Itsenäisten alueiden Eurooppa?

Skotlanti päätti pysyä osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Mutta samaan aikaan 45% skoteista kannatti itsenäistä Skotlantia. Maa ei ole enää entisensä tiukan kansanäänestyksen jälkeen; poliitikot joutuivat lupaamaan Skotlannille lisää itsehallintoa, mutta jo nyt puhutaan laajemmasta itsehallinnosta myös Englannille, Walesille ja Pohjois-Irlannille. Myös monet muut alueet Euroopassa havittelevat itsenäisyyttä: Katalonia, Kanarian Saaret, Venetsian alue, Flaamit. Yhteensä puhutaan jopa 40 alueesta Euroopassa. Samaan aikaan Euroopan liittovaltiokehitys on lähtenyt liikkeelle ja voi myös kiihtyä. Ovatko nämä itsenäisyysliikkeet ja EU:n kehitys toisilleen vastakkaisia kehityssuuntia, vai voivatko ne itse asiassa vahvistaa toisiaan?

Skotlannin itsenäisyyden kannattajat halusivat itsenäisen valtion, mutta he myös halusivat pysyä osana EU:ta ja pitää punnan. Poliitikot Lontoossa muistuttivat monta kertaa, että Skotlannilla ei olisi ollut automaattista mahdollisuutta pitää puntaa ja EU:n jäsenyyttä. Erityisesti Espanja oli halukas vahvistamaan tämän viestin, koska he näkivät Skotlannin vaarallisena esimerkkinä sen omille itsenäisyydestä haaveileville alueille. Monet eurooppalaiset alueet jättäisivät mielellään nykyisen emomaansa, jos he samalla voisivat jatkaa EU:n sisällä, säilyttää vapaan kaupan ja työvoiman liikkuvuuden sekä jakaa yhteisen valuutan.

Voiko itse asiassa olla niin, että EU helpottaa alueita itsenäistymään? Monien valtioiden sisällä, kuten myös yrityksissä, tietotekniikka ja matkustamisen helpottuminen on tehnyt johtamisen välitasoja tarpeettomiksi. Näin kävi esimerkiksi Suomen lääneille. Kun EU mahdollistaa vapaan liikkumisen Euroopassa, yhteisen markkina-alueen ja rahapolitiikan, saattaa olla, että kaikki alueet ja kansat eivät enää näe tarvetta ja roolia nykyisen emomaan valtiolliselle koneistolle.

Turvallisuuspolitiikka on tietenkin suuri kysymys. Onko näillä pienemmillä alueilla ja kansoilla kykyä hoitaa oma ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa sekä puolustuksensa? Todennäköisesti kaikilla näistä alueista tätä ei ole edes kunnolla mietitty. Toisaalta voisi olettaa, että pienillä alueilla ja kansoilla saattaisi olla vahvempi innostus ja halu osallistua maanpuolustukseen. Natolla on tietenkin iso rooli kokonaiskuvassa, sillä suuri osa näistä alueista sijaitsee Nato-maissa. Natolla voisi siis olla samanlainen rooli turvallisuuspolitiikan ja puolustuksen osalta kuin EU:lla talouspolitiikassa ja liiketoiminnassa.

Välillä on vaikea ymmärtää, mikä on USA:ta koossa pitävä voima. Eri alueet ja niiden asujamisto voivat olla hyvinkin erilaisia, jos ajatellaan vaikka Kaliforniaa, New Yorkia, Keski-Länttä ja Teksasia. Monien asiantuntijoiden mielestä Yhdysvalloissa on tärkeää se, että päätöksenteko on monissa asioissa mahdollisimman matalalla tasolla. Kaupungien, piirikuntien ja osavaltioiden tasoilla voidaan tehdä paljon päätöksiä, kuten päättää veroista, valita paikalliset päättäjät ja jopa sheriffi. Silti yhdessä nämä alueet muodostavat voimakkaan talousalueen, ulkopolitiikan ja puolustuksen. USA:lla on kyky turvata intressinsä niin taloudessa kuin turvallisuuspoliittisissa järjestelyissä maailmanlaajuisesti. Euroopan historia ja jakautuminen kansallisvaltioihin muodostaa hyvin erilaisen lähtökohdan kuin USA:lla. Voisimmeko silti kuvitella kehityksen samanlaiseen malliin Euroopassa?

Eurooppa on joka tapauksessa monien vaikeiden päätösten edessä. Talous vaatii uusia ratkaisuja, liittovaltiokehityksen suunta ja nopeus tulee päättää, minkä lisäksi kansallismielisyys on nousemassa monissa maissa. On liian helppoa sanoa, että nämä eri kehitykset ovat vastakkaisia ja niitä ei voi sovittaa yhteen. Mutta ehkä Eurooppa voisi oppia esimerkiksi USA:n mallista. USA:n esimerkki kertoo, että on mahdollista pitää suuri osa päätöksenteosta lähellä kansalaisia, mutta samalla yhdistää siihen laajan talousalueen, yhteisen ulkopolitiikan ja vahvan puolustuskyvyn edut. Euroopalla on paljon tehtävää, jotta sillä olisi vahvat kotimarkkinat, päätöksenteko optimoitu eri tasoille ja myös kyky harjoittaa yhtenäistä ulko- ja puolustuspolitiikkaa.

Euroopalla ei ole omaa puolustusratkaisua. Nyt suurin osa Euroopan valtioista perustaa puolustuksensa Naton ja USA:n varaan. Voisiko Eurooppa ottaa siitä itse vastuun? Ainakin lähitulevaisuudessa vastaus on ei. Ainoa uskottava puolustusratkaisu on tällä hetkellä Nato. Lisäksi niin kauan kun kaikki EU-maat eivät ole Natossa, tämä luo lisäongelman. Samaan aikaan USA:n strategian painopiste näyttäisi siirtyvän Euroopasta Aasiaan ja muihin kehittyviin markkinoihin. Euroopan pitää siis ottaa isompi rooli omasta puolustuksesta. Monet Euroopan maista ovat lisäksi liian pieniä kantaakseen oman puolustuskyvyn täysin yksin, vaikka jokaisen oma puolustuskyky on kokonaisuuden kannalta välttämätöntä.

Voimme tehdä monia skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta, mutta yksi niistä on, että näemme enemmän itsehallintoa haluavia alueita ja samaan aikaan voimakkaamman EU:n. Kun pohditaan ratkaisuja, millä eri suuntiin vetävät kehitykset pysyisivät hallinnassa ja kääntää ne voimavaraksi, kannattaa suhtautua avoimesti erilaisiin mahdollisuuksiin. Päätöksenteon vieminen lähemmäs paikallista tasoa, yhteistyö, yhteisten intressien ajaminen ja voimakas talousalue eivät ole toisiaan poissulkevia malleja. Suuri osa Eurooppaa jakaa samat arvot ja eurooppalaisilla on myös yhteiset taloudelliset intressit ja myös samanlaiset uhkakuvat. On tärkeää, että ihmiset kokevat demokratian toimivan kaikilla tasoilla, mutta tärkeää on myös se, että alueet ja kansat voivat yhdistää voimansa niissä asioissa, kun tarvitaan neuvotteluvoimaa ja myös uskottavuutta globaalisti. Itsenäisempien alueiden Eurooppa nykyisestä kehittyneemmän EU:n kanssa voi olla yhtä lailla mahdollisuus. Nyt moni valtio näkee vain uhkia omien alueidensa itsemääräämisoikeuden lisäämisessä, mutta ehkä se voisikin olla yksi tärkeä osa uudenlaista Eurooppaa ja EU:ta.

Avainsanat: , ,

Share This