Hullu koira ja muut presidentin miehet

Donald Trump on viimeisen kuukauden keskittynyt ennen kaikkea kokoamaan avainhenkilöitä tulevaan hallintoonsa. Nimitykset ovat kokonaisuutena synnyttäneet varsin kovan keskustelun, kun osa henkilöistä sinänsä nostaa monta kysymysmerkkiä ja yleisesti suurimman osan nimityksistä on katsottu edustavan varsin samanlaista ajatusmaailmaa. Myös sotilastaustaisten henkilöiden määrä on herättänyt keskustelua. Yksi suuri kysymys on edelleen, mikä on uuden hallinnon suhde Venäjään. Keskustelussa voi sanoa olevan jopa kyse siitä, jatkuuko viimeiset 70 vuotta vallinnut USA:n ulkopoliittinen linja. Se on iso kysymys ja vaikuttaa suoraan ja välittömästi myös meidän suomalaisten turvallisuuteen.

Puolustusministeriksi on nousemassa Kenraali James ’Mad Dog’ Mattis. Trump tuntuu olevan innostunut käyttämään hänen ’Hullu Koira’ lempinimiä, vaikka moni arvioi, että lempinimi ei pakosta ole kovin osuva. Mattis on monien arvioiden mukaan hyvin asiantunteva ja harkitseva turvallisuuspolitiikan ja sotilasasioiden osaaja. Hänellä on käytännön sotakokemusta Persianlahden, Afganistanin ja Irakin sodista, ja niiden on sanottu tehneen hänestä harkitsevan ja rauhanomaisia ratkaisuja etsivän johtajan. Mattis saattaakin olla porukan vähiten hullu koirasta puhumattakaan.

Mattis on myös toiminut Naton tehtävissä ja sitä kautta tuntee varmasti myös Euroopan turvallisuustilanteen ja Venäjän toiminnan paremmin kuin moni muu uudessa hallinnossa. Hänellä ei ole vielä kulunut seitsemää vuotta viimeisestä sotilastehtävästä, minkä laki vaatii sotilashenkilöltä puolustusministerin asemaan, joten nimitys vaatii kongressilta erivapauden myöntämistä. Demokraateilla on varmasti halu puuttua Trumpin nimityksiin, mutta heillä on varmasti ristiriitaiset tunteet siitä, pitääkö Mattiksen nimitykseen puuttua, kun moni voi nähdä, että Mattis edustaa maltillisuutta, osaamista ja myös ulkopoliittisen linjan jatkuvuutta uudessa hallinnossa. Hänen myös uskotaan tuntevan asevoimien tarpeet hyvin ja siltä osin tuovan näkemystä maailman suuriman sotavoiman kehitykseen ja rahoituskohteisiin.

Sen sijaan toisen nimityksen osalta on noussut paljon suurempi keskustelu osaamisesta ja sopivuudesta, mutta hänen nimittämiseen ei tarvita senaatin siunausta. Kyseessä on Michael T. Flynn, eläkkeellä oleva kenraaliluutnantti. Hänellä on  myös sotakokemusta Afganistanista ja Irakista. Hän joutui jäämään eläkkeelle vuotta ennen suunniteltua aikaa. Syyksi on mainittu hänen johtamistyylinsä viimeisessä virassaan, mistä seurasi yhteenottoja ja sekaannuksia. Itse hän katsoo, että Obama järjesti hänelle potkut ja hänellä tuntuu olevan katkeruutta siitä miten joutui lähtemään.

Sotilasuran jälkeen Flynnillä on ollut konsulttifirma, jonka on väitetty tehneen esimerkiksi lobbaustyötä Turkin hallitukselle ja toimineen läheisesti Erdoganin hallinnon kanssa. Keskustelua on myös herättänyt hänen osallistuminen viime vuonna venäläisen RT-TV-kanavan gaala-illalliselle Putinin pöydässä. Hän on myös arvostellut USA:n nykyistä linjaa Syyrian sodassa ja suhteessa muslimikapinallisiin Syyriassa. Keskustelua ovat herättäneet myös hänen kommenttinsa islamista poliittisena ideologiana.

Flynn on poliittiselta taustaltaan demokraatti, mutta on selvästi vaalikampanjan aikana pyrkinyt tasapainoilemaan poliittisten mielipiteidensä kanssa muun muassa aborttikysymyksissä.  Hänen poikansa, Michael Flynn Jr., on myös ollut mukana Trumpin kampanjassa ja uutta hallintoa rakentavassa ryhmässä. Hän kuitenkin joutui jättämään paikkansa, levitettyään valheellisia uutisia Hillary Clintonin yhteyksistä pedofiiliryhmään, mikä johti ammuskeluun pizzeriassa Washingtonissa (korjattu 16.12. alkuperäisestä tekstistä, jossa virheellisesti väitettiin, että ammuskelussa olisi tullut kuolonuhreja).

