Latvia, Baltian heikoin lenkki?

Vihattu totuudenkertoja

Edvīns Šnore on inhottu mies. Hän rikkoo ihmisten maailmankuvia. Hänen elokuvansa esittäminen Tampereella Putinin Suomen-vierailun aikana vuonna 2009 aiheutti niin kovan skandaalin, että yliopisto perui esitystä varten tehdyn tilavarauksen. Nyt Šnore istuu Latvian parlamentissa.

Suomen Sotilaan erikoistoimittaja Pekka Virkki tapasi hänet Riiassa keskustellen muun muassa Itämeren alueen turvallisuusnäkymistä, Latvian asevoimien tilasta ja informaatiosodasta.

Heikoin lenkki?

Latviaa on usein pidetty sotilaallisesti Baltian maiden heikoimpana lenkkinä. Sen asevoimien reservissä on vain noin 11 000 miestä. Virossa vastaava luku on yli kahdensadan tuhannen ja Liettuassa noin 80 000. Liettua päätti hiljattain palauttaa asevelvollisuuden. Latvia käytti puolustukseen vuonna 2013 0,96% bruttokansantuotteesta. Naton suositus jäsenmailleen on 2%.

Šnore nostaa esille myös keskivertokansalaisen valmiuden kriisitilanteissa. Se voisi olla paremmallakin tolalla. Kriisin sattuessa kunkin tulisi tietää paikkansa.

Usein esitetyn skenaarion mukaan Venäjä voisi testata Naton viidennen artiklan pitävyyttä juuri Latviassa. Tähän voisi käyttää esimerkiksi laskuvarjojoukkoja yhdistettynä yhteiskunnallista infrastruktuuria lamauttaviin toimenpiteisiin. Šnore nostaa esiin Latvian suurten tieväylien vähäisen määrän ja vaikutuksen, jonka yksin niitä valvomalla voisi saada aikaan.

Venäläisvähemmistö on Latviassa Baltian maiden suurin. Poliittisesti latvialaisten ja venäläisten väliset erot ovat suuret. Useille paikallisillekin venäläisille Baltian miehitys on pyhä tapahtuma, jota tulee juhlia. Tämän ajatuksen rikkomisesta Šnore on saanut paljon kritiikkiä, ajoittain hyvin vihamielisesti ilmaistua.

Venäläinen kulttuuri näkyy kaupungissa monin tavoin – on tietenkin luonnollista, että suuri vähemmistöryhmä pitää yllä omaa perintöään. Šnore osoittaa lähistöllä sijaitsevaa rakennusta, venäläistä keskusta, joka on yksi esimerkki maan kulttuurisesta vaikutusvallasta Latviassa.

Tiettyä osaa venäläisvähemmistöstä – ja toki myös etnisesti latvialaisia ja muita yhteistoimintahenkilöitä – voisi arvioiden mukaan käyttää ns. viidentenä kolonnana kriisitilanteen sattuessa.

Moskoviitin rikottu mieli

Henkilölle, joka juhlii Baltian miehitystä pyhänä tapahtumana ja jonka vanhempien ja isovanhempien näkemys asiasta on ollut samanlainen, voi olla hyvin vaikea hyväksyä toisenlaista historiatulkintaa. Siinä missä monet Pohjois-Koreasta loikanneet ovat Kim-kultin jätettyään kaivanneet korkeampaa johdatusta ja kääntyneet esimerkiksi kristityiksi, myös moskovalaisen imperialismin kannattajan sielussa rikkoutuu jotain historiakuvan muuttuessa. Identiteetti, joka on omaksuttu pienestä pitäen, menee rikki.

Šnoren mukaan esimerkiksi venäjänkielisen mediasisällön lisääminen ei siksi välttämättä toimi toivotulla tavalla. Historiakäsityksen muokkautuminen kun ei tapahdu siten, että propagandan uhrille kerrotaan faktat ja asia on sillä selvä. Jos asenne poikkeaviin tulkintoihin on lähtökohtaisesti negatiivinen ja jopa vihamielinen, ei yksin tieto voi sitä muuttaa.

Historiallisia analogioita

Hiljattain Krimillä vieraillut ranskalaisvaltuuskunta sai Šnoren muistelemaan Soviet Story -elokuvaa varten tekemäänsä taustatyötä. Ukrainassa vuosina 1932-33 tarkoituksella aiheutetun nälänhädän, holodomorin, aikaan Ranskan pääministeri Édouard Herriot kävi tarkistamassa tilanteen ja kiisti ongelmat palattuaan. Luonnollisesti neuvostoisännät olivat pystyttäneet paikalle Potemkinin kulissit. Holodomorissa kuoli eri arvioiden mukaan 2,5-7,5 miljoonaa ukrainalaista.

Vaikka historian tapahtumat eivät toistuisikaan samanlaisina, voi niistä jotain oppia. Tällä rintamalla The Soviet Story -elokuva on ollut suorastaan pioneerityötä yhdessä Kommunismin mustan kirjan ja vastaavien teosten kanssa.

Kuva: Puna-armeija marssii Riikaan 1940, wikimedia commons.

Avainsanat: , , , ,

Share This