Kaikki kaupan?

Suomalaisen lainvalmistelun ja lainsäädäntätyön laatu on ollut kritiikin kohteena jo kaksi vuosikymmentä. Yksi esimerkki huonolla lainsäädännällä aiheutetusta vakavasta uhasta kansalliselle turvallisuudelle on EU- ja EFTA-maiden ulkopuolisten henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistökaupat – eli venäläisten hämärät maakaupat strategisesti tärkeiden kohteiden lähimaastoissa Suomessa.

Prikaatikenraali evp Hannu Luotola on perehtynyt aiheeseen niin aiemmassa virassaan kuin sen jälkeen tekemässään työssä reservissä. Luotolan viesti Suomen sotilaille on se, että Suomen turvallisuuden on oltava keskeisellä sijalla. Isänmaamme ei saa olla myytävänä, kenraali muistuttaa.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan arvoihin kuuluvat turvallisuus, vastuu, avoimuus ja luotettavuus. Nämä arvot ovat vaarantuneet yhteiskunnallemme vieraiden arvojen tunkeutuessa käytäntöihimme ulkomailla asuvien ja ulkomaalaisten yhteisöjen kiinteistöhankintojen valvonnasta annetun lain kumoamisen jälkeen. Laki kumottiin 1.1.2000, jo yli viisitoista vuotta sitten. Miksi asialle ei tehdä mitään?

Erityisesti yhtiömuotoiset ostajat ovat antaneet kiinteistöhankinnoistaan ja niiden tarkoituksista harhauttavia tietoja. Kiinteistökaupoissa liikkuu epäilyttävästä lähteestä saatua rahaa ja Suomelle vieraita toimintaperiaatteita. Hämmentävää on, että useissa tapauksissa voidaan kiistatta todeta omistusjärjestelyjen ja henkilöyhteyksien liittyvän Venäjän korkeimpaan johtoon.

Lainsäätäjän vastuu… ja kunnan vastuu

Viidentoista vuoden kokemusten perusteella voidaan todeta, että lainvalmistelussa ei ole ollut riittäviä arvioita muiden EU-maiden rajoituksista eikä myöskään arvioita syntyvistä haitoista.

Julkisuudessa vellonut keskustelu venäläisten kiinteistökaupoista vahvistaa tätä käsitystä. Päättäjät ovat kritiikittä uskoneet suurellisiin suunnitelmiin ja lupauksiin investoinneista ja työllistämisestä.

Lopputuloksena on ollut keskeneräisiä ja toteutumattomia hankkeita, saamattomia saatavia, monenkirjavia ongelmia yrittäjien, naapurien ja myös ympäristön hoidon kanssa.

Paikallishallinnon resurssit ostajatahojen taustojen ja tarkoitusperien selvittämiseksi eivät ole riittävät. Nykyinen lainsäädäntökään ei anna selkänojaa tässä tilanteessa. Kunnat ovat ongelmissa kansainvälisten liikemiesten ja heidän suomalaisten asiantuntijoidensa kanssa. Näin etenkin tilanteessa, jolloin annetut lupaukset ja
tehdyt sopimukset eivät toteudukaan.

Kuntien päättäjillä on kuitenkin viime kädessä ratkaiseva osuus kiinteistökaupoissa etuosto-oikeuksineen ja kaavoitusmonopoleineen. Jos kauppa on laillista, on kaupan osapuolia turha syyttää siitä, että esimerkiksi voimalaitoksen tai tutka-aseman naapurissa oleva maa-alue siirtyy vieraan valtion edustajien hallintaan. Vastuu on lainsäätäjän, valmistelutyöhön osallistuneiden virkamiesten ja kaavoitusmonopolin haltijan.

