Kulttuuri informaatiosodan aikana

”KGB oli arkipäiväinen asia lapsuudessani, alati läsnäoleva myös Suomessa. Neuvostoliitto ei koskaan päästänyt ulkokansalaisinaan pitämiä ihmisiä otteestaan, ja se koski myös ulkovirolaisia. Tarkoin valittuihin henkilöihin kohdistettiin mustamaalamiskampanjoita, jotta heidän sanojensa luotettavuus ulkomailla kyseenalaistettaisiin, ja pakolaisyhteisöstä etsittiin kätyreitä. Yhtenä päämääränä oli luoda epäluulon ilmapiiriä ja siten yhteisön sisäistä hajontaa”, kirjailija Sofi Oksanen muistaa lapsuuttaan. Nyt kirjailijan lapsuuden varjot ovat palanneet Putinin uuden Venäjän informaatiosodan myötä. Kulttuuristakin taotaan ase.

***

Kun minusta tuli kirjailija, Venäjän turvallisuuspalvelut olivat kömpimässä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisestä alhostaan Vladimir Putinin valtaannousun myötä ja Venäjän ulkomaanoperaatioiden budjetit alkoivat kasvaa. Tähän samaan ajankohtaan linkittyi myös kiihtyvä informaatiosota Baltian maita kohtaan.

Kun kirjojani alettiin kääntää muille kielille, Venäjän sota sanojen merkitystä vastaan oli täydessä vauhdissa, ja kohta se olikin jo siirtynyt toteuttamaan maanmiespolitiikkaansa. Vanhaan tuttuun tapaansa Venäjä halusi hallita myös maan rajojen ulkopuolella asuvia maanmiehiään, aivan kuten se oli halunnut hallita aikoinaan ulkovirolaisia.

Minä en enää kuulunut niihin maanmiehiin, mutta maanmiespolitiikassa käytetään samoja välineitä kuin ennen. Se on osa psykologista sodankäyntiä, ja vaikutus on sama kuin neuvostoaikana. Jotkut emigrantit kokevat epävarmuutta ja pelkoa, toisiin iskee huoli Venäjällä elävien läheisten puolesta. Jotkut raivostuvat, toiset radikalisoituvat. Joistakin tulee Venäjän nykypolitiikan lähettiläitä ulkomailla. Yhtä kaikki: Venäjän informaatioympäristö ja vaikutusvalta ulottuu maan rajojen ulkopuolelle, ja se näkyy myös omassa työsarassani, kulttuurin ja taiteen piirissä.

Venäläinen maailma

Venäjän informaatio-operaatioita luodaan kokonaisvaltaisesti, ja niitä ovat toteuttamassa niin diplomaatit, poliitikot, virkamiehet, poliittiset aktiivit, eri alojen asiantuntijat ja taiteilijat, toimittajat, kustantajat, tulkit, viestintäalan ammattilaiset kuin it-osaajatkin – kaikki, jotka toimivat tiedon, kielen, mielen, mielikuvien ja niiden luomisen saralla.

Vuonna 2007 Vladimir Putin lanseerasi Venäläinen maailma (Russkij Mir) -säätiön. Valtiorahoitteisen järjestön tehtävä on edistää maailmanlaajuisesti venäjän kieltä ja arvoja, jotka haastavat läntisen kulttuuritradition. Johtokuntaan kuuluu muun muassa sanktiolistalle joutunut Vladimir Jakunin, Venäjän Rautateiden johtaja. Säätiö on osa maanmiespolitiikkaa, jota lähdettiin kehittämään pehmeän propagandan keinoin. Ulkoministeri Lavrov nimesi toiminnan ”humanitääriseksi suuntaukseksi”. Ensimmäinen Russkiy Mir -insituutti, Pushkin-instituutti, perustettiin Tallinnaan vuonna 2008. Toiminta kuulostaa viattomalta: kyseessä on Viron suurin yksityinen koulu venäjän kielen opiskelulle. Samalla tuetaan venäläistä kirjallisuutta ja koulutetaan venäjän kielen opettajia.

Format A3

Viron vuoden 2007 pronssipatsaskiistan jälkeen maahan ilmestyi myös vähemmän viattomilta kuulostavia pesäkkeitä. Toimittaja Galina Sapozhinkova perusti Venäjän uutta politiikkaa propagoivan Impressum-mediaklubin, joka on kunnostautunut historianvääristelyn eli miehityksen ja kyyditysten kieltämisen saralla. Hieman myöhemmin Sapozhinkova loi vastaavat kulttuuri- ja mediakeskukset Format A3 -nimen alle myös Latviaan, Liettuaan, Moldovaan – ja Krimin niemimaalle. Kaikki alueita, joissa on suuri venäjänkielinen väestö ja jotka ovat olleet Venäjän avoimien aggressioiden kohteena. Format A3:n ystäviin kuuluu myös sanktioitujen henkilöiden listalta löytyvä Dmitri Kiselev Putinin suosikki tv-toimittajien joukossa. Jos Krimin niemimaalla ei vettä piisaakaan, Format A3:n kulttuuritoiminta jatkuu aktiivisena.

