Miksi Nato-selvitys?

Tilanne Ukrainassa on antanut vauhtia Suomen puolustusratkaisun ympärillä pyörivälle keskustelulle.

Esitin heinä-elokuun vaihteessa Aamulehden haastattelussa, että Suomen pitäisi tehdä ilman kiihkoilua ajanmukainen selvitys, jossa tuodaan esille Naton plussat ja miinukset sekä mitä jäsenyys maksaisi ja olisiko siitä hyötyä meille. Työn tekisivät puolustus- ja ulkoministeriö yhdessä, jolloin sekä jäsenyyden puolustus- että ulko- ja turvallisuuspoliittiset merkitykset otettaisiin huomioon.

Ehdotukseni nostatti keskustelumyräkän, jossa otettiin kantaa niin puolesta kuin vastaan. Sain kannatusta yli puoluerajojen, lukuun ottamatta poliittista vasemmistoa, jonka piirissä esitykseni ehdittiin lonkalta leimata niin julkisuustempuksi, Nato-salarakkaudeksi kuin kesäankaksikin.

Annan arvoa sille, että tasavallan presidentti Niinistö ja puolustusministeri Haglund suhtautuivat ehdotukseeni myönteisesti. Presidentin mielestä on syytä selvittää myös pohjoismainen sekä EU-yhteistyö.

Sen sijaan pääministeri Stubbin asettuminen selvitystä vastaan ihmetytti. On epäjohdonmukaista, että Stubb kannattaa jäsenyyttä ja haluaa keskustella Natosta, mutta ei halua perusteellista, faktapohjaista Nato-selvitystä.

Euroopan ja koko maailman turvallisuustilanteen muutos vaatii päivitystä, tutkimukseen perustuvaa tietoa ja laajaa kansalaiskeskustelua. On outoa, että Suomi kulkee kohti eduskuntavaaleja, mutta yhtä sen teemaa, Nato-keskustelua, ei saisi taustoittaa tosiasioihin perustuvalla selvityksellä.

Ei selvityksellä Suomea Natoon viedä – sen kai jokainen ymmärtää – mutta se olisi tarpeen jo siitäkin syystä, että pääsisimme siirtymään tunnepitoisesta juupas–eipäs -väittelystä ja toisten nimittelystä tosiasioiden punnitsemiseen.

Ylen teettämän Nato-gallupin perusteella jäsenyyden kannatus on Suomessa hieman noussut Ukrainan kriisin kuluessa. Kehitys on ymmärrettävä, sillä maanpuolustukseen vakavasti suhtautuvat tahot miettivät myös muita vaihtoehtoja, jos kerran kansalliseen puolustusratkaisuun ei tahdota antaa riittävästi rahaa.

Oma sekä edustamani puolueen Nato-kanta on kuitenkin edelleen kriittinen. Tärkeintä on saattaa oma puolustus kuntoon. Nykytiedon valossa turvallisuuspoliittista linjaamme ei ole tarvetta tarkistaa.

Tästä huolimatta asiaa on selvitettävä perusteellisesti asiantuntijoiden toimesta. Kannatan aina suomalaisille parasta ratkaisua.

Jussi Niinistö

Kirjoittaja on kansanedustaja (ps) ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja

Avainsanat: , , ,

Share This