Useat amerikkalaiset turvallisuuspolitiikan asiantuntijat, esimerkiksi CIA:n entiset päälliköt Michael Hayden, Philip Mudd ja monet eri turvallisuusorganisaatioissa palvelleet, ovat vaatineet Trumpia perumaan Flynnin nimityksen. Hänen on arvioitu harkitsevan vähemmän ja twiittailevan enemmän kuin Trump itse (ja se on aika paljon) ja juuri turvallisuuspolitiikan asiantuntijalta voisi odottaa harkintaa. Moni odottaisi häneltä myös parempaa tosiasioiden ja historian tuntemusta, ja vähemmän pelkkiä mielipiteitä.

Sisäisestä turvallisuudesta vastaavaksi ministeriksi on kaavailtu myös eläkkeellä olevaa kenraalia, John Kellyä. Poliittisesti hänen voi katsoa olevan varsin matalan profiilin toimija. Hänen alaisuuteensa tulisi rajaturvallisuus, mikä tulee olemaan keskeinen asia uudelle hallinnolle, kun Trump on lukuisia kertoja luvannut rakentaa muurin Meksikon rajalle ja muutenkin lopettavansa laittoman maahanmuuton.

Kolmen eläkkeellä olevan kenraalin nimittäminen on herättänyt kysymyksiä ja huolenaiheita, on jopa jo alettu käyttää nimitystä ’sotilasjuntta’. Yleinen periaate niin Yhdysvalloisssa kuin monissa muissa länsimaissa on, että puolustus- ja ulkopolitiikasta vastaavat siviilit. On myös koitettu arvioida, miksi Trump on nämä nimitykset tehnyt. Yhdeksi keskeiseksi arvoksi johtoryhmässä hän on aina nimennyt lojaalisuuden. Hän todennäköisesti odottaa esikunnaltaan ehdotonta lojaalisuutta ja omatoimiselle sooloilulle ei todellakaan ole tilaa. Hän voi olettaa, että sotilaat täyttävät hyvin tämän vaateen. Toinen tekijä lienee se, että hän haluaa tietoisesti vältellä Washington hallinnossa ansioituneita henkilöitä, koska poliittisen eliitin haastaminen on ollut hänelle tärkeä teema. Siksi hän etsii henkilöitä esimerkiksi liike-elämästä ja asevoimista.

Ulkoministerin nimitys on edelleen auki, vaikka viime päivinä voimakkaimmaksi ehdokkaaksi on noussut Exxon Mobil –yhtiön pääjohtaja Rex Tillerson. Aiemmin kaavailuissa on ollut mukana New Yorkin entinen pormestari Rudy Giuliani, joka oli myös Trumpin kampanjassa keskeisessä roolissa, ja entinen presidenttiehdokas Mitt Romney, joka puolestaan arvosteli Trumpia voimakkaasti koko kampanjan ajan. Romney nimitystä moni on odottanut kädenojennuksena Republikaanisella puolueelle ja sen perinteisemmälle linjalle. Sen olisi katsottu olevan myös yksi tae jatkuvuudessa ulkopolitiikassa ja esimerkiksi Venäjän politiikassa. Ja samalla se olisi voinut helpottaa Trumpin ja republikaanisen kongressin yhteistoimintaa.

Tillerson tulee puhtaasti liike-elämästä ja hänellä ei ole poliittista kokemusta. Merkille pantavaa on kuitenkin hänen laaja kokemus ja suhteet Venäjällä, aina presidentti Putinia myöten. Hänen on sanottu viettäneet enemmän aikaa Putinin kanssa kuin yhdenkään toisen amerikkalaisen, ehkä Henry Kissingeriä lukuun ottamatta. Sinänsä myös Kissinger on tapaillut Trumpia ja julkisesti kommentoinut esimerkiksi ymmärryksensä siitä, että Putin kokee asemansa turvattomaksi, kun länsi laajenee jo muutaman sadan kilometrin päähän Moskovasta.

