Lähtisitkö silloin (kanssani)?

Valko-Venäjän presidentinvaalin voittajaksi itseään väittävä Aljaksandar Lukashenka tapasi venäläisen virkaveljensä Vladimir Putinin Sotshissa 14.9. tarkoituksenaan keskustella erilaisista yhteistyön muodoista.

Kuten Suomen Sotilaassa on aiemmin selvitetty, tilanne ei ole kummankaan johtajan näkökulmasta yksioikoinen. Putinin on kuitenkin arvioitu pyrkimään lypsämään irti kaiken, minkä saa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi aiemmin suunnitellun venäläisen lentotukikohdan rakentamista tai sitten ei.

Mitä sitten sovittiin? Lyhyt vastaus on, että siitä ei tiedetä juuri mitään.

Lukashenka ja Putin Sotshissa.

Rahaa ja yksipuolista rakkautta

Sen verran tuloksista on tiedotettu julkisuudessa, että Putin lupasi Lukashenkalle puolentoista miljardin dollarin lainan tilanteen rauhoittamiseksi, mikä tuskin ilahduttaa suuremmin valkovenäläisiä kuin venäläisiäkään veronmaksajia. Toisaalta venäläisten käsitys Lukashenkasta on joidenkin tutkimusten mukaan edelleen varsin positiivinen.

Monet tapaamista seuranneet kiinnittivät huomiota johtajien kehonkieleen. Lukashenka istuu jalat samaan suuntaan siististi ja sirosti selittäen näkemyksiään “isoveljelleen” kädet heiluen. Putinin jalkaterät heiluvat avoimessa istuma-asennossa hermostuneen, mutta määrätietoisen oloisesti. Välillä hän näyttää laskevan käden otsallensa ikään kuin ei arvostaisi keskustelukumppaninsa aivoituksia.

Valko-Venäjän länsiosissa alkoivat eilen 15.9. myös vuotuiset Slaavilainen veljeys -sotilasharjoitukset. Maan puolustusministeriöstä on vakuutettu noin 1 500 Venäjän maahanlaskujoukkoihin kuuluvan miehen poistuvan harjoituksen päätyttyä kotimaahansa.

Perinteisesti harjoituksiin osallistunut Serbia on perustellut poisjääntiään Euroopan unionista tulleella paineella, mutta myös henkilökemioilla saattaa olla osansa. Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova julkaisi taannoin kuvan Serbian pääministeri Aleksandar Vučićista istumassa Valkoisen talon vierailullaan. Päivitykseen oli liitetty seksuaalisesti vihjaileva kuva jalkojen levittämisestä ja suositus “olla kuka on”. Muiden muassa Putinin tiedottaja Dmitri Peskov pyysi sittemmin tapausta anteeksi – tosin varsin sarkastiseen tyyliin.

Suunnitelma

Molemmat johtajat ovat ilmaisseet, etteivät halua vallan vaihtuvan “katuprotestien” seurauksena, vaan perustuslaillisessa järjestyksessä. Putin on myös vihjannut odottavansa Lukashenkan järjestävän tällaisen vallansiirron. Erään version mukaan presidentinvaali järjestettäisiin vuonna 2022, jota ennen hyväksyttäisiin uusi perustuslaki vallanjaon hajauttamiseksi ja uusien sääntöjen määrittelemiseksi.

Juuri nyt tämä vaikuttaa olevan sekä Lukashenkan että Putinin tavoite, mutta mielenosoittajien näkemykset saattavat olla erilaisia.

Toisaalta hidas muutosprosessi antaa aikaa ja estää maata ajautumasta kaaokseen – pelko, jolla sekä Putin että Lukashenka ovat valtaansa legitimoineet – parhaassa tapauksessa luoden kestävän pohjan talouden uudistamiselle.

Samalla viivyttely sisältää kuitenkin myös riskejä. Venäjä ehtii näin muovata vallanvaihdosprosessia mieleisekseen, soluttaa armeijaa ja sisäisen turvallisuuden viranomaisia sekä hankkiutua eroon ikävistä oppositioaktivisteista profiloiden itselleen harmittomimmat, parhaimmillaan myötämieliset toimijat. Tästä on tunnuksettomien miesten suorittamien kaappausten sekä muilutusten muodossa jo viitteitä.

Tunnettu analyytikko Vladimir Socor on arvioinut Venäjän aikovan rakentaa Valko-Venäjän punavalkoisen lipun varjossa maahan oman moninapaisen, mutta Kremlin vaikutukselle alttiin demokratian.

Mutta…

Kuinka hyvin suunnitelma onnistuu, riippuu muutamasta tekijästä, ensimmäisenä valkovenäläiset itse. He ovat lakko- ja mielenosoitusaktivismillaan osoittaneet jo nyt voivansa vaikuttaa maansa asioihin ja saada vallanpitäjät pelkäämään.

Viime päivinä kansalaiset ovat sekä fyysisesti repien että digitaalisesti hakkeroimalla paljastaneet turvallisuusviranomaisten henkilöllisyyksiä. Paitsi että tällainen toiminta asettaa OMON-joukot suuren sosiaalisen häpeän kohteeksi edesauttaen mahdollisia puolenvaihdoksia, se voi helpottaa myös mahdollisesti maahan tuotujen venäläisten erikoisjoukkojen tunnistamista. Nykyisin tieto kulkee nopeasti.

