Korona Kaartissa

Korona-virus on sekoittanut useimmat työpaikat sekä vaikuttanut lähes kaikkien elämään. Jotkut hommat on tästä huolimatta vaan hoidettava, kuten myös Puolustusvoimille määrätyt tehtävät. Viime viikkoina ovat medioissa näkyneet Uudenmaan liikennerajoituksia valvovat nuoret sotilaat, joiden komennukset päättyivät pari päivää sitten.

Kertausharjoitukset on peruutettu tällä hetkellä heinäkuun loppuun asti, mutta varuskuntien arki on edelleen pyörinyt ulkopuolisilta sulkeutuneiden porttien takana, osin muuttuneena osin ennallaan. Kaksi Maavoimien joukko-osastoa on myös vastaanottanut uusia alokkaita kaikkien korona-muutosten keskellä.

Maavoimilla on varusmiesten koulutuksen lisäksi myös valmiustehtäviä, joiden hoitamisesta poikkeusaikana ei ollut tietoja saatavissa. Kuinka sitten varusmiesten koulutuksessa käytännössä toimitaan, siitä kertoi Suomen Sotilaalle Kaartin jääkärirykmentin henkilökunta sähköpostitse:

Suomen Sotilas: Puolustusvoimat on kertonut, että koulutettavat varusmiehet on jaettu kolmeen osastoon, jotka ovat kerrallaan neljä viikkoa palveluksessa ja kaksi viikkoa lomalla. Parhaillaan ovat menossa aliupseerikurssit hyvin erilaisine koulutuslajeineen. Miten nämä eri osastot on valittu? Onko tästä aiheutunut lisätyötä tai vaikeuksia?

KAARTJR:n koulutuspäällikkö, maj Juha Konttinen: Kyseessä ei ole jako koulutuslajeittain vaan koulutusosastoittain. Jokaiseen koulutusosastoon on pyritty perusyksikössä saamaan ne eri alan koulutettavat, joiden koulutus palvelee toisiaan tehtävästä riippumatta. Aliupseerikoulutuksessa jako on jouduttu tekemään linjoittain eriytyvän koulutusohjelman takia. Koska koulutuksen rytmittely on jouduttu muuttamaan alkuperäisestä suunnitelmasta oleellisesti, se on toki aiheuttanut lisätöitä niin koulutuksen jaksottelun ja toteutuksen suunnittelussa ja toimeenpanossa kuin kanssakäymis- ja hygieniasääntöjenkin osalta. Puolustusvoimat on rakennettu sopeutumaan erilaisiin kriiseihin ja ammattisotilaat koulutettu ennakoimaan tulevat tapahtumat, joten ylitsepääsemättömiä vaikeuksia tästä ei ole toistaiseksi seurannut.

SS: Varusmiehet ovat siis palveluksessa neljä viikkoa putkeen. Mitä tapahtuu viikonlopun aikana  Onko se heillä vapaata vai jatkuuko koulutus lauantain ja sunnuntain aikana eli osa kouluttajistakin oli töissä pääsiäisenä?

KAARTJR:n koulutuspäällikkö, maj Juha Konttinen: Paikallaoloviikonloput on pääosin suunniteltu koulutukseen korvaamaan loma-ajat. Varusmiehille pyritään saamaan kiinniolojaksolle myös selvät lepohetket – tarvittaessa jopa keskelle jaksoa. Vapaa-aikaa varten varusmiehille  on pyritty saamaan lisää ohjattua toimintaa. Henkilökunnan työaikoja on myös jaksoteltu uudestaan siten, että osastojen omat kouluttajat olisivat paikalla silloin kuin koulutettavansakin, myös pääsiäisenä. 

SS: Pitkä kiinnioloaika on ehkä osalle nuorista raskasta ja vähintään siviiliasioiden hoito vaikeutuu. Onko se näkynyt esim. kuraattorin työssä tai palveluksen keskeyttäjien määrässä?

Sosiaalikuraattori Jarmo Österlund: Kuraattorin työssä koronavirus näkyy aika vähän tällä hetkellä, alokasaikana tilanne olisi jo erittäin paljon haastavampi. Varusmiehet on ymmärtäneet, että elämme poikkeusaikaa ja ovat sen takia itsekin suhtautuneet moneen ongelmaan joustavasti (esim. pitkät kiinniolojaksot ymmärretään hyvin). Viranomaisyhteistyö on sujunut asioiden hoitamisen kannalta kohtuullisen hyvin. Toki henkilökohtaiset keskustelut on hankalampaa hoitaa puhelimitse, mutta niistäkin on selvitty. Tilanne on siis tällä hetkellä kohtuullisen hyvä (ilmapiiri on ihan positiivinen), mutta tilanteen pitkittyessä saattaa ilmetä myös enemmän henkisiä ongelmia jaksamisen suhteen. Toivotaan että tilanne normalisoituu mahdollisimman pian.

SS: Tiedotusvälineissä on kerrottu myös Kaartin Jääkärirykmentin osallistuneen valvontatehtävään. Kiersikö tämä komennus vuorotellen eri yksiköissä vai ainoastaan jotkut yksiköt osallistuivat siihen?

KAARTJR: Virka-apuun osallistui varusmiehiä ja henkilökuntaa Maavoimien ja Merivoimien joukko-osastoista Kaartin jääkärirykmentistä, Karjalan prikaatista, Maasotakoulusta, Porin prikaatista, Panssariprikaatista sekä Rannikkoprikaatista ja Uudenmaan prikaatista. Kaartin jääkärirykmentistä virka-apuun osallistui ainoastaan palkattua henkilökuntaa. Kaartin jääkärirykmentin varusmiesosasto valmistautui reservitehtävään, mutta sitä ei käsketty tehtävään

SS: Paljonko Kaartin Jääkärirykmentissä on tähän asti ollut koronaan sairastuneita?

KAARTJR:n esikuntapäällikkö, evl Mika Kavén: Kaartin jääkärirykmentin testivahvistettu koronatilanne on seuraava (15.4:

– kaksi varusmiestä sairaana

– kaksi varusmiestä on parantunut, ja näistä toinen on jo kotiutunut

– yksi palkattuun henkilökuntaan kuuluva on parantunut

SS: Santahaminassa sijaitsee myös Urheilukoulu, jossa asepalveluksensa suorittavat eri lajien lupaavimmat nuoret. Miten urheilijat ovat pystyneet jatkamaan harjoitteluaan saarella vai onko urheilutilojen käyttöön tullut rajoituksia? Saavatko tavoitteellisesti harjoittelevat urheilijat edelleen poistua iltavapailla varuskunnasta?

Puolustusvoimien urheilukoulun apulaisjohtaja, Tomi Aspholm: Kaartin jääkärirykmentissä Urheilukoulun valmennuskeskuksessa urheilijoilla on mahdollisuus harjoitella rajoitustekijät huomioiden. Iltavapaalla olevat urheilijat eivät saa poistua Santahaminan saarelta. Saaren ulkopuolinen valmentautuminen on mahdollista lajivalmentajien johdolla harjoituspaikoilla, jotka ovat auki. Näilläkin paikoilla rajoitustekijät on otettava huomioon.

Suomen Sotilas kertoo urheilijoiden palveluksesta sekä Kaartin Jääkärirykmentin Urheilukoulusta loppuvuoden numeroissaan.

Kaartin Jääkärirykmentin sotilaspoliisit harjoituksissa. Kuva Puolustusovimat.

 

 

 

Avainsanat: ,

Share This