Maaliskuu 1918

1. Maaliskuuta 1918

Punakaartilainen Johannes Pettersen

Venäjä ja Sosialistinen Suomi solmivat valtiosopimuksen, jossa muun muassa sovitaan kansalaisuuksista, vapaasta rajaliikenteestä ja luovutetaan Suomelle Venäjän valtion Suomen alueella oleva omaisuus.
Lue sopimus tästä.

Sosialistisessa Suomessa punakaartiin liittyy yhä uusia jäseniä. Aatteen lisäksi monia työläisiä houkuttaa myös se, että punakaartissa luvataan 450 markan kuukausipalkka ja kaksi ateriaa päivässä.
Valkoisessa ja punaisessa Suomessa on jo käytössä erilaiset setelit ja molemmin puolin kehoitetaan varovaisuuteen väärän rahan suhteen.

 

 

2. Maaliskuuta 1918

Suomen sosialistinen työväentasavalta on Leninin keksimä (käyttöön vaatima) nimi punaiselle Suomelle.

Suomen virallinen nimi on nyt “Suomen sosialistinen työväentasavalta”

Punainen toimittaja kirjoittaa. Magnus Lodenin julkaisussa:
Olemme tehneet yöllä tarkastuksen HS:n päätoim. Eero Erkon luona. Muutamia viinipulloja ja kirjeenvaihtoa takavarikoitu. Kuka tämä mitätön valkokaartilainen Eero Erkko on? Tulevaisuus tietää. (klo 03.00)

Tutkimme myös Eero Erkon pojalle kuuluvat sähkölaitteet. (klo 03.01)

Arbetarnas Notisbladin konttori on nyt Mariankatu 8:ssa. Avoinna (klo ½ 9–3 ip).

Kaikki asekuntoiset työläiset, liittykää Punakaartiin,! Ilmoittautukaa tänään Säätytalolla tai Ritarihuoneella (klo 12–6 ip). Vain lääkärintodistuksella saa vapautuksen Punakaartin palveluksesta. (klo12.01)

Julkaisemme tänään täydellisen listan vangeiksi otetuista valkokaartilaisista, joita säilytetään Svenska lyceumissa. Useita satoja. Ihmisiä kehotetaan viemään muonaa vangituille valkokaartilaisille. (klo 14.01)

Brondinin konsertcaféessa Citykäytävässä tehty tarkastus. Etsimme valkokaartilaisten asekätköjä. (klo 19.45)

Matkailijakoti Taimi, Iso Roobertink. 3, puh. 9306, suosittelee lämpimiä, edullisia huoneitaan. (klo 21.45)

70-miehinen valkokaartilaisjoukko liikkuu yhä Kirkkonummen metsissä. Ovat ilmoittaneet haluavansa antautua. (klo 22.00)

Pehr Evind Svinhufvud

Svinhufvud on edelleen Helsingissä ja yrittää pakoa.
Lauantaina 2.3.1918 auto haki Svinhufvudin Bulevardin viereiseltä Annankadulta ja vei hänet Katajanokalle. Tarkoitus oli mennä upseerikasinon toisella puolella olevalle jäänmurtaja Tarmolle ja paeta sillä Tallinnaan. Yritys ei onnistunut, joten Svinhufvud joutui kävelemään takaisin, tällä kertaa Uudenmaankadulle Hjördis Runebergin asuntoon.

 

 

 

3. Maaliskuuta 1918

Brest-Litovskin Rauhansopimus

Sata vuotta sitten tänään solmitaan Brest-Litivskin rauha Saksan ja Bolshevistisen Venäjän välillä. Siinä maailmansotansa Saksalle hävinnyt Venäjä luovutti Brest-Litovskin rauhansopimuksessa teollistuneimmat ja viljavimmat osansa. Se työnnettiin lännessä lähes 1500-luvun Moskovan suuriruhtinaskunnan rajoihin.
Bolshevikit sitoutuivat Brestissä myös pysyttelemään erossa Suomen sisällissodasta ja Suomi tunnustettiin Saksan etupiiriksi. Saksa suostuu virallisesti valkoisen Suomen avunpyyntöön

Myöhemmin Lenin on myöntänyt, että he rikkoivat Suomen ehtoa “ehkä 30-40” kertaa. Mutta viljatäydennykset ja asejunat eivät riittäneet muuttamaan sodan suuntaa.

Lue Brest-Litovskin rauhasta Wikipediasta.

 

4. Maaliskuuta 1918

Ote julkaisusta

Työmies-lehti julkaisee uutisen Suomen ja Venäjän välisestä valtiosopimuksesta. Sopimus ei ollut Suomen kannalta kovin edullinen, sillä siitä paistaa läpi Leninin tahto saada kaikille sosialististen maiden kansalaisille kansalaisoikeudet kaikkiin sosialistisiin maihin. Leninin tahdon toteutuessa kaikki venäläiset olisivat saaneet äänioikeuden myös Suomessa.

Ihan sellaisenaan eivät punaisetkaan Leninin ehdotusta nielleet, vaan sopimukseen kirjattiin vaatimus Suomessa asumisesta, vähintään vuoden ajan.

Sopimus ja koko ajatus Suomen Sosialistisesta Työväentasavallasta alkaa epäilyttää myös työväen musiikkimiestä Väinö Pesolaa. Hän kirjoittaa aiheesta päiväkirjassaan.

Väinö Pesola

“Tämänpäiväisessä Työmiehessä on selostus säännöksistä, joilla määritellään Suomen ja Venäjän suhteet. Näissä on paljon hyvää. Mutta kuvaavaa on, että sosialistit käyttävät Suomesta puhuessaan nimitystä: Suomen Sosialistinen Työväentasavalta.

Ei sivistysporvarillisella aineksella ole mitään tekemistä eikä sanomista Suomessa. Suorastaan sikamainen on 13:s pykälä.

Aivan hulluutta lähenee tuollainen röyhkeys ja idioottimaisuutta kuvittelu aivan täydellisestä punaisesta voitosta ja täysin uuteen elämään siirtymisestä.”

Lue lisää Väinö Pesolan päiväkirjasta tästä.

 

5. Maaliskuuta 1918

Saksalaiset Eckerössä 1918.

Sata vuotta sitten tänään, 5.2.1918, Saksalaiset sotalaivat saapuvat Ahvenanmaalle.

Paikalla olevat ruotsalaiset “rauhanturvaajat” neuvottelevat saksalaisten kanssa Eckerössä, jossa antavat sitoumuksen olla puuttumatta saksalaisten joukkojen toimintaan Ahvenanmaalla. Pian ruotsalaiset ryhtyvät vetämään joukkojaan saarilta.

Maaliskuun 5. päivänä ei punaisten ja valkoisten välillä käyty neuvotteluja, vaan taistelut jatkuivat Vuoksen länsipuolella Antreassa. Aikalaisraporttia päivän tapahtumista voi lukea Ratsumestari Georg Elfvengren kirjoittamana.

 

6. Maaliskuuta 1918

Morane-Saulnier Parasolista muunnettu Thulin D-tyyppi.

6.3.1918, lentää Thulin-tehtaiden koelentäjänä tunnettu Nils Paul Kindberg, Kreivi Eric von Rosenin lahjoittaman lentokoneen Ruotsin Uumajasta Vaasaan.

Kyseinen lentokone on ranskalaisvalmisteisesta Morane-Saulnier Parasolista muunnettu Thulin D-tyyppi, jossa oli ilmajäähdytteinen 90 hevosvoimainen pyörivä 9-sylinterinen moottori. Konee lentonopeus oli 100-120 km/h.

10.3.1918 Mannerheim lausuu lahjoituksesta seuraavat sanat:
“Kuuluisa ruotsalainen löytöretkeilijä, kreivi Eric von Rosen , joka on lahjoittanut armeijallemme sen ensimmäisen lentokoneen, on ilmoittautunut päämajaan saapuneeksi. Hänen kaunis lahjansa tulee vastaanotettavaksi kiitollisuudella ja merkittäväksi lentokoneena N:o 1, Kreivi von Rosen, Suomen armeijan ilmailutarhaan.”

