Osaajat

Osaaminen on turvallisuuden peruskivi. Sen lisäksi tarvitaan tahtoa ja taloudellisia resursseja. Nykymaailmassa taloudellisia resursseja syntyy tehokkaimmin osaamisen kautta. Osaaminen on tuottavuuden avain, ja ilman tuottavuutta ei ole turvallisuutta.

Viime aikoina olemme saaneet varoituksia osaamistason laskusta. Erityishuomio on kiinnitetty nuoriin miehiin, heistä kun on saatavilla helposti pitkä aikasarja vertailukelpoisena pidettyä, osaamistasoa mittaavaa tutkimusta. Valtaenemmistö suomalaismiehistä on nimittäin jo vuosikymmenet osallistunut varusmiehenä P-kokeeseen – psykologiseen testiin, jolla halutaan selvittää henkilön paineensietokykyä ja johtajaominaisuuksia, kielellistä ja matemaattis-loogista päättelykykyä ja eräitä psyyken ominaisuuksia, toki myös motivaatiota.

Mutta onko P-koe oikea mittari arvioida miesväestön osaamistasoa? Muodostaako se todella vertailukelpoisen aikasarjan?

Mielestäni ei. Mittari itsessään varmastikin toimii siinä käyttötarkoituksessa, mihin se on laadittu, eli mittaamaan psykologista soveltuvuutta Puolustusvoimien tarpeisiin. Mutta kun sen tuloksia vertailemalla lähdetään tekemään laajempia johtopäätöksiä, liikutaan hyvin heikoilla jäillä. P-koe ei nimittäin muodosta kestävää aikasarjaa, eikä se ole muutoinkaan hyvä mittari suomalaismiesten yleisen osaamistason arvioinnissa. Kokeen tulosten arviointi on nimittäin sikäli hankalaa, että on eri asia käyttää tutkimusaineistona testejä, joissa kaikki osallistujat yrittävät tosissaan menestyä, kuin P-kokeen kaltaista testiä, jossa yhä suurempi joukko testattavia ei edes halua saada hyvää tulosta. Pelkällä motivaatiolla ei tietenkään P-kokeessakaan pärjää, mutta on päivänselvää, että fiksu mies, joka haluaa vältellä yli kuuden kuukauden palvelusta, tekee kaikkensa saadakseen kokeesta riittävän huonot arvosanat päästäkseen lyhyemmällä palvelusajalla.

Suomen puolustus rakentuu yleisen asevelvollisuuden ja laajan reservin varaan. Kuva: Puolustusvoimat

Viimeksi nuorten miesten osaamistason laskua P-kokeen valossa ihmetteli Talouspolitiikan arviointineuvosto Suomen satavuotisjuhlavuonna antamassaan raportissa. Tutkija ihmetteli, että miksi osaamistaso alkaa pudota jyrkästi juuri 1970-luvun lopulla syntyneistä alkaen. Tutkijan mukaan tähän ei ollut mitään johdonmukaista selitystä. On totta, että samansuuntaisia havaintoja on saatu muissakin tutkimuksissa, joiden validiteettia ja reliabiliteettia en ryhdy tässä arvioimaan, mutta P-kokeen suhteen voin tässä julkistaa syyn ilmiöön, joka on monelle sotilasasioita ymmärtävälle päivänselvä ja jota ennustelimme Suomen Sotilaassakin jo kaksikymmentä vuotta sitten. Syy on nimittäin vuonna 1998 tehdyssä palvelusaikajärjestelmän muutoksessa. Tuolloin astui voimaan järjestely, jossa päällystö- ja erikoishenkilöstötehtäviin koulutettavien ja perusmiehistötehtäviin koulutettavien varusmiesten palvelusaikojen välinen ero kasvoi puoleen vuoteen. Samana vuonna P-kokeeseen vastasi valtava joukko vuosina 1977–1979 syntyneitä. Kenellekäänei pitäisi siis olla yllätys, että moni eteenpäin pyrkivä nuori asevelvollinen katsoo viisaammaksi taata jo P-kokeessa kuuden kuukauden palveluksen. Kuusi kuukautta on houkutellut jo kaksi vuosikymmentä myös monia siviilipalvelukseen aikoneita kasarmien suojiin puolen vuoden miehistöpalvelukseen. Kuinka moni osaaja onkaan jäänyt osaamistasoaan alempiin, sinänsä erittäin arvokkaisiin, tehtäviin?

Moni lahjakas nuori menee toki päällystö- ja alipäällystökoulutukseen mielellään, mutta aivan yhtä selvää on se, että vähintään yhtä moni osaava nuori haluaa välttyä ylimääräiseltä vaivalta.

Osaamistason laskua indikoi kuitenkin moni muukin mittari. Jos miesten osaamistaso on todella laskussa, on syytä pohtia myös suomalaista yhteiskuntaa ja sen koulutusjärjestelmiä. Voisiko olla, että yhteiskunta, joka rankaisee menestyjiä ja palkitsee sluibat, olisi epämotivoiva ympäristö näyttää kykyjään? Voisiko olla, että kovin naisopettajavaltainen kilteille tytöille tehty peruskoulu ei pysty herättämään monen nuoren miehenalun oppimishalua? Voisiko olla, että koulu, jossa saa tulla ja mennä niin kuin lystää, ei ehkä saavuta kaikkia opetustavoitteitaan? Voisiko olla, että yhteiskunta, jossa mikään ei oo pakko, jos ei taho, saa sitä, mitä se on tilannut? Voisiko olla, että koulutuksen määrä ei ole avain menestykseen vaan sen laatu?

jaakko.puupera(at)suomensotilas.fi

PS. Suomen Sotilas teki Suomen satavuotiaan taipaleen kunniaksi viime vuonna sarjan tutustumisia kotiutuvien varusmiesten osaamistasoon, ja pyrimme ottamaan selvää muun muassa siitä, kuinka väitetty lasku näkyy Puolustusvoimissa ja erityisesti johtajaksi valikoitumisessa. Tutustuimme myös koulutukseen ulkomailla. Otanta jäi toki kovin pieneksi. Ikäväksemme jouduimme havaitsemaan, että lasku näkyy. Toivottavasti kyse oli vain sattumasta. Oma tutkimushypoteesimme oli ja on yhä se, että vuoden 1998 koulutusaikauudistus ei ole voinut olla vaikuttamatta johtaja-aineksen laatuun negatiivisesti. Palaamme ilmiöön tämän vuoden numeroissa. Havaintoja tehtäessä on toki muistettava, että taustalla on monia syitä. Yksi pahimpia, varmasti koulutusaikamuutostakin vakavampi, on kouluttajapula. Kentällä on liian vähän osaavia ylikersantteja ja luutnantteja. Henkilöstö on ylityöllistettyä, ja yhä useammin saamme signaaleja siitä, että kuusi kuukautta meni kassulla aika rennosti, kun lyhyt aika pitäisi käyttää tehokkaasti koulutukseen. Vaan milläs koulutat, jos ei ole henkilöstöä? Niin, ja kaikkein pahintahan olisi, jos palvelusaikajärjestelmän muutos alkaisi näkyä myös ammattiuralle hakeutuneiden laadussa…


Kuvituskuva: Reserviupseerikoulun upseerioppilaat tulenjohtajina harjoituksessa, kuva Arto Ojanen

Avainsanat: , , , ,

Share This