Mustat joutsenet

Iivi Masso

Iivi Masso

ENNUSTAMINEN on epäkiitollinen tehtävä. Maailmalla on kiusallinen taipumus olla noudattamatta ennustajien visioita. Korkeankin tason asiantuntijat ovat usein väärässä ryhtyessään arvioimaan tulevia tapahtumia. Heitä harvoin moititaan vääriksi osoittautuneista arvauksista. Tiedämmehän, että tulevaisuus on epävarma. Silti tulevaisuus kiinnostaa. Haluamme pohtia, miltä maailma näyttää viiden, kymmenen, sadan vuoden kuluttua.

ELOKUUSSA juhlittiin Viron ja Latvian itsenäisyyden palauttamista Neuvostoliiton epäonnistuneen vallankaappausyrityksen varjossa. Vain vähän aikaa sitä ennen lännessä riitti asiantuntijoita, jotka eivät pitäneet Neuvostoliiton hajoamista mahdollisena, eikä toivottavanakaan. Glasnostin ja perestroikan piti riittää. Neuvostoliitosta piti vihdoin tulla oikeasti hyvä.

NYT ON JO HELPPO unohtaa, että Neuvostoliiton lähes väkivallaton hajoaminen oli eräänlainen historian musta joutsen. Mahdottomuus, joka yhtäkkiä osoittautui mahdolliseksi. Jälkeenpäin se näytti miltei välttämättömältä. Vaihtoehtoja ei nyt haluaisi edes kuvitella.

VIELÄ VUONNA 2014 löytyi Suomessakin korkea-arvoisia poliitikkoja, jotka vakuuttivat, ettei Venäjä missään tapauksessa aio vallata Krimiä. Yhtä lailla väitettiin, että ajatus Venäjän armeijan tunkeutumisesta itäiseen Ukrainaan on absurdi. Toisin kävi. Tänä päivänä länsimaissa ymmärretään Venäjän arvaamattomuus. Enää vain Donald Trump uskoo Venäjän olevan luotettava kumppani kansainvälisellä areenalla. Silti uskomme hiljaa, että ei se nyt ainakaan Euroopan unioniin tai Natoon uskalla. Eihän?

TÄLLÄ HETKELLÄ on vaikea hahmottaa Eurooppaa vuonna 2030, tai edes 2025. Otamme pitkiä asuntolainoja ja keskustelemme itse ajavista sähköautoista. Pohdimme, miten saisimme talouden lähes pysähdyksestä hienoiseen kasvuun. Turkista voi tulla EU:n jäsen tai sitten ei. Juuri nyt näyttää siltä, että pikemminkin ei. Entä pakolaiskriisi, Venäjä, ISIS, Brexitin kaiku?

PYSTYMME ehkä hahmottamaan nykyistäkin ankeamman talouskriisin tai paluun kasvuun. Toivomme tietysti, että jännitteet lähialueilla laantuvat ja massamaahanmuutto palautuu juuri sopivalle tasolle, jotta voimme edelleen kannattaa sitä vaikeita kysymyksiä esittämättä. Emme oikeasti tiedä, kuinka pitkälle Venäjä on valmis menemään duginilaisessa imperiumin palauttamisen unelmassaan. Emme tiedä, ovatko kesällä Euroopassa arkistuneet ISIS-iskut väistyvän ääriliikkeen kuolonkouristuksia tai vasta alkusoittoa jollekin, jota emme edes uskalla vielä kuvitella.

ILMASSA OLEVIA viestejä on syytä kuunnella tarkkaan. Ukrainan kehitystä ennakoivat vuoden 2008 tapahtumat Georgiassa. Neuvostoliiton hajoamista ainakin toivoivat monet sen sisällä, joskaan he eivät uskaltaneet uskoa siihen. Tulevaisuuden siemenet ovat aina jossain näkyvissä, mutta kaikista siemenistä ei kasva taimia. Näin ollen yllätymme yhä uudestaan.

POLARISOITUNEET keskustelut eivät auta meitä huomaamaan ajan hentoja merkkejä tulevan mahdollisuuksista. Euroopassa on nyt selvästi aineksia huntingtonilaisen sivilisaatiokonfliktin kärjistymiseen. Varsinkin jos jo nähty, Lähi-Idästä Eurooppaan kantautunut ääriuskonnollinen väkivalta kiihtyy ja jos sille kehittyy väkivaltainen vastapuoli, jonka siemeniä voi nähdä kansallismielisen liikehdinnän eräänlaisissa ääripäissä. Toisaalta on myös mahdollista, että ISISin kaltaisten toimijoiden äärimmäinen julmuus vauhdittaa kriittistä keskustelua uskonnon tulkinnoista, jonka seurauksena voi olla muslimiväestön laaja sekularisoituminen ainakin länsimaissa.

TÄLLAINEN KEHITYS ei nyt vaikuta kovin todennäköiseltä, kuten ei myöskään Venäjän suunnanmuutos. Mutta siltähän ei näyttänyt Neuvostoliiton hajoaminenkaan. Siksi puhumme mustista joutsenista.

HAHMOTAMME tulevaisuutta paremmin, jos otamme tosissamme epätodennäköisten skenaarioiden toteutumisen mahdollisuuden, hyvässä ja pahassa. Yllättävien kehityssuuntien toteutuminen voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Arabikevät käynnistyi vuonna 2011 melkein hetkessä. Merkkejä oli ilmassa silloinkin, mutta arvovaltaiset asiantuntijat eivät uskoneet, että sikäläisten diktaattorien veneitä voitaisiin keinuttaa ilman ulkopuolista apua. Sitten kun ”kevät” oli jo käynnistynyt, alueelta odotettiin nopeaa demokratisointia. Uskottiin, että Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka ovat kuin itäinen Eurooppa. Mutta eivät ne olleetkaan.

TULEVAISUUTTA visioidessamme unohdamme, että myös tulevat muutokset voivat tapahtua nopeasti. Mitä herkemmin seuraamme ajan merkkejä, sitä mahdollisempaa on edes yrittää ohjata ohjaamatonta. Kauhuskenaarioiden lietsonta ei ole sen viisaampaa kuin merkkien rehellisen analyysin leimaaminen kauhuskenaarioiksi. Mahdollisuuksista on uskallettava keskustella, vaikka jo siksi, etteivät ne toteutuisi pelkojemme mukaisesti. Sellainen lähestyminen näkyy nyt Naton suhtautumisessa Venäjään.

SAMAA suhtautumista tarvitaan muihinkin ajan merkkeihin. Tulevaisuudesta tiedämme varmasti vain sen, ettemme tiedä, mitä on tulossa. Vähiten olemme väärässä silloin, kun emme kiirehdi sulkemaan pois mitään mahdollisuuksia.


Iivi Masso on valtiotieteiden tohtori ja politiikan tutkija. Masso oli kansainvälisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen Diplomaatia-aikakauslehden päätoimittaja 2010–2012. Masso toimi Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen neuvonantajana vuosina 2013–2015. Masso on toiminut myös Eestin Päevalehden, Postimees-lehden ja Uuden Suomen kolumnistina ja YLE:n radiotoimittajana.

Kuva: Ukrainan Euromaidan-protestien aikana radikaaleimmat mielenosoittajat heittivät molotovin-cocktaileja viranomaisia päin, kuva tammikuulta 2014, Mstyslav Chernov/Unframe, cc-lisenssillä.

Avainsanat: , , , , , , ,

Share This