Ensimmäisen lentokoneen saapumispäivä on jäänyt pysyvästi historian lehdille, sillä tuo maaliskuun 6. päivä määrättiin vuonna 1923 Ilmavoimien viralliseksi vuosipäiväksi.

 

7. Maaliskuuta 1918

Saksalainen sotilas Suomessa 1918

Suomi ja Saksa solmivat rauhansopimuksen Berliinissä, jonka kirjoitettuna tavoitteena on Suomen ja Saksan välisen ystävyyden vahvistaminen ja Suomen itsenäisyyden turvaaminen.

Suomen senaatin Edvard Hjeltin (1855-1921) ja Rafael Erichin Berliinissä allekirjoittamiin sopimuksiin kuului myös Suomen ja Saksan väliset kauppa- ja merenkulkusopimukset. Sopimus oli lähes täysin Saksan sanelema. Saksa tiesi Suomen huonon elintarviketilanteeen ja kiristi Suomea kytkemällä Elintarvikeavun Saksalle annettavaan valvontaoikeuteen Suomen ulkomaankaupassa ja talouselämässä.

Sopimukseen kuului myös salainen osa, jossa Hjelt ja Erich lupasivat omavaltaisesti Suomen hallituksen sitoumuksen kaikille keisarillisen Saksan toiveille. Vastavuoroisesti Suomelle luvattiin hankkia itsenäisyydentunnustukset niiltä valtioilta, joilta sitä ei ollut vielä tullut. Käytännössä sotilaallisesti ja taloudellisesti sopimus merkitsi Suomen suostumista Saksan sillanpääasemaksi. Hjeltin ja Erichin toiminta herätti ihmetystä Suomessa, sillä senaatti sai lukea sopimuksesta ruotsalaisista sanomalehdistä. Yleiseen tietouteen asia tuli Suomessa vasta viikko sopimuksen solmimisen jälkeen.

Lue sopimus tästä.

Suomessa senaatti nimitti Mannerheimin ratsuväen kenraaliksi, jotta hänellä olisi tulevissa neuvotteluissa korkeampi sotilasarvo kuin saksalaisilla.

 

8. Maaliskuuta 1918

Murmanskin satama 1918

Valkoisten päämajassa Pohjanmaalla suunniteltaan informaatiosotaa, eli agitaatiotoimintaa Vienan-Karjalassa. Tarkoituksena on nostattaa paikallisten asukkaiden bolshevikkien vastaista mielialaa. Mannerheim piti tällaisia toimia tärkeinä, sillä Suomen idänretken tarkoitus oli olla Karjalan vapauttaminen eikä suinkaan Saksan tuella tehdyltä aluevalloitus.

Tehtävään oli määrätty Isak Kaitera, joka perusti Oulun sotilaspiirin yhteyteen Vienan-Karjalan toimikunnan. Saatuaan Mannerheimin hyväksynnän, hyökkäystoiminta alkoi sitten huhtikuun alussa Kuusamossa ja Kuolajärven eli nykyisen Sallan alueilla.

Muurmannin rata 1918 Prokudin-Gorskii

8.3.1918 Englanti ja Ranska tulkitsivat Suomen ja Saksan välisen sopimuksen siten, että Suomesta oli käytännössä tullut Saksan vasallivaltio. Tätä näkemystä tukivat Jääkäreiden koulutus Saksassa, sekä saksalaisten ase- ja viljatoimitukset, ja maihinnousu Ahvenanmaalle. Valkoisen Suomen laajentumispyrkimykset Itä-Karjalaan nähtiin osana Saksan idänpolitiikkaan ja halua päästä hallitsemaan Muurmanskin rataa. Englannin asemien vahvistus Muurmanskissa oli vastatoimi Saksan uhan varalta.

Englannin hallitus kielsi myös viljan viennin Suomeen, vaikka maata oli käytännössä nälänhätä. Englantilaiset kuitenkin pelkäsivät viljan joutuvan saksalaisille.

Punaisessa Suomessa ruokapula oli armoton, 8.3.1918 koko maan perunavarastot julistettiin valtion takavarikoimiksi.

 

9. Maaliskuuta 1918

Maaliskuun kahdeksantena päivänä 1918 illalla kello 21.30 saapui Kauhajoen asemalle ylipäällikön erikoisjuna. Sen keisarillisessa salonkivaunussa pidettiin 8.-9.3. päivien välisenä yönä vapaussodan ehkä tärkeimmän ratkaisun operaationeuvottelu, H-hetken määräämisestä hyökkäykseen Tampereen valtaamiseksi.

Ylipäällikkö Mannerheim oli kuitenkin jo aikaisemmin itse päättänyt, että kansallisista syistä on välttämätöntä saavuttaa yksi huomattava voitto ennen kuin saksalaiset joukot astuisivat maihin Suomen kamaralle Helsingissä. Ylipäällikkö ei olisi halunnut vapaustaisteluumme – venäläisten sotajoukkojen karkottamiseksi maasta – ollenkaan saksalaisia.

Tuloksena täällä Kauhajoen asemalla pidetystä neuvonpidosta oli, että kun ylipäällikkö Mannerheimin erikoisjuna lähti 9.3.1918 yöllä 3.30 takaisin kohti Seinäjokea, niin Tampereen valtaustaistelu aloitettiin 15.3.1918.

Lue Mannerheimista Kauhajoen asemalla tästä.

Tamperelainen -lehti kirjoittaa huolestuneen artikkelin Brest-Litovskin rauhasta ja saksalaisten maihinnoususta Ahvenanmaalla.

9.3.1918, Pomarkun taistelut päättyvät valkoisten voittoon.

 

10. Maaliskuuta 1918

Punaiset aloittavat jälleen suurhyökkäyksen useilla rintamilla. Hyökkäykset kuitenkin torjutaan.

Yhtenä esimerkkinä kuvaus Kuhmoisten taistelusta, josta löytyy materiaalia myös Wikipediasta.
“Kuhmoisten taistelu käytiin Suomen sisällissodan aikana 10. maaliskuuta 1918 Kuhmoisten kirkonkylän tuntumassa. Se liittyi punaisten läntisen rintaman viimeiseen yleishyökkäyseen, jonka tarkoituksena Päijänteen länsirannalla oli Kuhmoisten valtauksen jälkeen edetä Jämsään ja sieltä edelleen kohti strategisesti tärkeää Haapamäen rataa. Punaiset hyökkäsivät Kuhmoisiin noin tuhannen miehen voimin, mutta valkoiset onnistuivat saartamaan heidän joukkonsa kylän eteläpuolella. Osa punaisista onnistui perääntymään iltapäivän kuluessa, mutta saartorenkaan sisään jääneet pääsivät murtautumaan ulos vasta kiivaan taistelun jälkeen illan hämärtyessä.”

Molemmin puolin suoritetaan sotarikoksia joukkosurmien muodossa.

Kuhmoisten taistelu tunnetaan erityisesti Harmoisten kylässä tapahtuneesta joukkomurhasta, jossa valkoiset teloittivat toistakymmentä punaisten kenttäsairaalan potilasta ja hoitajaa.
Valkoisen armeijan, virolaissyntyisen kapteeni Hans Kalmin johtaman pataljoonan 1. komppania teloitti Kuhmoisten taistelun yhteydessä punaisten Harmoisten kenttäsairaalan 11 punakaartilaispotilasta ja kaksi miespuolista sanitääriä. Hans Kalm ei itse osallistunut tapahtumiin ja oli täysin tietämätön tapahtumista, koska hän johti samaan aikaan valkoisten puolustusta Kuhmoisten kirkonkylässä Jämsän suuntaan hyökkääviä punaisia vastaan.

