Loistavat voitot odottavat venäläisiä

Viime viikolla saimme todistaa varsin eriskummallista näytelmää: sotilaallisesti vahvan ydinasevallan päämies uhoaa, uhittelee ja uhkailee Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia kehitteillä olevilla uudenlaisilla ydinaseilla ja lupaa niille uutta, ennennäkemätöntä asevarustelukierrettä.

Niin, ja kyseessä ei ole Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un, vaan naapurimaamme presidentinvaaleihin valmistautuva istuva presidentti Vladimir Putin.

Vladimir Putin

Asiantuntijareaktiot maailmalla ovat olleet lähinnä hämmentyneitä. Yhtäältä kummastusta on herättänyt presidentti Putinin halu julkisesti esitellä Venäjän strategisen ydinasearsenaalin tulevia kehityskohteita: ydinvoimalla lentäviä risteilyohjuksia, uudenlaisia entistä tarkempia mannertenvälisiä ohjuksia, supernopeita torpedoja ja moninkertaisella äänennopeudella lentäviä strategisia ohjuksia ja pommikoneita.

Tiedossa on toki ollut, että Venäjällä tällaisia ydinräjähteiden kantoalustoja kehitellään, mutta yhtä hyvin on myös ollut asiantuntijoiden piirissä varsin laajasti selvillä se, ettei näiden järjestelmien kehitys ole ollut nopeaa ja monta visaista teknistä kysymystä on vielä ratkaistavana, ennen kuin kaikki nämä uudenlaiset aseet ovat operatiivisessa käytössä. Monien presidentti Putinin esittelemien järjestelmien koeammunnat ovat toistuvasti epäonnistuneet.

Miksi siis nostaa esille kokeiluvaiheessa olevia teknisiä ratkaisuja, joiden toteuttaminen ei ole ollenkaan itsestään selvää?

Vastaus tähän kysymykseen lienee se, että presidentti Putinin puhe ja sen sisältämä poikkeuksellisen yksityiskohtainen ase-esittely oli suunnattu kahdelle varsin erilaiselle kuulijakunnalle.

Yhtäältä sen sanoma oli tarkoitettu niille, jotka mahdollisesti epäilevät Venäjän halua ja kykyä pysytellä varteen otettavana sotilasmahtina. Venäläisiä närästää erityisesti se, että Yhdysvallat on Venäjän jatkuvista vastalauseista huolimatta rakentamassa ballististen ohjusten puolustusta, jota se pitää strategista tasapainoa tukevana järjestelmänä, kun taas venäläiset katsovat järjestelmän uhkaavan heidän strategista pelotettaan. Siksi Putinin esittelemistä asejärjestelmistä useampi oli sellaisia, joiden avulla ohjuspuolustus voitaisiin tulevaisuudessa kiertää tai eliminoida.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, joskin jotensakin makaaberia, että eräässä presidentti Putinin esittelemässä videossa venäläisohjusten kohteena oli juuri Florida ja Mar-a-Lagon lomakeskus, jossa presidentti Donald Trump, kuten tiedetään, viettää paljon aikaansa.

Toisaalta puheella viestitettiin kotimaiselle kuulijakunnalle juuri sopivasti ennen 18.maaliskuuta järjestettäviä presidentinvaaleja, että Venäjä on ja tulee jatkossakin olemaan supervalta, jonka voima vain kasvaa, jos ja kun presidentti Putin tulee valituksi uudelleen. Putinin vaalivoitosta ei kai ole edes vähäisintäkään epäilystä, mutta varmuus parasta, tavoitteena kun on kaikkien aikojen äänisaalis ja sitä kautta kansan vankkumaton tuki Putinin ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.

Aseiden lisäksi presidentti Putin tarjosi kuulijoilleen tukun sosiaalisia uudistuksia: Köyhyys puolitetaan presidentin tulevan virkakauden loppuun vuoteen 2024 mennessä (nyt noin 20  miljoonaa venäläistä 144 miljoonasta elää köyhyysrajan alapuolella). Eliniän odotus nostetaan 80 ikävuoteen vuoteen 2030 mennessä (nyt 74 vuotta). Venäjän pahasti rapistunutta infrastruktuuria (sairaaloita, teitä, siltoja, rautateitä ja lentokenttiä) kohennetaan.Opettajille aletaan maksaa parempaa palkkaa. Terveyspalvelujen saatavuutta ja tasoa lisätään niin, että kansanterveyteen käytetään vastedes neljä prosenttia Venäjän  bruttokansantuotteesta.

Tämä kaikki lupaa venäläisille auvoisia aikoja. Mutta ovatko presidentti Putinin luomat odotukset realistisia? Useimmat asiantuntijat suhtautuvat siihen epäillen. Venäjä elää edelleenkin pitkälti öljystä ja maakaasusta saamiensa vientitulojen varassa, eikä tämä tilanne muuksi muutu edes pitkän aikavälin ennusteissa. Ei edes presidentti Putinilla ole hallussaan taikasauvaa, jota heilauttamalla venäläiset voisivat yhtä aikaa kustantaa sekä tuloillaan olevan varustelukierteen että monet kipeästi kaivattavat talousuudistukset.

Talouden tosiasioista huolimatta presidentti Putinin puheen sanoma on kristallinkirkas: Venäjän aseet ovat voittamattomia. Venäjää ei ole kuunneltu, mutta vastedes kuunnellaan. Presidentti Putinin omin sanoin: ”Loistavat voittomme tulevat tähdittämään koko 21.vuosisadan” !

 

 

Pauli Järvenpää

Vanhempi tutkija, International Centre for Defence and Security (ICDS), Tallinna

 

 

 

 

Share This