Maailman suurimmasta panssaritaistelusta 75 vuotta

Suomen Sotilas Prohorovkassa, lukijamatkojen tiedustelujen luottokuljettaja kersantti Lauri Toikka ja taistelun muistomerkki. Lehden lippis ei liene paikalla aikaisemmin käynyt, vähän tuonne varmaan suomalaisia muutenkaan eksyy. Muistomerkin ympärillä olevalla väljällä kentällä on venäläistä panssarikalustoa, osa kuitenkin tyypiltään sellaisia että ne eivät voineet heinäkuun 1943 taisteluun osallistua.

Vuonna 2018 tuli täyteen 75 vuotta maailman suurimmasta panssaritaistelusta, joka käytiin 12. heinäkuuta 1943 Prohorovkassa Harkovan pohjoispuolella. Vastakkain olivat Puna-armeijan 5. Kaartin Panssariarmeija ja saksalaisten II SS-Panssariarmeijakunta. Jälkimmäiseen SS-Oberstgruppenführer Paul Hausserin johtamaan armeijakuntaan kuului kolme SS-panssarikrenatööridivisioonaa, Leibstandarte SS Adolf Hitler, Das Reich ja Totenkopf. Nämä olivat Saksan asevoimien eliittiä ja käytännössä panssaridivisioonia nimestään huolimatta. Kenraaliluutnantti Pavel Rotmistrovin johtamaan Kaartin panssariarmeijaan kuului neljä panssariarmeijakuntaa ja mekanisoitu armeijakunta. Kalusto- ja miesvahvuudeltaan se oli tuntuvasti SS-panssariarmeijakuntaa vahvempi.

Taistelu liittyy laajempaan kamppailuun, jota saksalaiset nimittivät Operaatio Zitadelleksi ja joka yleensä tunnetaan Kurskin taisteluna. Tämä alkoi 5. heinäkuuta ja kesti lopulta 22. heinäkuuta asti. Ratkaisu kuitenkin syntyi Hitlerin päätettyä keskeyttää kamppailun 13. heinäkuuta, taustalla oli liittoutuneiden maihinnousu Sisiliaan 10. heinäkuuta.

Puna-armeijan yleisin panssarivaunu 1943 oli T-34. Tornin tekstin mukaan Stalinin puolesta taistellut vaunu on ulkoasultaan kuitenkin sodanjälkeinen. Telapyörät, ulkoinen varustus jne. eivät istu vuoteen 1943. Kirjoittajien tiedossa ei ole, koska kalustonäyttely on tehty, mutta alue on erittäin siisti ja tuoreen oloinen, mitä todennäköisimmin vasta Venäjän aikana syntynyt tai kunnostettu.

Taisteluun osallistuneiden panssarivaunujen määrästä on erilaisia tietoja, luotettavimman mukaan saksalaisilla oli vajaat 300 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä taistelun aattona, Puna-armeijaa hiukan yli 600. Taisteluun osallistui siis tavalla tai toisella noin 1000 panssaria. Samaisen tiedon mukaan saksalaiset menettivät vaurioituneina tai tuhoutuneina noin viidenneksen vaunuistaan, Puna-armeija yli puolet.

Hiukan saksalaista kalustoa, Panzer-Kampwagen IV:n yläosa hieman omituisesti esille pantuna.

Kurskin taistelu nähtiin Neuvostoliitossa ja nähdään Venäjällä suurena ja ratkaisevana voittona, jota se olikin. Saksalaisilla oli siinä viimeinen mahdollisuus saada strateginen aloite taas käsiinsä, taistelun jälkeen voimasuhteet muuttuivat Wehrmachtin kannalta aina vaan huonommiksi.

Prohorovkassa on näyttävä muistomerkki ja alueella on useita museoita. Lehden avustaja Lauri Toikka vieraili heinäkuun alussa alueella ja hänen ottamiaan kuvia on ohessa.

Kari Kuusela ja Lauri Toikka


Jutun pääkuva: Taiteilijan näkemys taistelusta, kaksi T-34-panssarivaunua kaataa kahta saksalaista Tiikeriä päälle ajamalla. Lähin vaunu taistelee rungon tekstin mukaan isänmaan puolesta. Todellisessa elämässä T-34 yleensä jäi Tiikerille kakkoseksi. Muistomerkki on taisteluun liittyvän museon pihalla, pelkkiä panssarivaunuja käsittävä myös melkoinen erikoisuus.

Avainsanat: , , , , ,

Share This