Koliahteen joukkomurha on Suomen sisällissodan aikainen veriteko, joka tapahtui Noormarkun Koliahteella 10. maaliskuuta 1918. Punaiset ampuivat tuolloin Porinja Noormarkun välisellä maantiellä yhteensä kuusitoista A. Ahlström Osakeyhtiön pääkonttorin johtohenkilöä ja muuta virkailijaa, joita oltiin kuljettamassa kohti Poria.
Joukkomurhasta voi lukea myös Juhani Putkisen blogista.

Esimerkiksi sotarikoksista sopii kuva Varkaudessa tapahtuneesta joukkoteloituksesta, josta on tullut eräänlainen symboli tapahtumille. Valkoisten kenttäoikeus tuomitsi lähes 200 punaista ammuttaviksi välittömästi heidän antautumisensa jälkeen. Johtuivatko tapahtumat viestikatkoksista, vai väärinymmärryksestä ei tiedetä. Varkauden tehtaaseen linnoittautuneet punaiset olivat heiluttaneet valkoista lippua ja valkoisten lähestyessä rakennusta olivat nämä avanneet tulen. Olivatko lipunheiluttajat ja tulenavaajat tietoisia toistensa toimista, ei tiedetä. Mutta tapahtumasta suivaantuneina valkoiset järjestivät massateloituksen, rankaisten kaikkia.

 

Helsingissä oleva 29- vuotias suojeluskuntalainen ja lääkäri Martti Johannes Siirala (1889–1948) ihmettelee tapahtumia yleisesti ja havaitsee mm. sensuurin merkkejä Työmies-lehden tiedottamisessa. Hän kirjoittaa päiväkirjassaan:
”Täytyy tässä vain ihmetellen katsella historian kulkua voimatta pikkurillilläänkään asioihin vaikuttaa.
Ensin hankkivat punaiset ryssiltä aseet, suutelivat ja imartelivat vuosisataista sortajaamme. Saivat miehiä, johdon ja komennon sieltä. Nimittävät päämajaansakin yksin julistuksissaankin “Smolnaksi”. Ettei edes se heitä iletä. Tunsivat lopulta paisuneensa kyllin vahvoiksi. Aseistetun roistoväen antoivat vapaasti Etelä-Suomessa murhata ja teurastaa aseettomia. Pohjois-Suomea vastaan lähettivät laumansa ryssäin komennon alla.

Merkillistä merkillisempänä ilmiönä on aivan ensi sivulla valkoinen sensuurin pyyhkimä paikka Työmiehessä. Se on totisesti jo oire sekin. On hieman vaikea päätellä, mistä sanotulla valkoiseksi nyt jääneellä palstalla oli tarkoitus kertoa, mutta lienee se ollut oikeastaan pääkirjoituksen loppukaneetti.
Ja kun edellä on haukuttu porvareita maan myynnistä sekä sen semmoisesta, sekä lyhyesti ohimennen mainittu, miltei kuin salassa, Saksan aktiivisista hommista, niin eiköhän poispyyhittykin palanen liene koskenut niitä. Oisivatkohan ne jo todellakin laskeneet joukkoja maihin?

Millainen äänilajihan nyt rupeaa Työmiehessä soimaan! Jos saksmanni todellakin tulee, niin antautuvatko hevillä ja sovinnolla armoille vai aikovatko ilman empimistä iskeä vielä päänsä seinään.”

Martti Johannes Siiralan päiväkirjaan voi tutustua YLEn sivuilla.

 

11. Maaliskuuta 1918

SMS Rheinland

Vaskiveden taistelujen muistomerkin vihkiminen 11.3.1928.

Sata vuotta sitten tänään, 11.3.1918 Käytiin Ratkaiseva taistelu Virtain Vaskiveden kylässä, jossa punaisten tavoitteena oli päästä valkoisille tärkeälle Haapamäen radalle. Vaskivesi oli järvien saartamana kylänä vaikea valloitettava. Taistelu oli kriittisimmillään 10.3. jolloin punaiset pääsivät peräti 200 metrin päähän kylästä, mutta sen jälkeen valkoiset saivat paikalle apuvoimia ja punaiset menettivät mahdollisuutensa kylän valtaamiseen. Vaskiveden taistelujen kunniaksi on pystytetty muistomerkki 11.3.1928.

 

Saksan Itämeren-divisioonan tuore komentaja kenraali Rüdiger von der Goltz saa tiedon Danzigiin, että suunnitelma edetä Ahvenmaalta kuljetuslaivoilla Turkuun ei toimi, sillä jää on liian paksua ja kiinteää jäämurtajien murrettavaksi. Uudeksi maihinnousupaikaksi valitaan Hanko, jossa on harvoin jäätyvä satama. Reitti Hankoon on kuitenkin miinoitettu, sillä Venäjän laivasto on maailmansodassa suojannut merimiinoilla Suomea, sen ollessa vielä Venäjän osa. Ja ennen kaikkea Suomenlahden suojauksen kohde on ollut reitti Pietariin. Miinanraivaus saattaa kestää jopa viikkoja, joten maihinnousu Suomeen tulee viivästymään.

Mannerheim ja Von der Goltz

Mannerheim on alkujaan vastustanut sotilaallisen avun pyyntöä Saksalta. Kun senaatti kuitenkin niin on tehnyt, kenraali purkaa mieltään kirjeessä tädilleen Hanna Lovénille.

“Uskon, että me olisimme omin voimin pystyneet puhdistamaan maan, mutta tietenkin se saksalaisten avulla tapahtuu nyt nopeammin ja sitenhän säästyy monta ihmishenkeä. Mutta tunne siitä että olisimme ilman ulkopuolista apua taistelleet ja voittaneet epätasaisessa kamppailussa, olisi ollut suuriarvoinen ja tärkeä kansakunnan tulevaisuudelle.”

 

12. Maaliskuuta 1918

Sata vuotta sitten tänään Mannerheim antaa käskyn suurhyökkäyksestä, päämääränä Tampere.
Mannerheim piti Tampereen valtausta tärkeänä ennen saksalaisten tuloa, sillä hänellä oli edelleen halu näyttää, että saksalaisten tulo ei ollut sodassa ratkaiseva tekijä. Ja punaisten voittamiseen se tuskin olikaan, mutta venäläisten vetäytymiseen Saksan merkitys oli äärimmäisen suuri.

Petropavlovsk

Saksan ja Venäjän välisen rauhansopimuksen mukaista Itämeren alusten siirtoa johti 3.3.1918 hajoitetun Tsentrobaltin tilalle muodostettu Itämeren laivaston komissaarien neuvosto yhdessä amiraali Razvosovin kanssa. Helsinkiin kootut alukset jaettiin taisteluarvon mukaisiin ryhmiin: ensimmäiseen ja toiseen ryhmään kuuluivat linjalaivat ja risteilijät, kolmanteen ryhmään muut sotalaivat ja alukset.

 

Sevastopol

“Ensimmäinen ryhmä, johon kuuluivat linjalaivat “Petropavlovsk”, “Sevastopol”, “Gangut” ja “Poltava” sekä risteilijät “Rurik”, “Bogatyr” ja “Admiral Makarov” lähti Helsingistä 12.3.1918 jäänmurtajien “Jermak” ja “Volynets” avustamana. Jää oli paksua, sää tuulinen ja lämpötila alimmillaan -9 C. Alukset pysähtyivät yöksi, ja ne oli aamulla ennen liikkeelle lähtöä irrotettava ympäröivästä jäästä, mikä hidasti matkaa. Alukset saapuivat 17.3.1918 Kronstadtiin kuljettuaan noin 180 mailin matkan. “Admiral Makarov” ja “Bogatyr” purjehtivat edelleen Pietariin Neva-joelle.”

 

Lisää laivastoaiheista luettavaa Jari Eerolan kirjoittamana.

