Historia elää Hämeen keskiaikafestivaaleilla

Suomen suurin historiafestivaali eli Hämeen keskiaikafestivaali nousee jälleen kerran elokuussa Hämeenlinnan Linnanpuistoon. Tapahtuman teemana ovat Lemmen ilot ja sydämen salat.

Teksti: Hämeen keskiaikafestivaali, kuvat: Markus Perko

Keskiaikafestivaali on avoinna 14.–18.8.2019. Keskiviikkona alueella aloitellaan Kireen kypärän tavernassa etko-klubilla, jossa tunnelmaa nostattaa Ants in the Pants. Taverna palvelee janoisia ja nälkäisiä festivaalikävijöitä viikonloppuna aamusta myöhäiseen yöhön. Torstaina pääsee piipahtamaan alueelle ilmaiseksi iltapäivästä, jolloin vielä viimeistellään aluetta ja saatetaan rakentelut loppuun. Perjantaina festivaalien portit avautuvat yleisölle klo 12. Sen jälkeen koko viikonloppu onkin yhtä keskiaikaista juhlaa aina sunnuntaihin klo 17 saakka.

Tarjolla on huikea katsaus historiaan. Ohjelmassa on käsityönäytöksiä, historialuentoja, keskiaikaista leirielämää ja taistelunäytöksiä. Menneisyyden harrastaja löytää tapahtumasta itselleen ajanmukaiset vaatteet, astiat ja aseet. Festivaalilipulla pääsee tutustumaan keskiaikaisen Linnan uumeniin sekä Vankilan saloihin.

Tapahtumassa kuultavat historialuennot ovat huipputasoa. Henri Hiljander kertoo keskiaikaisesta lemmestä niin rahvaiden kuin aatelisten kannalta. Satu Hovi tietää, mitä kaikkia yrttejä lemmen nostattamiseksi käytettiin. Kai Kankaanpää kuvailee, mitä keskiajalla tiedettiin tähtien asennoista ja lemmekkäästä lääketieteestä.

Historiallisia taistelutaitoja pääsee seuraamaan Rohan-tallien turnajaisissa, viikinkitaistelijoiden mittelönäytöksissä ja keskiaikaisen taistelulajin buhurtin kilpailuissa. Erilaisia taisteluja on nähtävillä perjantaista sunnuntaihin ja aamusta iltaan. Joka päivälle on jotain erityistä, joten tapahtumassa kannattaa viihtyä vaikka koko festivaalien ajan. Omia taitojaan voi testata myös bofferoimalla pehmomiekoilla.

Ajanmukaiset käsityönäytökset ovat harrastajien mieleen. Tapahtumassa esitellään muun muassa saippuankeittoa, langanvärjäystä, lautanauhan tekoa ja teräksen taontaa. Samalla voi seurata elämää keskiaikaisessa leirissä: miten nukuttiin ja millaista ruokaa valmistettiin. Alueelle nousee tänä vuonna niin ritari-, viikinki-, kuin keskiaikaleirikin. Uutuutena alueelle nousee myös velhojen ja virvatulien maa, fantasialeiri Metsänpeitto.

Lisätietoja tapahtumasta:

www.keskiaikafestivaali.fi
www.facebook.fi/keskiaikafestivaalit
www.instagram.com/keskiaikafest/
twitter.com/Keskiaika

Kuva: Markus Perko

Kuva: Markus Perko

Kuva: Markus Perko

Kuva: Markus Perko

Avainsanat: , ,

Share This