Tillersonin poliittisista näkemyksistä on vähän tietoa. Toisaalta tiedetään, että hänen johdollaan Exxon teki 300 miljardin sopimuksen Venäjällä arktisen alueen öljystä, mutta Venäjän vastaiset pakotteet ovat merkittävästi rajoittaneet projektia ja sen tuottoja. Tällä voisi olettaa olevan vaikutuksia myös hänen näkemyksiinsä pakotteista ja ainakin pakotteiden purkamisella olisi vaikutus hänen omille osakkeilleen ja eläkesijoituksilleen. Trump itse on korostanut, että Tillersonin verkosto Venäjällä helpottaisi asioiden hoitamista.

Jotkut asiantuntijat arvioivat, että Tillersonin nimitys voisi olla suurin muutos USA:n ulkopolitiikassa toisen maailmansodan jälkeen. Nimitys vaatii kuitenkin senaatin hyväksynnän ja siellä Republikaanien enemmistö on nyt 52-48, mutta ei ole lainkaan mahdotonta, että Tillersonin kaltainen henkilö herättäisi epäluuloa myös republikaanien keskuudessa. Esimerkiksi jo nyt on arvioitu, että voi olla vaikea saada John McCain ja hänen kanssaan samanlaisen ulkopolitiikan näkemyksen jakavat republikaanit hyväksymään hänen nimityksensä. Toisaalta on myös noussut huhuja, että arvostetut ulkopolitiikan tuntijat, kuten Condoleezza Rice olisivat tukeneet Tillersonin nimitystä, ja näkevät, että maan etujen ajajana hän osaa olla kova, eikä vain mieti bisneksen etuja.

Trumpin kampanjassa ja linjauksissa korostuu koko ajan pragmaattisuus, kansallinen etu, ja ei niinkään ideologia. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta tätä voi pitää suurena muutoksena USA:n politiikassa. USA:n voi sanoa olleen monessa ulkopolitiikan kysymyksessä ideologisemman kuin monen Euroopan maan. Ja esimerkiksi edellinen republikaaninen presidentti, George W Bush, edusti monella tapaa varsin ideologista ulkopolitiikkaa. Mielenkiintoista on myös havaita, että eliitin vastaisuus nimityksissä keskittyy nimenomaan poliittiseen eliittiin, ja esimerkiksi yritys- ja pankkimaailman sekä asevoimien eliittiä uuteen hallintoon kyllä näyttäisi tulevan.

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä turvallisuus- ja ulkopolitiikalle? Vaikea on vieläkään sanoa enempää kuin olen aiemmissa arvioissani heinäkuussa ja vaalien jälkeen kirjoittanut. Toki viitteitä on lisää siitä, että Kiinan kanssa suhteet voivat mennä huonompaan suuntaan, jo pelkästään puhelu Taiwanin presidentin kanssa oli merkittävä teko Kiinan suuntaan, ja toisaalta Venäjän kanssa etsitään ainakin keskusteluyhteyttä. Eri suunnista on vakuuteltu, että liittolaisuuksia ja liittolaisia kunnioitetaan jatkossakin, mutta mitään käytännön näyttöjä tai edes Trumpin omia suoria kommentteja ei tästä vielä juurikaan ole. Kaikkiaan tässä vaiheessa ei kannata vielä liikaa arvailla, mutta toki kannattaa varautua erilaisiin skenaarioihin.

Oma lukunsa on sitten, mikä tulee olemaan Trumpin suhde maan ulko- ja turvallisuuspolitiikan valtapiireihin. Nyt hän näyttää ajautuneen selkkaukseen CIA:n ja tiedusteluviranomaisten kanssa väitteistä Venäjän roolista vaaleissa. Tätä voi pitää varsin merkittävänä ja hyvin poikkeuksellisena tilanteena, että USA:n presidentti ryhtyy haastamaan ja vähättelemään omia tiedusteluorganisaatioitaan. Hän on myös ilmoittanut, ettei tarvitse päivittäisiä tiedusteluraportteja, koska “hän on niin fiksu, että hänellä riittää vähemmän raportteja ja samoja tietoja ei tarvitse toistaa päivittäin.” Ei ole lainkaan mahdoton ajatus, että juuri ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Trump tulee ajautumaan vakavimpiin erimielisyyksiin hallinnon ja myös kongressin kanssa. Talouspolitiikassa yhteiset näkemykset on helpompi löytää. Mutta jos tällainen erimielisyys nousee, siinä voi olla kyse koko Yhdysvaltojen toisen maailmansodan jälkeisestä ulkopolitiikassa, jolla on vaikutus koko maailmaan, ja myös Trumpin vastaiset sisäiset voimat voivat olla hyvin kovia.

Share This