Hyasintit kukkivat Rovajärvellä

Otsikko ei ole eksynyt sotilasalan julkaisuun puutarhalehdestä, vaan Suomen Sotilas seurasi viime viikolla Kainuun Tykistörykmentin alueellista tykistöharjoitusta Rovaniemellä. Samalla tarjoutui tilaisuus tutustua harvoin julkisuudessa nähtävään raskaaseen tykkimalliimme, vedettävään 152 K 89 kenttätykkiin. Seurasimme Rovajärven ampumakentällä kuusitykkisen harjoitustulipatterin ammuntaa.

Neuvostoliitto uusi kenttätykistönsä kalustoa 1970-luvulla, jolloin syntyi kaksi hyvin paljon toisiaan muistuttavaa tykkimallia: tela-alustainen itseliikkuva 2A37 (myöhemmin 2S5) sekä nyt käsiteltävä vedettävä 2A36. Jälkimmäinen sai kutsumanimekseen Giasint-B (Гиацинт-Б) eli suomeksi hyasintti. Molempia on ollut omallakin kenttätykistöllämme, mutta tela-alustaisen 152 TELAK 91:n käyttö loppui lähinnä huoltojärjestelmän puuttumisen vuoksi jo viitisen vuotta sitten.

Tykki on lauennut ja ammusmies rientää tuomaan uutta kranaattia

Neuvostoliitolla oli periaate, ettei se koskaan myynyt ihan parasta kalustoaan ulkomaille.

Kun Hyasintti-kanuunoiden tilalle oli tulossa uudet tykkimallit jo 1980-luvun lopussa, niitä voitiin tarjota myyntiin Suomelle. Kaupat 24:stä 152 K 89:stä sekä 18:sta Telakanuunasta olivat lähes viimeiset Puolustusvoimiemme Neuvostoliitosta tekemät bilateraalikaupat.

Molemmille malleille yhteinen putki on varustettu suuhidastimella sekä ihan perinteisellä sisusputkella. Pituudeltaan se on 50 kaliberia eli tykin julkistamisen aikaan vuonna 1975 hyvin nykyaikainen. Länsimaissa vakiintunut 52 kaliberin NATO-standardi syntyi vasta 15 vuotta myöhemmin. Täyspanoksen 19 kg ruutilataus lennättää kranaatin lähteestä riippuen noin 28 km päähän. Venäläiseen tapaan on panokset pakattu messinkisiin kartusseihin. Täyspanoskartussin lisäksi ns. puolisarjakartussin osapanoksia on ainoastaan 3 kpl. Tykki on siten tarkoitettu ainoastaan pidemmille ampumaetäisyyksille. Tästä aiheutuu omat jäljempänä kerrotut erityispiirteensä.

Messinkisen kartussin merkinnöistä paljastuu latausvuosi 1990

Tykissä on puoliautomaattinen vaakakiilalukko eli laukaisun jälkeen lukko avautuu ja kartussi sinkoutuu ulos. 46 kg painava kranaatti sekä kartussi siirtyvät putkeen hydro-pneumaattisesta paineakustosta voimansa saavan latauslaitteen työntämänä. Sekin on automaattinen eli laukauksen jälkeen siirtyy latauslaite takaisin putkilinjalle ja tykin tultua ladatuksi taas sivulle pois tieltä. Kilpi on suunniteltu hyvin vinoksi; miltei lumiauran kaltaiseksi. Se antaakin hyvän suojan laukaisijalle eikä kypärä pyöri päässä täyspanoksellakaan.

Haaralavetin sivusuuntausala on 417 piirua (25°) ja yläkulmillakin voidaan tarvittaessa ampua 950 piiruun asti. Painavan tykin asemaanajoa helpottaa hydraulisesti nouseva maalevy, kuten 122 H63:ssa. Alunperin näissä tykeissä oli isot (ja tietysti myös painavat) irtokannuslevyt, joita kuljetettiin ajoasennossa lavettihaarojen sivuihin kiinnitettyinä. Pienen sohvapöydän kokoiset kannuslevyt hidastivat huomattavasti ampumavalmiuden saavuttamista, sillä ne piti käytännössä haudata maahan lähes kokonaan. Siksi Suomessa modifioitiin kalustolle maahan juntattavat kiilat, jotka ovat samanlaisia, kun muissakin nykyisissä tykkimalleissamme.

Näitä jyhkeitä 152 K 89:a voisi hyvin kutsua ”uusimmiksi tykeiksemme”, sillä kalustoa on käytetty äärimäisen säästeliäästi. Kuluneina vuosikymmeninä on ilmeisesti ainoastaan yksi ikäluokka saanut sodanajan tehtävänsä näiden tykkien käyttäjinä. Kun kerrallaan ei kouluteta kokonaista patteristoa, ei osalla tykeistä ole ammuttu muuta kuin vastaanottolaukaukset. Paraateissakaan ei tätä kalustoa ole koskaan näkynyt. Jotainhan sekin aina maksaisi ja ehkä ei ole haluttu julkisuuteen näyttää tätä varmasti ”NATO-yhteensopimatonta” tykkiämme. Itäisen Euroopan NATO-maissakaan ei tätä mallia nimittäin ole koskaan ollut käytössä.

Kun Suomen Sotilas saapui Kainuun Tykistörykmentin harjoituspatterin asemiin, oli kesän ensimmäisiä lämpimiä päiviä. Taivaalta porotti kuuma paiste pian kotiutuvien varusmiesten ja henkilökunnan niskaan miltei yhtä lämpimästi, kuin se kuuluisa siviiliaurinko. Ruudin lämpömittari näytti paremmin uimarannalle sopivaa lukemaa 24°C ja maastokin oli alueella hienoa hiekkaa. Vettä tosin löytyi ainoastaan sotilaiden juomapulloista.

