Irti Venäjästä, Suomi Natoon

Euroopan unionin ja Venäjän suhde on viime viikkoina kehittynyt siihen pisteeseen, että ulkopoliittisen instituutin tutkija Henri Vanhanen nosti taannoin esiin tasavallan presidentti Sauli Niinistön sanat vuodelta 2017:

“Jos spekuloida täytyy, niin jos kävisi niin, että syystä tai toisesta Venäjän ja Euroopan unionin välit kriisiytyisivät, jolloin Venäjä alkaisi ymmärtää, että Euroopan unioni ja sen jäsenmaat, Suomi mukaan lukien, on samanlainen vihollinen kuin Nato, niin silloin jos me joutuisimme tällaiseen tilanteeseen jolloin me tavallaan olemme sen leiman otsaamme saaneet – se on siihen lyöty – niin silloin me joutuisimme kyllä miettimään minusta hyvin vakavasti Nato-jäsenyyttä, jos se etu, joka meillä tavallaan tällä hetkellä on, olisi menetetty.”

Se etu on menetetty tai ainakin se ollaan kovaa vauhtia menettämässä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Suomen integraatiohistoriaa tutkailemalla selviää, että Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä ei kovinkaan vakavasti ole pyrkinyt maamme yhteistyötä läntisten kumppaneiden kanssa estämään, kunhan se ei sisältäisi selkeästi maan johdon ongelmalliseksi näkemiä poliittisia saati sotilaallisia elementtejä. Sen sijaan Suomen haavoittuvaisesta asemasta osana läntisiä instituutioita on pyritty hyötymään, oli kyse sitten päätöksentekoon vaikuttamisesta tai perinteisestä tiedustelusta.

Vaikka Euroopan unionin asettamat uudet Venäjä-pakotteet ovat vaatimattomia, vanhaan paluuta ei ole näköpiirissä. Suhteet Kremliin ovat katkeamassa ja Suomenkin edessä on valinta, joka tehdään kolmen pääasiallisen vaihtoehdon välillä:

1) Suomi liittyy Natoon – mahdollisesti yhdessä Ruotsin kanssa – tai luo ainakin väliaikaisesti jonkin ennenkuulumattoman tiiviin ja sitovan turvatakuujärjestelmän osana läntistä yhteisöä
2) Suomi ei liity Natoon, mutta osallistuu läntiseen yhteistyöhön, ns. hybridipuolustukseen ja asettaa itsensä riskialttiiksi kineettiselle, ts. perinteiselle sotilaalliselle konfliktille
3) Suomi ei liity Natoon ja toimii Euroopan unionin sisällä yhteistä hybridipuolustusta haavoittavasti, mikä heikentää länttä sekä EU-jäsenyyden Suomelle tarjoamaa suojaa

Putin ja Lukashenka.

Lähialueiden turvallisuustilanne on kriisiytymässä nopeasti. Vladimir Putinia ja häneen entistä vahvemmin sidotuksi tullutta Aljaksandar Lukashenkaa on haavoitettu, mutta he tuskin ovat välittömässä lähitulevaisuudessa menettämässä valtaansa. Tämä tarkoittaa myös Naton ja Ukrainan joutumista uuden kokoluokan sotilaallisen haasteen eteen. Joe Bidenin presidenttiyden myötä Venäjä tuskin lähtee kokeilemaan viidennen artiklan pitävyyttä, mutta euroalueeseen kuuluvaan rajamaahan iskeminen voisi sopia Putinin tavoitteisiin paremmin kuin hyvin.

Viimeinen askel on vaikeampi kuin mikään tähänastisista, mutta se on otettava. Suomen on irtauduttava Venäjästä ja lakattava sitomasta omaa kohtaloaan sinänsä kauniisiin toiveisiin maan tulevaisuudesta.

Koronakriisin luomat poikkeukselliset olot ovat osoittaneet, että joskus ratkaisuja on parempi tehdä ajoissa ja päättäväisesti. Samaan hengenvetoon valtionjohdon tulisi todeta ääneen Nato-jäsenyyden akuutti tarve, joka on pitkän aikavälin tulevaisuutemme kannalta vähintään yhtä tärkeä kuin se, millä kuolonuhrien määrällä, terveydellisillä ja taloudellisilla vahingoilla selviämme pandemiasta. Suomen tulevaisuus on nyt tasavallan presidentin käsissä.

Share This