Jos Trumpista sittenkin tulee presidentti

Jouko Ahvenainen

Jouko Ahvenainen

Moni näkee ajatuksenkin Donald Trumpista USA:n presidenttinä hyvin pelottavana. Trumpin tuleminen valituksi tähän globaalisti vaikutusvaltaiseen tehtävään on kuitenkin nyt entistäkin mahdollisempaa. Siksi on hyvä alkaa analysoida, mitä Donald Trumpin presidenttiys voisi tarkoittaa USA:n ja sitä kautta koko maailman kansainvälisen politiikan rakenteisiin ja erityisesti turvallisuuspolitiikkaan ja meidän jokaisen turvallisuuteen. Olen työskennellyt taas koko heinäkuun Yhdysvalloissa ja seurannut myös kummankin puolueen puoluekokouksia ja niistä käytyä keskustelua ja toisaalta jutellut niin Trumpin vastustajien kuin kannattajien kanssa.

Trump on sanonut mielipiteensä monesta asiasta, mutta vaikeampi on tietää, mitä hän todella tarkoittaa, ja mitä hän sanoo erottuakseen ja saadakseen ääniä. Minulle on jäänyt mieleen kaksi Trumpin keskeistä oppia hänen USA:ssa vetämästä Apprentice-tv-sarjasta:

1) joka vaiheessa pitää tehdä kaikkensa voittaakseen kaikin keinoin, koska jos ei voita, ei ole mahdollisuutta tehdä seuraavassa vaiheessa mitään,

2) hän tuntuu arvostavan valkoista alempaa keskiluokkaa, tai ainakin haluaa miellyttää sitä; kerran hän muun muassa antoi yhdelle kilpailijalle potkut vain siitä syystä että hän sanoi ”white trash.” Nämä havainnot voivat antaa jotain taustaa sille, miten hän käyttäytyy.

Jos Trumpin ulkopoliittisista heitoista voi mitään päätellä, ainakin seuraavia asioita hän näyttää korostavan:

1) USA ja amerikkalaiset ennen muita, eli ei kannata liikaa toimia maailmalla, jos siitä ei ole välitöntä hyötyä amerikkalaisille,

2) vapaa maailmankauppa on ollut ongelma amerikkalaisille yrityksille ja työpaikoille,

3) USA:n ei pidä mennä auttamaan muita maita, jos ne eivät vastaa velvollisuuksistaan yhteistyössä,

4) Venäjän ja Putinin kanssa pitäisi ja voisi sopia enemmän asioita kuin nyt on tehty, ja

5) USA:n ei pidä olla maailmanpoliisi, jos ei ensin saada omia asioita järjestykseen.

Nämä ovat väitteitä ja teemoja, jotka sinänsä voivat kuulostaa järkeviltä monesta amerikkalaisesta äänestäjästä. Ongelma on, että jos ajattelemme USA:n globaalia asemaa, toisen maailmansodan jälkeistä turvallisuuspoliittista rakennelmaa maailmassa ja globalisaation kehitystä, tilanne ei ole lainkaan näin yksinkertainen ja välillisesti hänen populistisen yksinkertaiset teemansa voivat olla myös suuri riski Yhdysvalloille ja amerikkalaisille itselleen.

Yhdysvalloilla on ollut maailmanpoliisin rooli ja sen rooli Natossa on keskeinen. Ja on totta, että läheskään kaikki Nato-maat eivät ota edes suhteellisesti kannettavakseen samanlaista roolia kuin USA, eivätkä ne täytä Naton sisäistä vaatimusta puolustusbudjetista. Nato-maiden tulisi käyttää 2% bruttokansantuotteesta puolustukseen ja viime vuoden tietojen mukaan vain USA, Britannia, Viro, Kreikka ja Puola täyttivät tämän vaateen.