Kranaatti valmiina ladattavaksi, joka tapahtuu juontolaitteella. Vasemmalla tykinjohtaja alikersantti Atte Kainulainen.

Iisalmelaisen alikersantti Atte Kainulaisen tykkiryhmällä olikin hymy herkässä ja nuorisokielellä läppä lensi, kun ampumisessa oli välillä taukoja. Näin siitä huolimatta, että leirillä oli oltu jo toista viikkoa. Nuoret olivat myös tietoisia heidän tykkikalustonsa harvinaisuudesta. Toimittajan kysymykseen, kuinka niiden kanssa on pärjätty, vastattiin: Erinomaisesti ovat tykit toimineet, kokonaan ilman häiriöitä. Tämä olikin luonnollista sillä harvemmin uusi autokaan hajoaa matkalla autoliikkeestä kotiin. Asemiinajo ja ampumakuntoon laittaminen sujui tykin painosta huolimatta ihan kohtuullisesti.

Näissä ammunnoissa oli mahdollisuus nähdä muutakin harvinaista kuin itse tykit. Niiden kaikkia ampumatarvikkeita on harjoituksissa kulutettava, jotta sodan ajaksi varatut laukaukset vähenisivät tasaisesti. Siten ammuttiin myös täyspanosta, jolloin rauhanaikana käytetään ns. pitkiä laukaisunaruja. Tykkimiehillä riitti juoksemista, kun jokaisen laukauksen jälkeen piti 30 metrin päästä palata tykille lataamaan ja tarkistamaan suuntaus.

Täyspanosta ammuttaessa paljastui myös kaksi tämän kaluston varjopuolta: maakiilat eivät kestäneet pehmeässä tasarakeisessa hiekassa vaan tykit siirtyivät enemmän tai vähemmän taaksepäin. Suomessa tehty modifikaatio eli isojen kannuslevyjen korvaaminen kiiloilla ei silti ole väärä ratkaisu, sillä tämä liikkuminen johtui maaperästä. Yleensä alustat, joilta ammutaan ovat kesälläkin ihan erilaisia ja talvella vielä roudassa. Toinen kaluston pikkuvaikeus oli, että korkean rakenteen johdosta suunta tykille voidaan antaa ainoastaan takaa katsottuna vasemmalta puolelta. Suunnittelijat ovat ehkä ajatelleet Venäjän aroja, joissa tämä ei ole ongelma. Meillä kuitenkin pyritään tuliasemat sijoittamaan vähän suojaisempiin paikkoihin. Siten usein tähtäyslinjat tykeille kulkevat puiden välissä. Nyt kävikin niin että tykin liikuttua taaksepäin suuntalinjalla oli paksu Lapin mänty.

Kaadettavahan se silloin on, mutta tapahtui kuten kesämökilläkin joskus. Moottorisaha ei käynnistynytkään, kun sitä tarvitaan. Ei hätää: tykiltä juoksutettiin perinteinen metsätyökalu kaarisaha ja kohta alkoi puru lentää. Oikeaoppinen kaatokolokin muistettiin tehdä, joten pian tuiskahti 20 cm mänty nurin ja ammunta pääsi jatkumaan.

Pois alta risut ja männynkävyt! Täyspanoksen 19 kg ruutia lennättää kranaatin lisäksi myös ympäristön pikkukiviä sekä muuta irtonaista.

Toimittaja mietti, olisiko sama onnistunut etelän varuskunnissa. Kaupungeistahan tosin Kainuun Tykistörykmentin varusmiehetkin pääosin tulevat. Tämä olikin koko tuliasemissa vietetyn päivän ainoa episodi, jossa asiat menivät hetkeksi ”häiriömoodiin”. Korona-vaikeudet eivät siten näyttäneet vaikuttaneen joukon osaamiseen, kuten kouluttajatkin kertoivat.

Näitä raskaita tykkejä on käytössämme siis 24 kappaletta. Kun sodan ajan organisaatiot ovat salaisia, niin jätetään lukijoiden pääteltäväksi, montako patteristoa niistä saa. Tehtävä on operatiivinen tulenkäyttö eli ammutaan pääosin vastustajan joukkoja, jotka eivät ole sillä hetkellä taistelukosketuksessa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi johtamispaikkoja ja huoltolaitoksia. Ihan lähelle ei kaukotoimintaan optimoidulla tykillä edes voi ampua, lyhin matka on noin 7000 m.

Kun nykyiset miehistöt ovat saaneet koulutuksensa voidaan ennustaa, ettemme taas näe näitä Kylmän sodan veteraaniaseita. Ne säilynevät silti varikoissa myös jatkossa ainakin pitkälle 2030-luvulle. Telakanuunoiden poistumisen jälkeen on niiltä jääneet ampumatarvikkeet voitu allokoida vedettävien täydennykseksi. Uutta ammuttavaa ei taas lähes vuorenvarmasti hankita. Nythän se ei olisi edes kauppapoliittisesti mahdollista mutta kun valikoimasta löytyy ainoastaan sirpalekranaatti, eivät tältä osin täyty mitkään 2000-luvun hankintojen vaatimukset.

Mutta hyvin koulutetut osaavat tykkimiehet saavat näillä toimintavarmoilla ja suhteellisen helposti käsiteltävillä aseilla paljon aikaan, jos käy ikävästi ja sellaista taitoa tarvitaan.


Teksti ja kuvat: Arto Ojanen

Avainsanat: , ,

Share This