Hävittäjähankinnat kansainvälisen tilanteen ilmapuntarina

Hornet-kaluston korvaamisessa liikkuvat isot rahat. Niin isot, että kansainväliset suuryhtiöt ja valtiot ovat valmiita sijoittamaan paljon aikaa ja rahaa “diilin” saamiseksi. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön vierailulta Valkoiseen taloon vuonna 2017 muistetaan presidentti Donald Trumpin toteamus, kuinka Suomi ostaa Boeingilta F-18 -hävittäjiä. Samassa tiedotustilaisuudessa käsiteltiin myös sitä, kuinka Yhdysvallat olisi valmis auttamaan Suomea kriisitilanteessa. Niinistön kanslia ilmoitti uutisen hävittäjien ostamisesta olevan “ankka”, mutta niin usein kuin isäntä saattaakin puhua sivu suunsa, viesti oli selvä: kalustohankinnat vaikuttavat asenteisiin.

Naton ulkopuolisena EU-maana Suomi on tässäkin asiassa ongelmallisessa raossa. Suuret toimijat – arvaamattomatkin – edellyttävät sitoutumista sotilasyhteistyöhön sekä puolustusmateriaalin kauppaa vastineeksi suojasta, jonka merkitys itsessään on epävarma.

Valkoisen talon vierailusta noin vuoden kuluttua Helsingissä käyneen Ranskan presidentti Emmanuel Macronin mukaan maa on valmis interventioon, jos Suomea kohtaisi uhka. Hävittäjiä kauppaa meille myös ranskalainen Dassaul Rafale. On muistettava, ettei sen enempää Trumpin kuin Macroninkaan valtakausi ole ikuinen ja eurooppalaisista yhteistyöaloitteistaan huolimatta jälkimmäinenkin on myös oman maansa presidentti: tämä kävi hyvin selväksi, kun hän kovisteli entistä pääministeri Juha Sipilää Nokian tekemisistä.

Sitten on Ruotsi ja JAS-Gripen. Kun suomalaiset sosialidemokraatit viimeistään radikaalisukupolven valtaannousun myötä 1960- ja 70-luvuilla erkanivat läntisten, myös ruotsalaisten aateveljiensä traditiosta, Ruotsi-yhteistyö on säilynyt heidän keskuudessaan puolustuksen tapauksessa ideologisena verukkeena välttää pidemmälle menevää länsi-integraatiota. Erkki Tuomiojan, Eero Heinäluoman ja muun YYA-sukupolven väistyttyä näyttää siltä, että Antti Rinne olisi ottamassa ruotsalaiselta käytännön sosiaalidemokratialta oppimisen aidosti johtotähdekseen – neuvonantajia työmarkkinoiden uudistamisessa ja muussakin luultavasti riittää, onhan pääministeri Stefan Löfven monin tavoin Rinteen itsensä kaltainen hahmo. Siinä sivussa voitaisiin helposti sopia myös hävittäjäkaupoista.

Minkä varaan sitten kannattaisi laskea? Itsensä tietysti, mutta loputtomiin se ei ole mahdollista. Trumpin jälkeinen Yhdysvallat tuskin on entisensä. Eurooppalainen puolustusyhteistyö saattaa ottaa atlantistisesti suuntautuneen komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin johdolla harppauksia eteenpäin, mutta selvästi päällekkäisiä rakenteita Natolle tuskin haluaa luoda kukaan. Ruotsin itselleen saamat de facto turvatakuut lienevät edelleenkin voimassa, ehkä jopa entistä vahvempina. Samalla länsinaapurimme, niin paljon kuin kauppaa kanssamme mielellään tekisivät ja konfliktitilanteessa vapaaehtoisia tai materiaaliapua saattaisivat lähettääkin luottanevat edelleen osittain siihen, että voivat taistella viimeiseen suomalaiseen.

Tasavallan presidentti on edennyt samanaikaisesti monella raiteella. Niinistö mahtuu kyllä samaan kuvaan James Mattisin ja von der Leyenin kanssa, mutta hävittäjähankintoja tuskin voidaan jakaa useammalle toimittajalle. On siis otettava riski, että joku pettyy.

Kenen voi antaa pettyä? Euroopan unioni on ongelmissa, mikäli sen jäsenmaa joutuu aseelliseen konfliktiin. Päättäjiä on tässä tapauksessa useampi kuin yksi taho. Ruotsille Suomen ongelmat ovat aina myös omia ongelmia riippumatta kulloinkin materialisoituvan avun ja yhteistyön määrästä. Yhdysvallat ei ole vetäytymässä Euroopasta eikä sitä oman suurvaltakunniansa säilyttäen edes voisi tehdä. Washingtonista katsoen transatlanttinen yhteistyö on kuitenkin nimenomaisesti Nato-yhteistyötä ja Euroopan unioni nähdään usein kilpailevana instituutiona, jolla ei ole ainakaan toistaiseksi roolia puolustuksen järjestämisessä.

Edes Yhdysvaltain (erittäin epätodennäköinen) vetäytyminen Natosta ei välttämättä tarkoittaisi järjestön kuolemaa, sillä nimenomaan se on olemassa oleva aluepuolustukseen keskittyvä eurooppalainen organisaatio. Kun huhut Naton kuolemasta kerran ovat selkeästi liioiteltuja, voi asian nähdä niinkin, että kalustohankinnat ovat kriittisimpiä nimenomaan Euroopan unioniin välinpitämättömästi suhtautuvalle suurvallalle, jolla ei ole omia välittömiä turvallisuusintressejä Suomen alueella hoidettavana – vaikka tällaisiksi voidaankin tulkinnasta riippuen lukea Baltian maiden selustan turvaaminen ja huoltovarmuus.

Share This