Katynin teloituksista 80 vuotta

Pääosin huhtikuun 1940 mittaan Neuvostoliitossa teloitettiin lähes 22.000 puolalaista upseeria, poliisia, vankilavirkailijaa ja älymystön jäsentä. Puolalaiset olivat osin syyskuun 1939 Puolan sodan sotavankeja, osin sen jälkeen Neuvostoliiton hallitsemalta Puolan itäosalta vangittuja. Upseereita heistä oli vain noin 8000 eikä usein toistettu väite puolalaisten upseerien tuhoamisesta ole siis koko totuus. Vangitut olivat useilla leirillä, mm. Kozelskissa Smolenskin lähellä, Kuropatyssä Minskin lähellä ja Starobelskissä Kiovan lähellä. Tämän jälkimmäisen leirin väki teloitettiin Katynissä. Oheisessa kartassa on leirien sekä niiden asukkien likvidointiin käytettyjen paikkojen sijainti. Leirejä hallinnoi NKVD, ei esimerkiksi Puna-armeija. Koko tapahtuma tunnetaan Katynin nimellä, koska se oli ensimmäinen paikka josta joukkohautoja löytyi, mutta tapahtuma oli siis paljon laajempi.

Puolalaiset edustivat väestöryhmää, joka olisi voinut olla itäisen Puolan uudelle vallanpitäjälle Neuvostoliitolle vaarallinen ryhtyessään mahdollisesti organisoimaan ja johtamaan vastarintaa. Tämä on selvästi syy pitää nämä tuhannet ihmiset, pääosin miehet säilössä. Normaalin neuvostokielenkäytön mukaan he olivat mm. tiedusteluagentteja, sabotöörejä, tehtaanomistajia, lakimiehiä, virkailijoita ja pappeja, jotka siis oli tuhottava. Puolalaisessa asevelvollisuusjärjestelmässä jokainen kelvollinen miespuolinen korkeakoulun käynyt oli myös reservin upseeri eli korkea siviilikoulutus korreloi myös normaalia korkeamman sotilaskoulutuksen kanssa. Asiaan liittyvissä lukumäärissä ei erotella aktiiviupseereita ja reserviupseereita.

Tapahtumat lähtivät liikkeelle Neuvostoliiton sisäisen turvallisuuden orgaanin eli NKVD:n päällikön Lavrenti Berijan kirjeestä Josif Stalinille 5. maaliskuuta 1940. Kirjeessä hän esittää puolalaisten vankien eliminoimista ja politbyro päättikin Stalinin johdolla 25.700 puolalaisen “nationalistin ja vastavallankumouksellisen” teloituksesta.

Teloituksilla on Suomi-yhteys sitä kautta, että on perustellusti nähty leirien tyhjentämisen asukeista olevan myös keino vapauttaa tilaa Suomea vastaan käytävän sodan seurauksena saataville sotavangeille. Berijan kirjeen aikoihin talvisota oli vielä käynnissä ja Puna-armeijan näkymät sodan lopputuloksesta siinä mielessä valoisat, että suurta vankijoukkoa oli lupa odottaa. Teloitusten käynnistyttyä sota oli jo päättynyt, mutta pyörät olivat lähteneet pyörimään. Ensimmäiset käskyt teloituksista annettiin 4. huhtikuuta 1940 ja teloituksia jatkettiin aina toukokuulle asti. Teloituksia tehtiin useassa paikassa, joista siis Katyn on selkeästi tunnetuin. Paikat ja lukumäärät selviävät oheisesta kartasta.

Vuonna 1990 julkisuuteen tullee neuvostoliittolaisen dokumentin mukaan 3. huhtikuuta 1940 jälkeen teloitettiin 21.857 puolalaista, joista 14.552 oli sotavankeja ja 7.305 muita ryhmiä. Esimerkiksi Katynissä teloitettiin mm. yksi amiraali, kaksi kenraalia, 24 everstiä, 79 everstiluutnanttia, 258 majuria, 654 kapteenia ja 3.420 aliupseeria. Katynissä teloitettiin poikkeuksellisesti myös yksi naispuolinen luutnantti, jonka isä oli kenraali. Kaikkiaan teloitettiin 14 kenraalia ja noin puolet puolalaisesta upseerikunnasta eli Neuvostoliiton tavoite mahdollisen vastarinnan murskaamisesta alkuunsa lienee saavutettu.