 

13. Maaliskuuta 1918

Valkoisia lähdössä rintamalle Jämsän yhteiskoulun pihamaalla

Tampere oli sodan alusta alkaen valkoisten hyökkäyksen tärkein alueellinen kohde. Ryhmä Wilkmanin komentaja eversti Kaarlo Wilkman antoi määräyksen etenemisen aloittamisesta Tampereen suuntaan Jämsässä 13.3.1918.

Työväen musiikkimies Väinö Pesola kiroaa päiväkirjassaan Tiedonanto-lehden räikeää propagandaa.
“Eilinen Tiedonantolehti eli 12 p. maaliskuuta 1918 oli sietämättömän räikeä. Tämän kirjoitelman tarkoitus on muistuttaa tuleville polville: lukekaa ja arvostelkaa, mitä nykyinen vallankumoussenaatti on juljennut kirjoituttaa ja antaa painattaa tänä synkeän vakavana aikana.”

Maaliskuun puolivälissä 29-vuotias helsinkiläislääkäri Martti Johannes Siirala arvioi, että punaisten ja valkoisten välinen sota oli tullut käännekohtaansa.
”Nyt alkaa tanssi, jossa tahdin määräävät valkoiset”

 

14. Maaliskuuta 1918

Vilppulan rintamalla punaiset hyökkäävät vahvasti, mutta hyökkäykset torjutaan. Muutokset tuulet puhaltavat jo Tampereen suuntaan, kun 12.000 miestä vyöryy kohti Tamperetta. Ensin valkoiset joukot matkasivat junilla, sitten reellä ja lopuksi marssien.

Kartta Tampereen saartamiseen osallistuneiden valkoisen armeijan neljän ryhmän etenemisestä.

Mannerheimin suunnitelma Tampereen valtaukseen oli seuraava:
Maaliskuun alussa valkoisten ylipäällikkö Mannerheim päätti, että ennen saksalaisten odotettavissa olevaa maihinnousua Etelä-Suomeen olisi saavutettava ratkaiseva voitto, jollaiseksi sopisi Tampereen valtaaminen. Tampere oli punaisten tärkein rintamatukikohta ja merkittävä huoltokeskus. Operaatiota varten muodostettiin neljä armeijaryhmää, joihin kuului yhteensä noin 12 000 miestä. Lännestä ja luoteesta Tamperetta kohti etenivät eversti Ernst Linderin komentama Satakunnan ryhmä (2 700 miestä) ja eversti Harald Hjalmarsoninkomentama Hjalmarsonin osasto (1 650 miestä). Idästä ja koillisesta etenivät eversti Martin Wetzerin komentama Hämeen ryhmä (2 870 miestä) ja eversti Karl Fredrik Wilkmaninkomentama Jämsän ryhmä (3 750 miestä). Tarkoituksena oli ensin saartaa Tampereen pohjoispuolella olleet punaiset joukot siten, että Wetzerin Hämeen ryhmä sitoisi hyökkäyksellä punaiset asemiinsa Vilppulan rintamalla samalla kun vastakkaisista suunnista etenevät Hjalmarson ja Wilkman valtaisivat Oriveden, mikä katkaisisi punaisilta perääntymistien etelään. Sen jälkeen Linderin Satakunnan ryhmän oli tarkoitus saartaa myös Tampere etelästä etenemällä Lempäälään. Näin muodostuisi kaksi suurta mottia, toinen Tampereelle ja toinen pohjoisemmaksi Vilppulan ja Oriveden väliin. Wikipedia

 

15. Maaliskuuta 1918

Valkoisten kolonna lepotauolla Orivedellä matkalla kohti Tamperetta

Tampereen seudulla oli lämmin keväinen sää, peräti yhdeksän astetta lämmintä, kun varsinainen hyökkäysliike käynnistyy.

Tampereen valtausliike 15.3.-20.3.1918

Osaran alueella olevat joukot saivat evl Appelgrenilta hyökkäyskäskyn Ikaalisissa aamupäivällä.
Tavoitteena oli punaisten Osarassa ja Sikurissa olevien oletettujen päävoimien kaksipuolinen saarrostus (pihtiliike), Kyröskosken valtaus ja eteneminen Porin radalle Siuron tasalla.

Hjalmarsonin osasto lähti etenemään Virroilta kohti Kurua. Kurun taistelu kesti seuraavaan päivään, minkä jälkeen punaiset vetäytyivät sieltä Tampereen suuntaan. Hjalmarson ei kuitenkaan huomannut tätä heti, joten hän miehitti Kurun vasta maaliskuun 17. päivänä.

 

16. Maaliskuuta 1918

Valkoiset aloittivat Länkipohjan valtaamisen. Aamulla Lapuan suojeluskunnan päällikkö Matti Laurila piti taisteluun lähteville miehilleen puheen, jossa hän totesi: “Pojat, tähän asti on leikitelty, mutta nyt alkaa sota. Ja sota vaatii uhria. Minä toivon, että te ymmärrätte tämän. Minä uskon, että Lapuan miehet täyttävät velvollisuutensa.” Sekä Matti Laurila että hänen poikansa Ilmari kaatuivat Länkipohjan taistelussa mutta heidän tarinansa jäi elämään. Länkipohjan taistelusta muodostui sisällissodan siihenastisista kamppailuista ankarin. Taistelu päättyi valkoisten voittoon. Kiväärien vaiettua punaiset lähtivät pakenemaan. Ensimmäisen kerran myös siviiliväestö liittyi pakoon mukaan ja varsinkin punaisten tukijat jättivät kotinsa. Valkoiset saapuivat kylään ja toimeenpanivat verilöylyn. Länkipohjassa kuoli 129 punaista joista ainakin 70 teloitettiin taistelujen tauottua. Valkoisia taistelussa kaatui 37.

Tampereen punakaartin komppania rintamalla

Taistelut Kurusta alkoivat. Valkoista puolta komensi eversti Hjalmarson. Noin kahdeksan tunnin taistelujen jälkeen hän määräsi joukkojen suureksi yllätykseksi nämä vetäytymään. Valkoiset tottelivat päällikkönsä käskyä vastahakoisesti, sillä huolimatta hyökkäyksen takeltelusta he olisivat halunneet jatkaa taistelua ratkaisuun saakka. Samankaltainen tilanne syntyi punaisten puolella, kun heitä komentanut Stolbov antoi illansuussa joukoilleen käskyn vetäytyä. Punakaartilaiset eivät ymmärtäneet, mitä syytä heillä oli väistyä. Joukot jäivät lähelle Kurua, kunnes jälleen tuli käsky perääntyä. Joukot lähtivät vyörymään pois, mutta kukaan ei tuntunut tietävän minne oli määrä mennä. Lopulta suunnaksi otettiin Tampere. Tampereelle saapuneet miehet liioittelivat taistelun suuruutta tehdäkseen paostaan oikeutetun. Ajatus siitä, että johto oli pettänyt taistelevat joukot valtasi mielet.

Punaisten propaganda kertoi punakaartien voitoista. Uskoa voittoon esiintyi yhä myös kaartien johdossa. Mm. yleisesikunnan jäsen Tuomas Hyrskymurto uhosi paistavansa Mannerheimin.
Saksan valtiopäivien päävaliokunta otti esille Suomen retken rahoittamisen. Saksan sosiaalidemokraatit olivat koko väliintuloa vastaan. Saksaan paennut P.E. Svinhufvud kutsuttiin valiokunnan istuntoon selittämään Suomen tilannetta.
Lue lisää täältä.

 

17. Maaliskuuta 1918

Jalmari Parikka

Tärkeänä taistelunäyttämänö oli Tampereen seutu, missä tänään erityisesti Kurun taistelu päättyi valkoisten voittoon.

Taisteluja oli kuitenkin pitkin valkoisen ja punaisen Suomen välistä rintamaa, myös Karjalassa, jossa yhtenä raportoijana oli punaisten puolella Hjalmar Fabian Parikka (16. lokakuuta 1891 Sortavala – 27. maaliskuuta 1959 Helsinki) näyttelijä, teatterinjohtajaja ja punakaartin Vuoksenlaakson komppanioiden päällikkö.

