Kiinan asevoimat

Kiinan kansantasavallan asevoimat, kansanvapautusarmeija, on maailman suurin sotalaitos. Kommunistipuolueen asemahdissa palvelee jatkuvasti noin 2,3 miljoonaa miestä. Maan johto on kuitenkin siirtänyt painopisteen moderniin teknologiaan, joka on hintavaa. Toistaiseksi rahaa on ollut, mutta talous on näyttänyt huolestuttavia hidastumisen merkkejä. Kun kuluja leikataan, joutuu armeijakin juustohöylän alle.

Maan hallitus ei halua sijoittaa vain armeijaan. Puoluejohto ymmärtää, että kansan muutkin – yhä kasvavat – tarpeet on otettava huomioon yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi. Aseteollisuus tuottaa nykyisin runsaasti erilaista lisenssi- ja vapaasti lainaten kopioitua kalustoa. Sen myynnistä kehitetään tuottavaa liiketoimintaa, mutta se palvelee myös ulkopolitiikkaa. Kiina onkin astunut monessa mielessä nykyaikaisesti toimivien valtioiden eturiviin, suurvallaksi tälläkin toimialalla.

Lue lisää numerosta 2/2013

Share This