Nokia ja kesä 1944 – eli kun ylpeys kävi lankeemuksen edellä

Suomen Sotilaan viime numerossa (3/2014) oli ansiokas kuvaus Neuvostoliiton suurhyökkäyksestä kesäkuussa 1944, ja sitä edeltäneistä ja seuranneista tapahtumista. Joku voisi sanoa, että suomalaisten virheiden puiminen on ollut jälkiviisautta.

Hämmästyttävän paljon samanlaiset tapahtumasarjat ovat kuitenkin toistuneet muissa yhteyksissä suomalaisessa johtamisessa, ja jälkiviisaussyytteen ohella kannattaa muistaa, että jo moni aikalainen varoitti näistä asioista. Mielenkiintoista on ollut verrata, miten Nokian matkapuhelinliiketoiminnan tuho noudatti osittain samanlaista kaavaa kuin kesän 1944 tapahtumat. Pitäisikö Suomessa vakavasti pyrkiä oppimaan, miten johtamista voisi kehittää, että voisimme välttää vastaavia ”Kannaksen läpijuoksuja” jatkossa? Ettemme enää löisi päätämme Karjalan mäntyyn.

Suomalaisilla oli tietoa, että Neuvostoliitto valmisteli suurhyökkäystä keväällä 1944. Myös sen painopistealueesta ja keskityksistä oli tietoa ja arvioita siitä, missä se tapahtuu olisi voitu hyvin tehdä. Saksa oli myös varoittanut Suomea Neuvostoliiton kehittyneestä strategiasta, jota vastaan Talvisodan opit eivät enää toimineet. Suomen olisi pitänyt paremmin varautua Kannaksen hyökkäykseen, ja myös ajoissa muuttaa omaa strategiaa ja doktriinia niin, että se olisi paremmin kestänyt massiiviset epäsuoran tulen keskitykset ja sitä seuranneet läpimurrot. Huono varautuminen johti isoihin tappioihin. Lopulta toki saatiin, ratkaisevalta osin saksalaisten avulla, torjuntavoitot ja niitä seurannut rauha.

Nokia oli vuonna 2007 ylivoimaisesti maailman johtava matkapuhelinvalmistaja. Voi sanoa, että Nokia oli stabiloinut asemansa ja rintamat eivät liikkuneet. Samaan aikaan moni alkoi havaita melkoista ylimielisyyttä nokialaisten keskuudessa. He uskoivat, että mikään ei uhkaa heidän johtoasemaansa. Iso osa johtajista ja päälliköistä keskittyi lähinnä oman aseman rakentamiseen, vai voisiko sanoa, että halusi oman korsun näyttävän komealta ja polut piti olla kivetty.

Syksyllä 2007 Apple julkisti iPhonen. Nokian johto totesi, että se on marginaalinen tuote, jolla ei ole vaikutusta heidän markkinaosuuksiinsa. Tiedustelutietoa oli, mutta sitä ei haluttu kuunnella ja siitä puhujat leimattiin pelon lietsojiksi. Kuitenkin moni, joka alkoi käyttää iPhonea ja seurasi alaa, varoitti jo tuolloin, että iPhone voi muuttaa koko markkinan, ja Nokian heikkous on heikko ohjelmisto-osaaminen – tai eräiden sanoin – osaamista kyllä oli, mutta syystä tai toisesta ei saatu tuotteita ulos.

Nokia odotti, että kilpailijat tulevat kuten ennenkin, eli juosten rivissä aukean yli kuin Talvisodassa, ja siihen uskottiin olevan hyvät keinot vastata. Mutta kilpailijat alkoivatkin hyökätä täysin erilaisella strategialla. He eivät koittaneet tehdä vastaavaa puhelinta kustannustehokkaammin parilla uudella ominaisuudella, vaan he tarjosivat uudenlaisen käyttöelämyksen korkeammalla hinnalla ja avasit sovellusten kehittäjille mahdollisuuden tehdä rahaa julkaisemalle omia sovelluksiaan puhelimeen. Tästä kaikesta moni varoitti, kuten saksalaiset suomalaisia 1944, mutta suomalaisethan uskoivat tietävänsä paremmin.

