Mitä Puolan papereista voi päätellä?

Suomen Sotilas avaa jo tässä vaiheessa hiukan Puolan papereista löytyneiden tietojen taustaa. Pyysimme kommenttia myös kylmän sodan aikaan perehtyneeltä suomalaishistorioitsijalta.

Nimiä?

Osa asiakirjoihin päätyneistä henkilöistä on saanut oman peitenimen. Tämä ei tarkoita, että kyseessä olisi värvätty henkilö tai vakoilija, mutta on Jukka Seppisen mukaan sisarpalvelun kohdalla ollut jatkuessaan ainakin ”viittaus pitkäaikaiseen KGB:lle hyödylliseen yhteistyösuhteeseen”. Seppinen kirjoittaa teoksessaan Koiviston aika (Auditorium, 2015) myös seuraavasti:

”Ns. luottamuksen sävyttämät vakoilu- eli keskustelutilanteet olivat yksi keskeinen työskentelymetodi. Toimintamuotona oli usein lounastapaaminen, jotka KGB käytännössä maksoi kaikki paria harvinaista poikkeusta lukuun ottamatta. — KGB yritti tietenkin värvätä kaiken aikaa myös henkilöitä, jotka alkaisivat tyhjentää sille työpaikkansa arvomateriaalia ja arviointejaan meillä tai muualla. Näin kävi esimerkiksi tullihallituksessa tai Kemira Oy:ssä.”

Suomen Sotilaan haltuunsa saamien asiakirjojen perusteella voi todeta Puolan tiedustelupalvelulla olleen suomalaisia tietolähteitä politiikan, liike-elämän, armeijan sekä median piirissä.

Kotipolakkeja?

Suomalaisten poliitikkojen, toimittajien ja muiden yhteiskunnallisten vaikuttajien harjoittama yhteydenpito itätiedustelun kanssa oli hyvin laajalle levinnyttä KGB:n Helsingin tiedusteluasemalle osoitettujen ohjekirjeiden perusteella jo vuonna 1982:

”Suomen valtiollisessa koneistossa ja puolueissa on tiedustelun kautta onnistuttu levittämään tietoa, väärää tietoa tai kompromettoivaa tietoa ja tuhota joitakin keskeisen vastustajan toimia.

Käytännön työssä käytetään kaikkia Neuvostoliiton tiedustelun aktiivisten toimien keräämiä keinoja, muotoja ja menetelmiä. Tämän kaiken on mahdollistanut ainoastaan laajalle levinnyt tiedustelukoneisto ja luotettavat tiedusteluyhteydet valtiollisessa koneistossa, keskeisissä poliittisissa puolueissa, liike-elämän piireissä, nuorisojärjestöissä, ammattiliitoissa ja muissa yhteiskunnallisissa organisaatioissa.”

Mitään KGB-yhteydenpidon tai Stasi-kontaktien laajuista verkostoa ei puolalaisilla vaikuta ainakaan siviilipuolella Helsingissä olleen.

”Jo nyt saatujen tietojen valossa Puolan residentuura Helsingissä täydensi KGB:n ja GRU:n toimintaa”, kommentoi professori Alpo Rusi papereiden sisältöä Suomen Sotilaalle. DDR:n tunnustaminen ja sen nopeuttaminen olivat hänen mukaansa olleet Stasin päätavoitteita Suomessa aina vuoteen 1973 saakka. ”Stasin residentuura oli käytössä olevan aineiston pohjalta ”kova luu” KGB:n apuna etenkin vuodesta 1973, kun DDR:n tunnustamisasia oli maalissa”.

Toisen haastattelemamme, osaan papereista tutustuneen historioitsijan mukaan Puolan suosiminen perinteisemmän DDR:n sijaan saattoi olla jopa lievää pesäeron tekemistä kotiryssäkäytäntöön. Hän nostaa esiin kysymyksen kotimaisille tahoille suoritetusta raportoinnista: ”– käytäntö lienee ollut varmistaa selusta kertomalla keitä tapaamiaan itäblokin edustajia epäili tiedustelumiehiksi”, historioitsija viestittää kommenttia pyydettäessä.

Mistä paperit kertovat?

Itäblokin turvallisuuspalveluiden arkistojen sisältämien tietojen luotettavuuden asteesta on esitetty erilaisia arvioita. Puolassa asiakirjojen järjestäminen systemaattisesti on katsottu tarpeelliseksi ja tavoitetta varten on perustettu Kansallisen muistin instituutti IPN. Vastaavia arkistoja löytyy eri puolilta entisiä sosialistimaita.

Lähimenneisyyden käsittelyn tavat ovat herättäneet Puolassakin polemiikkia. Yksi – varsin ilmiselvä – kysymys koskee tiedustelupalvelun kirjaamien asioiden luotettavuutta. Puolaan perehtynyt suomalaistoimittaja Martti Puukko on tähän liittyen tuonut esiin instituutin arkistoja vuosia tutkineen Tadeusz Isakowicz-Zaleskin kommentin:

”Minä en ole vielä löytänyt varsinaisia väärennettyjä dokumentteja ja olen tutkinut tuhansia jollen peräti kymmeniätuhansia sivuja. Ei tietenkään voida sanoa, että kaikki noissa asiakirjoissa olevat tiedot olisivat totta. Niissä on asioita, joita on liioiteltu, asioita, joiden kohdalla jonkun vilkas mielikuvitus on laukannut. Niissä on vääriä arvioita. Ja ilmiantajat ovat puhuneet palturia. Mutta järjestelmä ei väärentänyt asiakirjoja. Saattoi olla niin, että jotain typerää ilmiantajaa uskottiin, mutta järjestelmä sinänsä ei huijannut itseään. Mitä järkeä siinä olisi ollut, että Puolan turvallisuuspalvelu, joka oli vain neuvostoliittolaisen KGB:n jatke, olisi 45 vuoden ajan vain väärentänyt dokumentteja, sitä silmälläpitäen, että vuoden 1989 jälkeen joku avaa arkistot. Rehellinen historioitsija hylkää ääripäät, joiden mukaan kaikki on totta tai väärennettyä. Totuus on niiden välissä. Tutkimusten avulla voidaan selvittää monia asioita. Joidenkin dokumenttien uskottavuus on vähäinen, mutta on sellaisia asiakirjoja, jotka ovat 80-90 prosenttisesti uskottavia. Näin on etenkin salaisen poliisin omien dokumenttien kohdalla. Niiden uskottavuus on lähes 100-prosenttinen.”

Avainsanat: , , ,

Share This