Georg C. Ehrnroothin tuore elämäkerta: suomettumisen surullista historiaa

Georg C. Ehrnrooth (1926-2010) on yksi niitä harvoja sotien jälkeisen ajan poliitikkoja, joiden elämäntyön arvostus vain lisääntyy ajan kuluessa, siinä missä monien aikalaistensa toimet eivät kestä historiantutkimuksen kriittistä tarkastelua. Ehrnrooth tunnetaan Kekkosen ulkopoliittisen linjan, suomettumisen, kommunismin ja Neuvostoliiton toiminnan arvostelijana ja länsimaisen oikeusvaltion ja perustuslaillisuuden puolustajana.

Aikanaan Georg C. Ehrnrooth leimattiin äärioikeistolaiseksi ja sysättiin yhteiskunnallisen elämän marginaaliin huomattavasta poliittisesta kannatuksestaan huolimatta. Nyt julkaistu Georg C. Ehrnroothin elämänkerta paljastaa vieläkin ikävämpiä puolia suomettumisen ajan historiasta.

Filosofian tohtori ja historiantutkija Riku Keski-Rauska on julkaissut tuoreen elämäkertateoksen ”Yksinäinen Ehrnrooth – Georg C. Ehrnrooth YYA-Suomen puristuksessa”, joka jälleen todistaa, ettei YYA-Suomen ja Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittisen linjan aika ollut sellainen menestystarina kuin monet edelleen haluaisivat uskoa. Keski-Rauska tutustui henkilökohtaisesti Georg C. Ehrnroothiin jo opiskeluaikanaan vuonna 2001. Tuttavuudesta Ehrnroothin kanssa muodostui Keski-Rauskalle myös 14 vuotta kestänyt tutkimustyön kohde. Keski-Rauska on kirjoittanut Ehrnroothista pro gradun, väitöskirjan ja nyt julkaistun elämäkerran.

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnit herättivät toimimaan

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnit vuonna 1945-1946 olivat nuorelle lakitieteen opiskelijalle Georg C. Ehrnroothille kova järkytys. Neuvostoliiton painostuksesta Suomessa säädettiin taannehtivasti vaikuttava laki sotasyyllisyydestä, vaikka oikeusoppineet pitivät sitä perustuslain vastaisena. Erityisesti Ehrnroothia ihmetytti suomenruotsalaisena se, että jopa kymmenen RKP:n kansanedustajaa osallistui eduskunnassa välikysymykseen, jolla sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä kiirehdittiin. Suurin syyllinen tähän moraalittomaan hankkeeseen oli Ehrnroothin mielestä kuitenkin oikeusministeri Urho Kekkonen, joka toimi aktiivisesti asiassa omaa poliittista uraansa edistääkseen.

Ehrnroothin vaalimainos vuoden 1966 eduskuntavaalehin

Ehrnroothin vaalimainos vuoden 1966 eduskuntavaalehin

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnit olivat sysäys Georg C. Ehrnroothin poliittiselle uralle. Ehrnrooth osallistui nuorisopolitiikkaan ensin Ylioppilasoikeistossa ja myöhemmin RKP:n nuorisojärjestö Svensk Ungdoms Högerissä. Vuonna 1956 hänet valittiin RKP:n listalta Helsingin kaupunginvaltuustoon ja eduskuntaan hänet valittiin vuonna 1958. Ehrnrooth sijoittui henkilökohtaisella äänimäärällään koko maassa kolmanneksi, häviten ainoastaan kommunistien Hertta Kuusiselle ja sosialidemokraattien Väinö Tannerille.

Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen Georg C. Ehrnroothilla oli myös vahvaa sukuperinnettä. Hänen äidinisänsä kreivi Carl Mannerheim toimi sortokauden aikana äänekkäänä laillisuusmiehenä, minkä johdosta kenraalikuvernööri Bobrikov karkoitti hänet Suomesta muiden vastarintajohtajien kanssa. Carl Mannerheimin nuorempi veli Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheim puolestaan oli Georg C. Ehrnroothin kummisetä.

Erimielisyydet Kekkosen tukemisesta johtivat oman puolueen perustamiseen

Periaatteistaan tinkimättömän Georg C. Ehrnroothin poliittinen ura koki merkittävän taitepisteen kun eduskunta päätti vuonna 1973 säätää poikkeuslain, jolla tasavallan presidentti Urho Kekkonen valittaisiin jatkamaan presidenttinä ilman presidentin vaaleja. RKP asettui kannattamaan poikkeuslakia, mitä Ehrnrooth ei voinut hyväksyä. Ehrnrooth erosi ruotsalaisesta kansanpuolueesta ja perusti oman puolueen, jonka nimeksi tuli Suomen Perustuslaillinen Kansanpuolue (SPK), jonka nimeksi vaihdettiin myöhemmin Perustuslaillinen Oikeistopuolue (POP).