Pian Google tuli samalle markkinalle samantyyppisellä käyttökokemuksella oman Android-käyttöjärjestelmän kanssa. Googlen käyttöjärjestelmä oli tarjolla eri laitevalmistajille. Juttelin kesällä 2010 erään Nokian johtotehtävissä olevan kanssa, joka sanoi, että Apple sortuu taas vanhaan malliinsa, jossa sen käyttöjärjestelmä on vain heidän omille laitteilleen ja se ei tule saamaan suurta osuutta kuten ei saanut PC-markkinassakaan. Toisaalta hän uskoi, että Android sortuu siihen, että yksi käyttöjärjestelmä voisi kunnolla toimia monissa erilaisissa laitteissa. Näin ollen hänen mukaansa kummastakaan kilpailijasta ei ollut uhkaa Nokialle.

Kun lopulta todettiin, että ollaan huonossa tilanteessa, ja kukaan johdossa olleista ei ollut vakuuttanut, että kykenisi hoitamaan kriisin, otettiin ulkopuolelta johtaja. Hänen johdolla liittouduttiin Microsoftin, entiseen mutta myös ongelmissa olevan suurvallan, kanssa. Mikään ei enää kuitenkaan voinut muuttaa rintaman liikkeen suuntaan. Kyse oli enää siitä, miten hyvin vihollisen etenemistä voisi hidastaa. Samalla koitettiin pelata taktista peliä, neuvoteltiin vihollisen (Android) kanssa rauhasta, ja vakuuteltiin Microsoftille, että rintamassa pysytään, sillä Microsoftin tuki oli elinlanka valitussa strategissa.

Lopulta tultiin Tali-Ihantalaan. Matkapuhelinliiketoiminta saatiin myytyä. Oli saavutettu torjuntavoitto. Tämän jälkeen ryhdyttiin kirjoittamaan historiaa, joka kertoo, miten mahtava saavutus tämä torjuntavoitto oli. Kukaan ei enää kysele, miksei asioihin varauduttu ajoissa? Miksi johto ei kuunnellut varoituksia? Miten muka lähes 40% markkinaosuuden menetys oli voitto? Miksi uutta strategiaa ei kehitetty ajoissa? Millaiset tappiot kärsittiin tämän huonon johtamisen ja varautumisen takia ja kuka tästä kaikesta oli vastuussa? Sankareita tarinassa ovatkin torjuntavoiton saavuttaneet johtajat. Ne, jotka eturintamassa varoittivat ajoissa ja halusivat toimia jo silloin toisin, leimattiin negatiivisiksi, epäisänmaallisiksi ja pelonlietsojiksi. Eivät sentään menettäneet henkeään, mutta ehkä työnsä.

Toki tarinoissa on varmasti erojakin, mutta hämmentävän paljon myös samaa. Myös muita samanlaisia tarinoita löydämme suomalaisesta johtamisesta, missä muutaman voiton jälkeen, alammekin muuttua ylimielisiksi, ja emme usko, että mikään vaara meitä enää uhkaa. Jopa jääkiekko-otteluista näitä tarinoita voi löytää varsin helposti takavuosilta kuten esimerkiksi metsäteollisuudesta jne. Onko raamatullinen viisaus – ylpeys käy lankeemuksen edellä – päässyt unohtumaan pohjolan luterilaisilta työmyyriltä? Vai miksi emme kestä menestystä?

Elämänsä lähes puoliksi Suomessa ja Ruotsissa asunut tuttavani sanoi kerran ”ruotsalaiset haluavat menestystä, suomalaiset haluavat selvitä hengissä.” Tässä ehkä kiteytyy jotain suomalaisista, joka voi tulla kovista ajoista ja alamaisena elämisestä. Suomalaiset ovat erinomaisia vaikeuksien ja hädän keskellä, mutta menestyksen tullessa ote kirpoaa herkästi. Nyt kun startup-yhtiöt ovat tulleet tärkeäksi osaksi taloutta, on Suomessa iloittu, kuinka useampi nuori yritys on muutamalla miljoonalla myyty esimerkiksi Amerikkaan. Toki hienoja saavutuksia, mutta samalla voisi kysyä kertooko se siitä, ettei uskota omiin mahdollisuuksiin rakentaa itse jotain todella suurta. Samoin heltisi ote useammalta muutaman miljoonan tehneeltä optiojohtajalta, kun amerikkalainen olisi samassa tilanteessa painanut vain kovempaa tavoitteenaan tehdä maailmanlaajuisesti jotain suurta.

Tietenkin tämän minun kirjoitukseni voi myös leimata epäisänmaalliseksi ja negatiiviseksi. Uskon kuitenkin, että jollei ongelmia tunnusteta ja niihin puututa, se jos mikä on typerää ja epäisänmaallisesta. Eikä ole oikein syyttää paniikin lietsojiksi ja epäisänmaallisiksi niitä eturintaman miehiä, jotka varoittivat siitä, mitä toisella puolella valmisteltiin. Osa maksoi sen hengellään. Samalla tavoin oli myös heitä, jotka vuosia koittivat saada Nokian johdon uskomaan, että suunta pitää muuttaa.

