Nauvo is next?

Elinkeinoelämän valtuuskunnan uudessa Lastuja lainehilla -raportissa käsitellään laajalti erilaisia tulevaisuudennäkymiä Suomelle ja Euroopalle. Muiden muassa Esko Ahon, Jorma Ollilan, Risto E. J. Penttilän ja Risto Siilasmaan työstämä julkaisu perustuu neljälle erilaiselle skenaarioille, jotka on kirjoitettu tarinallistettuun muotoon sekä näitä seuraaville asiantuntijakommenteille.

Joissakin tapauksissa logiikka horjuu pahasti, mutta silti paikoin leikkisäksikin heittäytyvä visiointi on erittäin tarpeellista. Pääosin paperissa käsitellään taloudellisia sekä poliittisia kehityskulkuja, mutta esimerkiksi Venäjän keskeinen rooli Suomen kehityksen kannalta tunnustetaan – tulkitaanko sitä realistisesti on asia erikseen. Ainakin tutkija Sinikukka Saaren arvio maan hybridivaikuttamista koskien tehdyistä virhearvioista on erittäin paikkansapitävä.

Shokeeraavimmassa skenaariossa Venäjän yllättävä invaasio Narvaan ja sitä seuraava Itä-Virumaan miehitys johtavat jäätyneeseen konfliktiin ja Naton hajoamiseen. Jatkokaudelle valitun Donald Trumpin johtama Yhdysvallat ei kykene toimimaan riittävän tehokkaasti Viron koskemattomuuden turvaamiseksi, joten pian itäinen Eurooppa – myös Suomi – ajautuvat Venäjän vasallivaltioiksi.

Ajatuskulku menee jotakuinkin niin, että alentuneen öljyn hinnan sekä Yhdysvalloissa vallitsevan kaaoksen seurauksena Venäjän presidentti Vladimir Putin päättää toimeenpanna unelmansa kansainvälisen järjestelmän uudelleenmuotoilusta. Työkaluksi kelpaa Koillis-Virossa sijaitseva Narva, jonka väestöstä merkittävä osa on Venäjän kansalaisia ja lähes kaikki venäjänkielisiä.

Salamahyökkäys yllättää eikä toimettomien amerikkalaisten asenne motivoi eurooppalaisiakaan sotilaalliseen vastaukseen.

Ratkaisevaksi tekijäksi nousee Suomi, jonka tarjoama tuki Nato-maiden ilmavoimille olisi kriittisen tärkeää venäläisten operaation torjumisessa. Epäröinnin, uhkailujen sekä pelkuruuden myötä Suomi valitsee läntisen sotilasliiton täydelliseen tuhoon johtavan linjan uskoen kykenevänsä itse pysymään näin sodan ulkopuolella.

Mitään pidempää sotaa ei kuitenkaan synny – ainoastaan Venäjän etupiiri Euroopan itäiselle puoliskolle. Kuten Suomi yhdessä Puolan ja Liettuan kiistelyn kanssa tuhosi Neuvostoliiton uhkaan potentiaalisen uskottavasti vastanneen reunavaltiopolitikan 1920-luvun alussa, 2020-luvun alussa Suomen ratkaisut – ja pidemmällä tähtäimellä päätös Naton ulkopuolella pysymisestä – tuhosivat puolen maanosan kehitysmahdollisuudet. Myös omamme.

Hyytävän vision julkituomisen ansio on siinä, että se pakottaa katsomaan silmiin erästä turvallisuuspolitiikkamme perusongelmaa. Siinä missä tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ennennäkemättömän selkeästi paaluttanut Suomen niin arvopohjaltaan kuin organisatorisessa katsannossa osaksi läntistä maailmaa, joustavuus – tai kuten englanniksi sanotaan, strategic ambiguity – voi kriisitilanteessa muodostaa ongelman. Skenaariossa esitettyä tilannetta tuskin olisi edes syntynyt, mikäli Suomen sitoutuminen läntiseen turvallisuusjärjestelmään olisi vahvistettu Naton viidennen artiklan myötä.

Loppujen lopuksi Helsingissä on vain päätettävä, ettei pinna katkea pelon alla.

Nykytilanteesta ei ole kovin perusteltua syyttää tasavallan presidenttiä, joka paperin tarinassa valitaan kekkosmaisesti jatkokaudelle poikkeuslain avulla. 2010-luvun alkupuolella kansainvälinen tilanne toki oli vielä suotuisampi jäsenyyden hakemiselle, mutta Suomen sisäiset olot – tai paremminkin Venäjän vaikutusverkostot Suomessa – ehkäisivät liikahdusta tapahtumasta. Siihen nähden Niinistö on toiminut hyvin ja toivottavasti myös hänen seuraajansa jatkaa tätä työtä.

Virolaisen Narvan vastarannalla sijaitsee Iivananlinnan kaupunki. Kuva on otettu Virosta.

Olisiko Narva sitten todennäköinen kohde skenaarion kuvaamalle miehitykselle? Allekirjoittaneen mielestä ei.

Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että vaikka sotilaallinen vastaaminen iskuun olisikin hidasta, Naton maaperälle tultaessa diplomaattinen vastaisku olisi valtava. Vaikka esimerkiksi Yhdysvalloissa olisi Venäjän tavoitteisiin ymmärtäväisesti suhtautuva presidentti, luultavasti koko läntinen maailma ottaisi poliittisten järjestelmiensä sekä virkamiesbyrokratiansa myötä käyttöön kovimmat mahdolliset keinot, joihin lukeutuisi esimerkiksi Venäjän irtikytkentä kansainvälisistä maksujärjestelmistä sekä suunnattomat varallisuuserien jäädytykset. Vielä vuosiin Venäjällä tuskin edes yhteistyössä Kiinan kanssa on mahdollisuutta käyttää omia järjestelmiään riittävän tehokkaasti voidakseen kompensoida massiiviset menetykset oligarkkiluokalle ja Kremlin lähimiehille. Näin ollen Naton tuhoaminen ei öljyn hinnan laskulta ja eliitin sisäiseltä kilpailulta pelasta.

Narvajoen rantaa vartioi Narvan taistelun muistoksi vuonna 2000 pystytetty Ruotsin leijona.

Tilanne, jossa Narvan valtaamisen voisi ajatella ennemminkin tulevan kyseeseen liittyy kansannousun uhan patoamiseen, jota Kreml haluaisi “pienellä voittoisalla” sodalla vahvistaa. Vaikka keski- tai työväenluokka eivät Venäjällä asioista päätä, voivat ne sopivassa tilanteessa vaikuttaa valtaapitävien asemaan merkittävästikin. Nähtävillä olevassa tulevaisuudessa Narvan valtaaminen tarkoittaisi kuitenkin myös sitä, että Venäjän eliitti kirjoittaisi ja toimeenpanisi oman kuolemantuomionsa.

Narvassa, Latviassa tai Suwalkin käytävällä tapahtuvaa Venäjän invaasiota ei voida sulkea pois ja sekä reaalinen että henkinen varautuminen niiden mahdollisuuteen on tärkeää. “Narva is next”, Krimin miehityksen jälkeen syntynyt lentävä lause ei kuitenkaan viidessä vuodessa ole toteutunut ja todennäköisemmin jää toteutumatta. Pieneksi, voittoisaksi sodaksi sopisi lopulta paljon paremmin Euroopan unionin solidaarisuutta koetteleva yhteenotto, joka toisi Venäjän joukot vähä vähältä uhkaavampiin asemiin myös Natoa kohtaan. Aivan yhtä hyvin voikin kysyä: is Nauvo next?

Share This