Turvallisuus ja huoltovarmuus

Hybridisodassa ei ole mitään uutta. Metodit saattavat vaihdella ja teknologiat kehittyvät, mutta sodankäyntiin on aina kuulunut tiedustelua, harhauttamista ja valmisteluja tärkeiden kohteiden haltuun ottamiseksi. Iholle pyrkiminen hallinnon eri tasoille, hyväntahtoisten hölmöjen hyväksikäyttäminen, mielipiteen muokkaus, elintärkeiden yritysten omistaminen, energiariippuvuuden aikaansaaminen ja kiinteistökaupat ovat koeteltuja keinoja.

Pelkkä kiinteistön ostaminen ei muodosta Suomelle turvallisuusuhkaa, mutta suunnitelmallinen pyrkimys hankkia jo syvän rauhan aikana jalansijaa strategisten paikkojen, kuten lentokenttien, satamien, laivaväylien, varikoiden, kantasähkö- ja -viestiverkkojen tai vaikkapa liikenteen solmupisteiden läheltä on selvä turvallisuusuhka. Asiaa pahentaa määrätietoinen omistajatahojen hämärtäminen monimutkaisten yhtiöjärjestelyjen avulla. Toisaalta maahankintojen seuraaminen antaa myös tietoa siitä, mitä vastapuoli mahdollisesti tavoittelee toiminnallaan. Vähäpätöiseltä tuntuva laskeutumispaikka tai vesipumppuasema on hyvä huomioida myös puolustajan suunnitelmissa entistä tarkemmin, jos sen naapuritontin ostamisesta on kiinnostunut outo ulkomainen
bulvaani.

Suomessa nähtyjen kiinteistökauppojen kaltaiset toimet kuuluvat asevoimien käytön lisäksi ohjelmallisesti ja elimellisesti Venäjän sotilasdoktriinin keinovalikoimaan poliittisina, taloudellisina ja informaatiomenetelminä.

Suomen kannalta on ehdottoman tärkeää voida estää sellaiset ulkomaalaisten tekemät yrityskaupat, jotka voivat vaarantaa tärkeää kansallista etua. Jotain hyvääkin on sanottava lainsäädännöstämme: tätä varten on onneksi säädetty laki ulkomaalaisten yritysostojen seurannasta. Valtio turvaa esimerkiksi viestintäverkkojen toimivuuden Suomessa ostamalla tiloja sähköisen viestinnän tärkeimmissä solmukohdissa. Kiinteistöhankinnat, myös osakeyhtiömuotoisina, jäävät kuitenkin valitettavasti lain ulkopuolelle, mikä on puute ja uhka.

Kukaan ei vastaa

Lainsäädännön puutteellisuuden vuoksi myös vastuuviranomainen puuttuu. Mikään viranomainen ei seuraa tai tiedä nykyistä tilannetta. Kukin viranomainen keskittyy syntyneen ongelman selvittämiseen jälkikäteen. Valvonnan keskittäminen yhdelle viranomaiselle edesauttaisi sitä, että ongelmia ei syntyisi nykyiseen tapaan.

Eduskunnassa on tehty vuodesta 2008 alkaen lukuisia toimenpiteitä – tai ainakin aloitteita – lainsäädännön kehittämiseksi, mutta ne eivät ole johtaneet mihinkään.

Vasta aivan viime aikoina, ilmeisesti Ukrainan tilanteen ja Venäjän toimien takia, tasavallan presidentti, puolustusministeri, sisäministeri, eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ja useat kokeneet kansanedustajat ovat tuoneet julki käsityksensä lainsäädännön kehittämisen tarpeesta. Puoluejohtajat olivat myös yksimielisiä tästä asiasta ennen eduskuntavaaleja.

Laki olla pitää

Suomi tarvitsee lain EU- ja EFTA-maiden ulkopuolisten henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistöhankinnoista. Tämä ei vaikeuttaisi lakeja kunnioittavien ulkomaisten yritysten toimintaa Suomessa. Liiketoimintaa on mahdollista harjoittaa vuokraamalla siihen tarvittavat alueet ja tilat.

