Kesä 1944 kahden puolen Suomenlahtea

Suomen Sotilaan neljäs lukijamatka järjestettiin elokuussa 2014. Reitti kiersi Karjalankannaksen kautta Inkerinmaalle ja sieltä Viroon. Kuten aikaisemminkin, lehti vei matkalaiset osin täysin uusiin paikkoihin välttäen ”kuluneita” sotahistorian kohteita ja haki tapahtumiin uuden näkökulman kolmen oppaan ja useiden asiantuntevien ja aktiivisten lukijamatkalaisten voimin. Matkan aiheena olivat lähinnä kesän 1944 taistelut molemmin puolin Suomenlahtea ja erityisesti taistelujen riippuvuus toisistaan. Viron vuoden 1944 taisteluja meillä jonkin verran tunnetaan, mutta Leningradin ja Narvan välisessä maastossa taistelevien saksalaisten ja venäläisten kamppailua ei oikeastaan ollenkaan. Matkan pääteemana olikin osoittaa, että ahkerasti toistettu erillissota-teesimme ei oikein tapahtumien valossa pidä.

Matkareitiltä poimittiin pääaiheen lisäksi muutama erikoinen kohde, osa aina vuoden 1919 sotahistoriasta asti. Bussimatka alkoi Helsingistä, ja Haminasta poimittiin vahvistuksia mukaan. Oli ilahduttavaa huomata, että aiemmat matkat ovat tainneet olla onnistuneita, koska joukossa oli aika lailla jo entuudestaan tuttuja naamoja, joista moni oli uskaltanut ottaa puolisonsakin mukaan. Joukon tasokkuudesta on tässä turha julistaa enempää, Suomen Sotilaan lukijakunta nyt vaan on fiksua, vaativaa, asiantuntevaa ja aktiivista joukkoa, aina Hangosta Utsjoelle.

Ensimmäinen matkapäivä vietettiin Vaalimaan rajamuodollisuuksien jälkeen Kannaksella, jossa aloitettiin käymällä Suomen Sotilaan kesäkuun lehden kannessa olleen kuvan ottopaikalla Ihantalan tien varressa. Matkalla oppaana ja johtajana ollut, lukijoillemme tuttu Kari Kuusela sitoi siellä maastoon TK-mies Osvald Hedenströmin kuuluisan ja hyvin usein käytetyn kuvasarjan, jossa on muun muassa panssarintorjuntatykki, saksalaisia rynnäkkötykkejä ja palava T-34 (ks. tämän jutun pääkuva).

Lukijamatka2

Itse Ihantalassa käytiin kuuluisalla Ihantalan aukealla, jossa toisena oppaana ollut erikoistoimittajamme, sotilasasiantuntija Arto Pulkki esitteli paikalla käydyn taistelun yleisen kulun. Ihantalan jälkeen poikettiin Arton johdolla myös Vammelsuussa ennen majoittumista Terijoelle. Ensimmäisenä matkapäivänä tulivat tutuiksi myös kesän 1944 taistelujen etäisyydet ja Kannaksen topografia.
Toinen päivä

Toinen matkapäivä aloitettiin Siestarjoen bunkkerimuseosta, joka esittelee vapaaehtoisvoimin metsästä kerättyä ja muulla tavalla hankittua venäläistä, suomalaista ja saksalaista aseistusta ja varustusta Leningradin puolustusvyöhykkeeseen kuuluneen suuren bunkkerin ympäristöstä. Täällä konkretisoitui, miksi hyökkäystä ei jatkettu Kannaksella syksyllä 1941 kohti Leningradia.

Matka jatkui Pietarin komeaa patotietä pitkin Kronstadtiin ja sen sotasatamaan, jossa hypättiin vuoteen 1919 ja Koivistolta käsin operoineen brittiläisen laivasto-osaston sinne tekemään onnistuneeseen operaatioon. Kahden taistelulaivan ja sukellusveneiden emälaivan upottaminen toi brittiläisille moottoritorpedovenemiehille kaksi Victoria-ristiä. Kolmannen näistä ainoista Itämerellä ansaituista kunniaristeistä oli yksi heistä saanut vain vähän aikaisemmin raskaan risteilijän upotuksesta samoilla vesillä. Samalla matkalaiset saivat taustaa siihen, miten bolševikkijohtajat suhtautuivat sotien välillä Suomeen ja miksi.

rautatietykki

Kronstadtista matka jatkui patotietä Inkerinmaalle, jossa kohteena oli Krasnaja Gorkan eli Yhinmäen rannikkolinnoitus ja siellä oleva 12 tuuman rautatietykki, joka on yksi talvisodan jälkeen venäläisten Hankoon tuomista ja suomalaisten jatkosodan aikana kunnostamista. Käynti alueella onnistui erikoisluvalla, sinne ei noin vain ole ulkomaalaisella menemistä.
Ulos motista

Inkerinmaalla tutustuttiin Oranienbaumin mottiin, jonka piirityksen puna- armeija sai murrettua tammikuun lopulla 1944. Saksalaiset vetäytyivät tämän jälkeen Narvan tasalle, jossa he viipyivät aina heinäkuun loppuun mahdollistaen samalla osittain myös Suomen armeijan kesäkuussa ja heinäkuun alussa käymän Kannaksen torjuntataistelun onnistumisen (lisää aiheesta Kari Kuuselan artikkeleissa toisaalla tässä lehdessä ja Suomen Sotilaan numerossa 3/2014).