Riku Keski-Rauskan kirjoittama Ehrnroothin elämäkerta tarjoilee monia mielenkiintoisia yksityiskohtia Suomen kylmän sodan ajan turvallisuuspolitiikasta kiinnostuneille lukijoille. Suomen poliittinen eliitti suhtautui nuivasti kommunismia ja Neuvostoliiton toimia arvostelevaan Ehrnroothiin. Taustalla Ehrnroothin pilkaamiseen ja hylkimiseen oli Neuvostoliiton painostus.

Ehrnrooth KGB:n tähtäimessä

Riku Keski-Rauska valaisee teoksessa Neuvostoliiton ja KGB:n vaikuttamiskykyjen laajuutta kuvaamalla Ehrnroothiin liittyvää tapahtumaketjua: Lauantaina 25. päivänä maaliskuuta 1972 Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisen Liiton pää-äänenkannattaja Päivän Sanomat julkaisi artikkelin ”Suomen äärioikeisto hakee ohjeensa Washingtonista”. Artikkelista teki poikkeuksellisen se, että jutun yhteydessä julkaistiin valokopio Ehrnroothin lähettämästä kirjeestä yhdysvaltalaiselle kongressiedustajalle Edward J. Derwinskille, jossa Ehrnrooth oli kuvannut Suomen poliittista ilmapiiriä Neuvostoliiton puristuksessa.

Päivän Sanomat julkaisi KGB:n kopioimat kirjeet.

Päivän Sanomat julkaisi KGB:n kopioimat kirjeet.

Ehrnrooth teki kirjesalaisuuden loukkaamisesta rikosilmoituksen. Asia eteni oikeuteen ja Päivän Sanomien päätoimittaja ja jutun kirjoittanut toimittaja saivat sakot. Tuomio ei kuitenkaan Ehrnroothia tyydyttänut, sillä suuri ja vastaamatta jäänyt kysymys oli, kuka kirjeet oli lehteen toimittanut.

“Ainoa virallinen taho, jolla näyttäisi olleen jonkinlainen kuva tapahtumien kulusta, oli suojelupoliisi, joka salaiseksi luokitellussa muistiossa arveli, että Ehrnroothin kirjeiden anastaminen, kopiointi ja julkaisu Päivän Sanomissa oli Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n tarkkaan harkittu isku Ehrnroothia vastaan.”

“Vaikka kysymys oli nimenomaan postin anastamisesta, ei postilla näyttänyt olevan suurempia haluja selvittää, oliko joku sen palveluksessa oleva henkilö syyllistynyt rikokseen. Tapauksen selvittelyn sijaan posti keskittyi kiukuttelemaan norjalaiselle sanomalehdelle, joka oli mennyt esittämään epäilyksensä, että Ehrnroothin kirjeitä olisi anastettu ja avattu jo pidemmänkin aikaa.”

Suomettumisen perintö elää?

Georg C. Ehrnroothin poliittinen toiminta oli näkyvä osoitus siitä, etteivät kaikki konsensus-Suomessa kannattaneet rähmälläänoloa ja YYA-liturgiaa. Kirjassa on myös esimerkkejä siitä, miten monet jakoivat Ehrnroothin ajatukset, vaikka eivät niitä voineet julkisesti tuoda esille. Kirjassa kuvataan mm. miten Pääesikunnan operatiivinen osasto antoi luotettaville kansanedustajille muilta salassapidettäviä tietoja siitä, miten Tšekkoslovakian tapahtumien yhteydessä Neuvostoliitto oli harjoitellut ”lähempänä kuin koskaan” rajan tuntumassa mm. kenttätykistöammunnoilla. ”Luotettavien kansanedustajien” joukossa oli neuvostovastaiseksi leimattu Ehrnrooth. Mikä sitten on Ehrnroothin perintö nykypolville? Riku Keski-Rauska kirjansa jälkikirjoituksessa:

“Georg C. Ehrnroothin elämäntarina on osoitus siitä, ettei enemmistö ole automaattisesti oikeassa ja vähemmistö väärässä. Kylmän sodan päätyttyä Ehrnroothin ei tarvinnut tehdä tiliä poliittisen menneisyytensä kanssa eikä selitellä linjanmuutoksiaan. YYA-Suomessa tavaksi tullut yhden ulkopoliittisen linjan nimeen vannominen ei ehkä sittenkään ollut sellaista reaalipolitiikkaa, jollaiseksi sitä luultiin, sillä niin nopeasti tuo reaalipoliittinen linja menetti uskottavuutensa ja legitimiteettinsä Neuvostoliiton hajottua. Tätä taustaa vasten on syytä kysyä, onko ulkopoliittiseen konsensukseen pyrkiminen hinnalla millä hyvänsä kansakunnan ainoa pelastus?”

 

Riku Keski-Rauska: Yksinäinen Ehrnrooth. Kustannusosakeyhtiö Otava. Keuruu 2015. Sivuja 480.

Avainsanat: , , , , ,

Share This