Kotkavaltion konepistooli – Sturmgewehr Suomen Sotilaan kynsissä

Kaikki alkoi patruunasta. Niin kuin kuuluukin, ensin kehitettiin se tärkein eli tässä tapauksessa uusi vallankumouksellinen lyhyempi patruuna pistoolin patruunan ja pitkän sotilaskiväärin patruunan väliin. Syntyi patruuna 7,92×33 ja sittemmin sille ase, Haenelin MKb42, MP 43 ja lopulta Sturmgewehr 44.

 

Teksti: Mikko Anttila ja Jaakko Puuperä

 

Itse asiassa kyse oli pidemmästä ja kansainvälisestä kehityskulusta. 1800-luvun lopulla oli siirrytty ajoaineena mustasta ruudista savuttomaan ruutiin ja heti perään makasiinikivääreihin. Myös konekivääri syntyi ja yleistyi ensimmäistä maailmansotaa edeltäneinä vuosikymmeninä. Uusissa savuttoman ruudin kiväärin patruunoissa syntyi heti alkuun kisa kevyiden pienempikaliiperisten, kuten 6,5×55 ja 6,5×50, ja karkeampi kaliiperisten, kuten brittien .303–7,7x56R, edellä mainitun saksalaisen Mauser-kaliiperin ja venäläisen meillä yhä käytössä olevan kolmelinjaisen 7,62×54(53)R:n kesken. Kaikille oli kuitenkin yhä tyypillistä pitkä hylsy ja sen mukainen kantama. Kuten edellä totesimme, Saksassa alettiinkin pohtia viimeistään hävityn sodan jälkeen toden teolla sitä, tarvitseeko kiväärimiehen aseen patruunan ja tehokkaan vaikutusetäisyyden (lentoradan suoruus ja iskuenergia maalissa) olla niin pitkä. Vaikutus yli 150 metriin hoideltaisiin kuitenkin pitkää patruunaa käyttävällä konekiväärillä ja raskaammalla tulella. Uuden patruunan rinnalla pohdittiin tietysti myös itse asetta. Siinä kiinnosti kuulan tavoin myös uusien metallinkäsittely- ja aseen valmistusteknologioiden huimaavan nopean kehityksen mahdollistamat uudet, edullisemmat ja paremmin massatuotantotarpeita palvelevat ratkaisut. Perinteinen pulttilukkokivääri palveli hyvin yhä kaikkialla maailmassa, mutta se oli sietämättömän hidas tulinopeudeltaan ja kallis valmistaa. Nyt haluttiin lisää tehoa kentälle halvemmalla ja mieluusti myös kevyempiä aseita mahdollistamaan nopeampi taistelutempo. Ampumaergonomian haluttiin myös paranevan taistelijan jaksamisen ja tehokkuuden optimoimiseksi.

Haenelin ja Waltherin kilpa päättyi ensin mainitun voittoon. Vuonna 1943 kenttäkoekarabiinista Maschinenkarabiner 42 H lopulliseksi tuotantoversioksi kehitetty ase sai nimen Maschinenpistole 43 eli tuttavallisesti MP(i) 43.