Toinen tekijä on Venäjä, jonka johtajana Putin klaaneineen varmasti pohtii jokaisen siirron vaikutusta kotimaansa mielialoihin. Valkovenäläisten ja venäläisten välillä on valtavasti henkilökohtaisia yhteyksiä sekä yhteistä mediapintaa.

Voisiko Putin kokea hitaan, osin hallintonsa ehdoilla tapahtuvan vallansiirron riittävän siedettäväksi ratkaisuksi? Vaihtoehtona on tukea Lukashenkaa voimallisemmin ja varmistaa valkovenäläisten inhon kääntyminen Putiniin sekä ottaa venäläisten veronmaksajien vastuulle lisää ulkomaisia projekteja jo valmiiksi epävarmassa tilanteessa.

Berliinissä alkuviikosta omin keuhkoin hengittämään ryhtyneen, Novitshok -hermomyrkkyä saaneen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin liittolaiset saivat merkittäviä voittoja sunnuntaina järjestetyissä paikallisvaaleissa. Korruption paljastamisen lisäksi Navalnyin ainoita kantavia teemoja on ollut raja-alueiden – jopa Venäjän valtion sisäisten – taloudellisen tukemisen kalleus ja tarpeettomuus tavallisen venäläisen näkökulmasta.

Kolmas tekijä on Euroopan unioni jäsenmaineen sekä liittolaisineen.

Liettuaan toistaiseksi asettunut opposition koordinaationeuvoston johtaja, presidentinvaalien äänestyksen mitä ilmeisimmin todellisuudessa voittanut Sviatlana Tsihanouskaja on jo ilmoittanut, että Lukashenkan Putinille eilen tekemät sitoumukset eivät sido Valko-Venäjää valtiona. Etunenässä Valko-Venäjän kansan tukijoina ovat unionissa esiintyneet Liettua ja Puola – siitä huolimatta tai juuri siksi, että juuri nämä maat ovat ensimmäisenä uhattuina, mikäli Venäjä lisää sotilasvoimaansa maassa tai tekee siitä lopullisesti täydessä määräysvallassaan olevan nukkevaltion.

Muiden muassa Puola ja Unkari ovat ilmoittaneet aikovansa esitellä seuraavassa huippukokouksessa “Marshall-suunnitelman” luomista Valko-Venäjän tukemiseksi. Marshall-apu oli Yhdysvaltain toisen maailmansodan jälkeen Eurooppaan toimittamaa humanitaarista ja jälleenrakennusapua, jonka tarkoituksena oli vahvistaa rautaesiripun läntiselle puolelle jääneitä yhteiskuntia, kehittää niiden taloutta ja tietenkin samalla estää kommunistien sekä Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvu. Se, että Viktor Orbánin johtama Unkari – vaikka onkin EU:n sisäisissä kysymyksissä usein Puolan liittolainen – osallistuu ehdotukseen viittaa kuitenkin siihen, ettei Venäjä ainakaan keskeisesti vastusta suunnitelmaa.

Sunnuntaimarsseihin painottuvat mielenosoitukset ovat jatkuneet eri kaupungeissa jo monta viikkoa. Kuva viime sunnuntailta Minskistä.

Lukașescu?

Opposition – tai pikemminkin kansan enemmistön vaatimusten – tukeminen kuitenkin hyödyttää lopulta lähinnä siinä tapauksessa, että vallanvaihdos ei mahdollisen pitkän prosessin aikana muodostu ainoastaan kasvojenkohotukseksi, jossa Lukashenkan yksinvaltiuden tilalle nousee muutama, mahdollisesti edeltäjäänsä Venäjä-mielisempi turvallisuuskoneiston edustaja tai asiamies.

Onhan Lukashenkaa jo vuosien ajan verrattu Romanian viimeiseen kommunistidiktaattori Nicolae Ceaușescuun, joka pitkään sai hyväksyntää jopa joiltakin nationalistipiireiltä toimiessaan “suojana” Neuvostoliittoa vastaan. Vertauksen osuvuus ei ainakaan vähentynyt Lukashenkan puhuessa työläisille, entiselle ydinkannattajakunnalleen heidän alkaessaan huutaa “uhadi!” – “häivy!”. Ceaușescun viimeiset hetket johtajaansa rakastaneiden kansanjoukkojen kanssa olivat hyvin samankaltaisia.

Romaniassa vallan ottivat vanhat kommunistikaaderit, mutta venäläisten massainvaasiota ei tapahtunut – johtuiko tämä siitä, että Neuvostoliitto hajosi lähes samoihin aikoihin vai jostakin muusta, emme tiedä. Emme tiedä sitäkään, kuinka vahvalla pohjalla Putinin valta tällä hetkellä todellisuudessa lepää.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että ennen presidentinvaalia allekirjoittaneen blogitekstissä mahdollisuutena esitetty Armenia-skenaario saattaa muokattuna versiona olla edessä myös Minskissä. Prosessi tulee kuitenkin luultavasti kestämään pitkään ja sen aikana nähtäneen likaisia temppuja, piilotettuja motiiveja, tarkoituksellista tietämättömyyttä, kaksoisstrategioita sekä erikoisia diplomaattisia, ehkä sotilaallisiakin manööverejä.

Taistelu Valko-Venäjän – ja siinä sivussa Euroopan sekä Venäjän – tulevaisuudesta on vasta alussa.

Share This