Onko Suomi tilanteen tasalla?

Hallintotieteen tohtori Juhani Kivelä valottaa tuoreessa väitöskirjassaan maamme varautumista häiriötilanteisiin. Hiljainen hälytys – yhteiskunnan häiriötilanteiden hallinnan tila vuosina 2012-2014 perustuu virallisten dokumenttien lisäksi laajaan haastatteluaineistoon.

Vuonna 2012 kaikki oli virallisten linjausten perusteella kuten pitikin. Häiriötilanteisiin oltiin varauduttu riittävän hyvin eikä valtioneuvoston vuonna 2009 asettama ns. Hallbergin komitea huudellut uudistusten perään. Tutkimusta tehdessään Kivelä onnistuu kuitenkin osoittamaan lukuisia kehittämiskohteita, vaikka aikaa ei toisenlaisista johtopäätöksistä ole kulunut kuin nimeksi.

Lukija jääkin pohtimaan, minkä vuoksi muutostarvetta ei ollut havaittu tai ainakaan tunnustettu. Toisaalta lähialueemme ollessa poikkeuksellisen nopean turvallisuustilanteen muutoksen kourissa ei voi välttyä miettimästä, olisivatko painotukset ja tulkinnat vaikeimmista kriisitilanteiden haasteista muuttuneet, mikäli haastattelut olisi tehty esimerkiksi vuotta myöhemmin.

9789515118752Häiriötilanteiden anatomiaa

Kivelä nostaa esiin käsitteen TSSR (trans-system-social ruptures). Nämä uhat eivät kunnioita perinteisiä rajoja, niillä ei ole selvää alkuperää, ne leviävät nopeasti, niillä on laaja potentiaalinen häiriövaikutus ja perinteiset paikalliset torjuntatoimet eivät toimi. Kansallisten toimijoiden reagoidessakin vaikutukset ovat niiden ulottumattomissa. Tutkimus on siis erittäin ajankohtainen hybridisodan ja hybridisodankäynnin termeistä keskusteltaessa.

Suomea koskevia rajat ylittäviä uhkia ovat muun muassa kyberhyökkäykset. Kivelä muistuttaa, että sellaisia on jo esiintynyt hallintomme ydinalueilla, ulkoministeriön verkoissa. Hänen mukaansa Suomea eivät näytä tällä hetkellä uhkaavan sotilaalliset toimet, mutta pehmeämmän hybridipainostuksen kohteena olemme olleet ja tulemme olemaan kunnes Ukrainan tilanteen aiheuttamat vastakkaisuudet poistuvat.

Jarno Limnéllin ja Charly Salonius-Pasternakin mukaan hybridisodankäyntiin varautuminen edellyttääkin vahvaa kokonaisturvallisuusajattelua, jossa korostuu valmistautuminen kohtaamaan poikkeavia tilanteita ja elämään pitkäänkin eräänlaisessa harmaassa vaiheessa.

Missä vika?

Kivelä käy väitöskirjassaan järjestelmällisesti läpi sisäministeriön, aluehallintovirastojen, kuntien, hätäkeskusten, pelastuslaitosten, poliisin ja rajavartiolaitoksen roolit.

Erityisesti ongelmaksi näyttäisi nousevan eri tahojen välisen yhteistyön (muun muassa yhteisen koulutuksen) puute sekä byrokraattiset reviirirajat ja aluehallintovirastojen kohdalla jopa toiminta-ajatuksen lähtökohtainen epäselvyys. Kivelän mukaan “AVI:lla on turvallisuuskouluttajan rooli, mutta nykymuotoisena se palvelee ensisijaisesti puolustushallinnon tarpeita ja vain toissijaisesti häiriötilanteiden hallinnan vaatimuksia”.

Sisäministeriön johdon strateginen ajattelu puolestaan “näytti rajoittuneen Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaisesti vain ennalta ehkäisevään toimintaan”. Hallinnonalan säädösuudistukset on toteutettu toimijakohtaisesti eikä niissä Kivelän mukaan ole otettu huomioon häiriötilanteiden johtamisvaatimuksia.

Lukija imeytyy nopeasti byrokraattisten rakenteiden banaaliin maailmaan, jossa organisaatioiden tarkoitus vaikuttaa olevan oman asemansa ylläpito eikä tehtävänsä täyttäminen. Toisaalta on ilahduttavaa, että puutteet on nostettu tarkastelun kohteeksi. Johtopäätöksiä tutkiessa herää kysymys, olisiko esimerkiksi nuori, virkamiesuralle halajava tohtorikoulutettava voinut koskaan kirjoittaa moisia asioita heittämättä samalla hyvästejä urahaaveilleen.

Rahan lisäksi rakenteita

Kuten arvata saattaa, eivät nämä puutteet ole korjattavissa pelkällä budjetin kasvattamisella. Lopuksi tutkija pohtiikin erilaisia kehitysmahdollisuuksia.

Aluehallinnon johtorakennetta tulisi selventää. Valmiuslaki tulee säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä, joten sen uudistustarpeet on havaittava ajoissa. Sodanoloihin suuntautuneen ja sisäisen turvallisuuden koulutuksen tulisi tukea toisiaan. Maanpuolustuskurssejakin voisi uudistaa tähän suuntaan.

Lukija voi vain toivoa, että kirja kahlataan valtionhallinnossa läpikotaisin. Mahdollisesti syntyvä kiukku olisi syytä kanavoida epäkohtien korjaamiseen.

 

 

Kustantaja Kivelä Juhani

Unigrafia

Julkaisuvuosi 2016

Sivumäärä 222

ISBN 978-951-51-1875-2

Avainsanat: , ,

Share This