Maschinenkarabiner ei miellyttänyt yksityiskohtiin sortuilevaa Hitleriä, vaikka kenttäkokeet ja -kokemukset puhuivat aseen sarjatuotannon puolesta. Wehrmachtin jalkaväki oli tulivoimassa alakynnessä puna-armeijan Špagin- ja Sudajev-konepistoolein sekä automaatti- ja pikakiväärein aseistettuja, vaununkannella murtokohtaan ajettuja rynnäkköpataljoonia vastaan. No, se ei ehkä ollut kuitenkaan saksalaisten suurin ongelma ja alivoima vuonna 1943. Ensimmäisen maailmansodan korpraali Hitler vaati kuitenkin pitkän kantaman kivääreitä etenkin Afrikan rintamalle. Pian sitäkään rintamaa ei enää ollut. Johtajalla taisi olla muutenkin hieman romanttinen kuva kiväärimiehen roolista autiomaassa. Eipä tuo tainnut nimittäin dramaattisesti kantaman tarpeen kannalta poiketa Neuvostoliiton aroista. Vaan eipä löytynyt esikunnasta kenraalia vastaankaan sanomaan, myötäpuhujia sitäkin enemmän. Se kun edistää uraa. Toisaalta juuri Speerin johtamasta sotatuotannosta vastanneet tahot itse asiassa vastustivat ymmärrettävästi uuden kaliiperin käyttöönottoa. Varastoissa oli tuolla hetkellä kahdeksan miljardia perinteistä 7,92x57IS-patruunaa. Nehän toki sopisivat jatkossakin konekivääreihin, eikä kiväärikalustoakaan olisi hetkessä korvattu, mutta logistikoilla oli huoli koko sotatalouden kestokyvystä. Jokainen uusi hanke tai linja nähtiin uutena haasteena yhä kovemmilla kierroksilla pyörivälle koneistolle, joka alkoi natista. Ja uusia hankkeita Saksassa riitti. Toisaalta kahdeksan miljardia kuulaa oli vuoden 1943 kulutuksella melkoisen nopeasti sohlattu, ja 7,92×33 Kurz tai Pistolen-Patronen 43m.E, joiksi Polten kehittämää patruunaa kutsuttiin, oli kuitenkin tuotettavissa kohtuullisin muutoksin osittain samoilla laitteilla, raaka-aineilla ja aihioista kuin pitkä patruuna. Sitä paitsi yhteen lyhyeen (Kurz) pistoolin patruunaan m/43 meni noin puolet siitä raaka-ainemäärästä ja rahasta mitä pitkän kiväärinpatruunan m/98 valmistus vaati. More bang per buck, olisi amerikkalainen ajatellut.

Uudesta aseesta sai enemmän tulivoimaa käytettyä Saksan markkaa kohti, mutta jokainen ymmärtää, että sodan oloissa miljoona-armeijan aseistuksen vaihtaminen ei ole yksinkertainen saati nopea hanke, ja sen järkevyyttä ja tekotapaa on helppo arvioida jälkeen päin viisastellen.

Rakkaalla lapsella on…

Hyvä käyttäjäpalaute itärintamalta MP 43:sta – huhtikuusta 1944 lähtien MP 44:stä – sai armeijan asetoimistoineen vaatimaan lisää näitä uusia, tulivoimaisia ja toimintavarmoja aseita rintamalle. Keksittiin markkinointijuoni. Hitlerin päämajan vartioyksikkönä toiminut osasto aseistettiin uudella ”konepistoolilla”. Yksityiskohdista helposti syttyvä johtaja kiinnostui ja hänelle järjestettiin näytösammunnat, jotka todistivat uuden aseen monipuolisuuden puolustustaistelun ankarasta torjuntatulesta hyökkäyksen tulirynnäkköön. Aseen tulivoima – hallittavuus, osumatarkkuus ja teho maalissa – sarjatulella vakuutti johtajan, jonka seurauksena ase ristittiin myöhemmin vuonna 1944 uudelleen Hitlerin miellyttämiseksi, dramaattisen wagnerilaisesti Sturmgewehr 44:ksi eli StG 44. Vapaasti suomennettuna: rynnäkkökivääri 44.

Rynnäkkökivääri – niin kuin se tänään ymmärretään – oli syntynyt. Toiminnalliseen, kiivasrytmiseen taisteluun 0–150 metrin etäisyyksillä tehokas ja tarkka, tulivoimainen ase. Luotettava kaasutoiminen kerta- ja sarjatulta ampuva, kätevällä kaarevalla, luotettavalla, kestävällä, nopeasti vaihdettavalla, riittävän suurikapasiteettisella ja halvalla lippaalla.
MP 43-, MP 44- sekä StG 44 -malleja valmistettiin heinäkuusta 1943 aina huhtikuuhun 1945 neljässä eri tehtaassa. MKb 42(H) -aseita ehdittiin tuottaa ennen MP 43- ja MP 44 -aseiden laajamittaisen tuotannon aloittamista lopulta noin 10 700 kappaletta. MP 43/1 -aseiden valmistus aloitettiin heinäkuussa 1943 ja ajettiin alas alkuvuonna 1944. Näitä valmistettiin noin 24 600 aseyksilöä.