Samalla pitää muistaa, että poliittisesti ja historiallisessa perspektiivissä tilanne ei ole yhtä yksinkertainen. Esimerkiksi Saksan asevoimat ei ole kovinkaan vahvat ja se on käyttänyt selvästi vähemmän rahaa puolustukseen. Seitsemän vuosikymmenen takaiset historialliset syyt vaikuttavat yhä siihen, miksi USA ja suuri osa Euroopan maista ei edelleen halua sotilaallisesti vahvaa Saksaa. Saksan onkin ollut niin ulko- kuin sisäpoliittisesti järkevää – tai ainakin helppoa – panostaa vähemmän puolustukseen ja olla käytännössä muiden armoilla. Mutta mitä se tarkoittaisi jos Trumpin USA marssisi ulos Euroopasta? Jäisikö Saksaan sotilaallinen tyhjiö ja minkälaisilla poliittisilla sitoumuksilla EU:n veturi sen jälkeen takaisi oman ja osaltaan unionin turvallisuuden?Kannattaa muistaa, että esimerkiksi vielä 1991 Britannian silloinen pääministeri Margaret Thatcher vastusti jyrkästi Saksojen yhdistymistä ja pelkäsi vahvan Saksan syntymistä. Ja yleisemminkin voi sanoa, että USA on myös edesauttanut ja halunnut tilannetta, jossa sen rooli sotilaallisesti on ylivertainen ja sillä on sotilastukikohtia heikommissa maissa. Euroopassa tahtotila on ollut molemminpuolinen – win – win. Win-win -ajattelu ei kuitenkaan tunnu olevan Trumpin puheiden ja tekojen maailmasta.

Trumpin suhtautuminen Venäjään ja Putiniin on ehkä yksi mielenkiintoisimpia ja samalla vaikeimmin arvioitavia asioita hänen suunnitelmissa. Tietyllä tasolla heidän voi nähdä arvostavan toisiansa, kumpaakin leimaa vahva johtajuus ja myös tietynlainen mahtipontinen maskuliininen tyyli. Trump ja hänen kannattajat ovat kommentoineet, jälleen kovin äänestäjiin vetoavasti, että Putinin kanssa voisi sopia asioita nykyistä enemmän esimerkiksi taistelussa ISIS:ia vastaan. Trumpin kannattajat tuntuvat myös uskovan, että hän kykenisi paremmin sopimaan mutta myös pelaamaan Putinin kanssa ja pitämään Putin aisoissa…

Jotkut kommentaattorit ovat arvioineet, että Trumpin ajattelua leimaavat erityisesti hänen 1980-luvun kiinteistömarkkoilla New Yorkissa saamansa opit, kun hän joutui vastakkain usein esimerkiksi japanilaisten sijoittajien kanssa. Hän oppi tietynlaisen nollasummapelimallin, eli toisen voitto on toisen häviö. Siinä ei yleensä pyritä rakentamaan asetelmaa, joka olisi useille tai kaikille toimijoille edullinen ja edistäisi yhteistyötä. Kansainvälinen politiikka on kuitenkin yleensä paljon monimutkaisempaa. Ja siltä osin on myös vaikea arvioida, mikä on Trumpin todellinen kyky ”pelata” esimerkiksi Putinin kanssa kansainvälisenpolitiikan ykkössarjan Texas Holdemia kovin panoksin.

Joka tapauksessa Trumpin tavoitteet ja suunnitelmat voivat johtaa siihen, että USA:n ja Euroopan intressit erkanevat toisistaan enemmän kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. Jos hän katsoo, että Yhdysvalloilla ei ole velvoitetta – tahi intressiä -puolustaa Eurooppaa, hän löytää yhteistyömalleja Putinin kanssa ja ottaa myös selkeästi protektionistisemman politiikan, se horjuttaa merkittävästi koko viimeiset 70-vuotta vallinnutta kansainvälisen politiikan rakennelmaa. Ja Yhdysvaltojen exit Euroopasta voisi järkyttää Euroopan ja sitä kautta koko maailman voimatasapainoa ja jopa EU:n muutenkin horjuvaa sisäistä koheesiota. Se saattaisi pakottaa EU:n suuret suoriin suhteisiin Putinin kanssa ohi EU:n, joka on juuri sitä, mitä toinen nollasummapeluri Putin hakee.

