Krimiltä Moldovaan – seuraava Potemkinin kulissi

Kaikkihan on nähty jo joskus aiemminkin: rajantakaisten sorrettujen väestöjen vetoomukset, palava tarve auttaa heitä sotilaallisesti, rajan yli lähetetyt tunnistamattomat tai paikallisiksi naamioituneet joukot, yhä kauemmaksi vyörytetyt rajat ja niiden tieltä pakolaisuuteen pusketut vastustajat. Potemkinin kulissit nousevat Krimillä ja itäisessä Ukrainassa jälleen maailman ihmeteltäväksi.

Kun Venäjä vielä vetää henkeä ennen seuraavaa valloituskierrostaan, Suomen Sotilas tarjoaa lukijoilleen lyhyen katsauksen Venäjän etelärajan siirtymisen historiaan Mustanmeren molemmin puolin ja Aasiassa.

Ensimmäisessä osassa matkustamme keskiajan Krimiltä ja Moldaviasta aina Katariina Suuren rakastajan Potemkinin kulisseihin ja Wienin tanssivan Kongressin jälkeiseen uuteen järjestykseen. Julkaisemme muutaman osan kevään mittaa sivuillamme, mutta enemmän aiheesta saat irti tilaamalla Suomen Sotilaan kotiisi!

Mutta nyt siis Krimille, 600 vuoden taakse.

KRIM

Kultaisen ordan hajottua 1400-luvulla Venäjä vapautui ”tataarien ikeestä” ja ryhtyi vuorostaan peluuttamaan tataareja toisiaan vastaan taitavalla ”hajoita ja hallitse” -politiikalla. Kultaisen ordan alueelle muodostui useita itsenäisiä tai Moskovan suuriruhtinaskunnan suojelukseen turvautuneita kaanikuntia. Krimin tataarit perustivat 1441 oman kaanikuntansa ja hakeutuivat 1470-luvulla osmanien valtakunnan (Turkin) suojelukseen, pääkaupunkinaan Bahchesaray.

Aivan kuten Vladimir Putin yli kaksisataa vuotta myöhemmin, Venäjä julisti 1771 Krimin itsenäiseksi ennen kuin hyökkäsi niemimaalle. Krimin kaani antautui 13.7.1771 ja solmi 1.11.1772 rauhansopimuksen, jonka Turkki hyväksyi 1774. Sen mukaan Turkki luopui Krimin suojelemisesta, mutta Venäjäkään ei saanut sitä vielä itselleen. Krimin kaani Shahin Giray yritti turvata itsenäisyytensä hankkimalla sille kansainvälistä tunnustusta kauempaakin ja tekemällä uudistuksia, jotka mm. kehittivät teollisuutta ja paransivat kristityn vähemmistön asemaa. Tämä oli ikävä yllätys Venäjälle, joka vastasi soluttamalla Krimille 1775-1777 kaikkiaan 1200 ”albantsia”, tosiasiallisesti kristittyjä kreikkalaisia sotilaita. Nämä provosoivat kapinan ja teurastivat muslimeja vaimoineen sekä lapsineen. Venäjä uutisoi Krimin ajautuneen kaaokseen ja kaani pakeni Turkkiin, jossa hänet kuitenkin teloitettiin 1787. Anekdoottina todettakoon, että kaanin jälkeläisiä asuu yhä Turkissa.

Potemkinin kulissien takaa

Venäläismieliset kiihkoilijat ehdottivat jo vuoden 1777 lopulla tataarien häätämistä Krimiltä läheiseen Bessarabiaan. Venäläinen arkkipiispa houkutteli rahalla joukon kristittyjä muuttamaan 1778-1779 Venäjälle ”pakoon” – muuttojoukkoa saattoivat venäläiset sotilaat, jotka varmistivat, etteivät ”pakolaiset” livahtaneet takaisin koteihinsa. Seurauksena oli Krimin kaanikunnan verotulojen romahdus. Vuosina 1770-1784 Krimin puolesta miljoonasta asukkaasta vähintään 30 % ja mahdollisesti jopa 70 % muutti kaanikunnasta osmanien valtakunnan alueille.

Katariina Suuren rakastaja Grigori Potemkin suunnitteli Krimin liittämistä Venäjään viimeistään 1782. Alueliitos julistettiin tapahtuneeksi 8.4.1783, samana vuonna kuin Georgian kuningas hakeutui vuorostaan Venäjän suojelukseen. Euroopan suurvallat suhtautuivat tapahtumaan välinpitämättömästi ja Turkki joutui tunnustamaan sen 9.1.1784, vaikka suvaitsikin maanpakolaiskaanien nimittämiset 1790 asti. Virolainen kreivi Otto Heinrich Igelström toimi Krimin sotilashallinnon ensimmäisenä johtajana, kuusi vuotta myöhemmin hän allekirjoitti Venäjän edustajana Värälän rauhansopimuksen. Venäjän etujoukkoina toimineet ”albantsit” sijoitettiin Balaklavaan. Katariina Suuri tapasi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijan Joosef II:n Krimillä maaliskuussa 1787. Tällöin Potemkin pystytti kulissikyliään vieraiden ihailtaviksi.

MOLDOVA

Nykyinen Moldova on vain osa 1359 perustetusta romanialaisesta Moldovan ruhtinaskunnasta, joka oli 1538 alkaen Turkin suojeluksessa. Kun Venäjä liitti erinäiset Moldovaan kuuluneet kunnat itseensä, uutta aluetta alettiin kutsua Bessarabiaksi.