Minusta näistä asioista tulee oppia suomalaisessa johtamisessa, niin puolustuksen osalta kuin muuallakin. Esimerkiksi tällä hetkellä Suomen talous on vakavissa vaikeuksissa, mutta muutoksen vaatijoille vieläkin usein todetaan, että olet väärässä: Suomi on huipulla siinä ja siinä kansainvälisessä rankingissa. Pitää olla vain positiivinen, sillä ne asiat korjaantuvat. Tuntuu, että jälleen kerran päätöksiä halutaan vain lykätä ja erilaisilla sisäisillä perusteluilla vakuutetaan, ettei tarvitse varautua, muuttaa strategiaa tai toimia. Samoin Suomen puolustuksen osalta todetaan, että Suomen turvallisuusuhat eivät ole muuttunut. Natonkin suhteen voimme vain rauhassa odotella niin sanotun optiomme kanssa.

Olin itse 1990-luvun lopussa töissä Nokialla ja minun piti eräässä kaukoidän maassa tehdä varsin radikaali muutos, joka tarkoitti myös paljon irtisanomisia. Saksalainen ja brittiläinen kollegani sanoivat minulle: ei tuo tule tapahtumaan, suomalaiset eivät uskalla tehdä kovia päätöksiä. Olin silloin todella hämmentynyt kommentista, uskoin että suomalaiset ovat erinomaisia tunnustamaan tosiasiat ja tekemään päätöksiä. Saimme silloin päätökset tehtyä muutaman omapäisen yksilön, paikallisten ”Koskeloiden”, tuella. Olen silti vuosien varrella joutunut toteamaan, että ulkomaisten kollegoiden kommentissa oli perää: liian usein halutaan lykätä epämiellyttävien tosiasioiden myöntämistä ja vaikeita päätöksiä.

Kyse ei ole vain johtajakoulutuksesta, vaan asenteista laajemmin. Tämä on asia, johon tulisi kiinnittää huomiota myös johtamiskoulutuksessa. Ikävätkin tiedustelutiedot pitää ottaa tosissaan, kannattaa kuunnella kaikkea sitä tietoa mitä saa muiden toiminnasta ja oikeasti katsoa, miten siihen voi itse reagoida. Kilpailu on kovaa koko ajan, aiemmin saavutettu menestys ei takaa mitään seuraavassa taistelussa. Kannattaa myös kuunnella niitä rivimiehiä ja rintamajohtajia, jotka oikeasti tietävät, mitä kentällä tapahtuu. Kaikki tieto ei ole Keilaniemessä tai Mikkelissä, eikä edes ministeriöissä.

Suomalaiset ovat pragmaattisia osaajia ja kestävät mitä tahansa, mutta myös menestystä, valtaa ja vastuuta pitäisi oppia kestämään. Vihollinen ei ole lyöty, vaikka markkinaosuudet olisivat vakiintuneet. Bisneskouluni kalifornialainen professori sanoi usein ”bisneksessä on hyvä olla hieman paranoidi, en tiedä paranoidimpia ihmisiä kuin Bill Gates, Steve Jobs ja Larry Elison.” Kun on varuillaan, tunnustaa tosiasiat ja tekee päätökset heti, välttyy monelta raskaalta tappiolta. Menestyksekkään hyökkäyksen jälkeen murtokohdassa ei pistetä tupakaksi ja aleta lyömään korttia, vaan joko jatketaan eteenpäin tai valmistaudutaan vastahyökkäykseen ja otetaan se lapio käteen.

Aiheeseen liittyen:

Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan 5.8.2014: ”Suomen asema länsimaana on jo selkiintynyt kriisin kuluessa. Nyt tarvitaan selvitys siitä, mitä eri vaihtoehdot merkitsevät Suomelle. Valtioneuvoston vuodenvaihteeksi kaavailema turvallisuusselvitys ei riitä Ukrainan kriisin repimässä Euroopassa.”

Kauppalehden Jari Saario 5.8.2014: ”Hallitus työnsi päänsä pensaaseen: Rinteen mukaan EU:n Venäjä-pakotteista ei aiheudu minkäänlaisia muutoksia VM:n ennusteisiin, eikä lisäleikkauksia ole tulossa.”

Avainsanat: , , , , ,

Share This