Kenen puolesta Islantiin?

Islannin ilmavalvonnassa on vuodesta 2008 saakka ollut kyse koheesion rakentamisesta  intressikehien avulla Yhdysvaltain johtaman ydinryhmän etujen varjelemiseksi.  Suomen kannalta samantapainen järjestely olisi se, että pyydettäisiin muita pohjoismaita valvomaan Ahvenanmaan koskemattomuutta. Tämä lähentäisi pohjoismaita toisiinsa mutta myös lisäisi keskinäisriippuvuuttamme suhteessa Nato-maihin Norjaan ja Tanskaan.

Islannin ilmavalvonnan järjestämiseksi olisi parempi etsiä laajempia ja moniulotteisempia hallitustenvälisiä ratkaisuja, joihin kytkettäisiin myös Euroopan unioni ja arktisten alueen yhteistyöorganisaatiot. Nyt näyttää siltä, että jossakin on asian ratkaisemiseksi syntynyt turha kiire,  ja tunnelma alkaa muistuttaa viimeaikaisen eurokriisin kaltaista sekavaa improvisointia.

On edesvastuutonta väittää, että Islannin ilmavalvonnassa olisi kysymys vain pohjoismaisesta yhteistyöstä. Nyt sotilasliittoihin kuulumattomia maita pyritään viemään ”keittiön kautta” pitopöytien äärelle. Meneillään ovat kuitenkin nyyttikestit, johon vieraat tuovat eväänsä itse.

Miltä näyttää hyvin toimineiden ja Suomen maanpuolustuksen kannalta tarpeellisten varuskuntien alasajo samaan aikaan, kun tarjoamme niukkoja puolustuksen voimavarojamme Yhdysvaltain kainalossa olevan ja kaukana Atlantilla sijaitsevan Islannin puolustamiseen? Kyseessä ei ole vain valvonta vaan Suomen kytkeminen pikku päätöksillä kaukaisiin sotilaallisiin järjestelyihin.

Pystyykö kukaan väittämään että valvontatehtävät eivät missään olosuhteissa voi johtaa tilanteen kärjistymiseen? Mikä on suomalaisen hävittäjälentäjän työsuhdeturva siinä tilanteessa kun vaikkapa vastaan tulee laivueellinen venäläisiä Sukhoi 35 superhävittäjiä? Evp majuri ja yhteiskuntatieteiden tohtori Veikko U.J.Heinonen otti asiaan kantaa Pohjolan Sanomissa 8.11. toteamalla että ”kaikki me lentäjät tiedämme vallan hyvin, ettei ilmavalvontaa voi toteuttaa ilman varautumista voimankäytön mahdollisuuteen”. Heinonen jatkaa että ”siviili-ilmailua varten Islanti ei meitä tarvitse”. Onkin erikoista, että valtioneuvoston tasolta vakuutetaan asian olevan pohjoismaista yhteistyötä mutta samaan aikaan todetaan sinänsä rehellisesti ulkoministeri Tuomiojan suulla, että asiaa selvitetäänkin Naton kanssa. Ajetaanko tässä nyt polkupyörää ilman käsiä?  Onko kenellekään täysin selvää mitä Suomi tästä hyötyy?

Baltian ilmavalvonta ja sen puitteissa pidetty, eduskunnalta salattu harjoitus on vain esimakua siitä, mihin kaikkeen Suomi tulee itsensä sotkemaan jos tässä asiassa edetään esitetysti. Olisiko kuitenkin niin, että kotimaisen maanpuolustuksen järjestämisessä riittäisi tekemistä puolustusministeri Carl Haglundille? Jos Suomi lähtee valvomaan Islannin ilmatilaa näillä ehdoilla voinen samalla esittää että otamme Galapagos saarien ilmavalvonnan vastuullemme. Samalla argumentilla voidaan tuolloin todeta hankkeen lähentävän meitä Latinalaiseen Amerikkaan ja tuovan kaivattua lentokokemusta ilmavoimillemme.

***

Blogin kirjoittaja Timo Hellenberg, on valtiotieteiden tohtori ja analyysitoimiston Hellenberg International johtaja. Hän on yksi hiljattain ilmestyneen Myrskyn silmässä, Suomi ja Uudet kriisit – kirjan kirjoittajista.

 

Avainsanat: ,

Share This