Lailla olisi myönteisiä vaikutuksia oikeuspolitiikkaan ja sisäiseen turvallisuuteen vahvistamalla kansallista turvallisuutta, edistämällä viranomaisten yhteistoimintaa kaikilla hallinnonaloilla ja torjumalla rikollisuutta. Elinkeinopolitiikassa se vähentäisi rahanpesun ja harmaan talouden mahdollisuuksia sekä kasvattaisi verotuloja. EU-politiikkaa se yhtenäistäisi ja kehittäisi sisäistä toimintakykyä. Ympäristöpolitiikassa se vähentäisi maallemme vieraiden toimintaperiaatteiden lisääntymistä kaavoituksessa ja rakentamisessa.

Mitalin eri puolilta

Tässäkin asiassa saatetaan esittää useita näkökulmia, joista lain tarvetta voidaan pohtia.

Talousnäkökulmasta voidaan todeta kaupan olevan kauppaa, tehtiin se millä vaihdannan välineillä tahansa. Suomi tarvitsee investointeja, ja myös suomalaisten tulee voida investoida rajojensa ulkopuolelle.

Oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden näkökulmasta kiinteistönhankintoja tulee voida tehdä samoin periaattein rajan kummallakin puolella. EU:n ulkopuolisiin tahoihin tulee voida soveltaa EU:n sallimia menettelytapoja, joihin kuuluvat myös rajoitukset.

Lain kunnioituksen näkökulmasta epäterveiden ilmiöiden tulon Suomeen harmaan talouden ja muiden rikollisten tapojen myötä ei soisi nykyisestä enää lisääntyvän Suomessa.

Dementia

Historiasta on edelleen lupa oppia. Jokainen joka ymmärtää muistisairauden (dementian) vakavuuden yksilölle, ymmärtää miten vaarallista muistin menettäminen on yhteisölle. Tätä kirjoittaessani talvisodan päättymisestä tuli kuluneeksi tasan 75 vuotta. Se on oikeastaan aika lyhyt aika maailmanhistoriassa.

Jos kurkistaa kauemmas historiaan, on helppo nähdä, että sodistamme lähes kaikki on käyty Venäjän kanssa tai ainakin Venäjän vuoksi. Viime sotiemme menetykset olivat mittavat: 90 000 kaatunutta, 200 000 haavoittunutta, 800 000 evakkoa 3,5 miljoonasta sotien eri vaiheissa, 12 prosenttia pinta-alasta pakkoluovutettua aluetta, valtavat omaisuuden luovutukset, sotakorvaukset (50-60 miljardia euroa) ja sotasyyllisten tuomitsemiset. Sotien yhteinen taloudellinen rasite oli nykyrahassa 500 miljardia euroa.

Järkevällä turvallisuudesta huolehtimisella sota voidaan parhaassa tapauksessa ennaltaehkäistä. Kunnollinen lainsäädäntö on perusta turvallisuudelle oikeusvaltiossa ja demokratiassa.

Venäläinen vastavuoroisuus

Vastavuoroisuus ei toteudu. Venäjä teki vuonna 2011 päätöksiä, jotka estävät ulkomaalaisilta kiinteistöjen oston alueilta, joihin suomalaiset tuntevat mielenkiintoa. Venäjä ilmoitti vuonna 2012 lunastavansa Karjalassa olevat parisataa suomalaisten omistuksessa olevaa kiinteistöä. Vuoden 2013 lopulla tuli tieto siitä, että ulkomaalaisten kiinteistökaupat ja myös vuokrasopimukset ovat tulossa luvanvaraisiksi koko Venäjän alueella vuoden 2015 alusta. Venäjä ei raja-alueillaan Suomenkaan kohdalla myy maataan ulkomaalaisille turvallisuussyistä. Raja-alueet ovat kymmeniä kilometrejä, jopa yli sata kilometriä leveitä vyöhykkeitä.

Avainsanat: , , , ,

Share This