Hän oli jo useissa taisteluissa karaistunut ja taustaansa nähden varsin hyvä sotilaskomentaja, jonka

Ehdotukset punakaartin äänestyksissä tosin jäivät usein vailla kannatusta.
Toinen asia, mistä sodan jälkeen valkoisetkin antoivat Jalmari Parikalle tunnustusta oli oikeudenmukaisuus ja rehellisyys.

 

 

18. Maaliskuuta 1918

Vilppulan asema 1918

Tampereen valtausliike 21.3.-23.3.1918

Valkoiset hyökkäsivät Orivedelle ja valtasivat Oriveden aseman katkaisten Vilppulassa olevien punaisten yhteyden etelään. Punaiset joukot olivat jäämässä saarroksiin ja päättivät perääntyä, minkä seurauksena Vilppulan linja tyhjeni. Tampereella saatiin kuitenkin koottua 250 vapaaehtoista, joista suuri osa rintamalta aiemmin paenneita; näiden joukkojen ja panssarijunan avulla punaiset saivat häädettyä valkoiset Oriveden asemalta ja avattua Tampereen-Vilppulan rataosuuden uudelleen. Vilppula oli kuitenkin jo menetetty.

Vilho Sipilän kertomus Oriveden taistelusta 17.-18.3.1918 on hyvä kuvaus taistelukentillä olleista sekaannuksista ja viestinnän vaikeudesta, niin viestivälineiden, kuin kielimuurinkin suhteen.

 

19. Maaliskuuta 1918

Punakaartin Nieuport-hävittäjät Tampereella

Suomen sotahistorian ensimmäinen pommitus 19.3.1918 Ikaalisissa

Ammattivallankumouksellinen Eino Rahja, Leninin kätkijä, tukimies ja vallankumouspäivien henkivartija lensi 19.3. Tampereelta Hämeenkyrön yli Ikaalisiin.

Tämä lento on ikuistettu Väinö Linnan Pohjantähdessä.

Ikaalisten kauppalan vahtimiehet olivat tunnetusti kellotapulin tornissa. Mutta kun sieltä ei massiivisen kirkon takaa nähnyt tärkeisiin etelän ja idän suuntiin, tähystäjä oli pakko asettaa myöskin kirkon keskitorniin, niin sanottuun ”lyhtyyn”. Sinne epäilemättä kannettiin myöskin kauppalan puolustuksen ainut konekivääri, minnekäs muualle? Vaikkei sitä tietenkään kenenkään kantti kestä kovasti mainita.

Vartiovuorossa olleet miehet kuulivat hurinan ja näkivät lentokoneen lähestyvän kauppalaa. – Kenen kone? toinen kysyi.

– Oma tietysti, et kai kuvittele että punikkirosvoilla olisi lentokoneita! toinen vastasi. Aseensa kohottanut laski sen ja miehet katsoivat ihmeissään kuinka kone kaarsi kirkon editse ja pudotti kapsäkin joka räjähti kirkon alapuolella ja toisen pommi kone pudotti Keturin pappilan tuntumaan. Sitten se jo kaasutteli takaisin Tampereen suuntaan. Paluutuurilla hän sitten heitti vielä yhden pommin Kostulaan. Turhaan yrittivät yllättyneet vahdit sojottaa kivääreillään perään.

Lue Veikko Huuskan kirjoitus täältä.

 

20. Maaliskuuta 1918

Punaisia ampumaharjoituksissa.

Punaiset julistavat Tampereen sotatilaan. Tämä saa porvarit piiloutumaan koteihinsa ja osan yrittämään valkoisten hallitsemalle alueelle.

Pakomatkat olivat vaarallisia, sillä kiinnijääneitä ei kohdeltu helläkätisesti, kuten linkitetystä blogikirjoituksesta voi lukea.

 

 

21. Maaliskuuta 1918

Vangittuja punaisia Tampereella.

Taistelujen jäljiltä punavankien määrä mitataan jo tuhansissa. 21.3.1918 ylipäällikkö määrää vangit sotilaiden haltuun.

Punaisessa Helsingissä työväen musiikkimies Väinö Pesola ihmettelee työväenlehtien hiljaisuutta rintamauutisten suhteen, mutta ruotsinkielisistä lehdistä voi lukea tappioista ja menetyksistä. Lisäksi Pesola ihmettelee porvarien yhtenäisyyttä niin taistelurintamalla, kuin erilaisten lakkojen ja boikottien suhteen Helsingissä. Muun muassa postista puuttuvat asiakkaat ja raitiovaunuissakaan ei kulje porvareita.

Euroopassa saksalaiset aloittavat itärintamalta siirretyillä joukoilla vahvistetuin voimin suurhyökkäyksien sarjan länsirintamalla. Tavoitteena on ratkaista sota ennenkuin Yhdysvaltain joukkojen saapuminen mantereelle muuttaa voimasuhteita ratkaisevasti.

 

22. Maaliskuuta 1918

Eversti Wilkmanin joukot valloittivat Kangasalan kirkonkylän ja Eversti Hjalmarsonin joukot ylittivät Näsijärven. Aloite sodassa on nyt vahvasti valkoisten käsissä, joten johto katsoi ainoaksi vaihtoehdoksi Tampereen saartamisen ja hyökkäyksen kaupunkiin.

22.3.1918 Taistelun suunnitelmasta ja käskystä voi lukea Juhani Putkisen blogista.

 

23. Maaliskuuta 1918

Valkoisten tykki ampuu

Sami Suodenjoki kirjoittaa: “Tykkien kranaatteja alkoi jo putoilla Tampereelle. Valkoisten tykkipatterit oli sijoitettu Aitolahdelle Hirviniemeen ja Kangasalan kirkonkylän lähistölle. Kranaatteja putosi pääasiassa Tammelan kaupunginosaan, joitakin myös muualle. Kaivokatu 10 sai osuman ja ainakin yksi ihminen kuoli. Myös Emmauksen matkustajakoti ja Tammelan koulu saivat osuman, minkä seurauksena Tammelan kaupunginosa evakuoitiin siviileistä. Hervan eläinsairaala paloi kranaatin osuman seurauksena. Ihmiset pakenivat tykistötulta kellareihin, mutta myös kivikirkkoihin sulloutui ihmisiä. Pommitus uhkasi niin porvarillista kuin työväestöäkin, vaikka valkoiset yrittivät välttää porvariston asuttamien kaupunginosien pommittamista.

Valkoisten joukot tunkeutuivat Tampereen itäpuolella jo Vehmaisiin ja katkaisivat Messukylästä Kangasalle johtavan rautatien. Kangasalan asemalle saarroksiin jääneet punaiset onnistuivat Mikko Kokon johdolla kuitenkin murtautumaan panssarijunineen läpi ja vetäytymään Messukylään. Myös Aitolahden taisteluiden seurauksena punaiset perääntyivät Messukylän Takahuhtiin.Valkoiset etenivät voimakkaasti myös Tampereen länsipuolella, jossa Viljakkala vallattiin 23.3.

Illalla 23.3. valkoiset joukot saivat Tampereen näkyviinsä. Eversti Wilkmanin johdolla senaatin joukot jatkoivat 23.3. etenemistään Kangasalta jo Tampereen eteläpuolelle Lempäälää kohti. Niiden tarkoituksena oli katkaista Tampereen-Helsingin-rata. Tampereelta lähetetyistä apujoukoista huolimatta punaiset olivat Lempäälässä selvästi alivoimaisia valkoisiin nähden.”

 

24. Maaliskuuta 1918

Ruotsalaisprikaati Lempäälässä

Valkoiset valtaavat Lempäälän ja saavat näin katkaistua Tampereen yhteydet etelään.

