Belgorodin kaupunkiin tuhoten polttoainevaraston pyrkien vaikuttamaan Venäjän kykyyn tukea Ukrainassa taistelevia joukkojaan.


Harkovan kaakkoispuolella venäläiset ovat pyrkineet hyökkäämään Iziumin alueella ja Donbassissa vähäisin tuloksin.


Mariupolissa Venäjä on jatkanut hyökkäystä 810. Merijalkaväkiprikaatin sekä 19. ja 150. Moottoroitujen Jalkaväkidivisioonien joukoilla saaden uusia alueita haltuunsa. Ukrainalaisten 36. Merijalkaväkiprikaatin ja 56. Moottoroidun prikaatin osat sekä Azov-rykmentti ovat edelleen kyenneet pitämään kaupungin hallussaan, mutta ovat vaarassa tulla jaetuksi kahteen osaan, mikä nopeuttaisi puolustuksen romahtamista.


Krimin pohjoispuolella venäläiset ovat passiivisia ukrainalaisten toteuttaessa hyökkäyksiä Dnieprin pohjoispuolisilla alueilla. Eräiden tietojen mukaan ukrainalaisia joukkoja toimisi jo Hersonin tuntumassa. Venäläiset ovat ilmeisesti tehneet räjäytysvalmisteluja Hersonissa Dnieprin ylimenevillä silloilla pyrkien parantamaan puolustusmahdollisuuksiaan Dnieprin suunnassa

Venäjän operaation jatko tulevan viikon aikana

.

Venäläiset ovat menettäneet kyvyn toteuttaa operaatioita Kiovan, Harkovan ja Mykolajivin suunnissa. Venäläiset pyrkinevät vetämään joukkojaan helpommin puolustettaville alueille ja torjumaan ukrainalaisten vastahyökkäyksiä sekä kuluttamaan ukrainalaisia epäsuoralla tulella. Venäläisten toiminnan painopiste on Donbassissa ja Mariupolissa.


Kiovan luoteispuolella venäläiset 35. ja 36. Armeijoiden joukot ovat ilmeisen kovassa paineessa. Ne pyrkivät todennäköisesti vetämään joukot helpommin puolustettavalle linjalle lähempänä Valko-Venäjän rajaa. Joukkoja tultaneen huoltamaan Valko-Venäjän puolella samalla kun pyritään edelleen pitämään yllä uhkaa Kiovan suuntaan ja sitomaan puolustajia. Aktiivisiin hyökkäyksiin Kiovan suuntaan tuskin enää pystytään.


Koillis-Ukrainassa venäläiset vetävät saarrostusuhan alla olevia joukkojaan pois Kiovan suunnasta. Tshernihivin suunnassa 41. Armeijan joukkoja vedettäneen pohjoiseen lähemmäs Valko-Venäjän rajaa edullisempiin puolustusasemiin. Tshernihiv pyrittäneen edelleen valtaamaan, koska se on keskeinen liikenteen solmukohta alueella. 2. Armeijan joukkoja vedetään puolestaan itään, lähemmäs Venäjän rajaa. Mihin puolustuslinja pyritään luomaan, on vielä kysymysmerkki.


Harkovassa venäläiset pyrkivät vain pitämään nykyiset asemansa ja jatkavat kaupungin tulittamista.


Donbassissa venäläiset keskittänevät 1. Kaartin Panssariarmeijan ja 20. Armeijan joukkoja alueella ja jatkanevat yrityksiä murtautua Iziumin kautta ukrainalaisten puolustuslinjan selustaan sekä sitomaan ukrainalaisia paikallisilla hyökkäyksillä. Suurempia hyökkäyksiä ei tehtäne ennen kuin alueelle saadaan uusia joukkoja muilta alueilta 1-2 viikon kuluessa.


Mariupolissa ukrainalaisten sitkeä vastarinta kuluttaa edelleen venäläisten joukkoja ja niin kauan, kun kaupunki pysyy ukrainalaisten hallussa, Venäjällä ei ole edellytyksiä uusiin operaatioihin Donbassin suuntaan. Ukrainalaisten puolustusedellytykset näyttävät heikkenevän, koska venäläiset todennäköisesti kykenevät jakamaan puolustajat ainakin kahteen osaan lähipäivinä. Tämä merkinnee sitä, että puolustus romahtanee ensi viikon kuluessa.


Krimin pohjoispuolella venäläiset ovat menettäneet edellytykset jatkaa hyökkäystä Odessaan. Venäläiset vetänevät joukkonsa Dnieprin eteläpuolelle ja pyrkivät pitämään Dnieprin eteläpuolisen alueen hallussaan.


Venäläisten yleistilanteen heikentyessä Valko-Venäjän joukkojen hyökkäys Brestin suunnasta etelään on toistaiseksi varsin epävarma.

Operaation jatko pidemmällä tähtäimellä


Venäläiset ovat menettäneet mahdollisuuden vallata Kiovan. Tämä edellyttäisi merkittäviä lisäjoukkojen ryhmittämistä ja huollollisia valmisteluja eikä tähän kyetä useampaan kuukauteen. Sama tilanne on Odessan suunnalla.


Venäläiset keskittyvät nyt Donbassin ja Mariupolin valtaamiseen ja pyrkivät tuhoamaan samalla suuren osan Ukrainan asevoimista Dnieprin itäpuolella. Mariupolin valtaamiseen ja joukkojen uudelleen ryhmittämisen jälkeen venäläisillä saattaa olla kyky aloittaa uudet operaatiot Donbassin valtaamiseksi noin kahden viikon kuluttua.


Ukrainan asevoimat kykenevät todennäköisesti työntämään venäläiset lähemmäs Valko-Venäjän ja Venäjän rajoja Pohjois-Ukrainassa, mutta tuskin kykenevät työntämään niitä kokonaan pois Ukrainan alueilta. Ukrainalaisilla ei myöskään todennäköisesti ole voimia puhdistaa Krimin ja Dnieprin välistä rantamaata venäläisistä joukoista.


Sodan jatkon kannalta tärkeimmät taistelut tultaneen käymään Mariupolin ja Donbassin suunnalla. Venäjä kyennee kyseisten alueiden valtaamiseen, mutta jos ukrainalaiset kykenevät tuottamaan venäläisille suuria tappioita ja estämään omien joukkojen liiallisen kulumisen, Venäjän kyky jatkaa operaatioita heikkenee.