Narva olikin seuraava yöpymispaikkamme, ja tähän historialliseen ja Suomen kannalta satojen vuosien ajan tärkeään kaupunkiin päästiin Ivangorodissa kärsittyjen turhauttavien rajamuodollisuuksien jälkeen.

Kolmas päivä oli omistettu Itä-Viron taisteluille. Aamu aloitettiin Narvan pohjoislaidalla olevalla saksalaisella suurella sotilashautausmaalla, minkä jälkeen seurattiin Narvajokea eli rintamalinjaa helmikuun alusta heinäkuun loppupuolelle 1944. Narva-Joensuun kautta ajettiin Merekylään, jossa käytiin punalippuisen Itämerenlaivaston merijalkaväkipataljoonan 14. helmikuuta 1944 tekemän täysin epäonnistuneen maihinnousun paikalla ihan rannassa asti.
Sinimäet kesti

Päivän viimeisenä ja tärkeimpänä kohteena oli Sinimäet, jossa heinäkuun lopulla ja elokuun alussa 1944 saksalainen SS-panssariarmeijakunta pysäytti erittäin raskaissa taisteluissa puna-armeijan etenemisen. Pitämällä rintaman vielä sangen idässä saksalaiset mahdollistivat Suomen irtautumisen sodasta kohtuullisin ehdoin. Kävimme Sinimäessä sekä Lastenkodinmäen näkötornissa, josta saimme yleiskuvan tästä lopulta hyvin pienestä taistelualueesta. Vierailimme myös taistelusta kertovassa museossa ja Krenatöörimäen muistomerkkialueella.

Kolmannen päivän päätteeksi seurasimme puna-armeijan esimerkkiä sen läpimurron epäonnistuttua Sinimäissä ja siirsimme painopisteemme Tarttoon, jossa majoituimme samaan hotelliin kuin ympäri Eurooppaa tulleet naisten lentopallojoukkueetkin. Meitä henkilökohtaisesti kuljettaneen vastuullisen matkanjärjestäjän Japi-matkojen toimitusjohtaja Jarmo Ahonen vakuutti, että yhteinen majoitus oli pelkkää sattumaa.

Viimeinen matkapäivä aloitettiin tutustumalla Äksissä Suomen poikien museoon. Tapasimme paikan päällä myös virkeän veteraanin, 90-vuotiaan Suomen pojan, Harri Kaskin, joka kertoi meille omat kokemuksensa sodasta 70 vuotta sitten. Sen päälle ajettiin Pupastvereen, jossa Suomen pojat, tuossa vaiheessa jo virolaisen SS-divisioonan 46. rykmentin kolmas pataljoona, taisteli menestyksellisesti ensimmäisen taistelunsa kotimaan kamaralla 28. elokuuta. Pupasteveren muistomerkillä otetun yhteiskuvan jälkeen oli edessä ajo Tallinnaan, ostosten teko ja paluu laivalla Helsinkiin.

Matkalla oli mukana 44 lehden lukijaa tai heidän ystäväänsä. Merkittävä osa näytti tutuilta, eikä ihme, koska he olivat olleet mukana jo vuoden 2013 lukijamatkalla Kantalahdessa, Murmanskissa ja Petsamossa. Matkanjärjestäjänä toimi haminalainen sotahistoriallisiin matkoihin erikoistunut Japi-Matkat Oy, ja bussia luotsasi varmoin käsin alan konkari Jarmo Ahonen.

Omasta ja koko Suomen Sotilaan lukijamatkatiimin puolesta kiitän erityisesti mukavia matkalaisia, jotka jaksoivat istua bussissa pitkät siirtymätaipaleet. Taukopaikkoja oli varsinkin Venäjän puolella olemattoman vähän, ja ruokailujen välitkin tulivat pitkiksi. Mutta Suomen sotilaat kestivät jälleen ankaratkin olot ja vielä hymyssä suin.

Ensi vuonna tavataan samoissa merkeissä, mutta suunta on vielä avoin, joten lehden toimitus kuuntelee mielellään lukijoidemme ideoita.

Avainsanat: , ,

Share This