Tampereelta lähetetyistä apujoukoista huolimatta punaiset olivat Lempäälässä selvästi alivoimaisia valkoisiin nähden. Niinpä valkoiset valtasivat Lempäälän 24. päivän iltana ja noin kymmenen kilometriä rataa siirtyi valkoisten käsiin. Tampereen huoltoyhteys etelään katkesi, ja kaupunki jäi omien varastojensa varaan.
Viimeinen matkustajajuna oli lähtenyt Tampereelta Helsinkiin 23.3. sammutetuin lyhdyin. Junassa oli siviiliväestön lisäksi myös jonkin verran kaupungista poistuvia punakaartilaisia.

Seikkaperäisen kuvauksen voi lukea Juhani Putkisen blogista

Valkoisten tykistöä Lempäälässä.

Aamulla 24.3. Messukylän siviiliväestö evakuoitiin. Ihmiset tavaroineen ja kotieläimineen lähtivät kulkemaan kohti Tamperetta. Myös Vuohenojan ja Järvensivun esikaupungeista lähti väkeä vaeltamaan keskustaa kohti. Keskustorille kerääntyneitä pakolaisia, ohjattiin muun muassa kirkkoihin ja kauppahalliin. Osa joutui jo majoittumaan lämmittämättömiin tiloihin, sillä kaupungin valtava pakolaismäärä ylitti kaupungin kantokyvyn.

””Yö oli kaamea. –Kaikesta huolimatta nukuin suurimman osan yöstä enkä herättänyt poikaani. Tänään päivällä olemme katselleet luotipilviä Messukylän aukealla. Kuului kielto, ettei saa asiatta liikkua kaupungissa.”
Kaarlo Tiililä, päiväkirjamerkintä 24.3.1918

Tamperelaiset heräävät hälytyspillin ääneen puoli kahdelta yöllä. Kanuunat kaupungin laitamilla jylisevät. Ihmiset pakenevat Tammelasta, Kaupista ja Kalevankankaalta kohti kaupungin keskustaa.

Taistelu Messukylästä on alkanut.”
Messukylästä kirjoittaa Aamulehti

 

25. Maaliskuuta 1918

Eero Järnefelt – Kenraali Mannerheim Vehmaisten kalliolla 1918

Tampereen saartaminen jatkuu ja junayhteydet on nyt kokonaan katkaistu.
Iltaan mennessä osa Wilkmanin joukoista eteni Lempäälästä Tampereen suuntaan aina Hatanpäähän saakka, ja saman päivän aikana Hjalmarsonin joukot valtasivat Ylöjärven. Linderin joukot puolestaan katkaisivat Siurossa Tampere – Pori -radan.

Valkoiset valtasivat myös Takahuhdin ja Messukylän kirkon alueen ankaran taistelun jälkeen 25. maaliskuuta.

Carl Gustaf Mannerheim seurasi Vehmaisten kalliolta Takahuhdin ja Messukylän taistelujen etenemistä. Savuketta polttava valkoisten ylipäällikkö oli nostanut takinkauluksensa pystyyn ja vetänyt lakkinsa syvälle päähän. Hänen kasvojaan tuskin näkyi vaatekerrosten alta. Vaikka Eero Järnefeltin vuonna 1933 maalaamassa muotokuvassa 25.3.1918 Vehmaisten kalliolla seisova kenraali Mannerheim onkin kaulus avoinna.

Mannerheim uskoi koko punaisen Tampereen kukistuvan tuona päivänä, mutta muutaman tunnin jälkeen hän kuitenkin poistui pettyneenä, eikä ehtinyt näkemään Messukylän harjun valtausta.

Tampereen taistelut vaativat ensimmäiset siviiliuhrit.

Mielenkiintoista luettavaa ja paljon hyviä kuvia Tampereelta löytyy tästä linkistä.

 

26. Maaliskuuta 1918

Naiskaartilainen

Tampereen saarto on nyt täydellinen. Pispalan naiskaartilaiset osallistuvat kaupungin aseelliseen puolustamiseen.
Asetelma ei kuitenkaan ollut ihan yhtä kepeämielinen, kuin tässä Keskustorin toteuttamassa historian elävöittämisvideossa Punakaartilainen Roosa.

Jos mielenkiintoa riittää, voi tutustua koko videosarjaan täällä. Kyseessä ei ole mikään suurella budjetilla tehty tuotanto, mutta aika hyvin siinä on onnistuttu.

Tampereen lisäksi sotaa käydään myös muualla Suomessa.

Sissi Urho Kekkonen kirjoittaa kotiin Mouhusta.

Lenin tekee yhden rauhan sopimuksen rikkomuksistaan.
“Venäjän korkea sodanjohto valmistelee hyökkäystä Raudussa

”Sillä aikaa, kun valkoisten puolella kiinnitettiin kaikki huomio järjestelyyn, saapui usealta taholta viestejä, jotka tiesivät, että vihollinen valmisteli ratkaisevaa hyökkäystä päästäkseen ennen jäiden lähtöä Vuoksen ylikulkupaikalle Kiviniemessä.

Valvoakseen valmistuksia oli Pietarin sotilaspiirin päällikkö Jeremejev yhdessä kenraali Potapovin kanssa käynyt Raudussa, ja saatujen tietojen mukaan piti hyökkäykseen tarvittavien lisäjoukkojen siirron alkaa maaliskuun 26. päivänä.

Tiedot vihollisen vahvuudesta vaihtelevat melkoisesti, mutta mikäli jäljestäpäin on voitu todeta, lienee se vähää ennen Raudun valtausta noussut lähes 2000 mieheen; aseistuksena oli toistakymmentä kanuunaa ja suuri joukko konekiväärejä. Suuri, ehkäpä suurinkin osa vihollisen joukoista oli venäläistä sotaväkeä, kuuluen ainakin osittain ent. Preobrashenskin kaartiin, mutta kun suomalaiset punaisetkin yleisesti esiintyivät venäläisessä univormussa, ei ole mahdollista tarkoin määritellä näiden ja venäläisten lukusuhteita.

Sotilaallisesta johdosta huolehti sekä venäläinen että punainen esikunta, päällikköinä Grigorovskij ja H. Myllys, minkä ohella myöskin edellämainittu Jeremejev lienee ollut välittömästi johdossa mukana.”
Kirjoittaa Juhani Putkinen

 

27. Maaliskuuta 1918

Tampereen taistelut jatkuvat. Raimondo Montecuccolin (1608 – 1680) lausahdus siitä, että sota tarvitsee kolmea asiaa, rahaa, rahaa ja rahaa konkretisoituu myös valkoisessa Suomessa.
Senaatti antaa päätöksen 200 miljoonan markan Vapauden lainan ottamisesta kattaakseen sodasta aiheutuneita ja aiheutuvia kustannuksia.

Taistelut jatkuvat myös muualla Suomessa. Punaisten saartoyritys torjuttiin kahteen otteeseen Asikkalan pitäjän Arolan torpan maastossa.
Aikalaisraportin taisteluista voi lukea täältä.

 

28. Maaliskuuta 1918

“Verinen kiirastorstai. Sata vuotta sitten käytiin Tampereen taisteluiden ja samalla koko sodan verisin taistelu Tampereen Kalevankankaalla, joka sai nimen Verinen kiirastorstai.

Valkoiset joukot ryhmittyivät Kalevankankaalla hyökkäykseen siten, että:

– II Jääkärirykmentti hyökkäsi suoraan harjun suunnassa idästä
– XII pataljoona hyökkäsi vasemmalla sivustalla aivan radan pohjoispuolella
– VI pataljoona seurasi näiden takana
– Ruotsalainen prikaati hyökkäsi peltomaastossa Kalevankankaan pohjoispuolella

Punaisten ruumiita Kalevankankaan hautausmaalla.