Teloituksista on jonkin verran tiedossa yksityiskohtiakin, mm. mainitaan niskalaukauksiin käytetyn niiden luotettavuuden takia saksalaisia Walther-pistooleita neuvostoliittolaisten aseiden sijasta. Waltherien kaliiperit vaihtelevat eri teksteissä, mainittuja ovat 6,35 mm ja 7,65 mm. Kyse olisi siis aika heikkotehoisista patruunoista, mutta toki kimmokevaara vältettiin. Ehkä teloittamisen tehneet ammattimiehet myös osasivat asiansa eikä “asiakas” jäänyt kitumaan. Eri paikoissa menetelmät näyttävät vaihdelleen, jossain ammuttiin logistisesti järkevällä tavalla kuopan reunalle, jossain taas jopa rakennuksessa sisällä ja vasta ammutut kuljetettiin kuoppiinsa.

Teloituksen jäivät tapahtuessaan tietysti piiloon julkisuudelta, vain ne käskenyt komentoketju ja teloituksissa mukana olleet olivat varmuudella tietoisia asiasta. Kiinnostusta leireillä olleeseen upseerikuntaan syntyi kuitenkin kun Lontoossa ollut Puolan pakolaishallitus sopi 1941 Neuvostoliiton kanssa puolalaisen armeijan perustamisesta Puna-armeijan yhteyteen. Tätä varten olisi tarvittu koulutettua väkeä eli puolalaisia upseereita, mutta he olivat kadonneet. Totuus ei liene tuossa vaiheessa vielä täysin selvinnyt, mutta alkoi valjeta kun Katynin joukkohaudat tulivat saksalaisten tietoisuuteen joko jo vuoden 1942 lopussa tai vuoden 1943 alussa. Saksan vastavakoilut Abwehrin kiinnostuttua asiasta tieto kulkeutui lopulta maalis-huhtikuussa 1943 Berliiniin propagandaministeri Josef Göbbelsille, joka päätti käyttää asiaa kiilan lyömiseksi puolalaisten, länsiliittoutuneiden ja Neuvostoliiton väliin. Tässä hän onnistui ja vahvat epäilykset heräsivät sekä puolalaisissa että liittoutuneissa neuvostoliiton voimakkaista vastatoimista huolimatta. Puolan pakolaishallituksen ja Neuvostoliiton diplomaattisuhteet katkesivat. Saksalainen “propaganda” kertoi itse asiassa totuuden Katynistä, vain nimen omaan sinne haudattujen puolalaisten määrää liioiteltiin kun saksalaisessa lehdistössä väitettiin sen olevan 10.000-12.000. Tämä jäi vielä puolitiehen kokonaisluvusta, joka ei siis saksalaisillekaan ollut tuolloin selvä

Saksa kutsui Katyniin kansanvälisen Punaisen Ristin tutkimuskomission, jossa edustettuna oli useamman maan, mm. Suomen edustus. Tämä päätyi esiin kaivettujen ruumiiden vaatetuksen ja mm. näiden taskuista löytyneiden dokumenttien jne. perusteella johtopäätökseen, että puolalaiset oli surmattu Neuvostoliiton hallitessa aluetta. Neuvostoliitto ei tuoreeltaan eikä koskaan myöhemminkään myöntänyt syyllisyyttään vaan yritti syyllistää teloituksista saksalaiset ja otti asian esiin vielä Nürnbergin oikeudenkäynnissäkin tässä kuitenkaan onnistumatta. Vasta 1990 asian oikea laita myönnettiin Neuvostoliitossa ja siellä julkaistiin teloituksiin liittyviä dokumentteja.

