Osasto Brandensteinin maihinnousu Loviisaan

 

Otto von Brandenstein

Suomen vapaussodan päättymistä nopeuttaneen saksalaisen Itämeren divisioonan operaatio Hankoon ja sieltä Helsinkiin on historiassamme hyvin tunnettu. Samaan aikaan tapahtuneen lukumääräisesti pienemmän Osasto Brandensteinin maihinnousu Loviisaan on sen sijaan huomattavasti  tuntemattomampi. Asia johtuu tietysti siitä, ettei tämä osasto ei vallannut pääkaupunkia eikä joukon komentaja hallinnut de facto Suomea taistelujen tauottua. Se kuitenkin täytti tärkeän tehtävän katkaisemalla Riihimäeltä Pietarin johtavan radan sekä valtasi Lahden, joka vaikutti sodan nopeaan päättymiseen enemmän kun Helsingin valtaus. Osasto eteni lopulta aina Hämeenlinnaan ja Hauholle asti.

Saksa oli tehnyt rauhan Venäjän kanssa Brest-Litovskissa 3.3 1918. Sopimuksen mukaisesti Venäjän tuli vetää vielä Suomessa olevat joukkonsa pois ja lopettaa tukensa punaiselle vallankumoukselle. Leninin periaate: ”Luottamus hyvä, kontrolli parempi” oli tuttu saksalaisillekin. Siksi he päättivät suorittaa maihinnousun myös itäiseen Suomeen ja siten varmistaa, ettei Pietarin suunnasta uhkaisi mikään vaara. Samalla katkeaisi punaisten pakoreittti Venäjälle.

Talven aikana ei hajoamistilassa olleesta Venäjän armeijasta paljoa vastusta saksalaisille ollut ja he olivatkin ennen rauhan tuloa ehtineet vallata suurimman osan nykyisen Viron alueesta. Näin ollen tukialue sivustahyökkäykseen oli valmiina ja tukikohtina voitiin käyttää myös Suursaarta, Tytärsaarta  sekä Lavansaarta. Saksalaiset olivat maaliskuussa miehittäneet ne yhdessä saarille paenneiden Etelä-Suomen valkoisten kanssa. Tehtävä oli silti vaikea, sillä Suomenlahti oli paksussa jäässä. Liikennöintiin tarvittiin jäänmurtajen apua ja silloinkin ainoastaan suuremmat alukset pystyivät kulkemaan hitaasti ja vaivalloisesti. Uhkana olivat vielä Helsingissä miehistöineen talvehtineet Venäjän laivaston taistelulaivat sekä pienemmät alukset.

Saksan sodanjohto antoi käskyn itäisestä maihinnoususta vasta 2.4., jolloin Hankoon suunnattu 9.500 miestä käsittävä Itämeren divisioona oli jo lähestymässä Hankoa. Kohteeksi määrättiin Kotka, jonka hyvän sataman sekä pohjoiseen johtavan rautatien uskottiin tarjoavan parhaat mahdolliuudet Kouvolan molemmille osapuolille tärkeän rautatieristeyksen valtaamiseen. Aikaa valmisteluihin annettiin ruhtinaalliset kaksi päivää, sillä maihinnousuosaston tuli nostaa ankkurit jo 5.4. klo 6.00 aamulla. Komentajaksi määrättiin eversti, vapaaherra Otto von Brandenstein. Hänellä oli käytettävissä kolme pataljoonaa jalkaväkeä, polkupyöräpataljoona sekä kaksi tykkipatteria eräiden pienempien pioneeri-, huolto-, lääkintä-, viesti- ym. yksiköiden lisäksi. Näistä jälkimmäisistä tärkein oli kipinälennätinjoukkue, siis sähkötysradioasema. Yhteensä Osasto Brandensteinin nimellä historissa tunnettu joukko käsitti noin 2.500 miestä. Suomalaisten valkoisten apujoukkojen aseistamiseksi mukana oli vielä 2.000 kivääriä.

Yritys oli huippuvaarallinen sillä vastassa oli jäiden lisäksi nykyaikainen rannikkopuolustus, jonka tykkejä ei oltu tehty toimintakyvyttömiksi, kuten Hangon ja Helsingin väylillä. Tavoite sijaitsi syvällä punaisten miehittämällä alueella. Kun saksalaiset olisivat onnistuneet raivaamaan sinne tiensä oli vielä vaara, että Brandenstreinin suhteelisen pieni joukko jauhautuisi itään pyrkivien ylivoimaisten punaisten massojen jalkoihin. Olihan pelkästään Kouvolassa siihen aikaan yli 5000 miestä. Maihin pääsykin edellytti yllätyksen onnistumista kun käytössä oli ainoastaan laituriin ajavia laivoja varsinaisten maihinnousualusten sijaan.

Miehistöä jäänmurtaja Volynetshin kannella.

Tehokkaaseen saksalaiseen tapaan valmistelut suoritettiin tulipalokiireellä mutta ajoissa ja matka alkoi. Käytettävissä oli kaksi jäänmurtajaa, Tarmo ja Volynets, jotka suomalaiset olivat Helsingissä kaapanneet ja tuoneet Tallinnaan. Niiden lisäksi oli kuitenkin ainoastaan hinaaja sekä yksi rahtilaiva, joka vielä osoittaui kykenemättömäksi kulkemaan jäissä. Siten ensimmäinen kuljetuserä käsitti vain hieman yli 1.000 miestä, tykkejä sekä vähäisen määrän ajoneuvoja. Vastoinkäymiset alkoivat heti matkaan päästyä. Kävi ilmi, ettei tien Kotkan satamaan sulkevaa Rankin rannikkopatteria oltukaan saatu vallatuksi. Suursaaresta lähteneet suomalaiset valkoiset luopuivat koko yrityksestä havaittuaan että Rankki oli vahvuudeltaan moninkertaisen punaisen osaston miehittämä. Saksalaisten lähettämä uusi maihinnousuosasto ei sekään päässyt saarelle jääesteiden takia.

Suunnitelmia oli nyt pakko muuttaa! Kotka oli poissa laskuista, sillä ei hitaasti jäissä ryömivät laivat olisivat olleet helppo saalis rannikkopatterille. Vaihtoehtona oli nousta maihin johonkin toiseen etelärannikkon satamaan. Tavoitteen kannalta parhaita olivat Hamina tai Loviisa, sillä molemmista lähti rautatie Riihimäen Pietarin radalle. Valituksi tuli jälkimmäinen, jonka ulkosatamaan Valkkoon laivat kiinnittyivät lähes sata vuotta sitten 7.4. ko 12.00. Alusten kansille oli sidottu kenttätykkejä vastarinnan murtamiseksi. Niitä ei kuitenkaan tarvittu, sillä vastassa oli punaisten sijasta iloisesti vilkuttavia kaupunkilaisia. Yllätys oli siis täydellinen; laivojen oli alussa luultu saapuvan punaisten avuksi. Itse asiassa tässä vaiheessa ei Hangosta Helsinkiin etenevän Itämeren divisioonan komentaja Goltzkaan ei tiennyt Loviisan joukon tilanteesta mitään ja Mannerheimin päämajan tieto toisesta maihinnoususta tavoitti vasta 15.4.

 

 

 

 

 

 

 

 

Avainsanat: , ,

Share This