Kiirastorstaina 28. maaliskuuta aamulla klo 7 valkoisten tykistö alkoi moukaroida Kalevankangasta ja hyökkäys alkoi tuntia myöhemmin. Punaisten asemat olivat kuitenkin paljon lähempänä kuin valkoiset olivat arvioineet, joten tykistötuli ei ollut tehonnut toivotulla tavalla. Lisäksi punaisten tulenavaus tuli valkoisille yllätyksenä. Valkoiset kävivät ankarassa tulessa päin vihollista. Hautakivissä näkyy vieläkin taistelun jälkiä. Ruotsalainen prikaati joutui avoimella pellolla tuleen ja kärsi kovia tappioita. Pohjoispuolella valkoiset joukot olivat lähestyneet Tammelaa.”
Lähde: Markku Rauhalahti

Seikkaperäisen kuvauksen taistelusta voi lukea täältä.

Punaisten ruumiita Kalevankankaan hautausmaalla.

“Heikki Ylikankaan teoksen ‘Tie Tampereelle’ (1993) mukaan Porin punaisen rintaman entinen komentaja Kustaa Salminen oli 28.3.1918 mennyt Tampereen punaisten esikuntaan Teknillisellä opistolla ja viskannut siellä viritetyn käsikranaatin koriin, jossa kyseisiä kranaatteja säilytettiin. Juuri räjähdyshetkellä samaiseen huoneeseen oli astunut Tampereen ylipäällikkö Hugo Salmela – räjähdys oli lennättänyt Salmelan palavan oven kanssa portaikkoon. Salmela oli kuollut saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä. Hän oli 33-vuotias, Kymin näyttämön johtaja.
Kustaa Salmisen motiiveista on ristiriitaisia tietoja. Yhdet väittävät hänen kostaneen ‘rintaman kavaltajille’ tai ‘raivatakseen pois päiviltä Tampereen juopottelevan punaisen esikunnan’. Salmelaa oli kuulopuheissa syytetty lahjuksien ottamisesta ja kumouksellisten ‘myymisestä’ valkoisille. Toisten mukaan kyseessä oli vain tahaton onnettomuus, joka johtui siitä, että Salminen tuli vahingossa vetäneeksi hypistelemästään käsikranaatista laukaisusokan pois ja oli paniikissa sysännyt kranaatin koriin, josta sen oli ottanutkin. Onnetonta vahinkoa tukee silminnäkijöiden kertomukset siitä, että Salmela oli astunut huoneeseen sattumalta juuri kranaatin räjähtäessä.
Hirvittävä räjähdys kaatoi seiniä ja tappoi useita ihmisiä. Teknillinen opisto ei enää kelvannut esikunnaksi. Salminen itse menetti jalkansa, mutta toipui myöhemmin niin paljon, että hänet saatettiin raahata valkoisten teloituspartion eteen.”
Lähde.

Yhden tamperelaisen punaisen tarinan tuolta voi lukea tästä.

Myös saaristossa taisteltiin ja 28.3.1918 valkoiset valtasivat Korppoon.
Valkoisten joukot nousivat maihin Strömman kylässä ja etenivät punaisten päämajanaan pitämään Korpo Gårdin kartanoon, joka sijaitsee pari kilometriä pohjoisempana. Hyökkäyksen käynnistyttyä punaiset vetäytyivät nopeasti länteen Kopoisin kylää kohti ja onnistuivat pysäyttämään vihollisen etenemisen. Vastahyökkäys sai valkoisten joukot hetkeksi sekasortoon, mutta saatuaan rivinsa taas järjestykseen he pakottivat punaiset jälleen perääntymään. Punaiset saivat myös tukea venäläiseltä tykkivene Bobrilta. Taistelut taukosivat lopulta pimeyden laskeuduttua ja aamulla valkoiset havaitsivat punaisten jättäneen saaren.

Aiheesta Wikipediassa.

 

29. Maaliskuuta 1918

Miehistöä jäänmurtaja Volynetshin kannella.

Valkoiset kaappasivat jäämurtajat Volynetsin sekä “Tshernomorski no. 1:n ja luovuttivat ne saksalaisten käyttöön, jotta saksalaiset pääsivät etenemään kohti Hankoa.”Kalevankankaan taistelun jälkeen itäinen rintamalinja jähmettyi paikalleen päiväkausiksi. Valkoiset eivät päässeet etenemään aukion yli Tammelaan ja Tullin alueelle, vaikka sitä kasarmeilta käsin useaan kertaan yritettiinkin. Kalevankankaan tappion jälkeen alkoi valkoisten päämajan operatiivinen osasto jopa suunnitella Tampereen jättämistä taakse ja jatkamista päävoimilla sen ohi etelää ja Karjalaa kohden. Tampereen valtausta päätettiin kuitenkin jatkaa. Joukot tarvitsivat lepoa, ja niinpä sotatoimet seisahtuivat Tampereen etelä- ja itäpuolella pitkäperjantain 29.3. ajaksi. Tampereen taisteluhin osallistunut Pentti Tapio kirjoitti lepopäivän tapahtumista seuraavasti:

Tänään on pitkäperjantai. Klo 4 aamulla siirrettiin tykit uusiin asemiin Maatialan kartanon maastoon ja meidät niiden mukana. Täältäkin oli asukkaat paenneet ja karja nälissään. Vartiovuorojen välillä ruokimme Armaksen ja Immo Lampon kanssa karjan ja saimme jälleen maitoa jota lypsimme toisillekkin, täällä oli myös kanoja, keräsimme munia, mutta kun ei ollut mahdollisuutta keittää tai paistaa niitä, käytimme ne juomalla.

Venäläisten rakennuttamia taisteluhautoja Epilässä.

Sen sijaan Epilänharjulla ja Lielahdessa taisteltiin pitkänäperjantaina. Ankarista yhteenotoista huolimatta rintamalinjassa ei silti juuri tapahtunut muutoksia. Punaiset pystyivät siellä pitämään asemansa Tampereen antautumiseen saakka.

Punaisten johto lähetti 30 miestä etsimään kaikkialta kaupungista väkeä rintamalinjoille. Myös porvareita yritettiin nyt toimittaa linjoille. Lisämiehistön etsimisen tulokset jäivät laihoiksi, vaikka kaupunkialueella oleskeli edelleen sadoittain kaartilaisia. Öiseen aikaan Tampere oli pimennetty, mutta tulipalot hehkuivat kaupungista ja valonheittäjät pyyhkivät lähialuetta. Punaisten partiot valvoivat tarkasti kaupungin pimennystä: syynä ei niinkään ollut halu vaikeuttaa valkoisten tykkitulen suuntaamista kuin pelko siitä, että kaupungin porvarillinen väestö antaisi viholliselle tietoja valomerkein.

Valkoisten konekivääri.

Senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvud ja senaattorit Juhani Arajärvi ja Jalmar Castrén vierailivat Tamperetta valtaavien valkoisten päämajassa. Mannerheim vei heidät katselemaan taistelukentän näkymiä Messukylän peltoaukeille. Valkoisten tykistö moukaroi Tamperetta Vehmaisista käsin, ja konekiväärien ja käsiaseiden tulituksen ääni kantautui hallitusmiesten korviin. Tampereen koillispuolelle Hirviniemeen sijoitettiin patteristo, joka alkoi ampua erityisesti punaisten tykistöasemia Pyynikillä. Kaiken kaikkiaan tykistötuli kiihtyi jatkuvasti: eniten kranaatteja putoili kaupungin kaakkois- ja itäosiin eli Tammelaan ja Kyttälään. Punaisten tykistöä vaivasi sen sijaan kasvava ammuspula.”
Kirjoittaa Sami Suodenjoki.

Karjalaa liitetään Suomeen. Everstiluutnantti Malmin järjestämässä kokouksessa Uhtualla 29.3.1918 allekirjoitti yli 300 paikallista asukasta Suomen hallitukselle osoitetun adressin, jossa pyydettiin päästä Suomen alamaisuuteen.

Helsingin biljardi-kahvilat määrättiin suljettaviksi 29.3.1918.