Puolalaisten ja Neuvostoliiton välille Katynistä syntyi paha juopa, joka toisen maailmansodan jälkeisessä virallisessa Puolassa vaiettiin vaikka tietoa oli. Asian muisteleminen johti hallinnon vastatoimiin. Neuvostoliiton hajottua ja itäisen Euroopan tilanteen muututtua asia nousi pinnalle eikä se ole vieläkään kadonnut hiertämästä Puolan ja Neuvostoliiton perillisen Venäjän suhteita, vaikka asiaa on koitettu selvitellä

Aiheesta on tehty myös mainio elokuva Andrzej Wajdan “Katyn”, joka julkaistiin 2007. Wajdalla oli asiaan omakohtainen side, koska hänen isänsä oli Katynissä teloitettujen joukossa. Elokuva on vaikuttava, vaikka toki on syytä muistaa että se ei ole dokumentti.

Tästä Lavrenti Berijan kirjeestä operaatio alkoi, kuvassa nelisivuisen kirjeen ensimmäinen sivu. Kirje johti siis lähes 22.000 puolalaisen teloitukseen ja kymmenien tuhansien ihmisten kärsimyksiin.

Koko likvidointioperaatio kartalla, Katyn oli vain osa tapahtumaa. Paksu nuoli ja luku 60.000 tarkoittavat niitä teloitettujen perheenjäseniä, jotka karkotettiin Kazakstaniin, missä heitä ei odottanut sen kummemmin majoitus kuin ruokahuoltokaan. Tämä osa huhtikuun 1940 tapahtumia on hyvin vähän tunnettu ja johti lopulta suurempaan määrään kuolleita kuin itse teloitukset.

Puolalaisia sotavankeja. Jos he joutuivat neuvostoliiton käsiin kohtalo oli kova, miehistö joutui pääsääntöisesti pakkotöihin ja jos selvisi niistä hengissä joutui todennäköisesti Puna-armeijan siipien suojaan perustettuun puolalaiseen armeijaan. Päällystöä odotti lähes kaikissa tapauksissa kuoppa syrjäisellä mäntykankaalla huhtikuussa 1940.

Viimeiset uhrinsa Katyn aiheutti huhtikuussa 2010 kun Puolan presidenttiä Lech Kaczynskiä Katynin tapahtumien 70-vuotisjuhlaan kuljettanut lentokone tuhoutui Smolenskin lähellä sumussa ja kaikki siinä olleet 96 henkeä kuolivat, mukana maan korkeinta poliittista ja sotilaallista johtoa. Tapahtuma herätti Puolassa ajatuksia salaliitosta, mutta tälle ei ole löytynyt todisteita.

Saksalaisten Katyniin kutsuman kansainvälisen tutkintaryhmän jäseniä perehtymässä esiin kaivettuun ruumiiseen. Suomalainen upseeri on lääkintäeverstiluutnantti Arno Saxén, tuolloinen Helsingin yliopiston anatomisen patologian professori eli ammattimies. Sodan jälkeen Liittoutuneiden valvontakomissio eli käytännössä Neuvostoliitto pyrki painostamaan häntä muutamana lausuntoaan ja yliopistoa hänen erottamiseensa eli kostamaan vuoden 1943 osallistumisen ao. tutkijaryhmään.

Saksalaisen taiteilijan näkemys tapahtumasta propagandajulisteena.

Katyn on nyt puolalainen sotilashautausmaa, kuvassa alueen portti.

Katynin muistomerkkialueeseen kuuluu seiniä, joissa on laatta teloitetuille. Tässä kapteeni Stanislaw Bryk’in laatta malliksi. Kenenkään tarkkaa sijaintiahan ei tietenkään tiedetä

Venäjän presidentti Dimitri Medvedev laski 11. huhtikuuta 2011 seppeleen Katynin muistomerkille. Edellisenä vuonna hän oli käskenyt julkistaa teloituksiin liittyviä asiakirjoja.

.

 

 

Avainsanat: , ,

Share This