Kyberhype…r…kele

Kyberisku energianjakelun ohjausjärjestelmään voisi lamauttaa Suomen muutamassa tunnissa ilman, että tarvitsisi ampua laukaustakaan…

Näin kuulee usein väitettävän. Väite on herkullinen, ja siitä saa komean otsikon, mutta se on epätosi. Siis normilööppikamaa.

Kyberhype alkaa muistuttaa jo kylmän sodan vuosien ydinsodalla pelottelua. Kannattaako Suomen edes yrittää puolustautua, kun kaikki olisi kuitenkin hetkessä ohi? Näinhän yritettiin horjuttaa maanpuolustustahtoa jo 1960–80-luvuilla. Nyt ydiniskun on korvannut mystinen kyber, jota monet eivät edes ymmärrä ja joka on helppo työntää joka rakoon pelottelu- tai rahastusmielessä.

Levittivätpä näitä asiantuntemattomaan suureen yleisöön helposti uppoavia väitteitä sitten pahantahtoiset trollit, hyväntahtoiset hölmöt – eli perinteinen rauhanliike – tai makeiden otsikoiden nälkäiset mitään ymmärtämättömät tai häikäilemättömät kollegani, ovat ne sisällöllisesti juttuina ja lööppeinä joka tapauksessa useimmiten hömppää.

Mutta kybersota ei ole hömppää. Se on yksi nykyaikaisen tulenkäytön keskeisimpiä muotoja, mutta vain osa kokonaisuutta, eikä se korvaa tai syrjäytä turvallisuuden muita tuhoavia elementtejä sen enempää kuin ydinaseetkaan aikanaan. Kybersotaa ei tulisikaan repiä irti sen kontekstista vaan nähdä osana kokonaisturvallisuutta.

On totta, että nykyaikainen yhteiskunta ja kansainväliseen keskinäisriippuvuuteen perustuva taloutemme on äärimmäisen herkkä ja riippuvainen energiasta, raaka-ainevirroista, sähköstä ja niitä ohjaavista arkisista tietoliikennejärjestelmistä. On myös totta, että tietoliikennejärjestelmät puolestaan ovat riippuvaisia energiasta. Kyberuhkia ja yhteiskunnan kriisivarautumista tai vielä paremmin kokonaisturvallisuutta ei tulekaan väheksyä, mutta ei siihen kohdistuvia uhkia pidä liioitellakaan.

On nimittäin liian helppo pelotella ihmisiä väittämällä, että pelkkä kyberisku vetäisi töpselin seinästä, sammuttaisi Suomen siviiliyhteiskunnan ja jättäisi Hornetit ja Leopardit avuttomina tukikohtiinsa ja varuskuntiinsa. Hölmöimmät tämä saa haikailemaan pohjoiskorealaisen riippumattoman lintukodon perään, kaipaamaan ”vanhoja hyviä” YYA-aikoja itänaapurin sylikoirana tai vaikkapa yksipuolista aseistariisuntaa aina yksityisaseista alkaen.

Todellisuudessa Suomi on yksi maailman parhaiten siviili-infransa suojanneita ja kokonaisturvallisuuteen panostaneita yhteiskuntia. Totta kai parantamisen varaa on aina. Jos muissa EU-maissa kokonaisturvallisuus on useammin rempallaan kuin edes säällisesti hoidettu, ei se anna tekosyytä laiminlyödä kotimaassa yhteiskunnan strategisten ja elintärkeiden toimintojen turvaamista. Päinvastoin. Siksi Suomessa tehdäänkin paljon töitä kokonaisturvallisuuden ja sen osan kyberturvallisuuden eteen, jos kohta resursseja soisi ohjattavan jatkossa niin sotilaallisen kuin muunkin varautumisen sekä huoltovarmuuden turvaamiseen huomattavasti nykyistä enemmän. Kyberturvallisuushan on osa tätä kaikkea, läsnä kaikkialla.

Juuri tehtävänsä aloittaneelta tasavallan hallitukselta voi nyt odottaa paljon. Onhan hallituksessa kolme puoluetta, jotka kaikki lupasivat ennen vaaleja panostaa yhteiskunnan ulkoiseen turvallisuuteen. On kuitenkin muistettava, että nykyaikainen yhteiskunta ei voi käpertyä ja käyttää kohtuuttomasti varojaan turvallisuuteen.

Turvallisuuden kivijalka on aina terve talous. Terveen talouden ylläpito ja kehittäminen normaalioloissa ja turvaaminen poikkeusoloissa on lopulta mahdollista vain tekemällä yhteistyötä kaikilla aloilla niiden maiden kesken, joilla on yhteiset intressit. Yksin ei maailmassa ole pärjätty ennenkään, kyberaikakaudella ei senkään vertaa. Yksin olisimme kyykyssä, ei ehkä muutamassa tunnissa mutta kuukaudessa parissa viimeistään. Siksi on tyhmää olla yksin.

Jaakko.puupera@suomensotilas.fi

PS. Suomessa on vahvat kokonaismaanpuolustuksen perinteet, mutta parantamisen ja tehostamisen varaa on aina niin normaali- kuin poikkeusoloja silmällä pitäen. Suomen pitää panostaa nykyistä enemmän viranomaisyhteistyöhön ja hyödyntää osaavien ja halukkaiden kansalaisten ilmaiseksi tarjolla olevaa vapaaehtoista panosta. Näin voitaisiin saavuttaa entistä enemmän entistä pienemmin taloudellisin panostuksin. Hallintoa ja sääntelyä on karsittava myös turvallisuuden eri sektoreilla. Tulevaisuudessa teho löytyy tekemisestä eikä byrokratiasta. Hallinto on toiminnan hermosto, sitä tarvitaan, mutta sen on oltava tervettä ja vetreää. Suomen Reserviupseeriliitto (RUL) peräänkuulutti toukokuussa kansallista varautumisrekisteriä. Se voisi olla hyvä alku, jolla on muuten kiire.

Avainsanat: , ,

Share This