Jag fattar inte just så snart…

Suomen Sotilas taisi olla ensimmäisiä – ellei sitten ensimmäinen – suomalainen taho (mahdollisten viranomaisten lisäksi), joka uskaltautui pari vuotta sitten kaivelemaan Puolan Kansallisen muistin instituutti IPN:n arkistoja. Varsovassa, mutta sivutoimipisteineen myös muualla maassa toimiva organisaatio on vastuussa kommunistiajan turvallisuuspalveluiden asiakirjojen säilyttämisestä. Paperit saatiin helposti ja vaivattomasti tutkimuskäyttöön, vaikka arkaluonteisten tietojen salaamisesta olikin asianmukaisesti huolehdittu. Julkaisimme osan käsiimme saadusta materiaalista osana tiedusteluspesiaaliamme.

Paljon jätettiin kuitenkin myös julkaisematta. Eräs kokonaisuus, johon oli yksinkertaisesti sen monimutkaisuuden ja rajallisten käännösresurssien vuoksi liian haastavaa perehtyä asiaankuuluvalla hartaudella koski tunnettua nimeä, käytännössä Nokian idänkaupan avannutta puolalais-suomalaista insinööri Stefan Widomskia. Sittemmin julkisuuteen noussut koodinimi “Subiekt” esiintyi papereissa. Myös Widomskin lähipiiriä oli seurattu.

Allekirjoittanut oli vastuussa papereiden läpikäynnistä, joten luonnollisesti kerroin muutamalle henkilölle löydöistäni. Samalla korostin, että nimet voivat päätyä papereihin monista syistä ja ilman lisätutkimusta ei voitaisi saada selvyyttä mahdollisista rikoksista tai epäasiallisesta yhteydenpidosta. Niin ikään tulee muistaa puolalaisyhteisön pieni koko Suomessa – jos joku on päässyt tai pääsemässä asemiin, häntä varmasti yritettäisiin “katsoa päältä”. Tiedustelupalvelun kiinnostuksen kohteeksi joutuminen ei ole rikos.

Sitten oli tietysti vielä Nokia. Kansallinen monumentti – ja ilman sarvia ja hampaita sanottuna suomalaisen insinöörityön taidonnäyte. Käytännössä instituutiota kyseenalaistettaessa lukijayleisö voisi vaatia tavanomaistakin kovempia näyttöjä, mistä syystä oli oltava erityisen varovainen.

Nokian pääkonttori. By I, -Majestic-, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=876558

Kovempia näyttöjä oli kuitenkin luvassa muualta. Iltalehden toukokuun lopulla julkaisema artikkeli osoittaa, että Stefan Widomskin eli “Subiektin” kohdalla kyse on ollut selkeästi ongelmallisesta toiminnasta. Widomski itse kiistää osan arkistomateriaalien sisällöstä, mutta myöntää yhteydenpidon. Erityisesti hän korostaa Suojelupoliisin ylietsivä Hannu Moilasen roolia kontaktista irtipääsemisessä. Moilanen esiintyy myös Raimo Seppälän kirjoittamassa, vuonna 2006 julkaistussa Widomski-kirjassa, jossa herrat poseeraavat yhdessä peurajahdin tuoksinnassa.

Widomskin työn myötä Nokian idänkauppa alkoi kukoistaa. Vaikka idänkaupan – jota ei tietenkään pidä kokonaisuutena demonisoida – valtiollis-poliittis-sotilaalliset ulottuvuudet ovat yleisesti tiedossa, nykyisin suuresti suomalaistunut vanha herra kiistää venäläisten koskaan ottaneen yhteyttä tiedustelumielessä. Widomski saattaa hyvinkin puhua totta: ehkä yhteydenpito Hannu Moilasen kanssa riitti kaikille osapuolille hyvin. Moilasesta on kerrottu tarkemmin muun muassa tässä artikkelissa.

Kehittyneet yhteiskunnat ovat teknologiariippuvaisia, mikä on ilmiselvästi myös haavoittuvuus. Siksi nykyajan maanpuolustuskyvyn kannalta on aiemmasta poikkeavalla tavoin olennaista ymmärtää tiedonkulun mekanismeja, vaikka perussäännöt eivät tiedustelussakaan sitten Sun Zun ole juuri muuttuneet. Monien työnsä menettäneiden nokialaisten suusta on kuultu helposti katkeraksi tulkittava väite siitä, että yhdysvaltalaiset olisivat ostaneet yrityksen, koska puhelimia ei olisi voinut valvoa. Ennemmin pitäisi ehkä kuitenkin kysyä, kuka voi valvoa, millä ehdoilla ja resursseilla. Amerikkalaisten mahdollista turvallisuusintressiä kaupassa ei todellisuudessa voida sulkea pois.

On mielenkiintoista havaita, kuinka lähelle toisiaan Widomski ja allekirjoittaneen seuraama Uganda-tapaus asettuvat toisiaan paitsi temaattisesti, ehkä muutenkin. Kolmantena kysymyksenä nousee esille Ahti Karjalaisen vävy Atanas Tilev, josta allekirjoittanut on hiljattain saanut runsaasti arkistomateriaalia Bulgariasta. Paperit ovat useamman henkilön läpikäytävinä. Nykyisin maansa rikkaimpiin lukeutuva Tilev sai myös Suomen kansalaisuuden ja työpaikan aseitakin valmistaneen Tampellan kaupallisena johtajana. Myöhemmin Tampella jaettiin osiin, joista osa siirtyi nykyisen Patrian omistukseen. Tilev puolestaan puuhasi Suvi Lindénin tavoin Suomeen merikaapelia, tosin Kotkassa.

Idänkauppa on jauhanut suomalaisille vaurautta vuosikymmenet, kun sotien jälkeen välttämättömyydestä haluttiin tehdä hyve. Suomalaisteknologia on ollut aikaansa edellä, eikä saavutuksista ole mitään syytä olla tuntematta kansallisylpeyttä. Menestystarinoilla on kuitenkin usein nurjat puolensa, jotka voivat loogisen päättelyn avulla olla melkoisen ilmeisiä, mutta ehkä juuri siksi niin vaikeita hahmottaa. Widomskin tapaus tuo karulla tavalla esiin idänkaupan nurjan puolen yhä useammille: mieleen tuleekin J. K. Paasikiven päiväkirjojen vanha lausahdus “jag fattar inte just så snart…” – mutta jälkikäteen kaikki näyttää selvältä. Vanhoilta nokialaisilta, kuten suorasuuna tunnetulta Kalle Isokalliolta olisi myös mukava saada lisävalaistusta kysymyksiin.

Share This