Nato-käännös Ruotsissa?

Keskiviikkona uutisoitiin oikeistopopulistisen Ruotsidemokraatit -puolueen (SD) kääntyneen kannattamaan Nato-jäsenyyden hakemisen mahdollisuutta.

Kyse on toisin sanoen suomalaisten hellimästä ns. Nato-optiosta: jäsenyyttä ei kannateta tai siitä ei puhuta, mutta liikkumatila tahdotaan säilyttää.

Reaktiot Suomessa vaihtelivat laidasta laitaan.

Jotkut naureskelivat päätöksen merkitykselle toistamalla sinänsä paikkansapitäviä hokemia siitä, että Pohjois-Koreallakin on Nato-optio.

Toiset, oikeastaan myös tämän kirjoittaja, muistutti Euroopan unionin jäsenyysprosessista 1990-luvun alussa. Tuolloin monet Suomessa kokivat Ruotsin pettäneen Suomen ja jättäneen maamme yksin Venäjän viereen.

Tämä ei ole koko totuus. Suomalaisia oli kyllä pidetty varsin hyvin tilanteen tasalla, mutta taustalla vaikutti päättäjiemme haluttomuus ymmärtää viestiä, joka asettaisi heidät kiusalliseen valintatilanteeseen.

Myös Ruotsi ja Suomi sallivat aluettaan käytettävän Naton Trident Juncture -harjoitukseen vuonna 2018. Kuva Norjasta.

Mikä optio?

Pitää sinänsä paikkansa, että mikä tahansa valtio voi ainakin yrittää Nato-hakemuksen puolustusliitolle jättää. Pitää myös paikkansa, ettei SD ole muuttanut kantaansa Nato-myönteiseksi. Ei siis ole mitään syytä olettaa tuulen Tukholmassa kääntyvän välittömästi.

Lisäksi SD haluaisi jäsenyydestä kansanäänestyksen ja yhteispäätöksen Suomen kanssa.

Ruotsi on perustellut varovaisuuttaan jopa avoimesti uhkakuvalla, että maan aktiivisuus jäsenyyshakemuksen suhteen voisi johtaa tilanteen epävakautumiseen Suomessa. Asiasta on puhunut muiden muassa sosiaalidemokraatteja edustava puolustusministeri Peter Hultqvist.

Ulkoministeri Ann Linde suhtautui kriittisesti SD:n ulostuloon.

Joe Bidenin presidenttiys saattaa kääntää ruotsalaismielet myötämielisemmiksi Nato-jäsenyydelle. Jopa Bidenin kotikaupunki Wilmingtonilla on vahva historiallinen yhteys Ruotsiin, kuten kaupungin lipusta näkyy.

Miksi nyt?

Perinteisesti Ruotsin poliittisella kartalla eristetyn, mutta parlamentaarista valtaansa kasvattaneen puolueen kannanmuutoksen merkitystä ei kuitenkaan missään tapauksessa pidä väheksyä.

Todennäköisesti taustalla ovat siinä mielessä sisäpoliittiset syyt, että kasvojenkohotukseen pyrkinyttä joukkoa on hiljalleen ryhdytty povaamaan hajonneen porvariallianssin rippeiden, lähinnä keskustaoikeistolaisen maltillisen kokoomuksen, tueksi. Kokoomus haluaa muodostaa hallituksen ja tämä on hankalaa ilman SD:n apua.

Nato-kysymys tuskin suuresti kiinnostaa useimpia maahanmuuttoon ja EU-kritiikkiin keskittyvän puolueen jäseniä, mutta Suomesta poiketen perinteisen oikeiston kannattajille jäsenyyden edistäminen on todellinen prioriteetti.

Kyseessä on siis kädenojennus ja valmistautuminen sosiaalidemokraattien vallan haastamiseksi yhteistyössä siten, että molempien puolueiden edustajat voivat näyttää voittaneensa jotain olennaista.

Sisäpoliittiset motiivit eivät kuitenkaan tarkoita, etteikö jäsenyyttä ryhdyttäisi todella etenkin mahdollisen porvarihallituksen valtaannousun myötä edistämään.

Kun ovi on avattu ja mielipideilmasto pehmitetty, ajatukset kansanäänestyksestä sekä Suomesta saattavat unohtua. Lisäksi on täysin mahdollista, että ruotsalaiset siunaavat ratkaisun kansanäänestyksessäkin.

Viimeistään syyskuun 2022 valtiopäivävaaleihin mennessä toimintasuunnitelmien tulee olla valmiina myös Helsingissä. Saattaa olla, että kiperään valintatilanteeseen joudutaan vielä ennen presidentin vaihtumista tai mikä pahinta, vuoden 2024 presidenttitaiston tuoksinnassa.

Share This