 

30. Maaliskuuta 1918

Tampereen taistelussa molemmat osapuolet pysyvät asemissaan, mutta
Eino Rahjan johtamat punaiset aloittavat hyökkäyksen Lempäälässä Tampereen saarroksen purkamiseksi. Taistelut jatkuvat päivien ajan, mutta valkoisten saartorengas kestää.

Noormarkussa 30. maaliskuuta 1918. Valkoiset hyökkäsivät pääsiäislauantaina Noormarkun kirkonkylään sekä seitsemän kilometriä sen kaakkoispuolella sijaitsevaan Harjakankaan kylään. Varsinainen tarkoitus ei kuitenkaan ollut niiden valtaaminen, vaan sitoa Porin seudun punaisia ja estää heitä lähettämästä apuvoimia Tampereen taisteluun Karkun rintamalle.
Noormarkussa ja Harjakankaalla käydyistä taisteluista tuli kuitenkin Satakunnan rintaman verisimmät yhteenotot, jotka vuorokauden aikana vaativat ainakin 70–80 kuollutta. Taisteluissa kaatui yhteensä 22 valkoista, joista 13 Noormarkussa ja yhdeksän Harjakankaalla. Lisäksi viisi ilmoitettiin kadonneeksi. Punaisia kaatui ainakin 50, vaikka yleensä hyökkäävä osapuoli menettää enemmän miehiä. Epäsuhta selittyy sillä, että valkoiset todenäköisesti teloittivat kymmeniä antautuneita punakaartilaisia, jotka myöhemmin merkittiin kaatuneiksi.
Aiheesta Wikipediassa.

Valkoisten raskasta tykistöä Raudussa 1918.

Samaan aikaan kuin Tampereella käytiin taisteluita, myös Karjalassa taisteltiin verisesti.
Raudun taistelu oli Suomen sisällissodan aikainen taistelu, joka käytiin Karjalan kannaksella sijainneessa Raudun pitäjässä 20. maaliskuuta – 5. huhtikuuta 1918. Pietarin läheisyyden vuoksi enemmistö punaistenpuolella taisteluun osallistuneista joukoista oli venäläisiä. Valkoisten voittoon päättynyt Raudun taistelu oli Tampereen ja Viipurin taistelujen ohella yksi sisällissodan verisimmistä. Sen kaksi viimeistä päivää olivat koko sodan ankarimpia yhteenottoja kaikki rintamat mukaan lukien.
Valkoiset olivat onnistuneet valtaamaan Maanselän ja katkaisemaan rautatien kolme kilometriä Raudun eteläpuolelta. Myös Raudun kirkko tuhoutui taistelujen aikana. Punaiset pitivät kuitenkin edelleen hallussaan Raudun asemaa. Georg Elfvengren yritti nyt jo toistamiseen hyökkäystä Raudun asemaa vastaan 30.–31. maaliskuuta, mutta tuloksetta.
Raudun taistelu Wikipediassa.

Kekkonen kirjoittaa postikortin kotiin

Tokoin viljajuna.

30.3.1918 Tokoin viljajuna saapui Helsinkiin yli viisi viikkoa kestäneeltä Siperian matkalta. Kansanvaltuuskunta pyrki hankkimaan viljaa Venäjältä lievittääkseen punaisen Suomen elintarvikepulaa. Kansanvaltuuskunta teki viljajunan paluusta näyttävän tapauksen, vaikka sillä oli vain pieni merkitys koko punaisen Suomen viljatilanteeseen. Helsingin viljatilanne oli kurja, ja junan tuomalla viljalla oli siellä paikallista merkitystä. Junan viljanhakumatka ei ollut helppo. Rajanylityksissä oli ongelmia: osa vaunuista täytyi jättää venäläisille, osasta piti luopua veturin voimien ehtymisen vuoksi.

Saksan ulkoministeriö jätti bolshevikkihallitukselle nootin, jossa ilmoitettiin, että Suomesta saapuneiden tietojen mukaan sinne “virtasi yhä punaisia venäläisiä kaarteja Pietarista suurin joukoin”. Nootissaan saksalaiset esittivät vastalauseensa ja ilmoittivat, että mikäli neuvostohallitus ei rauhansopimuksen mukaisesti vetänyt kaartejaan Suomesta, Saksan olisi pakko toimia, jotta se saisi “sopimuksen mukaisen asiantilan”. Kun nootti jätettiin, oli saksalaisten maihinnousuoperaatio jo täydessä vauhdissa.
Lähde.

Väinö Pesola

Työväen musiikkimies Väinö Pesola ei näe Helsingin tilannetta enää kovinkaan valoisana.

”Punaiset kiristävät yhä. Nyt täytyy viimeistään klo 8 i.p olla kotonurkissa ja yksityisten telefoonit suljetaan. Mitäköhän tarkoittavat tälläkin yksilöjen omistusoikeuden ja vapauden sorrolla? Kauppiaille ym. tekee kielto suuren haitan.
Sairas saa myös nyt kuolla ilman pikaista lääkärin apua, ryöväri paeta ilman ahdistajaa ja tulipalo hävittää ilman nopeata vedentuloa.

Kunpa olisi kaikki lopun alkua. Viimeiseksi kai tapetaan porvarit nälkään.”

Kansan lehti kirjoitti “tiedettävän” valkoisten puolella taistelevan runsaasti kiinalaisia.

 

31. Maaliskuuta 1918

Aarne Sihvo Raudussa 1918.

Päivän kovimmat taistelut käydään Raudussa, Karjalan kannasella, jossa punaiset edelleen pitävät hallussaan Raudun asemaa.

Tampereella taas ”eilen”, eli pääsiäislauantaina 30.3. valkoiset levittivät lentolehtisiä, joissa kerrottiin valkoisten avuksi tulleiden saksalaisten nousseen Suomessa maihin. Todellisuudessa saksalaisten maihinnousu tapahtui kuitenkin vasta 3.4. Valkoiset pudottelivat koneesta myös antautumiseen kehottavaa julistetta, jossa vakuuteltiin: “Me emme tapa niin kuin punaiset vankejamme.”

Punaisten puolella Kansan Lehti puolestaan yritti hälventää tappiomielialaa iskulauseella: “Voitto on oleva meidän!” Punaisten moraali oli silti laskussa, sillä tappio näytti väistämättömältä. 31.3. mielialaa nostatti kuitenkin lentokone, joka pudotteli Rahjan allekirjoittamaa viestiä, jossa luvattiin punaisten apuvoimien saapuvan kahden päivän kuluttua.

Helsingissä työväen musiikkimies Väinö Pesola ei enää kaunistele, vaan purkaa pettymystään päiväkirjamerkinnässään:

”Sydäntä kuristaa. Te naiset, te naiset! Ne ovat vain huhuja! Mutta sittenkin!
Sydäntä raastaa epätoivo! Ryssän avulla punaiset pitävät puoliaan Tampereella, Viipurissa! Tampereelle on tullut ryssiä muutamia tuhansia ja Viipuriin useita mukanaan panssariautoja ja tykkejä. Ja näitten satavuotisten vainoojiemme asein, heidän puvuissaan punaiset pelastavat “isänmaata”, käyvät “oikeata” sotaa, surmaavat kansamme parhaimmistoa.

Ja usein on epätoivonen ajatus hiipinyt mieleen. Menen pois koko maasta, ulkomaille, Unkariin, Saksaan. Häpeän puna nimittäin polttaa koko kasvojeni piirteet, häpeän kyynel upottaa kuumimpaan toivottomuuteen! Onko porvaristomme syntitaakka noin lyijynraskas, verenkarvainen, että sen täytyy alistua köyhälistövaltaan, jonka läpiviejinä ovat entisten kurjien sortajiemme aseet, heidän moraalittomat, aasialaiset, miltei eläimentasolla olevat laumansa?!”

 

Avainsanat: , ,

Share This