Suomi on saanut osansa näistä toiminnoista Johan Bäckmanin perustama kustantamon ja komiteoiden muodossa. Nykyään Bäckman väittää olevansa Donetskin kansantasavallan edustaja Suomessa.

Tämän aamun tähti

En pysty seuraamaan kirjojeni vastaanottoa kaikissa maissa, mutta harmittomalta kuulostava kirjakritiikki voi olla myös alusta disinformaatiolle. Alankomaissa ilmestyi Puhdistus-romaanini alankomaankielisen käännöksen (2010) myötä ”kritiikki”, jossa Neuvostoliiton miehittämä Viro oli vaihtunut Suomeen. Suomen suurlähetystö lähetti asiasta huomautuksen, tekstiä ei löydy enää internetistä.

Isossa-Britanniassa ilmestyvässä Morning Star -lehdessä julkaistiin ”kritiikki” Puhdistuksesta vuonna 2012. Sinänsä positiviisessä tekstissä virolaisten kyyditykset olivatkin vaihtuneet venäläis- ja kommunistivainoihin. Kukaan Puhdistus-näytelmän tai -romaanin´lukenut ei voi käsittää asioita näin väärin. Selvää disinformaatiota, joka toisti samaa Moskovan perusviestiä: venäläiset joutuvat keskitysleireille virolaisten toimesta. Viron suurlähetystö huomautti lehdelle kritiikki-imitaation sisältämistä virheistä, tekstiä ei enää löydy verkosta.

Morning Star on tuttu lehti virolaisille, koska se oli ainoa englanninkielinen lehti, jonka neuvostoaikoina saattoi saada käsiinsä, jos halusi harjoittaa englantiaan. Lehti oli KGB:n tukema propagandatyökalu. Toinen KGB:n lehdistöprojekti oli ulkovirolaisille suunnattu Kodumaa-lehti, ainoa vironkielinen julkaisu, jota sai lähettää Neuvostoliiton ulkopuolelle. Siksi sitä luettiin, vaikka jokainen virolainen tiesi sen perimmäisen tarkoituksen. Valitettavasti ulkopuolisille lehti näyttäytyi vain tavallisena sanomalehtenä, aivan kuten Russian Today (RT) -tv-kanavakin onnistui esittämään tavallista joukkotiedotusvälinettä Ukrainan tilanteen kriisiytymiseen asti.

Yövartijat

Vuonna 2009 toimitin Imbi Pajun kanssa artikkelikokoelman Kaiken takana oli pelko. Kirja käsitteli Viron lähimenneisyyttä, ja kirjoittajajoukko oli kansainvälinen, mukana niin Viron presidentti Ilves, neuvostodissidentti Vladimir Bukovski kuin Gulag-kirjastaan Pulitzerin voittanut Anne Applebaum.

Julkaisutilaisuudesta tuli karnevalistinen spektaakkeli: mielenosoituksiin osallistui niin Venäjältä saapuneita Nashi-nuoria kuin vironvenäläisiä Yövartio-järjestöstä, joka oli ollut aktiivinen myös Viron pronssisoturikiistassa. Kirsikkana kakussa toimi Putinin puolue, Yhtenäinen Venäjä. Se määritteli lehdistötiedotteessaan kirjan venäläisvastaiseksi. Puolueen jäseniä saapui Suomeen, kaikki järjestivät lehdistötilaisuuksia.

Kirjaa vastaan organisoitujen protestien sloganit toistelivat samoja teemoja, joita on nähty Ukrainassakin. Entisten neuvostoalueiden ”fasismi” oli kova sana, samoin jälleen keskitysleirien puuhaaminen venäläisille. Samoja aiheita oli varioitu aikaisemmin Viroon, Latviaan ja Liettuaan kohdistuvissa disinformaatiokampanjoissa. Ukrainan sodan myötä Venäjän tv esitteli tavallista rakennustyömaata Ukrainassa pahaenteisen musiikin siivittämänä ja väitti toimittajan tutkivan venäläisille rakennettavaa keskitysleiriä. Tv-kamera kohdistui suihkutiloihin vihjailevasti.

Härkävaunujen kolinaa

Myös Suomi on saanut osansa: lapsikiistojen aikaan Venäjän televisiossa väitettiin, että Suomessa on keskitysleirejä venäläislapsille.