Nykyisen Moldovan valtion tai sitä edeltäneen Bessarabian historia alkaa vasta Venäjän ja Turkin välisestä rauhansopimuksesta 1774, joka salli Venäjälle oikeuden interventioihin Moldovan ruhtinaskunnan kristityn väestön puolesta. Näitä paikallisten asukkaiden vetoomuksia alkoikin sitten (kuin) tilauksesta ilmestyä, mutta niitä enemmän Venäjä hermostui kenraali Napoleon Bonaparten menestyksestä Egyptissä ja etenemisestä Syyriaan 1798-1799 sekä sittemmin Euroopan rintamilla. Romanialaiset alkoivat nimittäin vähitellen spekuloida myös Ranskan mahdollisuuksilla tarjota suojelua osmanivaltakunnan kristityille, eikä Venäjä halunnut menettää monopoliaan näyttäytymällä heikkona suojeltaviensa silmissä.

Yli Dnestrin

Venäjän joukot ylittivät rajajoki Dnestrin marraskuussa 1806. Riemukulkueena alkanut eteneminen etelään innosti Venäjän sodanjohtoa korottamaan tavoitteitaan, mutta pian eteneminen pysähtyikin ja sota jumiutui yli viideksi vuodeksi.

Venäjälle tuli vähitellen kiire valmistautua yhteenottoon Ranskan kanssa ja 5.7.1812, Napoleonin jo aloitettua hyökkäyksensä Venäjälle, ratifioitiin rauhansopimus Turkin kanssa. Sen hintana Venäjä joutui vetämään joukkonsa Bessarabiaan, josta vasta nyt tuli hallinnollisesti erityinen alue. Tällä välin se oli tyhjentynyt tataariväestöstään ja sitä oli jo aloitettu asuttaa venäläisillä sekä mm. saksalaisilla ja sveitsiläisillä uudisasukkailla. Bessarabian väkiluku saatiin näin kaksinkertaistettua kymmenessä vuodessa, jolloin 2/3 oli romanialaisia. Kishinevistä (rom. Chisinau) tuli alueen pääkaupunki.

Bessarabia sai keväällä 1818 perustuslain nojalla hieman Suomea muistuttavan autonomisen aseman, mutta kymmenen vuoden kuluttua se peruutettiin ja kuukausi sen jälkeen Venäjä aloitti uuden sodan Turkkia vastaan. Seuraavan kerran Bessarabiaa tarvittiin sata vuotta myöhemmin kun Venäjä joutui Dnestrillä puolustuskannalle. Mutta minne päätyivätkään Krimiltä osittain Bessarabian kautta etelään työnnetyt tataarit?

Tien päässä häämötti kansanmurhien noidankehä, joka ulottui Jerusalemin itkumuurilta Kiinan muurille.

Siitä ja Krimistä lisää Suomen Sotilaan 16.4. ilmestyvässä numerossa 2/2014 ja tämän sarjan tulevissa jaksoissa täällä nettisivuillamme, facebookissa ja tulevissa lehtemme numeroissa.

Niille jotka haluavat sitä parempaa luettavaa.

+++

Lähteitä: Wikipedia; Alan W. Fisher: The Russian annexation of the Crimea, 1772-1783 (Cambridge 1970); George F. Jewsbury: The Russian annexation of Bessarabia, 1774-1828 (Boulder 1976).

PS.

Bessarabiaa odottaa hyvin mahdollisesti jo lähiaikoina Krimin kohtalo, sillä Transdnistriaan on siirretty yhä lisää Venäjän armeijaa ja Gagausiaan alettu perustaa “itsesuojelujoukkoja”, aivan peittelemättömästi Venäjän agenttien johdolla. Molemmat alueet ovat jo aiemmin tehneet laittomia “äänestyksiä”, joissa ovat halunneet liittyä Venäjään.

Bessarabian eteläosissa asuvat gagauusit ovat alun perin olleet ortodoksiseen kristinuskoon kääntyneitä tataareja, mutta nyttemmin he ovat kelvannevat abhaasien ja eteläosseettien tavoin suojeltaviksi “venäläisiksi”. Venäläisiä he kuitenkaan eivät ole. Bessarabian tataarien varsinaisen asuma-alueen – Etelä-Bessarabian eli Akkermanin läänin (jossain varmaan yhä nimellä Karakerman), nykyisen Odessan lääniin liitetyn Izmailin alueen – Neuvostoliitto leikkasi pois muuhun Bessarabiaan perustetusta Moldavian neuvostotasavallasta, joka oli historiallisen Moldavian ruhtinaskunnan itäinen kolmannes. Historiallisen Moldovan kaksi läntistä kolmannesta ja pääkaupunki Iasi kuuluvat yhä Romaniaan, mutta neuvostotasavallan nimeämisestä päätellen Stalin halusi varata mahdollisuuden laajentua “yhdistämään Moldovan”, mitä olisivat ehkä seuranneet Valakian ja Bulgarian neuvostotasavaltojen anneksointi ja haluttu maayhteys Serbiaan. No tämä on jo puhdasta spekulaatiota ja se siitä.

Takaisin faktoihin. Putinin Venäjä on perustanut Serbiaan “alueellisen keskuksen”, jonka tarkoitus on muokata uusiksi Balkanin geopolitiikkaa. On syytä epäillä, että Ukrainan, Moldovan, Georgian ja Baltian jälkeen (Suomi ja Azerbaidzhan ehkä siinä sivussa) huomio tulee jälleen kiinnittymään 1800-luvun tapahtumien uusimiseen Balkanilla. Krimillä tällä hetkellä tataareja ja muuta väestöä terrorisoivat serbialaiset tshetnikit (uuden ajan albantsit) voivat sitten ilmaantua uudelleen esiin “Kosovon sorrettuina serbimunkkeina”, “Albanian kreikkalaisina”, “suurmakedonialaisina” sun muina uusvanhan kansallisromantiikan ilmentyminä.

Avainsanat: , , , , , , ,

Share This