Se tarkoittaa myös sitä, että Euroopan pitää ottaa keskeisempi rooli vastata omasta turvallisuudesta, mutta se voi myös muuttaa Euroopan kauppapolitiikkaa. Ja tämä tulee nostamaan Saksan ja Ranskan roolin keskeiseksi Euroopassa, etenkin nyt kun Britannia on tietyllä lailla Euroopan sivuraiteella. Tämä kehitys asettaisi esimerkiksi EU:n puolustuksen kehittämiseen kokonaan uuteen valoon. Ja jos esimerkiksi Saksa todella alkaisi panostaa puolustukseen, ei kannata aliarvioida sen kykyjä myös saavuttaa merkittävä asema siinä. Kaiken kaikkiaan toimisivatpa eurooppalaiset pelurit kuinka hyvänsä, nostaisi Trumpin isolationismi vääjäämättä Saksan ja Venäjän vaikutusvaltaa kaikkialla Euroopassa.

Samalla kun Trumpin leiri näkee Venäjän potentiaalisempana kumppanina, se yleensä näkee Kiinan suurena uhkana. Tähän on varmasti monia syitä. Globaalisti Kiina on noussut keskeisemmäksi tekijäksi kuin Venäjä ja toisaalta Aasia on nousemassa USA:lle keskeisemmäksi alueeksi kuin Eurooppa. Trumpin kannattajien keskuudessa Kiina-pelkoon on myös hyvin paljon pragmaattisempi syy: Kiina on vienyt paljon tuotantoa, työpaikkoja ja liiketoimintaa Amerikasta ja amerikkalaisilta, samalla kun se itsessään on hyvin suljettu markkina. Moni Trumpin kannattaa inhoaa Kiinaa, kun kiinalaiset ovat vieneet häneltä työn ja elannon.

Globaalisti mielenkiintoiseksi asetelman tekee, että tietyssä mielessä Euroopan ja Kiinan yhteistyö on usein sujunut paremmin niin valtioiden kuin yritysten tasolla kuin USA:n ja Kiinan yhteistyö. Britannia etsii läheistä yhteistyömallia Kiinan kanssa, ja esimerkiksi Saksa ja saksalaiset yritykset ovat olleet hyvinkin menestyneitä Kiinassa. Ja toisaalta Kiina ei ole Euroopalle samanlainen turvallisuusuhka kuin Venäjä. Nyt kuulostaa aika huimalta miettiä skenaariota, että EU ja Kiina lähentyisivät toisiaan ja toisaalta USA ja Venäjä toisiaan, mutta on olemassa selkeästi tekijöitä, jotka etenkin Trumpin esittämässä ulkopolitiikassa voisivat jopa tukea tällaista kehitystä. Tämä saattaisi pahentaa turbulenssia myös Tyynenmeren rannoilla.