Venäjän informaatiosodan ydin on toisto, ja mainitsemani perusviestit on hajautettu maantieteellisesti laajalle alueelle ja ajallisesti pitkälle aikajänteelle, mutta ydinviestit pysyvät samoina, oli kyseessä sitten kritiikki-imitaatio tai julkinen protestinäytelmä. Mikäli mikä tahansa asia, kuva, ilmiö tai tekstinpätkä toistelee Moskovan ydinviestejä, se on todennäköisesti osa Venäjältä johdettua ja systemaattista informaatiosotaa. Kun näitä viestejä tai tekstejä lainataan, ne monistuvat, ja lopulta niiden alkuperäinen lähde katoaa, mutta tunnemielikuva jää. Siinä onkin disinformaation oveluus.

Viholliskuvien maalailu Venäjän valtiojohtoisessa mediassa on jatkunut jo vuosia. Keskitysleirit edustavat äärimmäistä pahuutta, ja niihin liittyvä retoriikka ja kuvasto sopivat hyvin Venäjän informaatiosodan linjaan, jota harjoitetaan refleksiivisen kontrollin kautta. Tällöin viholliselle annetaan disiformaatiota, jonka pohjalta ihminen reagoi tunteilla tajuamatta tulleensa manipuloiduksi. Päämääränä on saada vihollinen tekemään toivottuja päätöksiä. Metodia sovelletaan niin sotilaallisessa toiminnassa kuin sisä- ja ulkopolitiikassa, diplomatiassa, mediassa ja taloussuhteissa.

Keskitysleirejä venäläisille rakentava kansa herättää negatiivisia tunteita venäläisissä. Kun tätä toistetaan tarpeeksi pitkään, siihen alkaa uskoa tarpeeksi moni, ja jos ei uskokaan, epäily riittää, tai negatiivisten, epämääräisten tunteiden liittäminen kansaan, josta väitteitä esitetään. FSB:n heikommat vuodet toivat tähän viestitulitukseen vain tauon.

Venäjän viholliset

Esimerkiksi Baltian maissa KGB:n ohjeistuksessa tuotettu keskitysleirikirjallisuus räjähti suorastaan käsiin jo 1960-luvulla. Tuon ajan trollien naputtelemia painotuotteita käännettiin lukuisille kielille ja painettiin parhaimillaan miljoonia: ulkomainen yleisö oli yhtä tärkeää kuin kotimainen. Laajalevikkisen jakelun jäljet näkyvät yhä. Saksan lehdistö on Ukrainan sodan myötä selvästi jakautuneempaa kuin monen muun länsimaan, ja Putinin ymmärtäjiä löytyy. Itä-Saksa oli yksi keskeisistä levikkialueista tälle kirjallisuudelle.

Neuvostoliiton aikaan propagandan avainteemoja olivat läntiset ihmisoikeusrikkomukset, kommunistisen yhtenäisyyden uhkaaminen ja vihollisten liittoutuminen. Nykysuunnan teemat ovat samoja. Suomalaisugrilainen kieli- ja kulttuuriyhteistyö, johon Suomi on osallistunut muun muassa Karjalan kielipesien muodossa, nähdään suomalais-ugrilaisena salaliittona ja uhkana Venäjän yhtenäisyydelle.

Kun suomalais-ugrilaisiin kansoihin kohdistettu propaganda johtuu siitä, että Venäjän rajojen sisäpuolella kielialueet sijaitsevat strategisesti merkittävillä luonnonvara-alueilla, Ukrainassa puolestaan propagandaa motivoivat maakaasuputket ja Itä-Ukrainan Venäjälle merkittävä aseteollisuus. Neuvostoaikaan psykologisten operaatioiden tarkoitus oli oikeuttaa miehitysvalta siirtomaissa ja tukahduttaa ulkomaalaisten myötämielisyys ja sympatia miehitettyjä alueita kohtaan.

Pitkä käsi

Tutkija Meelis Maripuun mukaan Neuvostoliiton 1960-luvun mania keskitysleiritematiikkaan liittyvään disinformaatioon ja puhtaaseen mustaan propagandaan oli myös projektio, jolla haluttiin häivyttää ennakoivasti kommunistisiin ihmisoikeusrikoksiin liittyvää mielenkiintoa. Asiaan vaikutti Adolf Eichmannin oikeudenkäyntien saama kansainvälinen huomio. Se pelästytti. Samalla saatiin ase toiseen tavoitteeseen: vuonna 1956 Politbyroo antoi käskyn tuhota kaikki emigranttikeskukset. Ehkä tulevaisuudessa joku tutkija kertoo maanmiespolitiikan yhtenä tavoitteen olleen saman: tuhota venäläisemigranttien yhteisöt, joissa esiintyy kritiikkiä Putinin doktriinia kohtaan ja poistaa sieltä soraäänet.

Venäjän oma ihmisoikeus- ja sananvapaustilanne on sen verran kurja, että jo nyt voi todeta nykyisen propagandan yhtenä tavoitteena olevan myös se, että mielenkiinto Venäjän omiin ihmisoikeusrikkomuksiin heikkenee.

Teksti: Sofi Oksanen

Avainsanat: , , , ,

Share This