Liian vähän, liian myöhään

MP 43 -tuotantosarjamallin valmistus aloitettiin joulukuussa 1943, ja se päättyi vuoteen 1945. MP 44- ja Stg 44 -nimellä asetta valmistettiin vuodesta 1944 käytännössä lähes sodan loppuun asti. Aseita oli valmistamassa neljä tehdasta: C. G. Haenel ja J. P. Sauer & Sohn Suhlissa, Erma Erfurtissa ja Steyr-Daimler-Puch Ag Steyrissä entisessä Itävallassa eli tuolloisessa Ostmarkin maakunnassa. Dieter Handrichin keräämien tietojen mukaan kaikkien mallien yhteisvalmistusmäärä olisi noin 424 000 valmista asetta.

Valtakunta tuotti sodan lopulla myös hätätuotantoaseita ja koeaseita jatkotuotantokehitystä varten, kuten Sturmgewehriin osin pohjautuneita Volkssturm-kivääreitä (Volksturmgewehr 1-5) ja Mauserin koekivääri Gerät 06(M) – Sturmgewehr 45(M). Jälkimmäisen kautta jäljet johtavatkin sitten sodanjälkeiseen aikaan, espanjalaiseen CETMEen ja lopulta saksalaiseen Heckler Kochin G3:een.

MP 44 oli piste kahdelle rinnakkaiselle kehitysssuunnalle: automaattikiväärille ja konepistoolille. Se oli niiden onnistunut yhdistelmä. Ja vaikka maailmankuulu Neuvostoliiton Avtomat Kalašnikova AK 47 ei olekaan missään tapauksessa MP 44:n kopio, oli saksalaisten lyhyellä patruunalla ja edistyksellisellä uudella asekonstruktiolla kiistaton vaikutus neuvostoliittolaiseen ase- ja patruunakehitykseen toisen maailmansodan lopulla ja heti sen jälkeen. Täyspitkää kiväärinpatruunaa ampuvien automaattikiväärien ja lyhyttä pistoolipatruunaa ampuvien konepistoolien kehitys päättyi Neuvostoliitossa yllättäen vuoteen 1943. Syntyivät ensin SKS-karbiini ja sitten AK-47. Ei neuvostoliittolainen meillekin tuttu lyhyt 7,62×39 rynkyn patruuna turhaan kanna tyyppinimeä M43. Mutta se onkin sitten toisen tarinan aihe.

 


 

Mutta miten kaikki meni, miksi niin vähän ja niin myöhään? Minkälainen ”Sturmi” on käsitellä ja ampua vaikkapa sitä muutamaa vuotta nuorempaan AK-47:ään verrattuna, minkälainen oli saksalaisten taktinen käyttöajatus kivääriryhmän kivääreille ja mihin ensimmäisen rynnäkkökiväärin synty johti sodan jälkeen? Lue koko 17-sivuinen tarina Suomen Sotilaasta 1/2021. Lisää asekehityksen vallankumouksista eilen, tänään ja huomenna vain Suomen Sotilaassa, suomeksi, Suomen sotilaille.

Lue lisää aiheesta Suomen Sotilas -lehdestä 1/2021. Lehti on myynnissä hyvinvarustetuissa lehtipisteissä 6.4. saakka. Katso lähin Suomen Sotilasta myyvä lehtipiste karttapalvelusta: www.lehtipiste.fi/880807.html

Tilaa Suomen Sotilas -lehti kotiisi: www.suomensotilas.fi/tilaa

Avainsanat: , ,

Share This