Oma monimutkainen asiansa on sitten ISIS, Lähi-idän tilanne ja islamilainen terrorismi. Kaikkiaan se on varmasti ongelma, johon ei ole yksinkertaista ratkaisua, mutta toki Trump on viljellyt ajatuksia muslimien maahantulon kieltämisestä ja muutama hänen tukija on ainakin puhunut kaikkien muslimien profiloinnista. ISIS:n ja sen rahoituksen lopettaminen on varmasti alue, jossa kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan. Vaikea kysymys on, miten paljon sen tavoitteeseen saavuttamiseksi kannattaa tai voi tehdä kompromisseja esimerkiksi Venäjän, Saudien ja Iranin kanssa muissa asioissa. Ja sitten on tietenkin se täysin terroristijärjestöihin suoraa liittymätön terrorismi, jossa yksittäiset tekijät saavat vain idean ja syyn toimia esimerkeistä, ja esimerkiksi menestys ISIS:ia vastaan voi vain kiihdyttää yksittäisten toimijoiden intoa ja toisaalta vastakkainasettelu muslimien ja muiden välillä lisätä vihaa. Kumpaakin (järjestäytynyttä ja yksittäisten tekijöiden toimia) nähtiin myös 1970-vasemmistoterrorin aikaan, ja kokonaisuuden ratkaisu vaatii monen asian ja toimijan yhteistoimintaa. Tämä on sellainen kokonaisuus, jonka ratkaisu on niin monimutkainen, että tuskin Trump sen paremmin kuin Clinton edes koittaa selittää kokonaisratkaisua vaaliteemoissa.

Kaikkiaan Trumpin voi katsoa korostavan politiikkaa, jossa USA keskittyy omiin asioihinsa. Historiallisesti tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun USA valitsisi ”eristäytymisen”. Mutta samalla voi sanoa, että maailmanpolitiikan todellisuus on aina lopulta ajanut sen toimimaan globaalisti, kuten esimerkiksi tapahtui Pearl Harborissa. Maailmanpoliisin rooli on toki kallis, mutta siitä saa myös paljon etuja.

Globaalisaatio etenee joka tapauksessa vääjäämättömästi. Internet on tehnyt ja tekee kiihtyvällä vauhdilla liiketoiminnoista globaaleja. Länsimaisen keskiluokan työpaikkoja ei uhkaa enää vain halvalla ahkerasti töitä tekevät kiinalaiset ja muut aasialaiset, mutta myös tekoäly ja robotiikkaa. Kiina ja nousevat taloudet ovat jo ottaneet sellaisen roolin globaalissa taloudessa, ettei sitä kehitystä pysäytä edes USA:n presidentti. Siksi talouden näkökulmasta voi myös kysyä, onko USA:n liian myöhäistä koittaa keskittyä vain itseensä? Ainakin maailman suurinta suurvaltaa pyörittävälle amerikkalaiselle liike-elämälle se on mahdotonta. Mikään valtio tai sivilisaatio ei kasva ja kehity pelkillä sisämarkkinoilla ja kontrolloidulla nolla-summa ulkomaankaupalla. Globalisaatio on muuttamassa historiallisesti hyväosaisen länsimaisen keskiluokan roolia ratkaisevasti, ja paikallisesti poliitikot eivät voi heitä suojata. Tätä tosiasiaa eivät voi pian enää populistisimmatkaan poliitikot peittää.

Trump nostaa esiin kysymyksiä ja ratkaisuja, jotka varmasti moni amerikkalainen äänestäjä kokee keskeiseksi. Hilary Clinton edustaa monelle valtaeliittiä, vanhoja ajatuksia ja poliittista juonittelua, johon moni haluaa muutosta. Kaikki tämä yhdessä voi mahdollistaa Trumpin voiton, vaikka vielä heinäkuun lopulla 2016 Clintonin voitto näyttää todennäköisemmältä. Jos Trump kuitenkin voittaa, vasta sitten voimme todella nähdä, mitä hän tekee. Mutta hänen teemansa joka tapauksessa sisältävät asioita, joiden voi sanoa kyseenalaistavan toisesta maailmansodasta saakka valinneen rakennelman maailmanpolitiikassa. Ja jos se rakennelma alkaa muuttua, sillä on vaikutuksia myös Suomeen, alkaen siitä, mikä on se yhteisö, jossa pieni maa voi turvata asemansa taloudellisesti ja sotilaallisesti. Ja jos suurvallat alkavat jakaa etupiirejään uudella tavalla, pitää myös koko Euroopan tarkastella rooliaan uudella tavalla.

Avainsanat: , , , , ,

Share This